lauantai 17. marraskuuta 2012

Mielenkiintoista kuntapaikkajakopohdiskelua

Monin paikoin on jo sovittu tulevan valtuustokauden luottamuspaikoista, Kankaanpäässä ei ole päästy puusta pitkään, ellei taas ole tehty niin kuin edelliskerrallakin, että pari puoluetta sopi etukäteen enemmistön muodostamisesta ja jakoi myös paikat. Muille puolueille jäi vain kuunteluoppilaan osa. Toivottavasti näin ei käy tällä kertaa. Meitä perussuomalaisia nyt ei kuitenkaan kukaankaan voi jättää ihan mopen osalle, jokaiseen 9-jäseniseen toimielimeen saamme joka tapauksessa paikkoja jo omallakin kymmenen hengen ryhmällämme.

Kuntavaalien lukuja tarkastellessa on mielenkiintoista todeta yhden hengen valtuustorhmiä lukuunottamatta muiden puolueiden menetäneen yhden valtuutetin, vasenmmistoliiton kaksi ja nämä kaikki viisi valtuustopaikkaa tulivat lisäyksenä perussuomalaisille, kun ryhmämme kasvoi kaksinkertaiseksi viidestä kymmeneen.

Kaiken kaikkiaan uusia valtuutettuja valittiin kolmestakymmenenstäviidestä kolmetoista, joista perussuomalaisia on peräti kahdeksan, vain me Erkki Liljan kanssa olemme ryhmässä entisiä, keskusta sai kaksi uutta ja kolme muuta ryhmää yhden. Valtuustossa on 13 naista, joista uusia on neljä, jokaisessa neljässä suurimmassa ryhmässä yksi.

Kun perussuomalaiset saivat lisäystä 13,3%, suurimman menetyksen kokivat demarit 4,1%, mutta yli kahden prosenttiksikön tappion saivat myös keskusta 2,9%, vasemmistoliitto 2,8% ja kokoomus 2,4%. Äänestysalueittain perussuomalaiset oli suurin molemmissa keskustan alueissa sekä Vihtiläjärvellä, jossa voitimme niukasta keskustan, joka puolestaan oli meitä parempi 2,4%, mutta rakoa Niinisalossa ja Laurissa keskustan hyväksi oli kymmenen prosenttiyksikköä.

Näistä lähtökohdista on mielenkiintoista laskea paikkalukuja suhteellisten vaalien taulukon mukaisesti. Jaetaanko paikat puolueiden valtuutettujen lukumäärän perusteella, vai muodostuuko teknisiä vaaliliittoja ja kukaties joidenkin muodostama enemmistö jää nähtäväksi. Maanantai-iltana on tiedossa ensimmäinen puolueiden välinen neuvottelu, sen jälkeen ollaan viisaampia.