torstai 15. joulukuuta 2016

Maakuntauudistus etenee

Sata-Sote uudistustyö on jatkunut jo pitkään hyvällä vauhdilla ja yhteistyöllä.

Myös rinnalla vedettävä maakuntauudistus etenee samoissa merkeissä. Tänään oli maakuntauudistus-Satakunnan esivalmistelun ohjausryhmän kokoontuminen Porin yliopistokeskuksessa. Kuulimme kaikkien valmisteluryhmien selonteot ja myös esivalmistelun 55-sivuisen väliraportin. Hyvin ollaan aikataulussa, vaikka aikaa ei olekaan liikaa hukattavaksi. Uusi maakuntahallintohan aloittaa koko maassa 1.1.2019 ja maakuntavaalit pidetään jo vuoden 2018 alussa, joten vaalien valmistelu on aloitettava jo ensi vuonna heti kunnallisvaalien jälkeen.

Ei kommentteja: