keskiviikko 29. elokuuta 2012

Savonlinnan ryhmäkokouksessa

Tosi hienossa ympäristössä pidimme ensimmäisen päivän ryhmäkokousta, kun olimme koolla Savonlinnan Olavinlinnassa. Illalla meille oli valmistettu linnan juhlasaliin oikein juhlaillallinenkin pöytiin tarjoiluineen. Kunnat kuntoon-kunnallisvaaliohjelmaa puitiin, ohjelma pitäisikin saada jo pikimiten valmiiksi ja julkaistavaksi ja sitä tietä jaettavaksi.

Toisena päivä Savonlinnan torilla puhuivat tietysti Timo Soini ja Savonlinnan tämänhetkinen ainoa valtuutettu Erkki Rakkolainen sankalle kuulijajoukolle. Vaalien jälkeisessä uudessa valtuustoossa Ekin ei enää tarvitsekkaan olla yksin perussuomalaisten ryhmässä . Vaalit käydään siellä myös kuntayhtymisten merkeissä, kun Punkaharju ja Kerimäki liittyvät kaupunkiin, ennestään on liittynyt jo Savonranta.
                  
Kävimme Jussi Halla-ahon, Mika Niikkon ja Tom Packalenin kanssa maailman suurimman puukirkon pitäjässä Kerimäellä kansanedustajien jalkautuessa päivällä viitenä eri ryhmänä eri pitäjiin.

Honkajoella päivänvalonsa ensi kertaa nähnyt Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine esitteli meille hienoa kaupunkiaan ja sen tulevaisuudensuunnitelmia. Jo aloitettujen tie-, rata- ja syväväyläjärjestelyiden loppuunsaattaminen on tärkeimpänä tavoitteena. Kun Savonlinna-Huutokosken rataosuus on perusparannettu, pitäisi sille saada takaisin myös henkilöliikenne. Myös toiveissa on Parikkala-Syvänoron rajanylityspaikan kansainvälistäminen, kun siellä on jo vakinainen henkilöstökin. Se avaisi matkailulle  uusia mahdollisuuksia lyhyenä reittinä Laatokalle.

Illaksi oli järjestetty laivaristeily, mutta itse kiirehdin kotiin, jotta pääsen torstaitorille, jonne en liikoja kertoja olekkaan ehtinyt, ja pian taas alkaa eduskuntatyökin 5.9.