keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Perussuomalaiset esillä

MTV:n myöhäisuutisissa olivat esillä New Yorkissa YK:ssa Timo Soini antaen haastattelua keskusteltuaan esim. Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kansassa ja Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen täällä kotisuomessa.

Timo on mukana Presidentti Sauli Niinistön seurueessa, Presidenttihan piti eilen puheen YK:n yleisistunnossa. Timo puolestaan sai antaa yleisemmän ulkopoliittisen lausunnon.

Ari Jaloselta kysyttiin liikenneministeri Anne Bernerin esiin nostattamasta Valtion Rautateiden kilpailuttamisesta, kun nyt ollaan taas kerran lakkauttamassa vähäliikenteisimpien rataosuuksien henkilöliikennettä tukia karsimalla.

Onnibussin omistajat haluaisivat tulla raiteillekin sotkemaan ja kuorimaan kerman päältä, niin kuin nyt tekevät linja-autoliikenteessä ajamalla vain suurimmista kaupungeista toisiin. Jos kaikki tekisivät samoin, ei maaseudulle ja pienemmille paikkakunnille pääsisi lainkaan julkisilla liikennevälineillä. Mitä järkeä on siis suosia Onnibussin kaltaisia yrittäjiä. Jos he pääsisivät vielä rautateillekin, olisivat syrjäkylien ihmiset todellisessa motissa.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Syksy saa

Syksyn pari kaunista päivää ovat saaneet taas leikkuupuimurit liikkeelle. Maakunnassa ajellessa niitä oli pelloilla runsaasti. Näin saadaan kultaviljaa talteen, jota kaikki tarvitsemme.

Viikonloppuna Kankaanpään kerrostaloissa kiertäessäni näin ainakin kolme muuttoauto tekemässä kuormaa - poispäin asunnoista. Huono suunta, muutenkin kerrostaloissa on riittämiin tyhjiä asuntoja, Muuttovirtaa pitäisi saada toiseen suuntaan. Eiköhän sekin päivä nähdä, kun saadaan talouselämään viiriä, merkkejä on kyllä jo näkyvissä.

Asiaa pukkaa

Asiaa pukkaa, vaikkei tällä viikolla pitänyt olla mitään kokouksia. Kuitenkin Kankaanpään Yrityspalvelun kokouksessa illalla on esillä uusia konkreettisia esityksiä yrityselämän edistämiseksi.
Juuri vähän aikaa sitten keskusteltiin, ettei Kankaanpäässä rakenneta juuri mitään. Kuitenkin silläkin sektorilla ollaan liikkeellä. Kankaanpääläissyntyperäinen arkkitehti Heikki Riitahuhta Studio Puisto Arkkitehdit Oy:stä Helsingistä järjestää parin päivän kulttuurikampus-työpajan taidekoululla ja sinnekin on jo sovittu käyntiaika.

Entinen Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti, nykyinen Kankaanpään kaupungin arkkitehti Ilmari Mattila, jonka isä ainakin on syntyperäinen Kankaanpään venesjärveläinen, -Ilmari on voinut käydä syntymässä Kullaalla, jossa hänen vanhempansa olivat opettajina- on kaavoituksesta huolehtivana virkamiehenä kehitellyt kulttuurikampuksen alueen viereen, jossa kaupunki omistaa laajan maa-alueen, mahdollista erilaisten vanhusten asumispalveluiden keskittymää lähelle muita palveluita ja näin mahdollistettaisiin vilkasta vuorovaikutusta kaiken ikäisten kansalaisten välille ja samalla elävöitettäisiin koko keskustaa torielämää myöten.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Satakunta - energiamaakunta


Perussuomalaisten Satakunnan piirihallitus  kehottaa huomioimaan energiavarojemme hyödyntämisen Satakuntaa kehitettäessä



Hyvänä esimerkkinä on Tahkoluotoon nouseva LNG-terminaali, mutta on myös kehitettävä omia vahvuuksiamme. Tässä maakuntaliittomme on voimakkaasti antamassa esikuvaa.

Satakunnan innovaatiotoimintaan sisältyvät energiakysymykset ja -ratkaisut. Monipuolinen energiatarjonta ja osaaminen antavat maakunnan energiaintensiiviselle teollisuudelle vahvaa kilpailullista etua. Bioenergia ja asutusta häiritsemätön tuulivoima sisältyvät maakunnan strategisiin valintoihin. Bioenergian hankintalogistiikan ja raaka-aineen saatavuuden kehittäminen luo perusedellytykset bioenergiatalouden kehittymiselle ja bioenergian käytön lisäämiselle. Bioenergian lisäyspotentiaalia on eniten metsähakkeen, kierrätyspolttoaineiden ja peltoenergian hyödyntämisen lisäämisessä.



On myös muistettava energiaa säästävät ratkaisut sekä myös aurinkoenergian ja maalämmön antamat mahdollisuudet. Tärkeää etenkin maakunnan pohjoisosille on laajojen suoalueittemme hyödyntäminen ympäristöstä huolehtien. Parast´aikaa laadittavien kaavoitusten yhteydessä on taattava tämä soittemme energiavarojen hyväksikäyttäminen

lauantai 26. syyskuuta 2015

Viikonloppua

Viidestä tuhannesta lehdestä yli neljätuhatta lehteä on jo jaettuna koteihin. Urakkaa joillekin ja joiksikin päiviksi. Silti vanhassa on vara parempi katsellessa TV:tä. En yleensä katso kuin uutiset ja iltauutisen jälkeiset ajankohtaisohjelmat. Nyt perjantai-illan Hercule Poirot kyllä vangitsee katsojan. Eikä Uuno Turhapurokaan jätä nauruhermoja kutkuttamatta. Tänä iltana Uuno esiintyi lottopotin voittajana.

Pyhänä sitten onkin Satakunnan Perussuomalaisten piirihallitus valmistelemassa syksyn piirikokousta.


perjantai 25. syyskuuta 2015

Täynnä pakolaisasiaa

Perussuomalainen-lehti ilmestyi, pitkän kesälomatauon jälkeen jo toinen säännöllinen kolmen viikon välein ilmestyvä lehti, lukemista ja jakamista riittää. Aihe on keksitetty nykyiseen kaikki ennakkotiedot ja -varaukset ylittävään maahanmuuttoasiaan. Tänään ylittyi jo 15.000 tulijan raja. Ennustuksissa on jos nykyinen tulva jatkuu, joka on päivittäin 600 tulijaa, jopa 50.000 kuluvan vuoden aikana.

EU-tasolla on neuvotteluja korkeinta päämiestasoa myöten, jotain pitäisi saada aikaan ja nopeasti tämän koko Eurooppaa uhkaavan vyöryn hillitsemiseksi. Tietysti pitäisi puuttua syihin lähtömaissa, esim. Syyriassa ja Irakissa, josta muuten enimmät maahanmuuttajat tulevat ja sielläkin Isis-joukot terrorisoivat väkeä.

Harmaa talous kuriin

Harmaa talous on piikki kaikkien meidän veronmaksajien lihassa. Varsinkin ulkomaiden kautta kierrätetyt yritystulot herättävät ansaittua arvostelua. Ne ovat kaiken lisäksi miljardiluokkaa.

Paheksuntaa herättää myös valtiovarainministeriön hanke armahtaa näitä varojaan ulkomaiden kautta kierrättäneitä, jos he verorikolliset ilmoittavat varansa, niin saavat vapautuksen rangaistuksista ja veromaksukin pienennetään. Näin arvioidaan saatavan 2-300 miljoonaa lisäverotuloja, kun saatavissa olisi miljardeja ilman helpotuksia. Sillä esimerkiksi Sveitsi on luvannut ryhtyvänsä ilmoittamaan maahansa sijoitettuja ulkomaisia varoja, joten ne olisivat tulossa tietoon ilman veronkiertäjien omiakin tunnustuksia. Veropetoksen maksimirangaistus muuten on jopa 4 vuotta. Näin siis eri verorikollisia kohdellaan eriarvoisesti.

Kaiken lisäksi meillä jo tänä päivänä on lainsäädännössämme veronkiertopykälät, joiden avulla voidaan periä ulkomaille sijoitettujen veronkiertoyhtiöiden kautta siirrettyjä varoja. Lisäksi voitaisiin säätää laki ulkomaille sijoitettujen rahojen ilmoitusvelvollisuudesta. Näin saataisiin miljardiluokan lisätulot alijäämäisten budjettiemme katteeksi. Miksei toimeen tartuta?

Kokonaan toinen ja samoin tuomittava juttu on Portugaliin eläkeläisinä muuttaneiden verotus, joka Portugalin kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta on täysin verotonta. Viimeksihän kolme suureläkeläistä, joukossa kaksi vuorinneuvosta, ovat muuttaneet Portugaliin. Sopimus pitäisi pikaisesti lopettaa. Näistä veropakolaisista on tänään ilmestyneessä Apu-lehdessä artikkeli, suureläkeläiset eivät kehdanneet antaa mitään lausuntoa.

torstai 24. syyskuuta 2015

Kunniakansalaistemme asialla

Nelivuotiskauden viimeinen kokous pidettiin Rintamaveteraaniasian neuvottelukunnalla juhlallisissa merkeissä Säätytalolla. Mukana ovat kaikkien veteraanijärjestöjen puheenjohtajat ja eduskuntapuolueiden edustajat ja valtiokonttorin edustajia.

Tarkasteltiin yhteenvetona, mitä edistysaskeleita toimikautena 2012-2015 on saatu veteraanien asioissa. Vaikka eteenpäinmeno on tuntunut lyhyiltä kukonaskelilta, niin silti löytyi monenlaistakin aikakirjoihin vietävää.

Veteraanilisän tasokorotus 50 €urosta 100 €uroon tapahtui 1.1.2013.

Kuntoutusmääräraha veteraania kohden on noussut noin 400€.

Kotiin saatavat palvelut ovat vakiintuneet osaksi kuntoutusta.

Sotainvalidien osalta pitkäaikaisen laitoshoidon %-raja on laskenut 20% ja kunnallisten avopalveluiden raja 15%:iin 1.7.2015.

Kunnat ovat saaneet oikeuden tietää kuntansa rintamalisän saajien tiedot, jotta palveluita voidaan ohjata kaikille veteraaneille.

Lisäksi kuntoutusohjeistusta on tehty joustavammaksi ja valtiokonttorin tuki sairas- ja veljeskodeille on mahdollistettu ja Askelmerkit arjessa-kuntoutuksen kehittämishanke aloitettu.

Paljon olisi edelleen parantamista ja rintamaveteraanien ja sotainvalidien rivit harvenevat kovaa vauhtia. Siksi ei enää saisi viivytellä veteraanien asioiden hoitamisessa.

Yksi räikeimmistä epäkohdista on 10% sotainvalidien väliinputoaminen niin sotainvalidien etuisuuksista kuin myös rintamaveteraanien saamista palveluista ja heitä on 600 henkeä. Mainitsin tästä tänään myös sosiaaliministeri Hanna Mäntylälle ja hän vakuutti tietävänsä asian. Toivottavasti tämä epäkohta saadaan poistetuksi.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Nyt odotetaan SAK:ta mukaan

Hallituksen edustajat ovat väsyksiin asti toitottaneet, viimeksi pääministeri, että tasapuolisemmat leikkauslistat hyväksytään heti, kun työmarkkinajärjestöt ne esittävät, on siis turha puhua epäoikeudenmukaisuuksista, koska ne ovat vain niitä esityksiä, joita hallitus on voinut tehdä, kun ei saanut näiltä järjestöiltä ehdotuksia aiemmin kestävyysvajeen kattamiseksi.

STTK ja Akavahan ja samoin työnantajajärjestöt ovat halukkaita laatimaan uudet säästölistat, joissa tulisivat mukaan lomarahojen pienentäminen ja työaikojen pieni pidennys.

SAK:lla on kokous nyt maanantaina ja sieltä on odotettavissa myönteinen päätös tulla mukaan muiden järjestöjen yhteisrintamaan. Oikeastaan sillä ei ole varaa jäädä sivuunkaan.

torstai 17. syyskuuta 2015

Kaunis kiitos

Kaunis kiitos todella teille kaikille lämpimin toivotuksin vanhentumistani onnitelleille.

Lainaan Jaakko Haavion vähän rajunkin runon ONNENLAPSI

 Näin kyselen ja pohdin:
miten käydä tohdin
levolle, nukkumaan,
kun tuodaan ruumislauta
ja luodaan musta hauta
ja siihen mennä saan.

Helmaasi, Jeesukseni,
nyt lasken sydämeni
kaikkine murheineen.
Liekuta onnenlasta,
nukuta, nosta vasta
kun nukun, vuoteeseen.

Toinen Haavion runo RAKAS ELÄMÄ

Sain olla ystäväsi.
Loit minut, maasta maan
ja hengen Hengestäsi.
Sain kauniin elämän
ja sitä rakastin,
takana ehtootähden
sen tiedäthän.
Nyt lähden, kiitollinen,
iloisin, vapain sydämin.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Vakavaa viestiä

Lisäystä eiliseen hartauskirjoitukseeni kiitollisuudesta:

Saarnasin 4. rukouspäivänä vuonna 1998 ja päivän aihehan oli kiitollisuus etenkin vuoden sadosta. Sillooin kyllä mainitsin Sepon toivomia karvojakin. Sattui olemaan samanlainen poliittinen tilanne kuin nytkin eli melkoista taantumaa. Sanoin silloin esimerkiksi: Olemme jatkuvasti tottuneet kuulemaan, miten yhteiskuntamme eri sektoreilla joudutaan säästämään, lomauttamaan, irtisanomaan ja etsimään raennemuutoksia joskus myös palveluita vähentämällä ja heikentämällä. Puhutaan myös talouden kääntymisestä uudelleen alamäkeen, vaikka emme vielä kunnolla päässeet nauttimaan noususuhdanteestakaan. Työttömien määrämmekin on yhä edelleen aivan liian korkea, mutta ulospääsyä tästäkään ei näytetä löydettävän


Pääministeri Juha Sipilä piti tiedotusvälineissä illalla vakavan puheen ja esitti vetoomuksen koko kansalle Suomen saamiseksi takaisin nykyisestä taantuvasta maasta entiseksi hyvinvoinnin mallimaaksi.. Olemme samassa veneessä eikä nyt tarvita veneenkeikuttelijoita.

Työmarkkinajärjestöillä on edelleen sananvaltaa: jos nykyiset ehdotukset 5% kestävyysvajeen umpeen kuroamiseksi eivät miellytä, voivat ne esittää oman mallinsa 5% tasoittamisesta ja kuuloon otetaan täydellä vakavuudella. Kaikki työelämässä olevia tasapuolisesti kohtelevia keinoja olisivat pieni työajan pidennys tai lomarahojen pienentäminen. Keinoja löytyy, jos vain on tahtoa. STTK onkin nyt etsimässä vaihtoehtoja, jääkö SAK yksin jarrumieheksi niin kuin näkyvät tekevän myös suurimmat oppositiopuolueetkin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

NIIN PALJON OIS AIHETTA LAPSELLA KIITTÄÄ

 
Näin syksyn tultua saamme sittenkin kaikkien ikävien uutisten keskellä kuitenkin iloita kotimaamme Suomen rikkaasta ja virkistävästä vuodenaikojen vaihtelusta ja nyt ennen kaikkea syksyn mukanaan tuomasta vuodetulon runsaista antimista.
 
Koko alku- ja keskikesän säiden aiheuttamista huonoista kasvunäkymistä huolimatta olemme sittenkin syyskesän kauniiden säiden ansiosta välttyneet katonäkymiltä ja varsinkin puutarha- ja metsämarjojen sato on ollut runsaampaa kuin moniin vuosiin.
Meidän jokaisen on hyvä muistaa, että me elämme maan antimista. Saamme siksi kiitollisuudella ottaa vastaan Taivaallisen Isämme antamana lahjana luonnon kasvattamat jokapäiväisen ravintomme tarpeet. Turhaan emme laula suuren säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen säveltämässä virressä Luojamme suurista teoista: “Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.” Ja nytkin vaikeanakin aikana meillä täysi syy yhtyä saman virren jatkoon: “Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan.”
Mutta meidän ei tarvitse iloita ja kiittää yksin aineellisesta jokapäiväisestä ruuastamme ja toimeentulostamme, vaan saamme myös tuntea olevamme täysipainoisia aitoja ihmisiä, koska Jumalan lähetti oman Poikansa julistamaan evankeliumia köyhille, saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran otollista vuotta. Näin Vapahtajamme tuli, että meillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Tämän raamatunlauseen olen saanut muistoksi omasta rippikoulustani ja se on todella kannattelee koko elämäämme.
Niinpä saamme kiitää ja rukoilla Jumalaa, että saisimme olla juuri niitä ihmisiä, jotka tarvitsemme apua ja voimaa elämäämme juuri häneltä Elämän Ruhtinaalta, jolla ainoana on antaa kaikkea tarvitsemaamme. Ja voimme ruokammekin nauttia piispa Väinö Malmivaaran sanoin: “Kiitos, Herra, ravinnosta, minkä joka päivä suot. Kiitos armon auringosta, jonka loisteen meihin luot. Silti sydämemme huokaa joka päivä uudestaan: Milloin taivaan juhlaruokaa päästät meidät nauttimaan?”

maanantai 14. syyskuuta 2015

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite Kankaanpään kaupunginvaltuustolle
 
Kankaanpäässä on tarvetta monipuolisille vanhusten asunnoille niin hoivapalveluiden kuin senioriasuntojenkin osalta. Juuri pidetyillä kuntamarkkinoilla esiteltiin uusia kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jolloin olisi saatavissa asiantuntevaa opastusta kaikkiin uusia hoivakoteja ja muitakin kunnallisia rakennuksia suunniteltaessa, rakennettaessa ja rahoitusta järjestettäessä Araa käyttäen ja jopa leasing-järjestelmän avulla. Näin kunnan omat pääomamenot voitaisiin jakaa pitkälle aikajänteelle. Kuntamarkkinoilla myös kerrottiin, että nykyisen SoTe-uudistuksen vuoksi sosiaaliasektorin rakennushankkeet ovat alakantissa ja siksi rahoitusta olisi saatavissa paremmin kuin normaaliaikana. Näin saisimme nopeasti hoidettua vanhuspalvelumme jälleen aina Kankaanpäässä olleelle korkealle tasolle.
 
Siksi me allekirjoittaneet Perussuomalaisten ja Vihreän puolueen valtuustoryhmät esitämme kunnioittaen kaupunginvaltuustolle, että kaupunki ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin ilmenneiden tarpeiden mukaisesti vanhusten uusien hoivapalveluiden rakentamiseen ja senioriasuntojen rakentamisen aloitteentekijäksi ja vetäjäksi kutsumalla ensin asiantuntijoita  yhteiseen neuvotteluun esim. Arttuasunnot Oy:stä ja Teijo-Talot Oy:stä.
 
Kankaanpäässä 14.9. 2015
 
Vihreiden valtuustoryhmä
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lakkopäivä voidaan vielä välttää


Soini vetoaa EK:n ja SAK:n "herroihin": Takaisin neuvottelupöytään!

Sunnuntai 13.9.2015 klo 12.42


Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini usuttaa EK:ta ja SAK:ta palaamaan neuvottelupöytään ja tekemään hallitukselle ehdotuksen, josta se ei voi kieltäytyä.
- EK:n ja SAK:n hyväpalkkaiset herrat voivat ratkaista tämän tilanteen, Timo Soini muistuttaa.
- EK:n ja SAK:n hyväpalkkaiset herrat voivat ratkaista tämän tilanteen, Timo Soini muistuttaa. (JENNI GÄSTGIVAR)

Soini otti hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulehtuneisiin väleihin kantaa sunnuntaina tiedotteella.

- Perjantaina liikenne pysäytetään, satamat suljetaan ja tehtaiden savut katkaistaan. Kohde on hallitus, vaikka vastuu on yhteinen. Hallitus ei ole tuhoamassa sopimusyhteiskuntaa. Hallitus haki sopua kahteen kertaan, Soini perustelee.

Soinin mukaan Akava ja STTK olivat halukkaita yhteiskuntasopimukseen, sen sijaan SAK ei. Myös EK "töröttää passiivisena sivusta".

- Minä en kaipaa syyllistä vaan työtä ja talouskasvua. Tämän pitää olla kaikkien tavoite. Kaksi viimeistä vaalikautta on tuhrittu, kun hallitukset ovat sivusta seuranneet Etelärannan ja Hakaniemen nokittelua, poikkeuksena eläkeratkaisu, joka oli kelpo saavutus, Soini toteaa.

Hänen mukaansa hallituksen oli toimittava, kun neuvottelukumppania ei löytynyt.

- Emme kestä nykyistä konkurssimäärää, työttömyyden kasvua ja irtisanomisia. Luottamus on palautettava. Nykyiset työpaikat on säilytettävä ja luotava edellytykset uusien syntymiselle.

Yhteiskuntasopimus olisi mahdollistanut kustannuskilpailukyvyn korjaukset toimialoittain räätälöiden, oikeudenmukaisemmin eri työntekijäryhmiä kohdellen.
Soini penää nyt ratkaisua tilanteeseen sekä EK:n ja SAK:n johdolta että jäseniltä.

- EK:n ja SAK:n hyväpalkkaiset herrat voivat ratkaista tämän tilanteen. EK:n ja SAK:n jäsenet, käyttäkää vaikutusvaltaanne, jotta edusmiehenne menevät neuvottelupöytään, se päätös tehdään järjestöissä - ei hallituksessa.
 
Pääministeri Juha Sipilä on ilmoittanut, ettei yhteiskuntasopimuksesta enää käynnistetä neuvotteluita. Soinin mukaan hallitus on kuitenkin valmis hyväksymään ratkaisun, jolla Suomen kustannuskilpailukyky saadaan raiteilleen.

- Vaihtoehto pöytään ja sellainen ratkaisu aikaan, josta hallitus ei voi kieltäytyä. Tämä on se keino, jolla kykenemättömyyttä sopuun ei maksateta matalapalkkaisilla naisilla, prosessiteollisuuden vuorotyöntekijöillä sekä poliiseilla ja palomiehillä, Soini vetoaa.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Juhlintaa riittää

Pomarkussa avattiin juhlallisesti käyttöön komea ja tilava monitoimihalli ja toivottiin kuntalaisten käyttävän ahkerasti nyt avautuneita monipuolisia kuntoilumahdollisuuksia. Juhlassa haastateltiin satakuntalaisia urheilijoita ja väkeä on liikkeellä runsaasti. Koko viikko on erilaisia liikuntatapahtumia. Hallin aikaansaaminen on ollut melkoinen ponnistus Pomarkun kunnalla. Onnittelut naapurikaupungista pomarkkulaisille!

Sotilassoittokunnan johtajan Riku Huhtasalon 50-vuotispäiviä juhlittiin moninaisella ohjelmalla ja suurella joukolla. Mukana oli vielä nuorin Kosti-veli kuuluisasta Huhtasalon veljessarjasta, joista yksi oli Rikun ja Jarin isä Matti. Kaikki veljekset ovat soittaneet haitaria ja kävivät jopa yhteisellä esiintymismatkalla Neuvostoliitossa. Myös monet jälkipolvien edustajista ovat soittomiehiä ja heitä oli paikanpäällä useita. Samoin mukana oli myös eri puolustusvoimien soittokuntien johtajia ja soittajia, joista kaksi soittivat huilulla ja pianolla Nocturnen. Niin kuin Putte-possun nimipäivistä lauletaan, että siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana, toteutui nyt molemmilta osiltaan meidän kaikkia mukana olleiden kohdalla! Kiitoksia siis miehen ikään ehtineelle kappelimestarille!

Näin arvokkaita ja mitä aiheellisimpia juhlia riittää ja hyvä niin, vaikka tavallista arkipäiväämme ja tapahtumiamme tarkasteltaessa ei aina siltä näyttäisikään, että olisiko aihetta juuri mihinkään juhlaan monia vaikeiden asioiden ja uutisten tunkiessa tietoisuuteemme median välittäminä niin kotimaasta kuin sotaa käyvistä kriisimaistakin.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Oman koulun juhlassa

Sain tosiaan olla muuraamassa (kuten alakuva osoittaa) Kankaanpään Keskustan ala-asteen suuren remontin peruskiveä ja pitää vielä puheenkin paikalle kerätyille luokkien oppilaille ja opettajille sekä rakennustoimikunnan jäsenille.

Sain muistella aikaa 60 vuotta taakse päin, jolloin vielä koulua käymättöminä pojanvesseleinä leikimme koulun hätäapumontulla ja kotiin tullessa ihmeteltiin, missä olimme saanet itsemme niin likaisiksi ja hiekkaisiksi.

Koulu valmistui sitten niin, että viimeisen kansakoululuokkani neljännen sain käydä koulun ensimmäisten oppilaiden joukossa uudessa koulussa kolmannessa kerroksessa lukuvuonna 1953-54. Neljänneltähän silloin pyrittiin oppikouluun. Opettajana oli koulun rehtorin Toivo Vainion puoliso Aune. Hän kyllä kuoli heti koulun alettua syksyllä ja sijaisopettajaksi saatiin opettaja Eeva Miettisen ylioppilaspoika Sakari.

Silloin oli koululla kymmenen opettajaa, nyt 45. Oppilasmäärä suurin piirtein sama noin 350. Nythän on monia erityisopettajia lisäämässä opettajien lukua ja luokkienkin oppilasmäärät ovat paljon pienempiä. Siksi kouluun nyt rakennetaan paljon uusia luokkahuoneita. Haluammehan kasvavalle polvellemme tarjota mahdollisimmat hyvän ja virikkeellisen oppimisympäristön.

Poikani Hugo ja kaverinsa Juho saivat kunnian soittaa trumpetti fanffaarin Keskustan koulun peruskiven muuraustilaisuudessa, tapahtumaa todistamassa koululaisia ja muurasi Kh pj. Anssi Joutsenlahti

 
Henkilön Esa Uusitalo kuva.
  •  

torstai 10. syyskuuta 2015

KUNTAPÄIVILLÄ UUTTA OPPIMASSA

Kaksipäiväisiltä Kuntamarkkinoilta Kuntatalolta Helsingistä kotouduttiin. Tämä on aina vuosittainen kuntaväen kokoontuminen näkemään monanlaisia kunta-alan toimijoita ja näitteilleasettajia sekä kuulemaan ajankohtaisia alustuksia ja keskusteluita aina puoluejohtajien panelista alkaen - joskaan tänä vuonna mm. budjettiriihen johdosta mukana ei ollut kuin yksi puheenjohtaja Ville Niinistö ja muut osallistujat olivatkin muuta puoluejohtoa. Meiltä perussuomalaisilta mukana oli puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Viime kauden kansanedustajia, nyt poisjääneitä, näin ainakin viisi, eli ei politiikasta niin vain jäädä sivuun. Demari Kari Rajamäki kertoi olevansa vielä monessa mukana paikallisesti ja maakunnallisesti. Hanna Tainio puolestaan on noussut jopa Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Lisäksi näin vasemmistoliiton Oulun vaalipiirin Erkki Virtasen ja Risto Kalliorinteen ja tietysti jokapaikanhöylän kokoomuksen Kimmo Sasin. Perussuomalaisten kasanedustajia paikalla pääsi puhuttamaan Kimmo Kivelää, joka on valiitu Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajaksi, ja myös Maria Tolppasta.
Kyllä monella näytteille asettajalla olisi meidän kunnillemme paljon tarjottavaa. Digitalisaatio on yksi hallituksenkin kärkihankkeista. Esimerkiksi Opinsys kertoi hankkineensa Kankaanpään lukioon teitotekniikkapalvelut ja haluaisi olla keemässä niitä myös peruskouluumme. Rakennnushankkeita esittelivät vaikkapa Arttuasunnot Oy kankaanpääläisen Tino Nurmen toimesta ja Teijotalot varusmiestoverini Mauri Kulon ansiosta jopa edullisen leasingrahoituksen avulla. Monia muitakin uusia säästöjä aikaansaavia tapoja tehdä kunnan palvelutehtäviä kerrottiin. Uusi aika valtaa alaa myön kunnissamme, niitä on vain ennakkaluulottomasti otettava käytäntöön.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Kyyti on kylmää

Antti Tuuri kirjan nimi Kylmien kyytimies tulee eittämättä mieleen hallituksen tämän päiväisiä päätöksiä seuratessa ja kansalaisten vastareaktioita kuunnellessa, mutta kestävyysvajetta ei muuten saada kurottua pienemmäksi. On muistettava, että velkaantumisasteemme on yli 100 miljardia: 100. 000. 000.000 euroa!
Hyvä, ettei Yleisradion vuosittaseen määrärahaan lisätä indeksikorotusta. Joutuvathan muu media, varsinkin lehdistä tulemaan toimeen pienenevien resulssien varassa, koska ilmoitustulot vähenevät ja väkeä on irtisanottava.

MTV 3 uutisissa katsoessa tuli väkisin mieleen, että millä tasolla siellä toimitaan. Uutisessa kerrottiin että arkipyhät helluntai ja loppiainen tulevat palkattomiksi. Alatekstissä tosin oli oikein, että loppiainen ja helatorstai tulevat palkattomiksi, helluntaihan on jo aiemmin muutettu pelkästään yhdeksi pyhäpäiväksi, jota ei sen vuoksi juuri huomatakaan, kun se ei erotu tavallisista sunnuntaipäivistä.

Sen sijaan alatekstissä pyöritettiin tietoa eläkeläisten adressista, että siinä eduskunnalle luovutetussa adressissa vaaditaan eläkeläisten asumistuen poistamista. Totuushan on täysin päinvastainen!
En myöskään ymmärrä samoissa uutisissa toistuvasti kommentoineen vakuutusyhtiö Ilmarisen talousasiantuntija Kianderin kommenttia, että maahanmuuttajien avulla saadaan kestävyysvajettamme pienenemään - tosin hänkin myönsi, että vasta pitkällä aikajänteellä!. Itse ymmärrän, että ainakin lähimpien vuosikymmenten aikana käy täysin päinvastoin. Ei me 4-500 000 työttömän maana todellakaan tarvita suuria määriä muualta tulevaa työvoimaa. Työvoimapulasta on puhuttu vähintään se aika, jonka olen ollut politiikassa eli yli 50 vuotta, mutta ei vieläkään siis ole näkyvissä pulaa työntekijöistä, työhalusta tosin voi olla puutetta,

maanantai 7. syyskuuta 2015

Korjausvelkaa riittää

Kaupunginhalituksen kokouslistassa oli merkittäviä asioita. Korjausvelka on melkoinen, yksin liikuntakeskuksen korjaussuunnitelma oli noussut yli 15 miljoonaan, lisäksi on edessä kaupungintalon korjaus, mitä tehdään Lohikon vanhainkodin kanssa, vallan uutta tilaako vai vain epäajanmukaisten tilojen remonttia. Päivän esityslistan asioita lyhykäisesti:

4 Kooninkeitaan jäteaseman toimintojen kilpailuttaminen kymmeneksi vuodeksi
Esitys hyväksyttiin.

 5 3.000.000 euron pitkäaikaisen talousarviolainan ottaminen Kuntarahoitukselta
Esitys hyväksyttiin.

6 Pohjois-Satakunnan Sote-strategiaan antaa valtakunnallinen sote-uudistus suuntaviivat
Esitys hyväksyttiin.

7 PoSan talousarvion 2016 valmistelu. Kankaanpää toivoon kuntaosuuden pysyvän tämän vuotisella tasolla.
Esitys hyväksyttiin.

8 Liikuntakeskuksen peruskorjauksen hankesuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että asia jätetään pöydälle tarkennuksia varten, koska aiemmat suunnitelmat olivat nousseet yli 3 milj.
Esitys hyväksyttiin.

9 Tapalan peruspalvelukeskuksen suunnittelu- ja saneerausohjelma.
Esitys hyväksyttiin. Nykyisten Lohikon tilojen uudelleenrakentamista Tapalan mäelle puhuttiin vakavassa mielessä

10 Lausunto Porin kaupungin rakennusjärjestyksestä. Meillä ei siihen mitään sanomista, lausunto pyydetään, kun olemme rajanaapureita.
Esitys hyväksyttiin.

11 Lausunto Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Tämä tietysti hyvä asia Jämijärvelle.
Esitys hyväksyttiin.

Lisäksi jouduimme myöntämään kaupunginjohtaja Paavo Karttuselle hänen pyynnöstään eron eläkkeelle siirtymistä varten ja laitoimme saman tien viran haettavaksi. Uuden valittavan virkasuhde jatkuu sitten toistaiseksi, määräaikaisiin virkoihin ei tulisi riittävän tasokkaita hakijoita.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Siionin virret vaikuttaa

Jaakko Löytty saarnasi ja saarnan lopuksi vetäsi Siionin virren Keski-Porin kirkossa tänään Herättäjän-päivässä. Seurat pidettiin puistojenristeyksen seurakuntakeskuksessa. Lupasi tulla lokakuussa siioninvirsiseuroihin Kankaanpäähänkin. Sillä lailla sanois jo Tarvajärvikin.

Kyllä voimakkaasti veisattavat siionin virret vaikuttavat luihin ja ytimiin karulla sydämeen menevällä sanomallaan ja vakaalla,  joskin välistä kiemuraisellakin sävelpoljennollaankin. Ei tarvita mitään soittopelin säestystäkään.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Sähköposteista

Sähköpostiin tulee päivittäin valtava määrä erilaisia tarjouksia, vaikka yritän niitä eliminoida merkitsemällä ne roaskapostiksi ja ilmoitamalla, ettei tämän lähettäjän posteja tarvitse välittää.
Yksi tarjous oli: Haluatko lopettaa tai vähentää tupakoinnin. Tarvitsisi ensin aloittaa polttaminen, ennenkö voisi tähän tarjoukseen vastata!

torstai 3. syyskuuta 2015

Puolustuskykymme uskottavuudesta on pidettävä huolta

Niinisalossa Hämeenkankaan maastoissa on ollut Suomen suurin sotaharjoitus.
Siihen siellä on mitä parhaat maastot ja tilaa riittää. Toissailtana olin mukana sotkemassa lenkillä latupohjalla viidentien risteyksen tuntumassa. Hyvin mukaan mahtui siviilimieskin, vaikka autotiellä Taulunkylän suuntaan oli puomejakin. Uuden puolustusministerin aikana onkin tarpeellisia kertausharjoitusvuorokausia nostettu ennen supistuksia olleelle 18 000 reserviläisen tasolle.
Turhaan ei ministeri Jussi Niinistö sanokaan, että säästövuosien aikana tuli lommo meidän puolustuksen uskottavuuteen ja että asevelvollisuusjärjestelmä dementoituu, jos miehiä ja naisia ei kertauteta. Tämä on olennaista puolustuksen uskottavuuden kannalta.
Huomenna puolustusministeri sitten onkin Tampereella Kokonaisturvallisuuden messuilla. Siellä hän käy myös kankaanpääläisen Laser Gas Oy:n osastolla. Mukana menossa olemme myös varakansanedustaja Jari Koskelan kanssa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

PELASTUS TULEE JUUTALAISISTA

Tämän kirjoituksen laadin Israelin Ystävien puheenjohtajana jäsenkirjeeseen:

Forssassa järjestettiin erittäin onnistunut Israelin Ystäviemme -kesäkonferenssi aiheenaan Pelastus tulee juutalaisista. Tämä oli neljäs Israel-konferenssi, jossa olen saanut olla mukana rakentumassa yhteisestä uskostamme ja Israelin ystävyydestä. Raahen konferenssissa v. 2012 aiheena oli Puhalla Jumalan tuuli. Seinäjoella seuraavana vuonna kokoustettiin otsakkeella Israel – Jumalan silmäterä. Viime kesänä vuorostaan kokoonnuttiin Kankaanpäässä Kuule Israel teeman merkeissä.

Tämänvuotinen Pelastus tulee juutalaisista on otettu Johanneksen evankeliumista Jeesuksen omana sanana Sykarin kaivolla Samariassa syntiselle naiselle, joka lausui Jeesukselle: “Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka on rukoilla Jerusalemissa.” Jeesus joutuikin vastaamaan , että tulee aika – ja se on jo - jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa, vaan oikeat rukoilijat rukoilevat hengessä ja totuudessa.

Kuningas Daavid sai tuoda Jumalan asuinsijaksi ymmärretyn liitonarkin Siionin vuorelle telttaan Jerusalemissa. Salomon siirsi sen rakentamaansa temppeliin. Yhä tänä päivän juutalaiset rukoilevan pyhimmällä paikalla Itkumuurilla, joka on ainoa temppelistä säilynyt osa. Näin siksi, koska vain pieni osa heistä messiaaniset juutalaiset ovat ottaneet vastaan Jeesuksen, juutalaisille ennustetun Messiaan.

Ja juuri syntiselle naiselle Sykarin kaivolla Jeesus ilmoitti olevansa luvattu Messias: Minä se olen, minä, joka puhun sinun kanssasi. Ja juuri Jeesuksesta alkoi uusi aika, hänen läsnäolonsa mahdollistaa oikean rukouksen ja Herran läsnäolon, joka ei enää ole paikkaan sidottu.

Hän Vapahtajamme päästää meidät synneistämme ja kirvoittaa meidät kuolleista teoista palvelemaan oikeaa elävää Jumalaa ja niin myös lähimmäisiämme lahjaksi saamamme rakkauden hengessä. Ja missä näin tapahtuu, siellä voidaan sanoa: Herra on täällä. Ja yhä edelleen Hän on keskellämme Hengessä ja totuudessa sanansa kautta. “Tuuli puhaltaa, missä tahtoo” ja niin Herrakaan ei ilmestynyt profeetta Elialle myrskyssä eikä tulessa vaan hiljaisessa tuulessa. Näin mekin saamme rukoilla Herraamme Jeesusta Kristusta hengessä ja totuudessa, sillä pelastus tulee Hänestä, juutalaisesta Mestaristamme!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Perussuomalaiset esillä

Perussuomalaisia oikein urakalla uutisissa ja ihan positiivisissa asioissa. Eduskuntaryhmä kokousti Kotkassa. Ryhmän puheenjohtaja Sampo Terho piti avauspuheenvuoron, joka kokonaisuudessaan on yläpuolella!

Timo Soini Alaskan arktisen alueen kokouksessa sai keskustella kahdenkesken USA:n ulkoministeri Kerryn kanssa ja kutsua hänen Suomen vierailulle. Timo myös kätteli presidentti Barak Obaman kanssa vaihtaen muutaman sanan.

Puolustusministeri Jussi Niinistö antoi lausunnon lakkautettujen varuskuntien puolesta todeten, ettei nykyisessä Ukrainan kriisitilanteessa niitä olisi lopetettu, ainakaan kaikkia. Jokaisessa maakunnassa jo puolustustahdon ylläpitämiseksi olisi oltava varuskunta ja itärajalla Kontiolahden varuskunnan lopetus oli todella järjetöntä. Myös seitsemän sotilassoittokunnan lopetus on täysin päätöntä, ei syntynyt edes väitettyjä säästöjäkään.
Perjantaina alkavilla Kokonaisturvallisuusmessuilla on ministeri mukana avajaispäivänä ja siellä tapaamme myös kankaanpääläisen Laser Gasin messuosastolla. Jussi Niinistöä opastaa kankaanpääläissyntyinen eversti Mikko Myllykangas, jonka ansiosta muuten ministerin messukutsukin löytyi, kun aluksi oli hukassa - tarkoituksella vai vahingossa!

Syys urkenee

Lämmin elokuu on ollut kesän pelastus, nyt muutamme syyskuuhun ja ilmat rupeavat viilenemään ja sateitakin taas ropisee. Meidän suomalaisten rikkaus on kuitenkin vuodenaikojen selvä vaihtelevaisuus, pitää mielet virkeänä talven varaan valmistauduttaessa ja taas keväällä kaikki uudistuu ja toivo herää ja päiväkin pitenee. Nyt jo pimeä tulee aina vaan aikaisemmin.

Syksystä tulee aina mieleen runo:

 Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."
- Lauri Pohjanpää -

 Syyskuun eka päivä oli lämmin, toka päiväkin voi olla, ei tulekaan ennustettua sadetta.

Pakolaisongelma vyöryy mahdottomuuksiin

Lainaukseni amerikkalaisen professorin esitelmästä maahanmuuttajien ottamisen toivottomuudesta köyhien ongelmien ratakaisemiseksi herätti melkoisen keskustelupyräkän feisbook-sivullani. Muutama oma vastaukseni:

Olemme toivottoman suon edessä maahanmuuttopolitiikassa. Tänäänkin näytettiin Ruotsin kautta Kemiin tulevia pakolaisia. Kaikki olivat parhaassa iässään olevia ja miehiä, joita todella tarvittaisiin siellä heidän kotimaissaan. Amerikkalainen proffa on enemmän kuin oikeassa.

Schengenin sopimuksen mukaan Euroopassa on vapaa liikkuminen, mitäs voisi tehä Merja!

Millä varoilla me Suomessa ja yleensä Euroopassa otamme aina vain lisääntyviä pakolaisjoukkoja vastaan, vaikka kuinka ymmärrämme hädänlaisia. Esim. Albaniasta ja muista sotaa käymättömistä maista tulevat pitäisi pystyä nopeasti palauttamaan. Kannamme kaikki eettisen vastuumme, mutta emme koko maailmaa voi kantaa harteillamme. Puhua voimme, mutta meillä on vastuu myös oman maan kantokyvystä huolehtimisesta, jossa siinäkin tätä nykyä on yllin kyllin kantamista.

Kyllä miekin yritän auttaa kannattamalla Suomen Lähetysseuraa ja Kirkon ulkomaanapua. Jokainen voimme kantaa kortemme kekoon, auttaa se varmasti aina jotain, vaikka koko maailman köyhiä ajatellen se on vain pisara meressä.