perjantai 3. kesäkuuta 2016

Sähkötietokonekokous

Riikka Slunga-Poutsalo totesi perussuomalaisten siirtyneen 2000-luvulle, kun illalla oli piirien puheenjohtajille yhteinen GoToMeeting Invitation-kokous. Kaikki parikymmentä henkeä näimme toisemme ja kuulimme kaikkien äänen. Saimme keskustella ja pohtia ajankohtaisia asioita kuten Lahden puolueneuvoston kokousta 10.-12.6. ja huhtikuussa pidettäviin kuntavaaleihin valmistautumista.

Minusta kyllä tuntui, että taidan paremmin olla 1900-luvun väkeä taikka vielä mieluummin 1800-luvun, jolloin Suomessa vielä oli yhtenäiskulttuuri. Kaukana olemme ajasta, jolloin piispa Rothovius voi sanoa vuonna 1632 Kustaa II Aadolfin kaaduttua L¨utzenin taistelussa: Hänen Majesteettinsa huolehti aina kaiken hajaannuksen ja erimielisyyden ehkäisemisestä uskonasioissa, niin että me kaikki yksimielisellä ja uskollisella sydämellä voimme palvella Herraa Jumalaamme. Voiko suurempaa ilon ja riemun aihetta olla valtakunnassa? Ei mitään vieraita uskonharjoituksia ole sallittu missään osassa tätä rakasta isänmaatamme ja suurta valtakuntaa. Auta, Herra Jeesus Kristus, ETTEI TÄTÄ VAPAUTTA meiltä koskaan riistettäisi.

Lienemmekö yhtään onnellisempia, kun meillä nyt on täysin päinvastainen VAPAUS kaikkine sen myötä tulleine ristiriitoineen?

Ei kommentteja: