Mieleeni on tarttunut ikuinen viisaus: Hyvän ihmisen muisto miten mieltä se lämmittää. Tämä tuli mieleen sattaessamme vaimon tätiä heidän kotikylänsä Lapuan Kauhajärven kyläkirkon ympäröivän hautausmaan haudan lepoon. Hän 87-vuotias Iida Saari oli perheetön, mutta ei suinkaan yksinäinen, vaan sukulaisten ja laajan ystäväpiirin ympäröimä loppuun asti vielä viimeisen yli vuoden kestäneen sairaalassaolonsakin aikana.
Ystävien joukko oli myös kokoontunut saattamaan rakasta läheistä Kauhajärven kerran poltettuunkin, mutta uudelleen rakennettuun kyläkirkkoon ja sitten viettämään muistotilaisuutta lähellä olevaan seurakuntakotiin. Paljon oli kukkalaitteita, lapualaiseen tapaan muistoadresseissa on runsaasti muistoa kunnioittavien nimiä niin Kauhajärven kylältä kuin Lapuan keskustastakin, jossa Iida teki elämäntyönsä. Samoin työtovereilta oli nimilista ja työnantaja Lapuan kaupunki muisti sinivalkoisin nauhoin varustetulla seppeleellä.
Tuntuu aika rohkelta teolta Iidan lähteminen v.1945 Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämään kodinhoitajakouluun Helsingin seudulle pienviljelyskodin lapsena. Jo ennen sitä hän kävi Lapuan emäntäkoulun. Parin vuoden päästä hänestä tuli Lapuan ensimmäinen kodinhoitaja MLL:n palkaamana, tehtävä muuttui sitten 50-luvun alussa Lapuan kunnan viraksi. Lapuan paukun tapahduttua v. 1976 Iida kävi johtavan kodinhoitajan koulutuksen ja tuli näin johtavaksi kodinhoitajaksi huolehtimaan avun järjestämisestä myös patruunatehtaan räjähdyksessä orvoiksi jääneille.
Iidan elämäntyöstä käyttivät erittäin lämminhenkisiä puheenvuoroja muistotilaisuudessa hänen esimiehenään toiminut sosiaalijohtaja Oiva Yli-Mannila ja seurakunnan diakonin tehtävässä ollut Esko Koskinen. Esko kertoi Idan vapaaehtoistoiminnasta seurakunnan diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajana ja monissa eri järjestöissä. Vaimoni sisar Hilkka Niemelä muistelin tätinsä elämän alkutaivalta ja viimeisiä vanhuuden riisumisen aikoja. Itse sai olla suorittamassa Iidan siunaamisen.
Vaikka tietysti hautajaisissa on surua ja kaipausta, niin tälläkin kertaa eniten kuitenkin kiitollisuutta itsensä alttiiksi palveluksen työhön antaneelle rakkaallemme. Kaikki muistot olivat totuudellisia, eivät siis mitenkään yliampuvia. Meille jälkeenjääneille jäi kaunis rohkaiseva ja miksei myös velvoittava muisto tädistä ja hyvästä ystävästä. Hänen on nyt parempi olla kuin täällä vaivojen vainioilla siellä, missä kaikki kivut ja vaivat ja kaikki vajaa ovat poissa kuten Jaakko Haavio on kirjoittanut: Jumala itse kuivaa kyyneleemme, iäinen ilo tulvii sydämeemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti