tiistai 14. marraskuuta 2017

Käyntikortteja


Valtuustoaloite Kankaanpään kaupunginvaltuustolle

Esitämme kunnioittaen Kankaanpään Kaupunginvaltuustolle, että kaikille kaupunginvaltuutetuille hankitaan käyntikortit, kuten useissa kunnissa onkin jo tapana. Kortin suunnittelussa voisi hyödyntää esim. Taidekoulun oppilaskilpailua. Kortin pohjana voisi käyttää esim. kaupungin tunnusmerkistä vaakunasta johdettuja aiheita, aivan kuten oheisessa Juvan kunnan valtuutettujen käyntikortissa. Ohessa myös Juvan kunnan vaakuna, jota on käytetty mukaillen varsinkin kääntöpuolella ja myös valtuutetun nimipuolellakin.

Kankaanpäässä 13.11.201

Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmät






Ei kommentteja: