perjantai 16. syyskuuta 2016

Pirkko Mattila Raumalla

Kyl´ Raumal`sitten menee hyvin.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila oli puolestaan puhumassa ja vastaamassa kysymyksiin Satakunnassa Sote-uudistuksesta. Aiemmin asiasta ovat käyneet kertomassa jo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula sekä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen. Tiedon puutteessa emme siis ole valmistellessamme Sata-Sotea lähes viidensadan henkilön voimin.

Ja meidän perussuomalaisten agendalla näyttää tämä Rauma olevan erityisellä agendalla, liekö sitten siksi, että Timo Soini on käynyt syntymässä siellä ja käy aina joskus katsomassa Lukon pelejä.
Pirkko Mattila oli siis tänään ja jatkaa lauantaina aamupäivällä silakkamarkkinoilla yleisöteltalla.


Puolustusministeri Jussi Niinistö puolestaan vieraili Raumalla kansanedustajien kesäkokouksen kiertueella Satakunnassa ja liekö sen käynnin seurauksena, että muutenkin voimakkaalle kasvu-uralle päässyt Rauma ja sen uudelleen henkiin herännyt telakka on juuri saanut puolustusvoimien laivatilauksia.

Eikä neljäs ministerimme oikeus- ja työministeri Jari Lindströn suinkaan voi laittaa pekkaa pahemmaksi, vaan tekee Rauman-vierailunsa Raumalle lokakuun alkupäivinä. Ja mikäs on käydässä katsastamassa Raumaa, kun työllisyysasiat ovat siellä paremmin kuin monessa muussa paikassa.

Ei kommentteja: