Menetimmekö mitään Guggenheimissä
Viime viikolla Helsingissä käydessäni oli hyvää aikaa ja siksi tutustuin Ateneumin taidenäyttelyyn - vähän kyllä Guggenheiminkin ympärillä käyneen näytelmän innoittamana, ei sen puoleen, olen useasti ennenkin käynyt Ateneumissa.
Siellä monessa kerroksessa on nytkin nähtävissä enemmän kuin yhdellä käynnillä jaksaa sulattaakaan. Suomen kultakauden 1800-luvun lopun mestarien mestariteoksia oli vaikka millä mitalla. Taidemaalareita: Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Helene Schjerfbeck, Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Hugo Simberg, Juho Rissanen. Kuvanveistäjiä: Walter Runeberg, Johannes Takanen, Ville Vallgren. Ja monia, monia muita.
Mutta ei tässä kaikki. Saman aikakauden suurista ranskalaisista mestareista näin ainakin suuresti ihailemani Vincent van Goghin ja myös Paul Gauguinin taulut, samoin Pablo Picassolta oli taulu.
Ja kaiken huipuksi italialaissyntyisen Pariisin taidemaailmaa 1900-luvun alussa hämmästyttänyt Amedeo Modiglianin laaja näyttely löytyi myös Ateneumista. Hän on kuuluisa androgyyneistä muotokuvistaan, joista nykyisin maksetaan taidehuutokaupoissa ennätyshintoja.
Kun meillä Ateneumin lisäksi on nykytaiteen Kiasma ja monia muita taidegallerioita jo yksistään Helsingissä, niin mitä korvaamatonta tämä Guggenheim olisi tuonut pääkaupunkiimme. Ja jos se todella olisi ollut niin kannattava, kuin sen puuhaajat uskottelivat, löytyisihän sijoittajien rahaa aina tuottoa tarjoaviin kohteisiin. Nyt sitä kuitenkin yritettiin ajaa pystyy verorahoilla, joka tyrmättiin aivan oikeutetusti Timo Soinin aloitteesta hallituksessa ja lopulta myös Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Kyllä me näemme niin omien taiteilijoittemme kuin myös maailmankuulujen mestarien teoksia myös Ateneumin ja muiden gallerioittemme näyttelyissä. Niissä on hyvä käydä (sanoo entinen eduskunnan kuvataidekerhon johtokunnan jäsen, jonka eno on ollut Kankaanpään Taidekoulun perustajajäsen ja ensimmäinen rehtori).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti