keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Alkuviikkoa

Tänään kävimme tutustumassa perussuomalaisten ryhmänä Valtti-pajan monipuoliseen monia työttömyyden kurimuksessa työllistävien hyvään toimintasan.

Eilen oli vuorossa jokasyksyinen Satakunnan Sotainvalidipiirin koulutustilaisuus Martintalolla Diakoniaopistolla.

Ja toissapäivänä kaupunginvaltuustossa saatiin kuulla uuden maakuntajohtajan Asko Aro-Heinilän alustus niin koko Satakunnan kuin myös Pohjois-Satakunnan vahvuuksista.
Valtuustoasiat oli hyvin pohjustettu, myös Vihtiläjärven koulun jatkaminen. PS:n ryhmä käsitteli asiat sunnuntaina varavaltuutettumme Rami Hakalan ostamassa Laurin koulussa, jonka lakkauttamista edellisvaltuustossa ryhmänä emme olleet hyväksymässä.

Ei kommentteja: