keskiviikko 3. tammikuuta 2024

V.1991 asti ministerin piti olla syntyperäinen Suomen kansalainen

Ben Zyskowicz muistuttaa Iltalehdessä, että vielä vuoteen 1991 asti myös ministerin piti olla syntyperäinen suomalainen. Ei Jussin ehdotus niin pöljä ollut, kun ensinäkemältä tuntui. . Halla-ahon ehdotus sulkisi Ben Zyskowiczilta eduskunnan ovet – Näin hän reagoi Kansanedustajat Ben Zyskowicz (kok) kertoo, mitä ajattee Jussi Halla-ahon ehdotuksesta, joka rajaisi häneltä pois mahdollisuuden toimia kansanedustajana. Konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz pitäisi presidenttiä koskevan syntyperäisyysvaatimuksen ennallaan, vaikka se rajaa häneltä pois mahdollisuuden hakea presidentiksi. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Jussi Halla-ahon näkemys siitä, että ministereiltä ja kansanedustajilta voitaisiin vaatia, että he olisivat syntyperäisiä Suomen kansalaisia, on herättänyt paljon keskustelua. Nykyisin vaatimus koskee tasavallan presidenttiä. Halla-ahon ehdotuksen myötä eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) ei voisi toimia tehtävässään. Hän syntyi Suomessa, mutta oli 5-vuotiaaksi asti Puolan kansalainen. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kutsui Halla-ahon ehdotusta pöljäksi ja rasistiseksi. Zyskowicz ei ole asiasta samaa mieltä. – En ajattele, että se on rasismia, eikä se presidentinkään kohdalla mielestäni ole rasismia, vaikka voi sanoa, että syrjii muita kuin syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Mielestäni aika lailla herkästi rasismia nähdään siellä, missä kyse ei ole rasismista, Zyskowicz kommentoi Iltalehdelle. Zyskowicz sanoo, ettei hän ottanut Halla-ahon ehdotusta henkilökohtaisesti. – En ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena, ei kai se taannehtivasti tulisi voimaan, Zyskowicz naurahtaa. Presidenttiä koskeva vaatimus ennallaan Zyskowicz ei haluaisi laajentaa syntyperäisyysvaatimusta kansanedustajiin ja ministereihin. Hän pitäisi kuitenkin ennallaan nykyisen vaatimuksen siitä, että tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen – siitä huolimatta, että vaatimus estää Zyskowiczia pyrkimästä presidentiksi. Zyskowicz muistuttaa, että myös ministereiden piti olla syntyperäisiä Suomen kansalaisia vuoteen 1991 saakka. – Ajattelen, että presidentillä on hyvin keskeinen merkitys kansakunnan yhteisenä symbolina. Siihen se mielestäni sopii, mutta en kiihkeästi vastustaisi, vaikka sitäkin lähdettäisiin muuttamaan. Zyskowicz sanoo, ettei hän ole miettinyt hetkeäkään, että tavoittelisi presidentin tehtävää. Halla-aho kertoi kannastaan syntyperäisyysvaatimukseen Ylen vaalikoneessa, jossa hän vastasi kielteisesti väitteeseen, että vaatimus presidentin suomalaisesta syntyperästä pitää poistaa. – On tärkeää, että presidentillä on juuret syvällä suomalaisessa maaperässä. Syntyperäisyys­vaatimuksen voisi hyvin ulottaa myös ministereihin ja kansanedustajiin, Halla-aho kirjoitti vaalikonevastauksessaan. Iltalehden haastattelussa Halla-aho kummeksui Harjanteen kritiikkiä rasistisesta ehdotuksesta. – Syntyperäinen suomalainen tarkoittaa Suomessa syntynyttä henkilöä riippumatta siitä, minkälaisia muita mahdollisia ominaisuuksia hänellä on. Siinä mielessä on aika vaikea ymmärtää, että Harjanne näkee rasismia tässäkin. Toisaalta vihreät näkevät rasismia monessa asiassa, mutta syntyperäisyys tai kansalaisuus ei ota tietenkään kantaa ihmisen mahdollisiin muihin ominaisuuksiin, Halla-aho sanoi tiistaina. Otsikkoa korjattu kello 18.16: Vaihdettu otsikosta sana vaatimus sanaan ehdotus. Halla-aho ehdotti syntyperäisyyttä koskevan vaatimuksen laajentamista kansanedustajiin, ei vaatinut sitä. Jussi Halla-aho katsoo, ettei lainsäädäntö voi perustua yksittäisiin henkilöihin, vaan sen tulee perustua periaatteisiin. JOEL MAISALMI

Ei kommentteja: