maanantai 11. heinäkuuta 2011

Mitä me sanoimme

Timo Soini ja me perussuomalaiset voimme todella nyt sanoa, vaikkei se hauskaa olekaan, että miksei katkaistu Etelä-Euroopan maiden velkakierrettä ja auttamista heti alkuunsa ennen kuin alettiin jakaa yhteisiä EU-tukia, niin kuin totesimme heti ensimmäistä Kreikan tukea myönnettäessä.

Tänään taas on neuvoteltu uusien tukien antamisesta Kreikalle EU-maiden valtioministerien kesken. Suomen vakuusvaatimukset eivät paljon muita hetkauta, kun ollaan pakottavan tilanteen edessä lisälainojen antamisessa. Jokin mitään merkitsemätönSamaan aikaan keskustellaan Italian rahoittamiseksi EU:n pysyvän vakausmekanismin varojen kaksinkertaistamisesta, jotta suuriin EU-maihin kuuluvan Italian kriisi voitaisiin estää.

Timo Soini varoitti jo huhtikuussa Italian olevan seuraavan autettavan. Ja juuri tämän loputtoman eteläisen Euroopan maiden tukemista vastoin jopa EU-säädöksiä emme oman maamme taloustilanteen tähden voi olla hyväksymässä, ja siksi myös jouduimme jättäytymään hallituksen ulkopuolelle, koska hallitusohjelmaan ei ollut saatavissa muutosta tähän jo laajasti
oikeutettua arvostelua herättäneeseen EU-tukipakettien myöntämiseen.

Nyt sitten voimme täydellä syyllä sanoa, miksei varoituksiamme ole kuunneltu Me ajamme Suomen ja suomalaisten etua. Euroon on otettu liian köykäisin perustein maita, esim. juuri Kreikka pääsi koko EU:hun täysin vääristeltyjen taloustietojen perusteella. Miten tällainen EU voi kestää!

Ainoa viisas ratkaisu olisi edelleen irrottaa nyt aluksi ainakin Kreikka eurosta ja ruveta sitten devalvoimaan omaa valuuttaansa ja nousemaan sitä tietä jaloilleen. Niin me Suomessakin teimme markka-aikaan, ei meitäkään kukaan auttanut.































































































































































kesken

Ei kommentteja: