Keskimmäinen kolmesta eloonjääneestä lapsesta Meri on kirjoittanut isästään Veikko Vennamosta lähikuvan suosikkityttären herkkyydellä. Lapsista Pekka on esikoinen ja Raisa kuopus.
Meri kertoo isän isästään ja tämän isästä ja isoisästä, jotka kaikki ovat olleet menestyneitä liikemiehiä nimeltä Fennandereita Laatokan rannalla Jaakkiman Lahdenpohjassa, jonne isä-Veikkokin lopulta 50 vuoden päästä suostui palaamaan Pekan ministerikaudella koko perheen kanssa ja sillä hetkellä tyhjillään ollut kotitalokin oli vielä paikallaan . Laatokan risteilyllä löytyi myös vanhan huvilan paikka saaresta Lahdenpohjan ulkopuolella. Kiviset keittiönportaat osoittivat paikan. Korkealta kalliolta avautui kimalteleva näky yli Laatokan-meren.
Meri kertoo monipuolisesti perhe-elämästä Helsingissä, ensin kerrostalossa ja sitten Munkkkiniemeen rakennetussa kahden perheen talossa. Veikko oli kyllä isä, mutta työtehtävät puolueen johtajana veivät ajan ja tarmon. Niin sitten kotioloissa Veikko voi olla melkoisen vaikeakin. Äiti Sirkka sai varsinkin olla varpaisillaan, vaikka varsinkin puolueen alkuaikoina hän oli Veikon korvaamaton apu myös puoluetehtävissä yrittäen aina vähän hillitäkin räiskyvää ja kovaa kieltäkin käyttävää puolisoaan. Varsinkin vaikkeina aikoina kuten Veikon eduskunnasta kannon aikana kodin tuki oli korvaamatonta. Kodin ylläpitäjänä ja hengen luojana Sirkka teki varsinaisen suurtyön.
Meri kuvaa omia tuntemuksiaan oltuaan tavallaan isän suosikki, kun taas muut sisarukset olivat paremminkin äidin puolella. Avoimesti ja rehellisesti hän kertoo monista perhe-elämän vaikeuksista, mutta myös hyvistä hetkistä. Politiikan teko oli Veikolle kaikki kaikessa ja se hallitsi myös paljolti kodin elämää. Niinhän Pekasta tuli jopa ministeri ja pääjohtaja, Merikin oli Helsingin kaupunginvaltuustossa sanoen pikemminkin vaikeampaa olleen politiikasta poispääsyn kunnialla kuin saavuttaa kannatusta. Niinpä Meri lopulta tunnustaa ymmärtäneensä politiikasta kovin vähän.
Lähikuva Veikko Vennamosta vahvistaa niitä käsityksiä hänestä ihmisenä, joita kahdeksan vuoden aikana samassa eduskuntaryhmässä sain. Hän oli ehtymätön energiapesä ja uusien ajatusten esittäjä eduskuntaryhmän puheenjohtajana, jolla oli kanttia vaatia myös alaisiltaan ahkeruutta, kun itse näytti ylittämätöntä esimerkkiä. Eipä turhaan Merikin haikeile, että olisipa Veikko vielä tekemässä politiikkaa, hänellä olisi jatkuvasti mitä mainioimpia tilaisuuksia luotsata puoluetta eteenpäin, vaikka eipä mitään, Timo Soinista Veikko piti kovasti ja hyvin Timolle näyttää oppi menneen perille, onhan häntä jopa tituleerattu uudeksi Veikko Vennamoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti