maanantai 10. marraskuuta 2025

Purra: Toivoa näkyvissä

Kansainvälinen valuuttarahasto kiittelee Suomen talouden sopeutuksia – Purra: ”Tulevien vuosien kasvu ratkaisee lopulta, mikä sopeutustarve on” 10.11.2025 Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi tuoreessa lausunnossaan, että Suomen julkista taloutta pitää jatkossa sopeuttaa noin 1,5 miljardilla eurolla vuosittain kunnes alijäämät poistuvat ja velka alkaa supistua. Kiitosta Suomi saa uudesta kansallisesta finanssipoliittisesta kehikosta. Valuuttarahaston mukaan uudistus osoittaa, että päättäjät ovat sitoutuneet julkisen talouden vakauttamiseen vahvasti yli puoluerajojen. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan Suomen pitäisi sopeuttaa julkista talouttaan vuosittain niin, että sopeutus vastaa puolta prosenttia bruttokansantuotteesta. Euroina vuotuinen sopeutus olisi 1,5 miljardia. Tätä tahtia pitää IMF:n mukaan jatkaa, kunnes julkisen talouden alijäämä poistuu ja velka vähenee. Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää IMF:n arvioita sopeutustarpeesta oikeansuuntaisena. – IMF:n arvio sopeutuksen mittaluokasta on samaa luokkaa kuin valtiovarainministeriö on arvioinut finanssipoliittisen sääntelyn uudistuksessa. Meillä on vielä edessä vaikein työ: päätökset uusista sopeutuksista. Urakka vaatii vähintään kaksi vaalikautta, Purra sanoo. Talouskasvu kiihtyy ensi vuonna Suomen talous on elpynyt hitaasti, mutta IMF ennustaa kasvun kiihtymistä 1,5 prosenttiin ensi ja sitä seuraavana vuonna. Julkisen talouden alijäämä pysyy tänä vuonna lähellä viime vuoden tasoa, koska julkisen talouden tulot kasvavat heikosti, puolustusmenot lisääntyvät ja sosiaali- ja terveyspalveluissa on kustannuspaineita. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen lähestyy 90:tä prosenttia tänä vuonna, valuuttarahasto arvioi. Tulevien vuosien talouskasvu ratkaisee lopulta, mikä sopeutustarve on, valtiovarainministeri Purra sanoo. – Joka tapauksessa se (sopeutustarve) on huomattava. Olen itse pitänyt perusteltuna 10 miljardin sopeutustarvetta seuraavalle hallituskaudelle, Purra sanoo. Tekoälyä hyödynnettävä jatkossa lisää IMF suosittelee, että Suomi kehittää aktiivista työvoimapolitiikkaa ja nostaa osaamistasoa. Nämä olisivat keskeisiä keinoja vauhdittaa tekoälyn käyttöönottoa. Valuuttarahasto kehottaa lisäämään korkeakoulutusta, sillä Suomi on jäljessä verrokkimaita. – Hallitus on jo ryhtynyt toimiin korkeakoulutuksen lisäämiseksi. On hyvä, että IMF nostaa esiin tekoälyn hyödyntämisen, sillä tekoäly voi vaikuttaa talouskasvuun ja työmarkkinoihin, Purra sanoo. IMF myös kannustaa Suomea tarkastelemaan sääntelystä aiheutuvia yritystoiminnan esteitä, jotta tuottavuuden kasvua voidaan vauhdittaa. Suomen kannattaa myös edelleen edistää yritysrahoitusta ja investointeja, valuuttarahasto arvioi. SUOMEN UUTISET

Ei kommentteja: