lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kirkko keskellä kylää

rkko keskellä kylää pitää kirjaimellisesti paikkansa Merikarvialla. sellainen vilske kävi tänään Merikarvian kirkon ympäristössä, onhan toisella puolen katua iso market, pitäjä täynnä kesä-asukkaita ja lauantaipäivä. Kirkossa itsessään oli kaksi hautausta ja itse sain olla vihkimässä kuvan hääparia: hyviä ystäviäni Annea ja Hans-Peteriä.
Turhaan en puheessani toivonut heille Jumalan armon auringon siunaamia päiviä, olihan kaunis aurinkoinen päivä ja Merikarvialla jo säänkin puolesta on aurinkoisia päiviä jopa enemmän kuin muualla Suomessa.
Kirkkomaata kulkiessani näin kouluaikaisen ystävän vain 20-vuotiaana kuolleen kovan urheilijan Kankaanpäässä ylioppilaaksi käyneen Uolevi Varheenmaan haudan, myös vain vähän yli 30-vuotiaana kuolleen papin Esa Kallion haudan. Kanttorina toimi pitkälti yli 80-vuotias Vilho Koivisto, jonka kanssa edellisen kerran olimme pitämässä messua Siikaisissa pari vuotta sitten. Sakastissa näin edellisen 24 vuotta kirkkoherrana toimineen hyvän ystäväni Asko Arosen kuva.
Merikarvia on todella hieno ja vilkas pitäjä, niin kuin yksi paikallinen sanoi: näin kesä-aikaan. Mutta vuoden ympäriinsä merikarvialaiset ovat hienoja ystävällisiä ihmisiä!
Näytä lisää

Ei kommentteja: