keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pori koko Suomen keskipisteenä

Kolmatta päivää jo oli käytävä Porissa ja huomennakin on taas sinne meno, olisi vielä perjantainakin, mutta silloin on jo toiset tehtävät kalenteria täyttämässä.

On se vaan ihme, että tänäänkin väki täytti eri tilaisuuksia jopa ääriään myöten esimerkiksi iltakonsertin Raatihuoneen puistossa ja Tasavallan Presidentin haastattelun kauppatorilla eikä se yksin siitä johtunut, jonka Presidentti mainitsi leikkimielellä tosin, että onhan nyt hieno sää. Kyllä esiintyjilläkin on vinha syynsä yleisön liikkeelle saamisessa.

Poikkesin myös Noormarkussa Enqvistin taidegalleriassa katsomassa useamman akvarellitaiteilijan yhteisnäyttelyä. Yksi heistä kiinnosti erityisesti presidentti Kyösti Kallion tyttärentytär isoäitinsä kaiman Kaisa-Leena Kaarlosen maalaukset. Yksi hänen teoksistaan oli myytykkin. Tiedon sain edellispäivän Satakunnan Kansan näyttelyn taidearvostelusta ja -esittelystä.

Ei kommentteja: