perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vauhti hakusessa

Honka-Hölkkä Honkajoella keräsi taas satamäärin osanottajia. Minä muiden joukossa kiersin häntäpäässä pidemmän 7 km matkan, mutta aika parani vuoden takaisesta 22 sekuntia. Meno tuntui vaikealta ja osoittaa vauhtityön puutteesta. Tasapaksuja lenkkejä olen kyllä tänä vuonna tehnyt sata kertaa, joskus varsinkin Jari Koskelan kanssa vähän vauhdikkaampiakin. Jari oli mukana lyhyemmällä 4 km matkalla, viime vuonna hän juoksi pitemmän matkan.

Nyt sitten vaan on siirryttävä vetoharjoittelupainotteisempaan treniin. Seuraavan viikonloppuna on Aikuisurheiluliiton SM-kisat Iisalmessa.

Tällä viikolla käytiin muuten maanantain satavuotiaan onnittelukäynnin jälkeen myös kahden 95-vuotta täyttäneen veteraanin syntymäpäivillä, tänään viimeksi.

Lauantaina on edessä kaksi vihkimistä, Jämijärven ja Merikarvian kirkoissa. Toivottavasti ehtii ajoissa jälkimmäiseenkin!


Ei kommentteja: