sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ahti Armas Olavi

Sain olla kastamassa kahden vanhemman - itä-suomalaisen ja länsi-suomalaisen - lasta, jonka nimiksi vanhemmat antoivat perinteiset molempien suvuissa olleet nimet, yksi oli ukin, toinen iso-ukin ja kolmas jo monessa polvessa toisena nimenä olleen nimen. Lisäksi nimet ovat vanhoja suomalaisia etunimiä, nimipäiväkalenteriin otettuja jo vuosina 1882, 1890 ja 1909.

Ahti aaltojen kuningas mainitaan jo Kalevalassa.

Armas on suomennos Agapetuksesta, joka merkitsee rakastettua.  Alkuaikoina se oli jopa tytönkin nimi, nykyisin sanan hempeähkö merkitys on haalistunut.

Olavi tunnetaan jo latinalaisessa asussa ja Norjan kuninkaiden nimenä, Olavi Pyhä eli 1000-luvun molemmin puolin, toistaiseksi viimeinen Olavi V oli kuninkaana 1990-luvulle asti. Olaus Petri on Ruotsin uskonpuhdistaja. Suomessa Olavi Maununpoika toimi piispana ennen uskonpuhdistustamme. On Olavin-linna ja monilla kirkoillakin on sama nimi. Johannes Linnankosken kuuluisan romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta (v.1905) komean päähenkilön Olavi-nimi lisäsi nimen suosiota suuresti.

Ei kommentteja: