Lokakuun 28. päivänä korkeaan 97 vuoden ikään ehtivä Mauno Kukkumäki Kankaanpäästä vietti nuoruudestaan viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta yhtämittaa lyhyitä lomia tietysti lukuun ottamatta kenttäharmaissa. Palvelukseen hän astui 15.2.1940 juuri Talvi-sodan loppuvaiheissa, mutta sotaan hän ei tietenkään silloin vielä ehtinyt. Yhtäjaksoista palvelusta kesti sitten marraskuuhun 1944, joten koko jatkosodan hän oli rivissä. Tehtävänä oli krh:n tulenjohtaminen. Ja kovia taistelupaikkoja esimerkiksi Suursaaren valtaus, Siiranmäki ja Tali. Sotilasarvoltaan hän on kersantti.
Joulunajasta Mauno Kukkumäki kertoo olleensa kaikkina jouluina palveluksessa, ei ollut puhettakaan päästä viettämään kotijoulua. Rintamaoloissa kyllä joulu vuoden suurimpana juhlana kyllä huomioitiin, vaikka vihollinen ei sitä viettänyt, vaan jatkoi taukoamatta samaa hässäkkää kuin muinakin aikoina. Sen sijaan omassa komppaniassa pidettiin jouluhartaus niille, jotka eivät joutuneet olemaan vartiossa. Teltassa oli koolla komppanian kolmen ryhmän noin 45 miestä. Sotilaspastori johti alku-ja loppuvirren ja piti puheen. Juhlahetki kesti noin vajaan tunnin, sillä papin matka jatkui seuraavaan korsuun. Myös jouluateria oli tavallista juhlavampi, joinakin vuosia mukana oli myös marskin ryyppykin.
Sota-ajan Mauno oli vielä poikamies, vaikka morsian oli kyllä katsottuna. Niinpä heti sodan päätyttyä vuonna 1944 solmittiin avioliitto oman kylän Verttuun Hemiänkylän tyttären kanssa. Molemmat lapsetkin ovat jo eläkeiässä. Mauno oli mukana Veteraanikuorossa sen alkamisesta lähtien Ida Heikkilän johtaessa, mutta on myöhemmin joutunut jäämään pois näön heikennyttyä silmärappeuman vuoksi, mutta vieläkin hän muistaa paljon laulun sanoja ja laulaa joskus jopa kuorossa ulkomuistista osallistuen myös jokakesäiseen veteraanileiriin kotikylässä seurakunnan kesäkodilla Hakoniemessä.
Erityisen kiitollinen Mauno on saatuaan tietää 10% invalidina, että hänkin pääsee vuoden alusta täysin valtiokonttorin korvaavien kotipalveluiden piiriin.
Sota-ajan Mauno oli vielä poikamies, vaikka morsian oli kyllä katsottuna. Niinpä heti sodan päätyttyä vuonna 1944 solmittiin avioliitto oman kylän Verttuun Hemiänkylän tyttären kanssa. Molemmat lapsetkin ovat jo eläkeiässä. Mauno oli mukana Veteraanikuorossa sen alkamisesta lähtien Ida Heikkilän johtaessa, mutta on myöhemmin joutunut jäämään pois näön heikennyttyä silmärappeuman vuoksi, mutta vieläkin hän muistaa paljon laulun sanoja ja laulaa joskus jopa kuorossa ulkomuistista osallistuen myös jokakesäiseen veteraanileiriin kotikylässä seurakunnan kesäkodilla Hakoniemessä.
Erityisen kiitollinen Mauno on saatuaan tietää 10% invalidina, että hänkin pääsee vuoden alusta täysin valtiokonttorin korvaavien kotipalveluiden piiriin.
