torstai 4. tammikuuta 2024

PS nousi eniten eli 0,6%

Ylen kannatusmittaus: kokoomus ja perussuomalaiset vahvistivat asemiaan, mutta SDP notkahti Kokoomus on yhä Suomen kannatetuin puolue, kertoo Ylen tuorein kannatusmittaus. Kärjessä järjestys on ennallaan, mutta SDP on menettänyt kannatustaan. Puolueiden järjestyksen kehitys Ylen kannatusmittauksissa eduskuntavaaleista 2024 lähtien. Uusimmassa tuloksesssa järjestys on ennallaan: kokoomus, SDP, perussuomalaiset. Kokoomus on säilyttänyt asemansa kärjessä edellisestä mittauksesta. Kuva: Eleni Paspatis / Yle, grafiikka: Nanna Särkkä / Yle JESSE MÄNTYSALO, NANNA SÄRKKÄ 6:00 Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Puoluekannatuksen kärkikolmikko pysyy muuttumattomana. Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa ykkösenä jatkaa kokoomus, jonka kannatus on noussut hienoisesti 22,9 prosenttiin. Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatuksessa on tapahtunut 1,3 prosenttiyksikön notkahdus. SDP jatkaa silti yhä toisena. Kolmantena pysyttelee perussuomalaiset, jonka kannatus on noussut edellisestä mittauksesta ollen nyt 17,6 prosenttia. SDP menettää kannattajiaan katsomoon Kannatusmittauksen tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja huomauttaa, että muutokset ovat tällä kertaa muutoin suhteellisen pieniä, mutta SDP:n kannatus laskee nyt toista kuukautta peräkkäin yli prosenttiyksikön. Turjan mukaan SDP menettää kannatusta ennen kaikkea ”katsomoon”, sillä sen kannatus ei näytä merkittävästi vuotavan muihin puolueisiin. – SDP:tä viime vaaleissa äänestäneistä suurehko osuus on nyt siirtynyt miettivälle kannalle. Se selittää aika pitkälle SDP:n laskua. Kokoomus on säilyttänyt asemansa edellisestä mittauksesta. – Kokoomus on tällä hetkellä yhä selvemmin kannatetuin puolue Suomessa, Turja sanoo. Hän toteaa, että kolmen kärjessä perussuomalaisten kannatus näyttää vakiintuneen reiluun 17 prosenttiin. – Se on pyörinyt siinä jo oikeastaan neljä kuukautta peräkkäin. Tutkimusjohtaja: Voi olla, ettei oppositio onnistunut haastamaan hallitusta Ylipäätään kaikkien hallituspuolueiden kannatus on tuoreimmassa puoluekannatuskyselyssä kasvanut edelliseen kuukauden takaiseen kyselyyn verrattuna. Kristillisdemokraatit nousi nyt 4,1 prosenttiin. Tuomo Turja ottaa esille ennen kaikkea RKP:n, jonka tulos on nyt 3,9 prosenttia. – Edellinen tulos oli todella huono. Nyt lähestytään sitä neljän prosentin tasoa, mikä RKP:llä yleensä on ollut. Oppositiopuolue keskustan kannatus on tuoreimmassa mittauksessa 10,1 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisessä mittauksessa. Turja huomauttaa, että SDP:n tavoin myös toinen oppositiopuolue vihreät menettää kannattajiaan kannastaan epävarmojen joukkoon. Vihreiden kannatus putosi 7,7 prosenttiin. Mittausajankohtana joulukuussa esillä olivat muun muassa itärajan tilanne sekä eduskunnan hyväksymät sosiaaliturvaleikkaukset. – Hallituksen viesti on ollut se, että Suomen julkisen talouden tilanne on heikko ja jotain on tehtävä. Voi olla, että hallituksen viesti on aika hyvin äänestäjiin purrut, Turja pohtii. Hän arvioi, ettei oppositio pystynyt haastamaan hallitusta joulun alla ainakaan niin, että se näkyisi kannatuksessa.

Ei kommentteja: