keskiviikko 29. elokuuta 2012

Budjettitavoitteita

Ensi vuoden hallituksen budjettiesityksen tulemme tekemään oman varjobudjettimme, jonka suuntaviivoja käsittelimme alustavasti Savonlinnan ryhmäkokouksessa.

Tärkeimpänä näemme talouskasvun aikaansaamisen. Siksi esitämme arvonlisäveron alarajan nostamista, työllistävien pk-yritysten verovapautta ja kotitalousvähennyksen korottamista suunnitellut vähentämisen sijaan. Tähän kasvupakettiin ehdotamme 300 miljoonaa.

Maamme maaperän rikkauksia käytetään nyt estottomasti ulkomaalaisyhtiöiden toimesta omaa maatamme rikastuttamatta, jätteet ja turmeltu luonto jätetään vain meille ikuisiksi ajoiksi. Siksi esitämme kaivosveroa edes jotain korvausta saadaksemme mineraalivarojemme hyödyntämisestä.

Tärkeää meille on myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, poliisin määrärahojan lisääminen turvallisuutemme takaamiseksi. Kun moottoripyöräjengit levittäytyvät koko maahan, niin samanaikainen poliisivoimien supistaminen ja liikkuvan poliisin lakkauttaminen tuntuu järjettömältä.

Myös torjumme kilometrikorvausten leikkaamisen, joka myös kohdistuu juuri työtä tekevien työintoa lamaannuttavasti. Harmaan talouden torjuntaan esitämme lisämäärärahaa, se tuo tehokkaimmin lisää verotuloja.

Puoluetukea leikkaisimme 15%, maahanmuuttokustannuksista vähentäisimme 50 miljoonaa, tehottomista yritystuista 200 miljoonaa. Wahlroos- ja varallisuusverolla keräisimme lisää 275 miljoonaa, suursäätiöiltä 50 miljoonaa, yritysverotuksen porsaanreikien tukkimisella 100 miljoonaa jne.

Kun hallituksen propakanda jauhaa, ettei myönnettyihin EU-tukiin ja -lainoihin ole vielä mennyt mitää rahaa, niin tosiasia on, että 2,5 miljardia on jo maksettu ja Suomen velkaantumiseen lasketaan myös 4,5 miljardia ERVV-velkaa eli yhteensä 7 miljardia, joka on siis poissa oman maamme taloudesta.