keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Ratahanke etenee

Ratahankkeen selvitystyö on edelleen kesken – asiaan saadaan vastauksia helmikuussa Väyläviraston selvitystyö on koostunut kolmesta osiosta, jonka viimeinen vaihe on vielä kesken. Radan peruskorjaus liikennöitävään kuntoon tulisi maksamaan maltaita. Euroista ei ole vielä puhuttu, mutta vuonna 2020 julkaistun kehärata-selvityksen mukaan Pori–Haapamäki -rataosuuden kunnostus tulisi maksamaan satoja miljoonia euroja. Pekka Söderlund Pori–Haapamäki radasta on puhuttu viime vuosina paljon. Radan kunnostuksesta puhuttiin jo viime vuosikymmenellä, mutta silloin ei löytynyt riittävää tahtotilaa satoja miljoonia euroja maksavalle hankkeelle. Radan uudelleen käyttöön ottaminen nousi uudelleen esiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Tätä seurasi vilkas keskustelu Suomen valmiudesta ottaa vastaan kansainvälisiä joukkoja ja muuta apua, mikäli syttyisi sotilaallinen kriisi. Aihe otti uusia kierroksia keväällä 2023, kun Suomesta tuli puolustusliitto Naton jäsen. Poliittista tahtotilaa ratahankkeelle voisi nykyisessä turvallisuustilanteessa löytyäkin, mutta lopullinen päätösvalta on poliitikoilla. Ratahanketta voimakkaasti ajanut kankaanpääläinen kansanedustaja Jari Koskela (ps.) kertoo, että asia on edelleen selvityksessä. ”Radan peruskorjaushankkeen selvitykseen myönnettiin avustusta kaksi vuotta sitten, ja se on edelleen työn alla. Tämän hetkisen tiedon mukaan selvitys valmistuu ensi vuoden alussa”, kertoo Koskela. Kansanedustajan mukaan ennen selvityksen valmistumista asialle ei voida tehdä oikeastaan mitään. ”Selvityksen valmistuminen on viivästynyt.” Vaikka varsinaista päätöksentekoa asiasta ei olekaan vielä päästy tekemään, on Pori–Haapamäki -rataa käyty edistämässä eri paikoissa ja monenlaisilla kokoonpanoilla. ”Liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) totesi taannoin, että tämä ratahanke on tiedossa. Puolustusministeriössä myös ymmärretään millainen merkitys radalla on Niinisalon varuskunnalle, joka on puolestaan erittäin tärkeä varuskunta jo pelkästään harjoitusalueita ajatellen”, Koskela kertoo.

Ei kommentteja: