sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

54. kerta

Viidennenkymmenennenneljännen kerran Herättäjä-juhlat on koettu tällä kertaa Nilsiässä juhlakentän ollessa vanhalla hautausmaalla, missä sijaitsee myös Paavo Ruotsalaisen eli Ukko-Paavon eli Erämaan profeetan hauta hautakivineen ja piikkisen miehen haudalle istutettu monihaaraisena kasvava piikkinen ja jykevä kuusi.

Ensi kerran Herättäjä-juhlamatka on tehty Pauli Leppinimenen Pobedallla vuonna 1961, josta tulee siis 56 vuotta ja kahtena kertana en juhlilla ole ollut mukana. Muistan hyvin myös edelliset samoin vanhalla hautausmaalla pidetyt juhlat Nilsiässä v. 1985.

Siihen aikaan olin Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteerinä ja kesäisin sain olla rippikoulun opettajana Paavo Ruotsalaisen saaren Aholansaaren yhdellä rippikoululeirillä. Nytkin juhlilla yksi entinen rippikoululainen kävi moikkaamassa. Konfirmaatiot pidettiin aina Nilsiän kirkossa, nykyisin saarelle on oma leirikirkko konfirmaation pitopaikkana. Tälläkin kertaa saimme olla kirkossa Aholansaaren sinfoniettan 20-vuotisjuhlakonsertissa, jossa solistina oli Esa Ruuttunen.

Herättäjä-juhlat pitää kokea paikanpäällä eläen. Silloin niistä saa oikean kuvan ja elämyksen!

Ei kommentteja: