lauantai 31. toukokuuta 2014

Saarijärvellä

Saarijärven salomailla tilallansa hallaisella asusti muinoin Paavo, Paavo, kovan onnen lapsi. Kävin tänään noin 220 km päässä Saarijärven Kalmarin kylällä Oikeutta Eläkeläisten kurssikeskuksessa Rauhalassa järjestön vuosikokouksessa. Reijo Ojennus toimii toimitusjohtajana ja vaimonsa Helena järjesti kokousväelle ruokailun. Ihmeellisintä on, ettei valtakunnallinen eläkejärjestömme saa lainkaan RAY:n avustuksia kuten muut eläkejärjestöt. Toimeen silti tullaan!

Katselin RAY:n hallituksen koostumuksen. Siellä on myös puolueiden edustusta, perussuomalaisista on Ville Vähämäki. STM:stä on tuttu mies, kankaanpääläissyntyperäinen Olli Kerola. Muuten kolmella demariministerillä on nyt samoin Kankaanpäässä syntynyt johtava avustaja valtiosihteeri, kun Antti Rinne otti sihteerikseen Raimo Luoman, jonka isää muuten kävin juuri tänään katsomassa, Toivo on entinen Niinisalon sotilassoittokunnan jäsen ja johti eläkepäivillään Nuorisoseuran soittokuntaa. Nyt ei enää ole koko sotilassoittokuntaa. Valitettavasti!

Ei kommentteja: