sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pappien kaksintaistelu

Mikko Kivekäs kirjoittaa lastukokoelmassaan koskettavan tarkastelun Kaksintaistelu.

Kaksi pappia olivat olleet sotilaspappeina rintamalla, nyt samassa seurakunnassa. Toinen tulee kertomaan miten he katulähetyksessä ovat rukoilleet paljon. Siihen vastaa toinen, että niin pitääkin, työhän ei ole helppoa, mutta tiedätkö, minä olen huono rukoilija.

Hetken jälkeen keskustelu jatkuu: - Arvaas, kenen puolesta olemme eniten rukoilleet. - Sinun puolestasi. Sanoja katsoi kysyvästi virkaveljeensä, taisipa sattua, ei kai osannut tätä odottaa - suruton pappi. - Niin, sinun puolestasi olemme eniten rukoilleet.

Toinen nousi,katsoi toista vakaasti silmiin sanoen hitaasti ja painokkaasti: -Siitä olkoon kiitos Herralle Sebaotille. Muuta ei sanonutkaan, ojensi kätensä ja lähti, rauhallisena, määrätietoisena, hymynhäive silmäkulmassaan.

Alkuperäinen sanoja jäi yksin hölmistyneenä, pettyneenä, avuttomana. -Mitä se sanoi? "Siitä olkoon kiitos Herralle Sebaotille." Ei näyttänyt edes loukkaantuneen, ehkä ei ymmärtänyt. Olisi luullut sen suuttuvan, kiivas kun oli luonnostansa. Voi pyhä yksinkertaisuus. Ei se käsittänyt. Totisesti oli seurakunnalla syytä rukoilla pappinsa puolesta.

Jo on pimeyttä - papissa. Vai oliko se siteenkään sitä? Olisiko tämän välttämättä pitänyt loukkaantua tai ihan suuttua? Sitäkö hän, toinen pappi, eniten oli toivonut. Siitäkö hän itse sisimmässään suuttui, että toinen hillitsi itsensä, otti vastaan saamansa iskun, myöntyi syytökseen itseään puolustelematta.

Hän sanoja yritti puolustella itseään oikeassa olemisella, surutonhan tuo toinen on, uskovaisten piirissä oli siitä paljon puhuttu. Mutta miten hän itselleen selittelikin, hän oli hävinnyt pelin, niin voitonvarmana ja vahingoniloisena kuin olikin taisteluun lähtenyt. Hänen huonot korttinsa oli paljastettu, toinen oli ymmärtänyt hänen likaiset aikeensa ja tehnyt sen, mitä häneltä ei odotettu: oli nöyrtynyt ottamaan vastaan ojennuksen, vieläpä kiittänytkin ... Oliko hän sittenkään suruton?

Niinpä pappi tunsi jääneensä pahasti alakynteen ja mieleen työntyi opetus: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin tuo toinen. Vanhurskaampana! Syntiset vanhurskautetaan, vain syntiset, jotka eivät itseään puolustele. Syntisiä Kristus kutsuu, rikkaat lähettää pois tyhjinä.