sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Se on siinä

Se on nyt siinä! Kolmen ässän puoluejohtajat ovat selvittäneet ongelmat ja vatulointi on lopetettu. Suurista asioista on päästy sopuun. Vain vähäisempiä juttuja on enää keskeneräisten asioiden korissa. Hallitusohjelmasta päästään sopimaan aikataulun mukaisesti keskiviikkona. Torstaina on sitten kaikki valmista perjantaiseen presidentin hallituksen nimittämiseen. Näin uusi hallitus pääsee tositoimiin heti kesäkuun eka päivästä lähtien.

Keskiviikkona myös kokoontuu uudestaan viime lauantain kokouksen jälkeen yhteinen puoluehallituksen - valtuuston ja kansanedustajien yhteinen konklaavi päättämään puolueen hallitukseen menemisestä ensimmäistä kertaa. Lauantain kokouspuheenvuorojen perusteella vallitsee melkoinen yksimielinen tahtotila hallituksen menon tarpeellisuudesta ja jopa välttämättömyydestä. Nyt on tekojen aika isänmaan ja kansanlaistemme edun nimissä!

Ei kommentteja: