perjantai 26. lokakuuta 2012

Suuret vaalikeskustelut

Suuret vaalikeskustelut - vättämätö paha - on sitten käyty, voisiko sanoa: onneksi!

Vähän viihdeohjelmia matkien niissä on taustajoukkoina kannattajia, jotka tietysti taputtavat oman ehdokkansa puheille. Välillä haastatellaan asiantuntijoita tai näytetään kadun ihmisen haastatteluja. Näin saadaan näkyviin shouwta, mutta onko kaikki tämä tarpeellista.

Myöskin tuntuu, että perussuomalaisia kohdellaan vähän kaltoimmin kuin muita. Niinpä MTV3:n vetäjän täytyi tuoda esiin 4350 ehdokkaan joukosta pari hörhöä, jotka olivat kirjoitelleet facebookissa olemattomuuksia. Tähän alatyyliseen heittoon Timo vastasi sekä kokoomuksella että demareilla olevan ehdokkaana parast´aikaa tuomion saaneita. TV1 puolestaan Arhinmäki rupesi väittämään perussuomalaisia rasisteiksi, yleisön joukossa olisi ollut sanavalmis maahanmuuttaehdokas, jolle ei annettu vastauspuheenvuoroa. Timo kertoi jälkikäteen vain hyvän kotikasvatuksensa estäneen tuomasta esiin vasemmistoliiton valtuutettua, joka nytkin on ehdokkaana ja on juuri tuomittu naisen pahoinpitelystä, ko. henkilö on kaiken lisäksi ehdolla Porissa.

Iltapäivälehdet arvostelivat puoluejohtajien menestymistä hyvin mielivaltaisesti. IltaSanomien toimittajat antoivat numeroita, niinpä taas Timon kohdalla hajonta oli suurinta, kun yksi antoi koko porukan suurimman eli 9 ja toinen vain 5. Sama toimittaja muuten antoi toisenakin päivänä Timon alimman numeron. Voisi sanoa herran nimenkin: Seppo Varjus! Iltalehti puolestaan jakoi leijonia ja lampaita, Timo sai eka päivästä MTV3 esiintymisestä leijonan ja TV1 tuotti lampaan. Joka tapauksessa Timo ei juuri puhunut toisten päälle, niin kuin varsinkin molemmat naispuheenjohtajat ja sai huonommin puheenvuoroja TV1 ohjelmassa, mutta puheenvuoronsa olivat täyttä asiaa.

 Esiin tuli selkeästi hallituksen lupauksen pettäminen sosiaali- ja terveydenhuotouudistuksen antamisesta ennen vaaleja, samoin vaalien jälkeen jäi päätös Suomen puolustuslaitokselta pyydetystä Nato-Islannin lentovalvonnasta. Samoin edelleen myös eduskunnan kyselytunnilla tivatut keskiasteen ja ammatillisen koulutuksen paikkavähennykset. Ikävät asiat kerrotaan vasta vaalien mentyä ohi!

Vaalikeskustelut on käyty - nyt sitten lopultakin päästään äänestämään, vaikka yli miljoona äänestäjää kävikin uurnilla jo ennen näitä keskusteluja, olivatkon nämä paneelit siten ihan oikeaan aikaan!