Osa saarnastani Yläneen kirkossa:
Oi Pyhäaamun rauhaa – sen suvituulta lauhaa/ ja hiekkaa valkeaa!/ Laineiden kimallusta!/ Nyt hengen vuodatusta/ sieluni odottaa./ Kuin kerran kirkas vesi/ perityt syyni pesi,/ mua huuhdo uudelleen!/ Pyhitä onni mainen./ Suo mieli sunnuntainen/ ja rauha sydämeen.
Tällä rakkaan Jaakko Haavion runolla Pyhäaamu voi hyvin aloittaa saarnankin näin Jaakon päivän museoseurojen sunnuntaina, jolloin aiheenamme tänään apostolien päivänä on Herran palveluksessa ja juuri Jaakko Haavio jos kukaan sai olla tällainen Herran palvelija täällä Yläneellä ja koko kirkossamme, omassakin kirjahyllyssäni on 35 hänen kirjoittamaansa kirjaa, täällä Yläneellä Maanpään hyllyssä näin vastaavasti ainakin 50 hänen kynästään lähtenyttä kirjaa. Ja on tämä Yläneen aikakin ollut hänen runosuonelleen hedelmällistä aikaa, siitä todistavat esim. runot Yläneen joen suussa, Kiitos rannalla ja Auringonlasku Pyhäjärvellä. Ja saammehan tässä messussammekin veisata pari Jaakko Haavion virttä.
76 vuotta sitten Jaakko Haavio saarnasi tästä samasta tämänpäiväisestä tekstistä täällä Yläneen kirkossa tähdentäen, ettei riitä Jeesuksen pitäminen suurena opettaja ja esikuvana, vaan vain se, mitä Pietari vastasi: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Niinpä tässä on koko kristinusko pähkinänkuoressa. Sitä on laajasti selitetty – Raamatussakin, mutta mitään oleellisesti uutta siihen ei voi lisätä. Tämä tunnustus Kristuksesta riittää meille, ja riittää Jumalallekin.
Mekin tarvitsemme Mestarin läheisyyttä niin kuin opetuslapset olivat oppineet saadessaan olla hänen seurassaan. Vaikka hän ei enää olekaan täällä keskuudessamme, on hän luvannut olla yhdistetyssä kaste-, opetus- ja lähetyskäskyssäänkin omiensa kanssa maailman loppuun asti joka päivä. Ja tämä on totta, koska se on hänen sanansa, joka itse on totuus. Hän on luvannut olla aina lähellämme, olemme me kuinka heikkoja ja uskottomia tahansa. Hän on Henkensä välityksellä seurakunnassa, evankeliumin sanassa ja sakramenteissa, tässäkin messussamme tarjottavassa ehtoollisen sakramentissakin. Seurakunnassa elämme sanan ja sakramenttien vaikutuspiirissä. Voimme rukouksessa keskustella hänen kanssansa, vieläpä hänen itsensä opettamin sanoin ja aivan lyhyestikin sydämemme pohjasta Jeesuksen rukouksen sanoin: Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä ihmistä.
Hänen armohoidossaan voimme elää tämän maisen matkamme ja sen jälkeen päästä armosta hänen luokseen kirkkauden maahan, josta toinen runoilija Einari Vuorela on runoillut: Kirkkauden maassa kuljen/ taakka harteita ei paina/ se on poissa./ Kukkaportin avaan,/ suljen./ Hengittelen ilmaa,/ kevyttä kuin tuuli./ Joka puu/ on ystäväni,/ hymyhuuli./ Itkenkö!/ Enhän toki/ ihanassa maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti