perjantai 31. lokakuuta 2014

Pyhäinpäivän aattona

Kankaanpään seurakunnan ennakkoäänestyksessä saatiin uusi ennätys, yli 14% ja ääniä lähes 1300. Tästä on hyvä jatkaa varsinaisena äänestyspäivänä isänpäivänä 9.11. Kankaanpään kirkossa.


Kankaanpäässä päästäneen 27-28% tällä menolla eli prosentin enemmän kuin edelliskerralla. Kyllä siltikin vielä liian moni jättää käyttämättä äänioikeuttaan!


Tänään muuten Jari Koskelan kanssa taisimme ajella ainakin 700 km, kun olimme hänen tohtorinväitöksensä ohjanneen professorin Juhani Laurinkarin juhlallisissa emeriittukseksi saattamisjuhlallisuuksissa Kuopion yliopistolla. Laudation suoritti Juhanin hyvä yhteistyöprofessori Pauli Niemelä. Hän kertoi viisikymmentä vuotta kestäneen yhteistyön alkaneen Juhanin saavuttua opiskelijasuntoon Konviktiin, jossa he molemmat aloittivat pappisopiskelut ja myöhemmin professoreina on läheinen yhteistyö jatkunut jopa yhteisten kirjojen julkistamista myöten.


Samassa yhteydessä pidetyssä juhlaseminaarissa Sosiaalipolitiikan tutkimusta ja opetusta 40 vuotta Kuopiossa luennoi suomalaisten Kuopion eli nykyisin Itä-Suomen yliopiston entisen ja nykyisen rehtorin ja Kuopiosta valmistuneiden tohtorien lisäksi myös kolme ulkomaalaista vierasta, kaksi Saksasta ja yksi Unkarista Juhani Laurinkarin yhteistyökumppaneita. Niinpä hänet on nyt emeriittuksena kutsuttu vierailevaksi professoriksi Wismariin 2014-2016 ja European Academy of Sciences Arts-akatemian Suomen delegaation johtajaksi 2014-2019.


Seminaarin luennot käsittelivät myös mitä ajankohtaisempia aiheita kuten professori Juha Hämäläinen Sote-integraatiota: tavoite, toimintaperiaate, viitekehys. Itse Juhani Laurinkarin jäähyväisluento oli aiheesta Tiede, tutkimus ja sosiaalipolitiikka - mennyttä muistellen tulevaan suuntautuen.

Ei kommentteja: