Olisi kolmekin vaikuttavaa kertomusta kahden papin välisestä keskustelusta, joista jokaisesta tapauksesta olisi meillä jokaisella paljon opiksi otettavaa. Ensiksi nyt tämä järkyttävä kertomus:
Kahdesta pohjalaispapista kerrotaan suurten herätysaikojen loppuvaiheissa, että toinen oli siirtymässä uuteen seurakuntaan kauas entisiltä asuinsijoiltaan. He sopivat keskenään siitä, että se, joka ensimmäisenä siirtyy tästä ajasta pois, koettaisi tulla sanomaan ystävälleen kuinka kävi.
Vuodet vierivät. Ystävykset olivat kirjeenvaihdossa, mutta pitkien matkojen takia eivät päässeet käymään toistensa luona.
Eräänä yönä Pohjanmaalle jäänyt pappi näki unessa vanhan ystävnsä tulevan luokseen ja sanovan hänelle: "Minä olen nyt kuollut! Olen saanut myös tuomion, kadotustuomion! En ole saanut sitä sen vuoksi, että olisin julistanut väärää oppia. Kyllä minä koetin aina pitäytyä Jumalan puhtaaseen sanaan. Enkä saanut sitä siksi, että olisin ollut laiska Herran palvelija. Liikuin ahkerasti seurakunnassani ja valmistin saarnani tunnollisesti. Enkä minä saanut kadotustuomiota senkään takia, että elämässäni olisi ollut tahallisia syntejä. Kyllä minä koetin niitä vastaan taisella ja pitää lihani kurissa. Mutta kadotustuomion sain sen takia, että kaikki mitä olin tehnyt Jumalan valtakunnan työssä, OLIN TEHNYT OMAKSI KUNNIAKSENI."
Kaikilla meillä on itsetutkistelun paikka!
