Näytetään tekstit, joissa on tunniste hartaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hartaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rautaisannosta tarvitsemme

Olen joskus todennut puheessa vihkiessäni sellaista avioparia, josta mies on armeijan palveluksessa, miten jokainen alokas kantaa repussaan marsalkan sauvaa ja miten vihittävillä on omassa avioliitossaan tähän samaan onnistumiseen täydet mahdollisuudet. Mutta kuten alokkaan repussa on paljon muutakin, rautaisannos sisältäen kaikkea tarvittavaa, samoin avioliitossa tarvitaan oppimista Vapahtajaltaltamme, joka on hiljainen ja nöyrä sydämeltään.

Rautaisannoksena tarvitaan hätätilan varalta 1-3 päivän määrän ravintorikasta ja säilyvää muonaa ja sotilas tarvitsee tietysti myös patruunoita. Mutta tarvitsemme myös päivittäisessä elämässämme rautaisannoksen vaeltaessamme Jeesuksen opetuslapsitietä, nytkin kun elämme parhaillaan paaston aikaa ja valmistaudumme vastaanottamaan Jeesuksen kärsimysajan, pitkänperjantain ristinkuoleman ja pääsiäisen riemullisen ylösnousemuksen ja eläessämme kaiken tämän taas kerran todeksi.

Ensi sunnuntain otsakkeksi on annettu Rukous ja usko, aiemmin ehkä vielä kuvaavampana pyhän nimenä oli Hellittämätön usko. Evankeliumissa kerrotaan isästä, joka toi riivaajan vaivaaman poikansa Jeesuksen luo ja pyysi tätä parantamaan poikansa sanoen: "Jos sinä voit". Jeesus joutui silloin tekemään vastakysymyksen: "Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Ja tähän hädissään oleva isä lausui meitä kaikki heikkouskoisia lohduttavat sanansa: "Minä uskon! Auta minun epäuskoani." Ja Jeesus paransi pojan.

Omaa rautaisannostamme ylläpitääksemme meillä kristikunnan keskellä eläessämme on monia erinomaisia päivittäisravintomme tankkauspaikkoja. On radion aamu- ja iltahartaudet, ennen niitä tulevat hartaat sävelet ja sunnuntain jumalanpalvelukset. On myös paljon päivittäiseen hartaushetkeen johdattavia hartaus- ja rukouskirjoja.

Tänä vuonna seuraan Olavi Kareksen toimittamaa Isien perintö -kotihartauskirjaa, johon on koottu heränneiden isien kirjoituksia pääasiassa 1800-luvulta. Hyvin terveellistä luettavaa vielä meidänkin päivinämme, vaikka olemmekin jo 2000-luvulla. Samaa voi sanoa myös Paavo Virkkusen toimittamasta Rukouskirjasta, jossa on osoitettu rukous joka päivälle. Nytkin juuri mitä ajankohtaisin rauhan rukous Suomen kirkon rukouskirjasta: "Anna laupias Jumala rauhan vallita kansojen kesken, rauhan ja yksimielisyyden vallita kodeissa, rauhan päästä kaikkien sydämiin. Siunaa kaikkia niitä, jotka työskentelevät saadakseen aikaan rauhan ja sopua ihmisten kesken."

Ja toinen rukous Isien perinnöstä lähes 200 vuoden takaa Antti Björkqvistin postillasta Uskon harjoitus autuuteen: "Oi, sinä Pyhä Jeesus, joka olet meidän tähtemme kyyneleitä vuodattanut, tule Henkesi kautta lähelle meitä musertaaksesi ja sulattaaksesi kylmenneet sydämemme, jotta meissä syntyisi sinun armosi ikävä ja alkaisimme niin omilla kyyneleillämme pyyhkiä pois sinun kyyneleitäsi. - Herra kuule meitä!"

Niin, pysyimmepä tällaisella pienellä paikalla suren Herramme edessä!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Alkuviikon uutisia

Päivän uutisia on jo pitkään hallinnut Ukraina ja uuden käänteen saanut Venäjän joukkojen vyöryminen Krimin niemimaalle. Putinkin on tullut kuorestaan ja antanut haastattelun, jonka lausuntoja ei esim. YK:ssa eikä EU:ssa hyväksytä.

Ukrainan umpikuja näyttää olevan monitahoinen, ei ole presidenttiä, kansa on montaa mieltä, maan eri osat melkein taistelevat toisiaan vastaan, korruptio on valtaisaa riippumatta siitä kuka on vallassa ja kansan senkun vain köyhtyy. Mistä löytyy tie umpikujasta eteenpäin?

Kirkon ulkomaanavun hienossa Ukrainan värein sävytetyssä kuvassa rauhan kyyhkynen lentää palmunlehvä nokassaan ja kuva on varustettu tekstillä:
"Pieni poikani kysyi illalla, että onko Jeesus suomalainen. On hän, vastasin. Suomalainen, ukrainalainen ja venäläinen. Rukoilemme Kristusta, yhtä meistä, tämän maailman ihmisten puolesta."
Tämän tilanteen herättämänä eduskunnan puolustusvaliokuntaan oli kutsuttu kaksi puolustusvoimien edustajaa. Valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii  puolustumäärärahojen vähentämisen sijaan 2 %:n kasvua sekä maamiinojen palauttamista ja näinollen Ottawan sopimuksen purkamista.

Fennovoiman ydinvoimala on niin muuttunut omistajapohjansa ja kokonsakin johdosta, että sen alkuperäinen lupa ei enää ole ajankohtainen. Uusi lupapäätös ollaan tuomassa eduskunnan päätetäväksi. Näin päästään ratkaisemaan tämän jatkuvasti kuolemanvaarallisen, kalliin ja yhä enemmän vanhanaikaiseksi tulevan voimalahankkeen tarpeellisuutta semminkin, kun jo kahden muun uuden ydinvoimalan rakentamisluvat ovat voimassa ja energiatarvetta pitäisi kattaa uusiutuvilla energioilla, etenkin bioenergialla, jota Suomessa kyllä riittää, kunhan toimeen  tartutaan.

LNG-terminaali ollaan saamassa Poriin, se on melkoinen piristysruiske Satakuntaan. Saamme tämän nestemäisen kaasun energialähteeksi länsirannikolle, kun kaasuputki tulee vain Tampereen seudulle.
Näin tämä piristää aluemme energiaa käyttävää teollisuutta ja on tietysti myös tärkeää puhtaana energiana rikkidioksiidi-direktiivin ahdistamalle laivaliikenteelle.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Lauantaipäivän kulkua

Etelässä alkoivat hiihtolomat, mahtavat hiihtokelit koululaiset saivatkin. Kankaanpäässä on loistavat ladut, liikuntakeskuksesta pääsee pimeälläkin valaistua latua viidentienristeykseen ja siellä vitosen ladulle tai vaikka Kuninkaanlähteelle, jossa taas viiden kilometrin latu, samoin kuin liikuntakeskuksessa vitosen valaistu latu. Mutta eipä silti, kyllä hiihtäjiäkin näkyy monilla eri laduilla.

Päivä meni Säkylän Pyhäjärven rannan mahtavissa maisemissa seurakunnan leirikeskuksessa Pihlavassa, jossa pidettiin arkkihiippakunnan luottamustehtävien puheenjohtajien koulutuspäivä. Olimme Kankaanpäästä paikalla Ulla Suontaustan kanssa. Aina sitä oppii uutta vanhanakin. Lainoppinut asessori Matti Mäkinen valotti ajankohtaisia kirkollisia asioita: kesäkuun alusta voimaan tulevia kirkon uusia virkamiesoikeudellisia säännöksiä mm. virkasuhteen irtisanomisperusteiden muuttumisesta.

Sain myös luettua loppuun lähes viisisataasivuisen tiiliskiven, Jukka Tarkan ”Karhun kainalossa, Suomen kylmä sota 1947 – 1990”. Onnekkaasti, osin omankin taitavan menettelymme ansiosta, suomettumis-pilkankin painamina onnistuimme kuitenkin säilyttämään itsenäisyytemme yya-sopimuksen varjosta huolimatta ja vapauduimme vuodesta 1990 lähtien täydellisesti puolueettomaksi ja riippumattomaksi valtioksi. Itse sanoisin, että kuten sotiemme aikana, niin myös tämän kylmän sodan ajanjakson suojelijanamme toimi itse Kansojen Kaitsija, Kaikkivaltias Jumala, joka näin suuriarvoisesti katsoi kansamme puoleen.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Esto mihi

Esto Mihi = "Ole minulle" ja näin alkaa laskiaissunnuntain psalmiteksti. Teksti jatkuu: "...kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat."

Nyt alkaa paastonaika ja tästä eteenpäin kuljemme kohden Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa, siksi päivän otsakkeeksikin on otettu Jumalan rakkauden uhritie. Ja  tien päässä on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, mutta sitten kolmantena päivänä tulee pääsiäinen!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Köyhät teillä on aina keskellänne

Olin mukana Järvenpään seurakuntaopistolla pidetyssä Arvojen akatemian toisessa jaksossa, jossa keskusteltiin aikamme arvoista alustusten pohjalta kahtena päivänä. Itsekin sain kertoa näkemyksiäni siitä, minkä mukaan päättäjä toimii eettisesti.

Seurakuntaopisto on aivan Sibeliuksen Ainolan vieressä, joten lähdin puheessani liikkeelle Jean Sibeliuksen ihmetyksestä, miten ihminen voisi elää ilman uskontoa. Juuri uskonnon vakaalta pohjalta voidaan lähteä toimimaan paremman yhteiskunnan luomiseksi. Onhan meillä rakkauden kaksois- tai peräti kolmoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Samoin lähimmäissuhteen kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä haluat ihmisten sinulle tekevän, tee se ensin heille.”

Mikael Agricola pudottaa meidät kuitenkin sen totuuden eteen, minkälaisia me ihmiset olemme: ”Etkös sinä äkkää, että olet syntisäkki ja kuoltuas haiseva raato.” Siksi tarvitsemme armoa ja anteeksiantamusta.

Päämäärämme on paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan luominen eli hyvinvointiyhteiskunta, jossa köyhimmistäkin pidetään hyvää huolta. Kirkon historian alkuaikana keisari oli kuullut kirkolla olevan rikkauksia ja niinpä hän käski piispan tuoda ne nähtäväksi. Silloin piispa marssitti keisarin eteen köyhiä ja sanoi: ”Nämä ovat kirkon aarre.”

Yhteiskuntamme toimenpiteiden lisäksi myös kirkolla on oma panoksensa. Jaakko Elenius on sen sanonut: ”Tähän kuuluu kiinteästi myös kaikki erotuksetta piiriinsä sulkevan, avaran ja sallivan kansankirkon läsnäolo elämämme kaikissa vaiheissa, kehdosta hautaan, elämän tärkeissä käännekohdissa tahtoen sulkea piiriinsä kaikki kansamme jäsenet ketään erottelematta, ruokkien jäseniään, heikkonakin sykkivää elämää sillä ainoalla, mikä on kirkkomme omaa: evankeliumilla.”

Jesaja kirjoittaa: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” Tässä on jokaiselle meille opetusta ja tavoitetta.
 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kynttilänpäivä

Kynttilänpäivänä saimme pitää ensimmäiset seurat kodissamme, jossa vanhempieni aikaan oli monen monia seuroja. Jaakko Löytty ja Kaija Pispakin olivat mukana.

Jeesus-lapsen syntymästä 40 vuorokauden jälkeen oli juutalaisen lain mukainen temppelissä käynti, jossa hurskaat vanhukset Simeon ja Hanna saivat nähdä hänet, jonka Jumala on valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille ja kirkkaudeksi kansalleen Israelille.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa puhutaan Sanasta, joka tuli ihmisten valkeudeksi. Ja tämä lihaksi tullut Sana on Jeesus Kristus ja esiin marssitetaan vastakkain Mooses ja Jeesus, laki ja armo.
 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Trubaduuri tulee kaupunkiin

Jaakko Jaska Löytty on sanan parhaassa merkityksessä oikea  TRUBADUURI, Gospel-muusikkojemme grand old  man, sanoittaja ja säveltäjä, Senagalin virsikirjan laatija ja yksi merkittävimmistä Siionin virsien uudistajista. Oikea matkaveisaaja.

Saamme Löytyn mukaan Kankaanpään siioninvirsiseuroihin sunnuntaina helmikuun 3. päivänä kello 15 meille Joutsenlahdille ja kaikki ovat tervetulleita. Edelliskerrallahan hän oli marraskuussa Vihteljärvellä Sisko Koskelan kodissa. Monet kerran aiemminkin olemme saaneet pitää Jaskaa Kankaanpäässä ja lähipitäjissä, ja hän on saarnannut Kankaanpään kirkossa. Saa muuten nähdä, toteutuuko se taas toisena pääsiäispäivänä, joka on ollut jo perinteiseksi käyneen tavan mukaan Herättäjän kirkkopyhä Kankaanpäässä.

Yksi tunnetuimmista Jaskan biiseistä on ”Kahden maan kansalainen”. Vain yksi hänen lauluistaan on päässyt nykyiseen virsikirjaan, lastenvirsi numero 501 ”Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää”. Jokaisen neljän säkeistön kertosäe toistaa sanoja ”Siunaa koko maailmaa” ja on myös monelle tuttu ja sopii vaikka jokapäiväiseksi rukoukseksi.

Me körttiläiset olemmekin paremmin niitä maahan painettuja ja pikemminkin pienellä paikalla olijoita, Mutta voin olla jopa vähän ylpeäkin, koska olen aiemmin ollut samassa tehtävässä, jossa Jaska nyt eli Herättäjä-Yhdistyksen Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluesihteerinä.
Viimeisimmässä Kauneimmat joululaulut -vihossa on kaksikin Jaakon joululaulua: ”Seuraa tähteä” ja ”Ilouutinen”. Tulkaa kaikki nyt laulamaan, laulamaan meillekin seuroihin. TERVE TULEMAKS!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Sun ristis juurehen

Tämäniltaisessa Israelin Ystävien tilaisuudessa keskityn eri virsien sanomaan Jeesuksen ristin salaisuudesta:
 
Hyvät Israel-työn Ystävät

Taakse jääneeltä joulunajalta mieleeni on jäänyt soimaan sanat, jotka aikuiset tiernapojat esittivät eduskunnan vaikuttavassa jouluhartaustilaisuudessa valtiosalissa.
 
Tiernapojissahan sanotaan ”Risti sun rintaas, miekka mun tuppeen”. Ja sen jälkeen koko ryhmä laulaa: ”Synti suuri surkia, kun särki taivahan, niin täytyi alas astua jo Herran Jumalan, vaan rakkaudest´ Jumala teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle.” Tämän tähden Jumala antoi meille Joulun Lapsen, Vapahtajamme Jeesuksen, joka sitten sovitti tämän koko maailman suuren surkian synnin. Niinhän jo joululaulussa laulamme: ”Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu lapsi puhtahin: Enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.”
 
Israelin ystäviä olemme sen tähden, että juuri Betlehemissä Jeesus syntyi ja kärsi syntiemme sovitukseksi Jerusalemissa Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla. Pyhiinvaellusmatkoja Israeliin tehdään voidaksemme nähdä näitä samoja seutuja, joissa Jeesus on elänyt ja tehnyt ratkaisevat rakkaudentekonsa pelastukseksemme. Aivan niin kuin laulamme lastenlaulussa: ”Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen, sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.”
 
Ja siksi edessä oleva kärsimysaika – kun kahden kuukauden päästä on taas pitkäperjantai – on meille kallis. Kärsimysvirressä veisaammekin: ”Sun ristis olkoon ainoa tienviittaajani matkalla, ain aurinkona päivällä ja yöllä kuuna, tähtenä. Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon, maailma ettei eksytä, pois tyköäsi viehätä.” Ja iltavirressäkin pyydämme: ”Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon, kun tieni painuu kuolon laaksohon. Sen valon tieltä varjot häviää. Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.”
Arkkivirressä varoitetaan: ”Jos ristin tieltä eksytään, ei taivaan riemuun päästäkään, ei tulla kruunatuiksi.” Ja samalla varoitetaan valittamasta omaa joskus raskastakin osaamme: ”Ah, älä suutu, vaikka on ristisi raskas kantaa. On siinä armo verraton, kun Herra kuormaa antaa. Näin Jeesus matkakumppani on mulla ristin tiellä. Vaikka horjuu jalkani, ei apuaan hän kiellä.”
 
Joudumme tunnustamaan oman syyllisyytemme: ”Kuoleman, synnin orja vain vihaa ansaitsin. Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin.” Jeesuksen uhrikuoleman tähden Jumala hyväksyy meidät yhteyteensä. ”Oi Jumalan Karitsa, piinattu ristin päällä! Armahtaa meitä tahdoit, vaikka sait pilkkaa täällä. Syntimme sinä kannoit, elämän meille annoit. Armahda meitä, Jeesus! Risti näyttää pahuuteni, kirouksen syntieni. Uskon ristin salaisuuteen. Yöstä johdat aamuun uuteen. Kuolemani saapuessa, maisen valon sammuessa paratiisiin minut vie.”
 
Näin Jeesuksen ristiltä alkanut tie on myös meidän voiton tiemme. Ainoa anteeksantamus, ainoa synnin sovitus ja ainoa tie armohon Jeesuksen risti yksin on. Hän kärsi ristin kuoleman, pois otti synnit maailman. Siihen luottaa saa, siihen turvatkaa. Ristin tiellä Kristuksessa riemuitkaa! Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme. Ristisi Golgatalla se voitonlippu on. Vain siihen katsomalla saan voittopalkinnon.
 
Siksi saamme yhtyä pyytämään: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä. Synkeys nyt hajoaapi, yöstä päivä valkenee. Kun näin Jeesus voiton saapi, taivas meille aukenee. Herra Jeesus verellään rauhan tuotti ristillään. Auta että ristin tiellä kuljen askeleissasi. Ristissäsi, haavoissasi armon löydän ikuisen.”
 
Lopetan ehkäpä koko kirjallisuutemme kaikkein eniten ulkomaisia painoksia saavuttaneen Mika Waltarin runoon Sun ristis juurehen
 
”Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen ma polvistun.
Sen tiedät kyllä, mikä sun ristis juurehen on vienyt mun.
Oi Natsarealainen, oon sairas kokonaan ja vapisen.
Maailman tieltä vienyt ei silta ainutkaan mua onnehen.
Oi Natsarealainen, ei tähteäkään näy nyt yllä pään.
Oi auta, auta, muuten mun tieni jälleen käy pois pimeään.
Sa tiedät kyllä kaiken, sen mitä pakenen. Yö saartaa mun.
Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen ma polvistun.”
 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Se neljäs itämaan tietäjä

Kolme idän tietäjää eli kuningasta tiedämme Raamatusta. Nuubian ja Arabian kuningas Melchior toi Jeesuksen kuninkuutta korostaen kultaa, nuorin Balthaser Saabasta suitsuketta rukouksen vertauskuvana ja vanhin Kaspar Tarsiista mirhaa uhrikuolemasta muistuttaen. He edustivat myös kolmea eri ihmisen ikäkautta: nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta.

Tietäjät esiintyvät tämän loppiaisen evankeliumitekstissä, mutta legenda eli pyhä kertomus kertoo myös neljännestä itämaan tietäjästä, kuninkaasta. Hänkin halusi lähteä tervehtimään kirjoitusten mukaista, tähden ilmoittamaa rakkauden ruhtinasta, juutalaisten kuningasta ja otti mukaansa lahjaksi kallisarvoisen rubiinin.

Matkalla hän tuli kylään, jonka yläpuolella liehui musta lippu mustan surman riehumisen merkiksi. Hän hoivasi sairaita aamuvarhaisesta iltamyöhään sairastuen itsekin.

Seuraavaksi hän saapui kaupunkiin, jonka torilla myytiin orjia, hänen oman maansa kansalaisia. Arvokkaalla rubiinillaan hän sai ostettua heidät vapaaksi.

Lopulta hän pääsi perille ja halusi nähdä, miten rakkauden ruhtinaan valtakunnassa eletään. Sinne saapuessaan hän näkikin ristikulkueen ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Ristin päällä oli kirjoitus: ”Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Heidän katseensa kohtasivat, ja kuninkaalle kirkastui, että Jeesus tunsi hänet ja hyväksyi syyt, jotka viivyttivät häntä matkalla nämä monet vuodet. Katseet kohtasivat vain silmänräpäyksen verran, mutta se riitti. Kuninkaan sydän oli pakahtua ilosta ja onnesta hänen kokiessaan näin Jeesuksen rakkauden.

Tämän saman mekin jokainen saamme tuntea todeksi, koska meillä on lunastus ja rikkomustemme anteeksiantamus Jeesuksen uhrikuoleman tähden.
 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Joululaulukirkko loppiaisena

Sunnuntaina eli loppiaisena lauletaan Jämijärven kirkossa kello 10 alkaen "En etsi valtaa loistoa", "Enkeli taivaan lausui näin", Jaska Löytyn "Ilouutinen" ja "Seuratkaa tähteä", "Sylvian joululaulu" sekä "Maa on niin kaunis". 

"Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Poika syntynyt maailmaan. Tulkaa laulamaan, aa-aa-aa."

Jämijärven messussa on mukana myös kirkkokuoro, joka laulaa tämän kevätkauden Jämijärven kanttorina toimivan unkarilaisen Taborin johdolla loppiaisvirren "Taivaan kirkas tähti kerran tietäjiä itämaan johdatteli luokse Herran loistavalla valollaan, häntä kunnioittamaan, kiittämään, rukoilemaan".

Päivän tekstissä kerrotaankin Itämaan tietäjien saapumisesta Jeesus-lasta kumartamaan. Perinteisesti myös kolehti kannetaan jo vuonna 1870 ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat Ambomaalle lähettäneelle Suomen Lähetysseuralle. Se on edelleenkin ylivoimaisesti suurin ja siis vanhin lähetysjärjestömme, koko kirkon, ei minkään yksityisen liikkeen tai suunnan.

Yhä tänä päivänä kaikki alas painetut ja raskautetut saavat kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on rikas Jumala ja meitä syntisparkoja rakastava ja armahtava.