sunnuntai 11. tammikuuta 2026

Jeesuksen kaste

Kasteen sunnuntai Jeesuksen kasteen mukaisesti. Sain tänään olla kastamassa nuoren perheen esikoispojan Tampereella Takahuhdan seurakuntatalossa sukulaisjoukon keskellä! 🙏 ⛪️ 💖 ✝️ 💝 ♥️ Kasteen lahja Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi 1. vuosikerta 2. vuosikerta 3. vuosikerta Joh. 1:29–34 Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1 Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Ei kommentteja: