lauantai 28. heinäkuuta 2012

Unikeopäivänä

Naantalin unikeon päivillä valtavasti väkeä. Mitä hienoin kesäsää - vihdoinki - oli saanut kansan liikkeelle. Rantaravintolat olivat todella täynnä asiakkaita ja rantakaduilla oli vilinää ja vilskettä.

Olin saanut kutsun paneliin kuntauudistuksesta. Paneleita oli useita, vähän niin kuin matkittiin Porin Arenaa. Täällä päinvastoin kuin Porissa oli  perussuomalaiset huomioitu kiitettävästi, jokaisessa panelissa oli yksi edustajamme. Paikalliset kansanedustajat Kike Elomaa ja Lauri Heikkilä olivat mukana ja minä sitten entisen yhteisen Turun ja Porin läänin pohjoisemmasta osasta. Myös paikallisessa kuntapanelissa oli edustajamme, vaikkei Naantalin nykyvaltuustossa olekaan valtuutettuamme, kun edelliskerralla oli vain yksi ehdokas eikä se riittänyt valituksi tulemiseen. Nyt ehdokkaita on jo viisitoistakertaisesti ja valtuustopaikkoja myös ropisee.

Muuten meillä Kankaanpäässä viime kerralla oli 14 ehdokasta, nyt jo mennään paljon sen yli ehdokassuostumuksen allekirjoittaneiden lukumäärässä ja toinen mokoma on lupauksia, joten jokaiselle ehdokkaalle ei voi luvata valtuustopaikkaa, joita Kankaanpään valtuustossa on 35 ja tavoitteemme on ainakin 40 ehdokasta.

Nuoria ja naisehdokkaita aina tarvitaan. Myös heitä on jo listoilla, naisiakin jo kaksinkertainen määrä edelliskertaiseen ja 1980-luvulla syntyneitäkin on tällä hetkellä neljä. Siitä ylöspäin on ehdokkaita joka vuosikymmeneltä, taitaa tosin meitä 1940-luvulla syntyneitä olla suurin luku, mutta vanhassa vara parempi sanotaan. Yhtä tosi on tietysti myös: nuorena on vitsa väännettävä.

Muuten facebookissa tarjotaan väkisin uudenlaista aikajanasivua, jota pidän entiseen verrattuna sekavana enkä halua sitä suin surminkaan. Yritin saada mielipiteeni selväksi sivuston ylläpitäjälle. Yli 2200 facebook-ystävän takia en haluaisi luopua facebookista, mutta uudessa sivustomuodossa en näe mitään järkeä, olen sitä muutamalla kaverilla riittävästi jo nähnyt.

Illalla juoksin Honkajoen markkinoiden Honkahölkässä pidemmän eli 7 kilometrin matkan. Väkeä oli sielläkin satamäärin.