Olin kolmipäiväisellä retriitillä, joskin jätin viimeisen eli huomisen pois. Vaikka olen lomalla ja sen jälkeen Noormarkun vuoden kestänyt pesti on lopussa, niin tehtäviä pakkaa riittämiin. Niinpä huomenna torstaina ollaan aamupäivä torilla, puoliltapäivin on sotainvalidien kokous. Sen jälkeen käyn Jämijärvellä Esteri Uusitalon 95-vuotispäivillä. Samalla Jämijärvellä on toimituskeskustelu siellä olevan siunauksen johdosta. Myös aurakeppejä täytyisi poistaa ja tievarsiroskien kerääminen aloitettiin tiistaina Tuomas Palomäen kanssa ja sitäkin hommaa olisi jatkettava, viimeistään lauantaina. Niin, ja perjantaina on hautaus ja Vatajankosken Sähkön kokous.
Reriitissä toisena vetäjänä oli Hiljaisuuden Ystävien toiminnanjohtajan tehtävästä juuri eläkkeelle jäänyt Mikko Peura, jonka vaimo Välly eli Raija Välimäki on meitä Kankaanpään 50-60-lukujen seurakuntanuoria. Raija myös opiskeli teologian maisteriksi ja on uskonnonopettajan tehtävästä eläkkeellä. Toinen vetäjä retriitissä oli Pirjo Tiira, Hannes Tiiran vaimo, Hanneshan on näkövammainen pappi, joka politikoi Porissa ja tekee joka päivä Satakunnan Kansaan kiperiä kysymyksiä.
Retriitissä ei puhuta sanaakaan. Puhetta on vain hartauksissa, joita päivän mittaan on viisi. Niissäkin puhuu vain esilaulaja, joka lukee tekstejä ja on liturgina, seurakunta tosin vastaa ja saa myös veisata virsiä. Viriskirjan takaosassa on päivän rukoushetkien kaavat, laudes (aaamurukous), iltarukous (vesper) ja rukoushetki päivän päättyessä (komletorio). Muuten tosiaan ollaan täysin äänettömästi, tosin ruokailuhetkissä soi Bachia ja muuta klassista. Puhelinkin tulee olla kiinni, mulle tämäkin oli hankalaa, kun koko ajan odotan ilmottautumisia kuun lopussa tehtävälle Petroskoin-Kontupohjan-Sodderin retkelle.
Retriitin pitopaikka oli paras mahdollinen eli Porin Reposaaren Junnila aavan meren rannalla.
Niinpä kävin kivikkoista rantaa pitkin molempiin suuntiin, niin saaren kärkeen päin Reposaaren hautausmaalle asti, jossa on äidinisän vanhempien hauta ja Bruno-isoisän veljen Hugon pojan pienen Hannun erillinen hauta, jotka ovat seurakunnan hoidossa. Toinen suunta on sitten Tahkoluotoon päin, jonne pääsee leirintäalueelle asti. Ranta on todella kivikkoista, Takaranta on kuuluisa ja esim. taiteilijoiden mielellään kuvaama. Alueelle on myös entistetty sodan aikainen rannikkopuolustusalue tykkitiloineen ja tähystystorneineen. Näinpä molemmilla suunnilla käärmeenkin, joista toiselta otin hengen.
Luonto, hiljaisuus ja kaikessa rauhassa oleminen ja tietysti hartaushetket ovat retriitin antimia. Itse olin joukkomme ainoa ensikertalainen. Vähän olen aina vierastanut näitä rukoushetkiä, pidän niitä vähän teennäisinä, paremminkin olen tottunut: kun rukoilette, mene kammioosi ja sulje ovesi. Mutta tietysti kaikkeen oppii ja rukoushetkeäkin voinee viettää hengessä ja totuudessa, kun sen sisäistää. Uskon kuitenkin, että tavallisen ihmisen on vaikeampi sellaiseen tottua. Kun oppisi edes Jeesuksen rukouksen: Jeesus Kristus, ole minulle syntiselle armollinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti