Elo ihmisen

Olin tänään siunaamassa kahta eri ikästä miestä, ja jouduin näin jälleen ajattelemaan meidän ihmisten elämäntarinoita, jotka ovat niin perin erilaisia.

Toisen ihmiskohtalona oli kuulua sotiemme kunnioitettuihin veteraaneihin kuuluisan kenraali Raappanan joukoissa radio-, puhelin- ja kaukopartiomiehenä. Päästyään täysinpalvelleena sotilaana eläkkeelle hän joutui polkupyöräillessään auton yliajamaksi ja poti näin saamiaan vammoja 28 vuoden ajan aina tähän 85-vuotiaana kokemaansa kuolemaan asti. Jo sodassa hän haavoittui kahdesti, muttei koskaan hakenut sotainvaliditeettiä.

Myös toinen mies sai tehdä elämäntyönsä täyteen eläkeikään asti ollen taitava ja avulias monitoimimies. Eläkevuosia hänelle ei sitten suotu kuin vajaat neljä, joista kahta viimeistä vuotta jo varjosti sairaus. Kuitenkin hän sai iloita lapsistaan ja myös lastenlapsistaan kuten tämä toinenkin veteraanimies.

Väkisinkin meidän ihmisten osaa mietiskellessä tulevat mieleen Raamatun ja eritoten Psalmien viisaudet. Niinpä psalmi 39 puhuu hyvin koskettavasti elämämme katoavaisuudesta: Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoava minä olen. Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niin kuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

Tähän loppujen lopuksi hyvin karuun ihmisen osaamme tuo kuitenkin lohdun ja toivon se, josta uusi arkkipiispammekin sanoo, että valo loistaa seurakunnasta. Jälleen psalmien kirjasta: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.

Emme sittenkään ole olemassa sokean sattuman oikusta. Ja meillä ja elämällämme on myös tarkoitus. Vielä kolmas lainaus psalmeista: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Näin vaikka elo ihmisen on väliaikaista ja usein perin vaikeaa käsittää, sittenkin saamme elää täyteläistä elämää. Pahinta onkin, jos emme ole eläneet todellista elämää, johon meidät on kutsuttu: rakkauden tekoja tekemään!