maanantai 30. marraskuuta 2015

Puheenjohtajaesittely



pe 27.11.2015

Esit­te­lys­sä piirien pu­heen­joh­ta­jat: Anssi Jout­sen­lah­ti/Sa­ta­kun­ta

Rovasti ja veteraanikansanedustaja Anssi Joutsenlahti Kankaanpäästä valittiin Satakunnan piirin puheenjohtajaksi lokakuun piirikokouksessa yksimielisesti jo toista kertaa peräkkäin. Joutsenlahti on nähnyt läheltä puolueen nousut ja laskut. Hän liittyi SMP:n jäseneksi jo vuonna -68 hänen veljensä tultua valituksi Kankaanpään valtuustoon. Vuonna 1975 Joutsenlahti pääsi jo itsekin Kankaanpään kaupunginvaltuustoon ja vuonna 1979 ensimmäistä kertaa eduskuntaan.

– Meitä oli siellä seitsemän veljestä: Veikko Vennamo, Eino Poutiainen, Urpo Leppänen, Pekka Vennamo, Juhani Kortesalmi, Urho Pohto ja minä. Kun neljä vuotta oltiin tehty lujasti töitä, saatiin vuoden 1983 eduskuntavaaleissa 17 kansanedustajaa: se oli sen ajan jytky, Joutsenlahti muistelee.

Joutsenlahti oli vahvasti mukana politiikassa myös 80-luvun lopulla toimien muun muassa silloisen liikenneministeri Raimo Vistbackan poliittisena sihteerinä. Joutsenlahti oli myös SMP:n Satakunnan piirin puheenjohtajana kymmenen vuotta ennen Martti Mölsää, joka nykyään on perussuomalaisten kansanedustaja.

Ainutlaatuinen tilanne Suomen poliittisessa historiassa

Perussuomalaiset ovat saaneet nyt kaksi kertaa peräkkäin jytkyn, mikä on ainutlaatuinen tilanne Suomen poliittisessa historiassa. Puolue on noussut melkein tyhjästä ja saanut kansan tuen puolustamalla pienituloisten kansalaisten ja suomalaisuuden asiaa. Nyt perussuomalaiset ovat ensimmäistä kertaa hallituksessa, jossa on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä, koska Suomen tilanne on pahempi kuin kertaakaan sotien jälkeen.

– Valtavan velkataakan lisäksi maatamme koettelee ennennäkemättömän suuri turvapaikanhakijoiden ryntäys, jota kukaan ei ole tänne tilannut. Teemme kaiken voitavamme tilanteen ratkaisemiseksi ja olemme edelleen maahanmuuttokriittisin puolue hallituksessa, mutta kätemme ovat vähän sidotut. Keväällähän tällaisesta tilanteesta ei vielä tiennyt kukaan, kun hallitusohjelmaa tehtiin, Joutsenlahti kertoo.

Satakunnan suurin puolue

Satakunnan piiri on todella kiitollinen äänestäjien osoittamasta luottamuksesta, jonka ansiosta perussuomalaiset Satakunnassa olivat ylivoimaisesti paras piiri. Perussuomalaiset oli myös Satakunnan suurin puolue eduskuntavaaleissa 25 prosentin kannatuksella, eli joka neljäs satakuntalainen äänestäjä antoi luottamuksensa perussuomalaisille.

– Satakunnan Perussuomalaiset haluavat kehittää voimakkaasti omaa maakuntaansa ja olemme tyytyväisiä siitä, että saimme oman sote-alueen. Edessä on vuoden 2017 kunnallisvaalit, joihin tullaan panostamaan voimakkaasti. Kaikissa kunnissa on jo valmiiksi perussuomalainen edustus, jolta pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle. Olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä kuntakenttää ja jälkemme näkyy, sanoo Joutsenlahti.

Seuraavaksi Satakunnan piirissä tullaan keskittymään ehdokashankintaan, tavoitteena mahdollisimman suuri edustus monipuolisia ehdokkaita kaikista ikä- ja ammattiryhmistä, niin miehiä kuin naisiakin.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ

Sopua

Tänään maanantaina kello 14 saimme lopulta kuulla hyvän uutisen postin neuvotteluosapuolten pääsemisestä sovintoon ja lakon siis väistyvän. Hienoa!

Samalla mallilla olisi nyt toivottava myös työmarkkinaosapuolten pääsevän sopimukseen, jotta sulassa yhteisymmärryksessä pääsisimme etiäpäin ilman mittään pakkoa tässä ns. yhteiskuntasopimuksessa, jotta voisimme korjata kilpailukykyämme ja saada velkaantumistamme aisoihin. Kaikki merkit viittaavaa tähän sopuratkaisuun.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Atventtiaikaa

Antvetti - niin kuin sitä kutsui tämän päivän radiokirkossa Riku Bucht - on alkanut komeine Hoosianna-hymneineen. Myös tällä omalla facebook-sivullani on ollut liikettä vuorokauden aikana, tykkäyksiä 524, kommentteja 45, uusia kavereita kolmisen kymmentä ja jakojakin parikymmentä.

Kiitos vaan kaikki YSTÄVÄT!

Varmasti meillä kaikilla on yksi yhteinen toivomus, että täällä oli mukava käydä, kirjoitella, kommentoida ja tykkäillä, kun käyttäytyisimme sillä lailla inhimillisesti ja jättäisimme ne ensimmäiseksi mieleen tulevat vihanpurkaukset kirjoittamatta. Laskisimme vaikkapa ensin kymmeneen tai pitempäänkin ennen kuin kirjoittaisimme, voisivat silloin ilkeilyt jäädä vähäisemmiksi.


Ja meillä kaikilla olisi mieli parempi, kun kerran olemme saaneet näin hienon välineen keskustella ja vaihtaa mielipiteitä lukemattomien ystävien kanssa, minullakin tarkka luku teitä on juuri nyt tasan 4.560 henkeä.

Kiitos kaikille ja sitä HYVVÄÄ ATVENTTIAIKAA !

lauantai 28. marraskuuta 2015

104-vuotiasta saattamassa

Tänään olimme mitä mieliinpainuvammassa siunaustilaisuudessa, kun saimme saattaa 104-vuotiasta veteraania, joka siis pitkän elämänsä aikana on saanut kokea maamme historiaa aina Suomen Suuriruhtinaskunnan ajoista Venäjän vallan alla. Oli kuusivuotias maamme itsenäistyessä. Osallistui talvisotaan kotiseudullaan Hiitolassa vartiointitehtävissä, jatkosodassa toimi Porokylän koulutuskeskuksessa ja Lapin-sodassa osallistui Pohjois-Suomen taiteluihin.

Joutui myös äitinsä ja sisarustensa  kanssa evakkotaipaleelle ja päätyi lopulta tänne Kankaanpäähän, jossa ehti olemaan avioliitossakin 64 vuotta. Saipa jopa nähdä koko Neuvostoliiton hajoamisen ja maan palautumisen takaisin Venäjäksi.

Hän sai elää työntäyteisen elämän ilman sairasteluja  niin, ettei vieläkään ollut lääkkeitä. Sydämen tahdistin tosin oli asetettu viisi vuotta sitten, jolloin silloinkin heti tikkien poisoton jälkeen suunnisti marjametsään poimimaan puolukoita, joita hän vielä tänäkin syksynä kävi traktoria ajaen katsomassa.
Satavuotiaana hän vielä maalasi katon räystäsrajalla telineiden päällä talon ulkomaalausta ja liikkui vielä viimeisenäkin päivä sairaalan käytävällä rullaattorin avulla.

Saimme käydä onnittelemassa häntä ja viedä kaupungin ja sotaveteraanien onnittelukukat hänen syntymäpäivänsä merkeissä ja vain 8 päivää 104-vuotispäivänäsä jälkeen hän nukkui poispyhäinpäivän aattona ja nyt hänen siunattiin adventin aattona. Pitkä ja kunniakas oli hänen elämäntaipaleensa, kaksi sisartakin on vielä elossa, vanhempi 102-vuotias.

Karjalan heimon tuntoja kuvaa syvällisesti liikuttava laulu Kaipaan rannoille Laatokan, jonka sanoissa Laatokan maisemat voimme ajatuksissamme muuttaa taivaan kodin kultakunnaiksi:
Muistan tuon ihanan kukkivan maan,/ rakkaat sen rannat ja koivikkohaan,/ mökin tuon harmaan ja omenapuun/ muistojen kultaaman myös kaiken muun./ Kerran viel´ sinne jos saapuessaan/ rannoille Laatokan palata saan./ Sinne on kaipuuni maan.

Kauaksi kaipasin veräjän taa,/ onni on siellä ja ihmeitten maa./ Taattoni maja on matala vain./ Muualta onnea suurempaa hain./ Kauaksi kuljin ja muistoissa vaan/ nyt kotiveräjän aukaista saan,/ Milloin sen aukaista saan.

Mennyt jo päivä on, ilta nyt saa/ Painuu jo aurinko vuorien taa/ Iltaa soi kellot: nään kukkivan maan/ Purteni saapuu jo pian valkamaan/ Toivomus yksi on ainoastaan/ Vaipua helmahan syntymämaan/ Rantaan jos Laatokan saan!

Myös veteraanikuoro kunnioitti siunaustilaisuutta laulamalla aluksi Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi ja vielä haudalla arkkua laskettaessa: Vaipuos helmaan synnyin maasi armaan. Veteraanilippu ja Suomen lippu olivat myös kappelissa vartioimassa arkkua, joka ympäröitiin kukkalaittein ja arkun päähän laskettiin veteraanihavuseppel. Ja Narvan marssin tahdissa lähdettiin kantamaan rakasta vainajaa poikien, lastenlasten ja vävyjen toimesta.

Kiitos kun sain olla pappina mukana!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Osastot kokoustavat

Muutama päivä ehti olla pakkasen puolella ja jopa oli maan kattava lumipeitekin. Nyt jo monta päivää on saatu katella harmaata maata ja nauttia lämpöasteista, tänäänkin 7-8 astetta. Vesisadetta on myös ollut ihan riittämiin usean päivän ajan.

Illalla Lavian perussuomalaisten syyskokouksessa. Siellä halutaan ainakin vielä toistaiseksi pitää oma paikallisosasto, vaikka kuulutaankin Poriin Järvi-Porin kaupunginosana. Syksyn mittaan piirin puheenjohtajana olen saanut vierailla lisäksi Nakkilan, Merikarvian ja Siikaisten puolueosastojen syyskokouksissa omaa Kankaanpään osastoa unohtamatta.

Valtakunnan tasolla pakolaisvirta on yhä kuuma ajankohtainen asia. Ministerit Jari Lindström ja Petteri Orpo tänään ovat antaneet kriittisiä lausuntoja uutisissa asian tiimoilta. Eilenhän tälläkin sivulla oli Timo Soinin MTV:n haastattelu.

torstai 26. marraskuuta 2015

Salattu tie vain yksinkertaisille

Pientä matalalentoa ollut tämän(kin) viikon. Ensin pyhänä toimituskeskustelu ja Siikaisten puolueosaston kokouksessa. Maanantaina julkistettiin hallituksen päätösehdotus ensi vuoden budjetiksi, olin myös sihteerinä sotaveteraanien hallituksen kokouksessa.

Tiistai aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan meni sitten hienossa Kankaanpään kaupungin saamassa Sitran myöntämän työelämän hyvinvointipalkinnon hakemisessa Helsingin Finlandiatalon juhlasta. Keskiviikkona pidettiin Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston ylimääräinen kokous Eurajoella Vuojoen kartanossa, jossa päätimme jo kesällä Suomi-Areenassa julkistetun miljoonan euron lahjoituksesta satakuntalaisen korkeakoulutoiminnan tukemiseen.

Tänään torstaina piti tehdä kaksi matkaa Porin kaupunkiin. Ensin Kankaanpään toripäivillä pistäytymisen jälkeen Kankaanpään sotainvalidiporukan kanssa kävimme päivällä Porin teatterissa Satakunnan sotainvalidipiirin koko piirin väelle kustantamassa näytöksessä. Ja sitten illalla puistojen risteyksen seurakuntakeskuksessa siioninvirsiseuroissa, jossa hyvin väkeä ja mukana Jaakko Löyttykin. Laulettiin juoksijallekin kuten "Salattu tie, vain yksinkertaisille se aukeaa, ei itsetietoisille. Rampakin sillä kulkee joutuisaan. Hän juoksee tiellä, kohden kotiansa, ja luulee eksyksissä ontuvansa. Tie salattu."

Ja toinen juoksuvirsi heti perään: "Et voi löytää lepoa maailmasta sielullesi. Onnea et saavuta. Turhaan juokset kierroksesi. Etsi kestävämpää pohjaa, Herraa kohti tiesi ohjaa." Siionin virret on muuten oikea juoksijan virsikirja. Olen löytänyt kirjan sivuilta yli kaksikymmentä virttä, joissa puhutaan juoksemisesta ja kehotetaan esimerkiksi: "Se autuas on, joka Jeesuksen luo saa armon ja voimia juosta."  Virsikirjasta sen sijaan ei löydy kuin yhdeksässä virressä juoksija-kuvausta.

Juoksijoista puheenollen teatterissa päivällä näinkovetun veteraanijuoksijan Pertti Gustafssonin Pirkko-rouvansa kanssa. Pertillä on edelleen kova kunto, mutta mystisesti hän niin kuin nytkin totesi, pystyy juoksemaan kerralla yhtämittaisesti vain parisataa metriä. Eivätkä lääkäritkään ole saaneet selville, mistä kiikastaa. Salattua siis sekin!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Puolustusministeri kiitteli reserviläistoimintaa

Puolustusministeriön sivulta: Tiedotteet löytyi lopultakin puolustusministeri Jussi Niinistön puhereferaatti hänen käydessään Kankaanpäässä maanpuolustusjärjestöjen yhteisessä vuosijuhlassa:
18.11.2015 19:00

Puolustusministeri Niinistö: Asevelvollisten koulutuksesta ei ole varaa tinkiä

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui Kankaanpään seudun reserviupseerien 70- ja Kankaanpään reserviläisten 60-vuotisjuhlassa keskiviikkona 18.11.2015. Ministeri korosti puheessaan reserviläisten suorituskyvyn ylläpitämisen tärkeyttä nopeasti muuttuvassa turvallisuusympäristössä.

”Puolustusratkaisumme tuottaa meille varteenotettavan kyvyn vastata perinteiseen sotilaalliseen uhkaan. Valmiuttamme reagoida toimintaympäristössämme tapahtuviin nopeisiin muutoksiin ja uusiin uhkiin on kuitenkin jatkuvasti syytä kehittää”, ministeri Niinistö sanoi puheessaan. ”Keskeinen osa tätä työtä on reservimme osaamisesta huolehtiminen.”

Vapaaehtoinen maanpuolustustyö reserviläisten osaamisen, suorituskyvyn sekä maanpuolustustahdon kohottamiseksi sai ministeriltä kiitosta. ”Tässä työssä myös reserviläisjärjestöillä ja paikallisyhdistyksillä on oma tärkeä roolinsa. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on merkittävä ja tervetullut lisä puolustusvoimien itse antamalle koulutukselle”. Taloudellisesti vaikeina aikoina vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys korostuu, hän totesi.

Puheensa lopussa ministeri huomautti, kuinka käsityksemme kansallisen turvallisuuden uhkakuvista ovat monipuolistuneet. Uudet hybridisodankäynnin muodot vaativat myös lainsäädännön kehittämistä. ”Jos vakavasti haluamme varautua meihin kohdistuviin uhkiin, on meillä oltava työkalut näiden uhkien paljastamiseksi. Tällä hetkellä työkalupakissamme on ennakkovaroituksen mentävä aukko. Säädösvalmistelu asian korjaamiseksi ja tiedustelulainsäädännön aikaansaamiseksi onkin jo käynnistetty”, ministeri Niinistö totesi ja toivotti juhlayleisölle antoisaa vuosijuhlaa.

Näin siis puolustusministeriön sivulta löysin lopultakin puolustusministerin puhereferaatti.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kankaapäälle työhyvinvointipalkinto

Sinnikkäät ponnistelut työhyvinvoinnin saralla lisäävät tuottavuutta, parantavat tuotteiden ja palveluiden laatua sekä vähentävät sairauspoissaoloja työpaikoilla.

Vuoden 2015 Suomen työelämäpalkinto myönnetään Kankaanpään kaupungille ja Pipelife Finland Oy:lle, jotka ovat erityisesti ansioituneet työyhteisön kokonaisvaltaisessa kehittämisessä.
Palkintosumma on 40 000 euroa molemmille organisaatioille.

Palkinto jaettiin nyt neljännen kerran ikääntyvien työntekijöiden työssä jatkamisen ja jaksamisen edistämisestä Tavoitteena on vaikuttaa asenteisiin ja ylläpitää keskustelua työurien pidentämisestä ja ikääntyneiden työssä jatkamisesta. Palkinnon suojelijan toimii itse Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä oli jakamassa palkinnot.

Muovialan yrityksen Pipelife Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kedonpää totesi hyvän työelämän edellytyksiksi toimeentulon saamisen, työn arvostuksen ja työ tarvitsee sisältää sopivasti haasteita ja tietysti työtekijän täytyy myös osata työnsä tekemisen. Kuitenkin kaiken tämän keskellä on oltava valmiita nykyisen kiivaan elämäntahdin mukanaan tuomiin muutoksiin.

Kankaanpään kaupungilla ikäjohtaminen kattaa kaikki ikäryhmät, ja kaupunki tarjoaa ikääntyneille työntekijöille myös erityisiä tukimuotoja, joita ovat muun muassa uudelleensijoitus ja yli 60-vuotiaille tarjottavat ikävapaat.
”Joustoja käytetään meillä ahkerasti ja se lisää työntekijöiden lojaliteettia ja hyvää fiilistä. Ylipäätään luottamus työntekijän ja työnantajan välillä on tärkeä elementti”, kuvailee kaupunginsihteeri Mika Hatanpää Kankaanpäästä.
”Pitkäjänteisellä työn tuloksena sairauspoissaolopäiviä on Kankaanpäässä huomattavasti vähemmän kuin muissa kunnissa”, summaa Hatanpää.


Olinhan siellä mukana Kankaanpäätä juhlittaessa! Keskikuvassa ministeri Hanna Mäntylä ojentaa kunniataulun Kankaanpään kaupunginsihteeri Mika Hatanpäälle, joka toimii myös henkilöstöjohtajana. Toisena kunnianosoituksen vastaanottajana on oikeanpuoleisessa kuvassa oikealla pääluottamusmies Jorma Kortteus.



Henkilön Anne-Marja Kangas kuva.



Henkilön Anne-Marja Kangas kuva.



Henkilön Anne-Marja Kangas kuva.



maanantai 23. marraskuuta 2015

Lujasti etiäpäin

Seudun toimittaja kävi kuulemassa hallituksen tekemistä muutoksista ensi vuoden Kankaanpään budjettiin ja teki pienen videohaastattelunkin.

Kaupunginhallitus on päättänyt tehdä muutoksia ensi vuoden talousarvioon ja taloussuunnitelmaan vuosiksi 2016–2018. Muutokset koskevat investointeja…
kankaanpaanseutu.fi

Periksi ei saa antaa tappiomielialalle, vaan on mentävä eteenpäin kaikin voimin. Innovaatiota ja suunnitelmia, mutta myös toteutuksia. Huomennakin menemme Helsinkiin Finlandiatalolle vastaan ottamaan ministeri Hanna Mäntylän kädestä Sitran myöntämän laatuaan ensimmäisen työelämän laatupalkinnon. Hihat on käärittävä ja töitä on tehtävä!

Muuten muistan hyvin, kun saatiin nykyisen pesäpallokentän sillisen hiilimurskajuoksuradan omanneen urheilukentän tilalle tämä nykyinen yleisurheilukenttä, miten Seudun toimittaja otti kuvan meistä kovista juoksijoista (yhdessä teimme 200 km viikkotreenejäkin) silloin täällä voimistelunopettajana toimineesta Paavo Hyvösestä ja minusta, kun ihastelimme ja käsillämme koskettelimme uutta juoksuradan kumiasfalttipintaa. Sen jälkeen pinta on jo kerran uusittu ja nyt sitten on edessä kolmas vaihe. Mutta onpa aikaakin kulunut 45 vuotta, kehitys kehittyy.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hyvä fiilis Siikaisissa

Siikaisten Eteläpään ravintolassa oli tänä iltana hyvä porukka koolla, parikymmentä siikaslaista puoluesisarta ja -veljeä kokoustamassa sääntömääräistä syyskokousta. Siikaisjärvi lainehti vapaana ja näytti avantouimarien saunakin olevan lämpimänä ja uimareita riitti veteen asti. oikein katteeks kävi!

Kokouksessa vallitsi hyvä fiilis ja rakentavasti katsottiin etiäpäin. Kunnallisvaalit ovat seuraava etappi huhtikuussa 2017. Ehdokkaita vaan pitää saada niin tulosta tulee.

Pidettiin hiljainen hetki Terttu Hautamäen poisnukkumisen johdosta ja muisteltiin kiitollisena hänen uraauurtavaa puoluetyötään ja pyhäinpäivän siunaustilaisuuttaan, jota kunnioitti läsnäolollaan myös Hautamäen koko perheen hyvä ystävä puolueen puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini. Timo muistopuheelle ja läsnäololle annettiin suuri arvo.

Toimihenkilövalinnat sujuivat sopuisasti ja keskusteli polveili vilkkaana puolueen aikaansaannoksista nykyhallituksessa ja kaikkien  ministeriemme hyvästä toiminnasta. Viimeksihän kaikkien yksimielisesti kiittämä puolustusministeri Jussi Niinistö vieraili Pohjois-Satakunnassa kuluneella viikolla. Kaikkihan sanovat Jussin olevan oikean miehen tässä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa yhä vaativammassa tehtävässä, jota ei voi sanoa monista hänen edeltäjistään.

Maasta se pienikin ponnistaa, ja vaikka Siikainen on Satakunnan pienin kunta 1641 asukkaalla, niin tulevaisuuteen katsotaan toiveikkaasti ja uskotaan tulevan SoTe-ratkaisun turvaavan lähipalvelut myös Siikaisissa.

Sata vuotta isän syntymästä

Tänään on kulunut tasan 100 vuotta isäni Taiton syntymästä. En koskaan ole häntä nähnyt, kun hän kuoli jo kesäkuussa 1943 kolme kuukautta ennen syntymääni. Tänään kynttilä paloi hänen haudallaan, jossa ovat myös hänen vanhempansa ja siis isovanhempani Lempi, kuollut 1948 ja Vihtori, kuollut 1967. Siellä on myös pienenä vauvana kuollut Taiton veli Onni, sekä veljeni Jouko ja vaimonsa Sisko. Samassa sukuhaudassa ja myös hautakivessä on myös Lempi-mummun sisar kummitätini Fiina molempien miestensä kauppias Lindroosin ja postiekspertööri Saarisen kanssa.

Etsimättä haudalla seistessä ja elämämme katoavaisuutta ajatellessa tulivat mieleen oheisen virren sanat, milloin todella ei-musikaalisenakin kuitenkin pääsen harppuani soittamaan ja samalla tuntien kiitollisuutta, että sukupolvien saatossa olen saanut olla omaa osaani täyttämässä jo 72-vuotta:
1.
Jeesus, kuule rukoukset
köyhän, kurjan syntisen,
heikoimmatkin huokaukset
ahdistetun sydämen.
Jalkojesi juureen vaivun
pääni ristiin painaen.
Siinä turvallisin mielin,
Jeesus, sua rukoilen.
2.
Haavojasi lähemmäksi,
lähemmäksi ristiä
kaipaa köyhä sydämeni
nytkin, tällä hetkellä.
Anna Pyhän Hengen voimaa,
tulta lamppuun sammuvaan.
Yö on synkkä, Ylkä viipyy,
milloin tulet noutamaan?
3.
Riennä siis jo ristin turviin,
haavoitettu syntinen!
Taakat, huolet kirpoavat
luona rakkaan Jeesuksen.
Kaipuu kasvaa sydämessä
taivaan kotiin ihanaan.
Jeesus, milloin pääsen sinne
harppuani soittamaan?
Säveltäjä Armas Maasalo, sanoittaja Jenny Pohjala 1919. Virsikirjaan 1986.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Terveelle elämälle vain neljä ehtoa


Entisaikaan sanottiin, jos ei terva, sauna ja viina auta, tauti on kuolemaksi. Nykyisin tosin on toiset lääkkeet:
Jos suomalaiset eivät käyttäisi viinaa, tupakkaa eivätkä olisi ylipainoisia vaan liikkuisivat tarpeeksi, ei tarvittaisi mitään SoTe-uudistusta, koska suurin osa sairaanhoidon tarpeesta häviäisi. Näin yksinkertaisia olisivat asiat, jos me ihmiset vain ymmärtäisimme. Tämä yksikertainen ja selkeä asia tuli ilmi taas kerran Helsingin yliopiston (oma opinahjoni muuten) lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin puheenvuorossa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen seminaarissa: Muutoksentekijöille, sosiaali- ja terveydenhuolto murroksessa Pariisista Pelkosenniemelle Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa.

Pariin päivää syrjässä olevassa pääkaupungissa mahtui muutakin. Suomen kirkon järjestämien Arvojen akatemian ja nuoremille suunnattujen Arvojen areenan läpikäyneiden yhteiskokoontuminen Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa kokosi melkoisen osanottajajoukon kuuntelemaan Lilli Paasikiven lauluesityksiä ja arkkipiispa Kari Mäkisen pohdiskeluja siitä, mitä puhutaan ja mistä vaietaan.

Puoluehallitus keräsi kokoon kaikki hallituksen jäsenet puoluetoimistoon Yrjönkadun kerrostalon ylimpään kerrokseen, jonne riittää rappujen kapuammista, tosin hissikin löytyy. Asiaa riitti monen tunnin ajaksi. Kaikki neljä ministeriäkin oli paikalla, kolmehan heistä kuuluu puheenjohtajistoonkin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Jussi Niinistön vierailusta

Jotain ihmeellistä on nyt koneessa. Pitkä tarkasteluni puolustusministeri Jussi Niinistön vierailusta katosi, kun yritin siirtää sitä blogiini, ja joka sanan alle tulee punainen viiva. Lisäksi tällekään sivulle en pääse suoraan, vain googlen kautta. Ei jaksa kirjoittaa ajatuksia uudestaan, kun ei edes tiedä katoavatko ne taas bittiavaruuteen.

Myös tänne blogiini uutta kirjoittamaan oli tosi hankala päästä, mutta nyt kuitenkin ollaan täällä. Jatketaan siis:

Jotkut jo epäilivät Jussin lupauksensa mukaista saapumista tänne Pohjois-Satakuntaan, kun hän vielä eilen toimi pimeyden ytimessä Brysselissä EU:n puolustusministerien kokouksessa. Mutta niin vaan hän oli tänään ensin aamusta Parkanossa tutustumassa varikkoon, jossa työt ovat vähentyneet, kun Suomi Jussin edeltäjien aikana Ottawan sopimukseen yhtyen on luopunut jalkaväkimiinoista. Parkanossa hän lisäksi tapasi kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman ja kaupunginvaltuuston perussuomalaisen puheenjohtajan Reijo Ojennuksen.

Niinisalon tykistörykmentin tarkastus  oli seuraavan ohjelmassa ja siellä kävi ilmi mm. se, että varuskunta kyllä on hyvässä turvassa, vaikka viereiselle entiselle kantahenkilökunnan asuinalueelle onkin tulossa pakolaiskeskus. Samalla alueella on lasten päiväkoti, peruskoulukin on lähellä, mutta maahanmuuttovirasto on suvereeni päättäjä keskusten perustamisessa. Emmehän me kaupungin edustajatkaan tienneet koko asiasta mitään ennen kuin perjantaina luimme lehdistä.

Kankaanpään kaupungintalolla perussuomalaisten tilaisuuteen oli kertynyt puolueväkeä myös Siikaisista, Honkajoelta, Karviasta, Jämijärveltä ja Porin Laviasta. Jussin valaisevan puolustustilaamme koskevan puheen jälkeen sateli hänelle kysymyksiä ja kaiken kaikkiaan voitiin todeta hänen tehneen historiaa olemalla ensimmäinen perussuomalainen ministerivierailun tekijä Kankaanpäässä. Timo Soini tosin oli pyhäinpäivänä hyvän ystävämme hautajaisissa Siikaisissa ajaen Kankaanpään kautta, mutta varsinaisesti sitä ei voi laskea ministerivierailuksi, joita nyt odotamme myös muilta ministereiltämme, jotka kaikki tekävä tärkeää työtä ja ovat tervetulleita alueellemme.

Timo Soinihan on täällä käynyt vuosien mittaan lukemattomia kertoja silloinkin, kun kannatuslukumme olivat prosentin luokkaan oli hän satakunnan piirikokouksissa, joita usein pidettiin Kankaanpään kaupungintalolla. Talvella ennen vaalejahan Timo oli vastaanottamassa perussuomalaisille lahjoitettua hevosta Honkajoella, jossa järjestettiin myös yleisötilaisuus kuten myös Kankaanpäässä. Kesäisin Timo on aina käynyt kesämökiltään Sastamalasta päin pesäpallopeleissä Kankaanpäässä, mutta tämä ensimmäinen ministerikesä jäi nyt väliin.

Illalla Jussi on juhlapuhujana yhteisessä Kankaanpään Seudun Reserviupseerien 70- ja Kankaanpään Reserviläisten 60-vuotisjuhlassa ja erinomaiset ja kiitellyn puheen pitikin todeten varsinkin maavoimiamme viime hallituskaudella kaltoin kohdellun puolustusvoimauudistuksen eli rankan säästökuurin nyt kääntyneen päinvastaiseksi ja ensi vuoden budjettiin saadaan 50 miljoonan lisäraha ja sitä kasvatetaan koko tämän hallituskauden ajan, jonka ansiosta myös maavoimien puolustustehokkuus saadaan palaamaan entiselleen. Ja tänä päivänä kaikki ymmärtävät Puolustusvoimiemme merkityksen päinvastoin kuin vielä muutamia vuosia aikaisemmin.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Budjettiehdotus valmistui

Kahden päivän budjettiriihi lämpeni tänään ihan kohtuullisesti. Jyviäkin saatiin puitua, varmaan myös akanoita sinkoili. Käyttötaloudessa mentiin kirjan mukaan. Investoinneissa lisättiin monien vuosien hanke, jota lautakunta nytkin esitti, eli yleisurheilukentälle varattiin ensi vuodelle puoli milliä sen ajanmukaistamiseksi. Näin kenttä tehdään samanaikaisesti kuin pesäpallokenttäkin saa uuden hiekkatekonurmen ja vanha päällyste siirretään harjoituskentälle.

Venesjärven päiväkoti on joutunut kosteusvaurioiden vuoksi siirtymään koulurakennuksesta parakkeihin. Itse koulurakennuksessa ei ole ongelmia, vain tässä asuntopäädyssä on ollut vesivahinkoja. Nyt on valmistunut alustava suunnitelma jatkosta, saneeretaanko vanhat tilat vai rakennetanko kokonaan uusi. Nämä vaihtoehdot ratkaistaan ja sitten edetään. Ratkaisujen nopeaksi etenemiseksi varattiin 250.000 ensi vuodella ja sama summa seuraavalle vuodelle.

Kaupunginvaltuusto sitten itsenäisyyspäivän jälkeisenä maanantaina 7. joulukuuta sanoo oman painavan sanansa. Toivottavasti päästään silloin yhteisymmärryksessä jouluaterialle. Kokouksen aluksi kyllä esittäytyvät soveltuvuustesteissä hyväksytyt kaupunginjohtajaehdokkaat, mutta varsinainen valinta on budjettikokouksesta viikon päässä eli maanantaina 14. joulukuuta.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Budjettia, budjettia...

Tänään koko päivä ja samoin huomenna kaupungintalolla kaupunginhallituksessa. Käydään läpi ensi vuoden talousarvio, joka saadaan tasapainoon. Niin tälle vuodelle kuin ensi vuodellekin jää puolen miljoonan ylijäämä, ensi vuosi menee kylläkin plus-miinus nollille.
 Onneksi korkotaso on ollut ennätysalhainen viimeisten vuosien ajan, kuinka kauan vaan tämä jatkunee, loppua ei kyllä alhaisille koroille ole näköpiirissäkään.


Investointeja siis on ihan riittämiin ja niitä katetaan kasvavalla velkamäärällä. Siksi valmistelussa sanotaan lainamäärän kasvavan lähes viidellä miljoonalla ja budjettikäsittelyssä on tulossa vielä pari lisäinvestointia, esimerkiksi halutaan yleisurheilukenttäkin saada korjatuksi samalla kuin pesäpallokenttäkin.

Illlalla oli vielä valtuustokin. Ekokemi Oy:n edustajat kertoivat vuoden alusta alkavasta yhteistyöstä, josta alkaen Ekokemi huolehtii kaikista jätteistä. Se onkin jo paljon muutakin kuin aloittaessaan vain vaarallisten jätteiden hävittäjänä. Kaikille kiinteistöille tulleesta 30 euron ekomaksustakin riitti puhetta. Se on tullut monelle ja melkein kaikillekin yllätyksenä, mutta on aivan perusteltu ja pakollinen maksu, jolla hoidetaan jätteiden keräilypisteitä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tukka suorana

Tukka suorana saa juosta viikonvaihteen tapahtumissa.

Lauantaina ajelimme Israelin Ystävien toiminnanjohtajan Ilkka Vakkurin kanssa Pieksämäelle paikallisen yhdistyksen 40-vuotisjuhliin. Oikeata juhlan tuntua olikin monilla tavoin. Juhlapuhujana oli entinen meppi, nykyinen puoluejohtaja ja kansanedustaja Sari Essayah. Hän on entuudestaan tuttu jopa Brysselistä, jossa hän vieraillessamme tuurasi Timo Soinia Timon ollessa estyneenä isännöinnistä. Pääsihän Sari mepiksi Perussuomalaisten kanssa solmitun vaaliliiton avulla Timon vanavedessä.

Israel-juhlat ovat siitäkin mieluisia, että ne aina päättyvät Israelin ja meidän kaikkien siunaukseen sekä maittemme kansallislauluihin Hatikvaan ja Maamme-lauluun. Niin nytkin kuopiolaisen Alavan seurakunnan Zipporim-kuoron laulaessa runsaasti muitakin heprealaislauluja. Kuorossa oli tuttu laulajakin Liisa nimeltään, ei tosin Liisa Ihmemaassa kuitenkaan.

Nyt sunnuntaina ensin sain olla pitämässä tämän Valvomisen sunnuntain eli kirkkovuoden lähinnä viimeisen sunnuntain messun Jämijärven kirkossa, jonka jälkeen saimme myös nauttia kirkkokahvit seurakuntakodissa.

Päivällä juhlittiin todella komeasti Kankaanpään musiikkiopiston 50-vuotista taivalta koko Kankaanpää-salin tungokseen kansoittaneen väkijoukon kanssa. Esiintyjiäkin vain muutaman kuukauden ikäisistä muskareista yli satahenkiseen juhlakuoroon ja tasokkaaseen orkesteriin saakka juhlapuheista puhumattakaan.

Illalla ryhmäkokouksessa kuten muillakin ryhmillä riitti asiaa kaupunginjohtajan valinnasta ja ensi vuoden budjettiesityksestä lähtien. Maanantaina hallituksessa aloitetaan budjettikäsittely ja illalla on lisäksi valtuustonkin kokoustaminen.
Silti vielä myöhemmin illalla liikuntakeskuksen pururadankin kiertäminen riitti tukka suorana hulmuten ohjelmaan.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Valvokaamme

Maassammekin on osoitettu surunvalitteluja korkeimmaltakin taholta Pariisin raa´an ja järkyttävän suuren Isisin terroristiteon johdosta. On myös puhuttu omalta osaltamme valmiuden, valvonnan ja rajavalvonnan lisäämisestä ja tärkeydestä.
Tämä kaikki on mitä tarpeellisinta, mutta myös perin osuvaan sunnuntain kirkkovuoden aiheeseen, joka on kirkkovuoden toiseksi viimeisenä pyhänä: Valvomisen sunnuntai.

On monenlaista valvomista. Kun yöllä ei saa unta ja on valvottava, se ei ole kovin hauskaa. Myös usein on valvottava omien asioiden hoitamista, että ne menisivät parhain päin. Myöskin yhteiskunnan jäseninä olemme kutsuttu valvomaan, etteivät maamme ja oman paikkakuntammekaan asiat ajautuisi huonompaan suuntaan, siksi käytämme äänioikeutta ja osallistumme eri tavoin vastuun kantamiseen, joka nyt taas kerran tämän järkyttävän Pariisin terroriteonkin herättämä ulottuu koko maailmaan. Sanoohan Jeesus Matteuksen evankeliumin lopussa: menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Kun Jeesus kehoitta meitä valvomaan, hän muistuttaa meitä ajan lyhyydestä, sillä emme koskaan tiedä, milloin oma aikamme päättyy. Niinpä hän neuvoo meitä olemaan vertauksensa viisaiden morsiusneitojen kaltaisia, jotka olivat varautuneet tulevaan ja olivat varanneet öljyä lamppuihinsa. Näin he saivat lamppunsa palamaan ja pääsivät Yljän tullessa sisälle häähuoneeseen. Sen sijaan tyhmillä ei öljyä ollut mukana ja niin he jäivät ulkopuolelle. Ja niin Jeesuksen opetus kuuluu: “Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Virrentekijä opastaa meitä valvomaan rukoillessa ja sanaa viljellessä: Rukoilemaan, valvomaan soisin oppivani, Herran sanaan uskomaan koko sielustani. Siihen auta minua, rakas Jeesukseni! Kysy, voinko nukkua kesken taistojeni.

Näin meiltä ei loppujen lopuksi edellytetäkään mitään muuta uskossamme Jeesukseen Pelastajaamme, kuin itsessämme mahdottomina näkemään hänessä kaikki ja näin armoa ikävöivinä tekemään Hänet koko elämäksemme. Yksi kristikunnan eniten luettu kirja on Kallis hunajanpisara Kristus-Kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille. Siinä neuvotaan, että on helppo sanoa toisen mieliksi: minä olen syntinen. Mutta rukoilla totuudessa publikaanin kanssa: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen, se on vaikein rukous maailmassa. Ja on helppoa sanoa uskovansa Jeesukseen, mutta nähdä hänet täynnä armoa ja totuutta, hänet, jonka täyteydestä saamme armoa armon lisäksi, se on toista.

Näin meidän valvomisemme –onneksi- ei olekaan omassa varassamme, vaan todelle suuremmas käres. Näin siitäkin huolimatta, vaikka Jumalan täytyykin viedä meitä vastatuuleenkin, että lappumme palaisivat kirkkaammin ja valaisisivat  muitakin.
Näin Yljän saapuessa ovat avautuvat ja hänen seurassaan pääsemme sisään!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Vastaaottokeskus kaikessa hiljaisuudessa Kankaanpäähän

Tämän illan yllättävä uutinen Satakunnan Kansan sivulta. Ei ole ollut kunnalla mitään tietoa! Lähetin oheisen viestin henkilölle, joka oli ihmetellyt tätä kaupunginjohtajalle:

Terve
Kaupunginjohtaja käänsi kirjeesi minulle ja voin yhtyä kaupunginjohtajaan. Kaupungilla ei ole ollut mitään tietoa pakolaisten tulosta. Vasta tänään luimme SK:n sivulta, että Niinisalon pakolaiskeskukseen haetaan johtajaa. Aivan uusi tieto siis. Kaupunkia ei ole siis etukäteen informoitu eikä nykykäytännön mukaan pakolaiskeskuksen tarvi sitä edes tehdä eikä kysyä lupaa. Tähän on tultu. Kuitenkin perussuomalaiset hallituksessa toimivat koko ajan näiden maahantulijoiden rajoittamiseksi ja etujen vähentämiseksi. Kuitenkaan ensi vuosia pakolaisista ei aiheudu kunnalle mitään menoa, veronmaksajille kylläkin tietenkin. Hyvää syksyn jatkoa

Terv. Anssi Joutsenlahti
kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Ja sitten tämä varsinainen uutinen:

Kankaanpäähän maahanmuuttajien vastaanottokeskus

Kuva: Printscreen sivulta mol.fi

Satakunnan Kansa Lähetä palautetta toimittajalle.

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyritys MediVida Oy etsii TE-palvelujen Mol.fi sivulla vastaanottokeskuksen johtajaa. Yritys kertoo työpaikkailmoituksessaan perustavansa vastaanottokeskuksen Kankaanpäähän aikuisille turvapaikanhakijoille joulukuussa 2015. Vastaanottokeskus perustetaan yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa.
MediVidan hallituksen puheenjohtaja Aki Kamppinen kertoo, että turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus perustetaan Niinisaloon

torstai 12. marraskuuta 2015

Sumua haitaksi asti

Porin siioninvirsiseuroissa käydessä oli täysi työ pysyä tiellä niin mennen kuin tullenkin. Valtava sumu verhosi tien koko matkan ajan. Varsinkin Kankaanpäästä Noormarkkuun väli on suurelta osin pimeää, risteysalueilla vain on valaistusta ja juuri pimeässä vain keskiviiva ja reunamerkinnät auttoivat lyhyillä valoilla ajettaessa pysymään tiellä. Tietenkään ei myöskään nopeutta voinut pitää korkeana. Noormarkku-Pori osuus onkin sitten koko matkalta valaistu, joten sitä väliä oli jo helpompi ajella.

Nämä kahden viikon välein pidettävät torstaiseurat tänä syksynä on vielä kaksi kertaa. Ensi kerralla 26.11. on mukana itse vanha matkaveisaaja Jaakko Löytty, jonka tekemä virsi Kahden maan kansalainen veisattiin nytkin seurojen aluksi. Sitten on jäljellä vielä jouluseurat 10.12.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hampaita hoidettava

Tällä kertaa pääsin kahdella kerralla hammaslääkärikäynneistä. Siinä mielessä onnekasta.

Hampaita pitäisikin osata hoitaa, siinäkin olen onnekas, että saan pitää täysin omia hampaita ilman tekohampaita. Joka iltainen hampaiden harjaaminen on tosin ainoita hoitotoimenpiteitä. Hammaslankaa näytetään suositeltavan ja siitä puhui myös Esko Helle eduskunnassa. Hankkimatta on kuitenkin jäänyt toistaiseksi.

Tärkeä homma on joka tapauksessa hampaiden hyvä kunto, monet muutkin vaivat voivat johtua huonoista hampaista. Siksi niistä on huolehdittava.

Meillä Kankaanpäässä ennen omana kouluaikanani kouluhammaslääkärinä oli Jaakko Antila säästöpankintalossa. Itsekin asuin samassa talossa enkä siis osannut pelätä Jaskaa, niin kuin monet muut koululaiset. Jaakon jälkeen monen kankaanpääläisen hampaita on hoitanut Jaakon poika Matti, luokkakaverini, jonka vastaanotolla tänäänkin sain käydä, vaikka hänkin on jo eläkkeellä PoSan johtavan hammaslääkärin virasta. Hyvää hoitoa siis jo toisessa polvessa. Muuten Matin ja Kaijan tytärkin on hammaslääkäri muttei Kankaanpäässä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tuntoja killan kokouksesta

Sota on sotaa ja sodassa voi kuolla! Meidän isämme menivät käskystä sotaan ja siksi olemme nyt Suomen tasavalta. Tänään Kankaanpään seudun Tykistökillan syyskokouksen päätteeksi näytettiin dvd-esitys Tali-Ihantalan taisteluista jatkosodan loppuvaiheiden kunniakkaista päivistä kesä-heinäkuussa 1944, jolloin itse olin vajaan vuoden ikäinen. Ilman näitä torjuntavoittoja - tosin raskain menetyksin - ei Suomen tasavaltaa olisi enää olemassa.

Tämä on meidän hyvä muistaa, kun maahamme tulee jatkuvasti parhaassa taisteluiässä olevia miehiä pilvin pimein. Ja yksikin totesi TV-haastattelussa, että hän olisi joutunut sotilaaksi sotaan ja siellä voi kuolla! Tietysti Syyriassa esimerkiksi eivät rintamat aina ole kovin selviä, koska siellä on monia taistelevia ryhmiä, mutta kuitenkin: eikä juuri siellä pitäisi myös oman kansan miesten olla selvittämässä maan asioita, jotta päästäisiin rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Ei se tietenkään ole kovin helppoa!

Ja maamme on päättänyt ottaa pakolaisia suoraan leireiltä juuri niitä, jotka todella ovat hätää kärsiviä lapsia ja naisia sekä vanhuksia. Ei näin, että heitä vastoin Dublinin sopimusta tulee tuhatmäärin Tornion kautta. EU ponnistuksistaan huolimatta ei näy saavan mitään rotia asiantilaan.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Sotaveteraanimerkkejä - kaupunginjohtajakandidaatteja

33 sotaveteraanityössä ansioituneen kunniamerkkianomukset saatiin tänään valmiiksi ja lähtivät etiäpäin. Niistä kaksi on kultaisen ansioristin ja seitsemän ansioristin anomusta. Kultaisia ansiomerkkejä anottiin kuudelle ja hopeista kahdeksalletoista. Joukossa on vielä jopa sellaisia veteraaneja, jotka eivät ole saaneet mitään Sotaveteraaniliiton myöntämää merkkiä. korkea aika heidänkin saada jokin tunnustus. Presidentin aloitteesta myönnettäviä valtion ansiomerkkejähän jaetaan jokaiselle veteraanille, osa sai viime veteraanipäivänä ja loput ensi huhtikuun 27. päivä kansallisena veteraanipäivänä.

Tänään kuunneltiin sitten yhdeksästätoista hakijasta valittuja viittä Kankaanpään kaupunginjohtajaksi hakijaa. Hyviä tuntuivat olevan kaikkikin. Neljä päätettiin lähettää soveltuvuusarviointiin eli ns. kallonkutistajalle. Viides puolestaan oli jo ollut aivan äskettäin samoissa kokeissa. Tulosten saamisen jälkeen edetään. Tämän vuoden aikana valinta selvinneen viimeistään joulukuun valtuustokokouksessa.

Nakkilassa

Ei oltu Nakkilan kirkon vaiheilla, jossa kirkon vierellä on enoni Kauko Räikkeen tekemä enkelihahmoinen sankaripatasa, vaan metsästäjien Erämajalla Papintie 271. Isänpäivän iltakokouksen aikana tuotiin yksi peurakin jahtimajalle - ei siis elävänä vaan tietysti ammuttuna.
Perussuomalaisten Nakkilan osaston syyskokouksessa tarjottiin oikein täytekakkukahvitkin. Kansanedustaja Ari Jalonen oli peräti perheineen ja piti valaisevan puheenvuoron, missä mennään hallituksessa ja eduskunnassa. Kokouksessa oli hyvä ja rakentava henki, jolla mennään lujasti etiäpäin!

Kentällä on monenlaista epätietoisuutta, onko perussuomalaiset lainkaan vaikuttamassa hallitusratkaisuihin, kun taas Sote-alueiden yöneuvotteluista media taas yksipuolisesti uutisoi, että keskusta ja kokoomus sopivat alueista ja uudistuksista, vaikka tietysti myös edustajamme olivat koko ajan mukana sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän johdolla, vaikka Timo Soini Indonesiassa saamansa kuumeen takia joutuikin olemaan paikalla lyhyemmän ajan. Hanna kyllä oli kuin terrieri puolustamassa omia näkemyksiämme. Paljon on vielä keskeneräistä ja maanantain tiedotustilaisuudessa saadaan enemmän tietoa myös Sote-alueisiin liittyvistä muista uudistuksista, jotka taitavat olla melko mullistavia nykyhallintomalleihin nähden.

lauantai 7. marraskuuta 2015

SoTe-sopu

Parin yön valvomisen ja presidentin puheille menemisen välttämiseksi SOPU syntyi SoTe-sopassa. Edelleen on paljon auki tässä valikauden ehkä suurimmassa asiassa, viehän se yli puolet nykyisten kuntien menoista ja edessä on rahoituksen ja hallinnon järjestäminen ja paljon paljon muuta.

Aikas lähelle päästiin Pöystin perussuomalaisten eduskuntaryhmällekin esittelemää mallia, joka oli 18-12-5, nyt tuli 18-15-5 eli kolme enemmän täyden palvelun SoTe-aluetta, vain kolme jäi pelkiksi itsehallintoalueiksi, joiden on tehtävä likeisempää yhteistyötä lähialueen kanssa. Hyvä kun päästiin sopimukseen ja nyt pulinat pois ja TÖIHIN!

perjantai 6. marraskuuta 2015

Ei vaan

Eikä vaan tuu valmista, vaikka kaikki odottavat. Missä oikein mennään. Ei kai hallitus nyt voi SoTe-ratkaisuun kaatua. Kaikkihan pyrimme hallitusohjelman mukaisesti saamaan aikaan säästöjä ja turvaamaan palvelut tasapuolisesti koko maassa. Se kai on lähtökohta ja siitä vallitsee yksimielisyys. Ei kun kättä päälle ja kolmen S:n puheenjohtajatkin sitten ansaitulle yöpuulle. Ja jatketaan, kun tähänkin asti on hyvässä yhteisymmärryksessä vaikeitakin päätöksiä tehty. Eiköhän jatkossa olisi jo helpompaa!

torstai 5. marraskuuta 2015

Salama kirkkaalta taivaalta

Pääministeri Sipilän ilmoitus marssimisesta huomenissa aamuun asti kestävien neuvotteluiden mahdollisesti kariutuessa Tasavallan Presidentin puheille tuli kyllä odottamatta ja pyytämättä.

Koko päivän olin menon päällä. Ensi toripäivänä torilla, jonne muutamaan viikkoon en ollut päässytkään oltuani aina torstaisin jossain muualla. Sitten kaupunginmuseolla, kun Reima Oy lahjoitti yli kolmekymmentä arvokasta taideteostaan Kankaanpään kaupungille, koska ne läheisesti liittyvät Kankaanpäähän ja taidekouluun eikä Reimalla uudessa toimipaikassaan Tampereella ole riittävän suuria tilojakaan kookkaiden maalausten esillä pitämiseksi.

Illalla vielä Vatajankosken Sähkön kuntainliiton kokouksessa, joten uutisten viereen päästessä ei ollut uskoa silmiään eikä korviaan, kun pääsi seuraamaan Sipilän kovaa puhetta ja tiukkaa aikataulua SoTe-alueiden lukumäärästä päättämiseksi. Pitihän päätös alkuperäisen aikataulun mukaisesti tehdä jo torstain aikana.

Ihmettelen tätä kinaa alueiden lukumäärästä, sillä sain tiistaina olla Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa kuuntelemassa selvitysmies Tuomas Pöystin esitystä. Siitä ymmärrykseni mukaan kävi selvästi ilmi luvut 18 - 12 - 5. Eli pitäisi olla jokaiselle jotakin. Varsinaisia SoTe-alueita tulisi sen mukaisesti 18, mutta vain 12 oli täyden palvelun alueita yöpäivystyksineen. Ja nämä 5 vastaisivat nykyisiä Erva-alueita eli yliopistollisia keskussairaala-alueita, joissa sitten olisi kaikkein vaikeimpien erityissairauksien hoito vieläpä niin, että kaikkein kalleimpia hoitoja keskitettäisiin aina yhteen sairaalaan tarkoituksenmukaisuus- kustannustehokkuus-periaatteiden mukaisesti. Ei siis pitäisi olla mitään arvovaltakysymyksiä, mistä oikein kiikastaa. Illan A-studiossakin jopa Eero Heinäluomakin totesi, ettei hallitustyöskentely voi kaatua johonkin SoTe-
alueiden lukumäärään.

AAMULLA OLEMME VIISAAMPIA!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Meheviä Veikko Vennamo juttuja

No niin, niitä lupaamiani meheviä juttuja. Vaikkapa kolme-neljä Veikko Vennamon sattuvaa sutkautusta:

Jutta Zilliacus kertoo, miten vuoden 1978 presidentinvaalien alla lehdistö sai korkeimmalta taholta kiellon olla kirjoittamatta mitään kilpailijastaan Veikko Vennamosta. Kuitenkin Hufvudsstadsbladetissa Jutan mies  Benedict teki aukeaman tasapainoisen ja tyylikkään jutun. Lehden ilmestyttyä Veikko asettui Jutan eteen istuntosalissa ja julisti suurella äänellä jotta kaikki kuulisivat: "Tuolla Jutalla on hieno mies, mutta vaimosta en tiedä."

Jonkin verolain käsittelyn yhteydessä Veikko Vennamo käytti tapansa mukaan tulikivenkatkuisen puheenvuoron arvostellen hallitusta: "Jos Sorsa Virolaisen hallitus saa jatkaa vielä jonkin aikaa tällaista veropolitiikkaa, niin me edustajat saamme maksaa vielä veron tuolistakin, jolla istumme." Tähän totesi demariedustaja Lyyli Aalto: "Ja kantotuolista kaksinkertainen vero". Vennamo oli juuri vähän aikaisemmin kannettu ulos salista tuoleineen!

Veikko Vennamo oli rehennellyt eduskunnan kahvilassa edustaja Aarne Saariselle, että oli ottanut vaalirahaa kapitalisteiltakin. Täysistunnossa Saarinen joutui Vennamon kovan ryöpytyksen kohteeksi, jolloin Saarinen puhujapöntöstä käytti hyväkseen Vennamon tunnustusta. Vennamo torjui kovaan ääneen mokoman hävyttömän väitteen. "ikinä en ole ottanut rahaa kapitalisteilta. Ja jos olisin, niin en kai minä sitä KOMMUNISTISEN PUOLUEEN PUHEENJOHTAJALLE  olisi kertonut! Sali ulvoi naurusta, ja Saarinen joutui tunnustamaan edustajatoverinsa ylivertaiset demagogiset kyvyt.

Evakkomatkalla Elisenvaaran asemalla Veikko Vennamo ohjasi tutun naisen upseerivaunuun, kun junaan pyrkijöitä oli tungokseen asti. Suuren valiokunnan kokouksessa Riitta Jouppila meni kysymään, muistaako Vennamo tämän tapauksen. Tottahan toki minä muistan Mairen Sortavalan kauneimman tytön vastasi Vennamo, jolloin Riitta kertoi olevansa se lapsi, jota Maire silloin odotti. Vennamo ilahtui kovasti ja heistä tuli hyvät kaverit. Ympärillä oli muita naiskansanedustajia, joista osa karjalaistaustaisia. Vennamo totesi: "Tässähän minulla on Vennamon Enkelit." Niinpä Enkelit kerääntyivät usein Vennamon ympärille muistelemaan ja kuuntelemaan Vennamon mietteitä ja Karjalamuistoja.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Eduskunta-asioita aina vaan

Aikas jänskä päivä Helsinkin kaupukis. Veteraanikansanedustajien vuosikokkous ja 25-vuotisjuhla. Lisäksi läsnäolo-oikeudella kuuntelemassa PerusSuomalaisten eduskuntaryhmässä sotevalmistelija Tuomas Pöystin selontekoa ja ilmoitusta myös paljon puhuttujen suunniteltujen alueiden lukumääristä.

Veteraanikansanedustajien 25-vuoden taipaleen kunniaksi vietetyn juhlan pääpuhujana oli oma jäsenemme presidentti Tarja Halonen. Myös molemmat laulajat ovat jäseniämme ja vieläpä täältä Satakunnasta Oiva Kaltiokumpu ja Sauli Ahvenjärvi.


Juhlan kunniaksi toimekas puheenjohtajamme valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen oli alkuunpanijana 150-sivuiseen kirjaan Jälkikaikuja eduskunnasta kirjoittajana toimittaja Kari Valtonen. Palataan meheviin juttuihin, joita kansaedustajat ovat kertoneet runsaasti kirjan sivuilla. Ainakin kolme on värikkääseen Veikko Vennamoon liittyviä.

Jo aiemmin Markus toimitti 39 kansanedustajan kirjoittamista pienoiselämäkerroista teoksen Miten meistä tuli kansaedustajia?

Vastasin kirjoituksen saamiin kommentteihin: Meillä on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö sekä Presidentit Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen. Aikas historiallinen tilanne, että yht´aikaa on neljä presidenttiä elossa. Näin ei ainakaan ollut Urho Kekkosen aikana, koska hän oli virassa niin pitkään neljännesvuosisadan. Näistä tosin ei Koivisto eikä liioin Ahtisaari olleet koskaan kansanedustajia, joten eivät kuulu veteraanikansanedustajiin. Sen sijaan Manun puoliso Tellervo Koivisto on ollut ja oli myös läsnä kokouksessamme.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Verokeinottelu kuriin kansainvälisiltäkin kentiltä

http://www.jarviradio.fi/juttuarkisto ja siellä Finnwatchin tutkijan Henri Telkin tämänpäiväinen haastattelu hallintorekisterilaista ja tehokkaan katumisen laista kannattaa kuunnella. Telkki vastaa kestävän talouden tutkimuksesta ja vaikuttamistyöstä Finnwatchissa.

Tuntuu käsittämättömältä, että valtiovarainministeriö ajaa molempia näitä lakeja, vaikka hallitusohjelmassa selkeän yksinkertaisesti todetaan pyrkimys veropohjan tiivistämiseksi.
Hallintorekisterilaki päin vastoin hankaloittaa omistus- ja samalla verotietojen saamista. Oikeusministeriö, verohallinto, poliisi ja valtakunnansyyttäjä kaikki vastustavat tätä hanketta eikä sitä voi perustella EU:n arvopaperiasetuksellakaan, koska Suomen nykyinen järjestelmä ei ole asetuksen vastainen. Uudistus päinvastoin johtaisi monipolviseen omistukseen eikä loppuomistajaa välttämättä tultaisi tietämään ja näin tietojen saaminen hankaloittuisi.

Hanke on moneen kertaa kuopattu, mutta aina se näyttää nousevan uudelleen. Politiikot vaihtuvat mutta virkamiehet pysyvät! Kaiken kukkuraksi jo vuonna 2017 verotietojen vaihtaminen valtioiden viranomaisten välillä tulee voimaan EU:n alueella, joten sekin päinvastoin ajaa avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä.

Tätä samaa avoimmuutta ollaan siis saamaan aikaan harmaan talouden ja agressiivisen verotuksen osalta. Siksi tuntuu vain joidenkin suojelulta, kun ollaan ajamassa tehokkaan katumisen lakia, joka  kestäisi vain ensi vuoden. Veropetoksensa ilmoittavat välttyisivät rikossyytteiltä. Tällainen armahduslaki sotii alkeellisintakin yhdenvertaisuutta vastaan ja myös syytesuoja on täysin poikkeuksellista. Ja tämä olisi mahdollista vain ensi vuonna ja heti seuraavan vuonna nämä tiedot muutekin tulevat viranomaisten tiedonsaantioikeuden piiriin.

Meillä on kyllä maakohtainen raportointivelvoite valtionyhtiöille, mutta sitä ei ole noudatettu. Valtioyhtiöistä vastaavalla pääministerillämme on tässä melkoinen tehtäväkenttä puuttumisessa kansainväliseen keinotteluun omien yhtiöittemme osalta.
Näytä lisää

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Keskustelua riittää - aiheesta kylläkin

Sunnuntain satoa: mukana Kankaanpään toiseksi vanhimman asukkaan viimeisellä matkalla. On muuten ihmeellistä, että kaksi vanhinta ovat olleet miehiä ja nyt he ovat saaneet kutsun viimeiseen iltahuutoon lyhyin väliajoin. Tämän jälkeen vanhimmat ovat ilmeisesti naisia, kaksi on täyttänyt sata vuotta, tänään haudan lepoon saatettu veteraani oli 102 vuotias ja eilen pois nukkunut 104 vuotias. Paljon oli saattoväkeä ja myös sodanaikaisen joukko-osaston JR 56 killan edustajat. Runsaasti myös muistopuheita ja kiitollisuus sävytti kaikkien mieltä todella toimeliaan ja lämpimän ihmisen poismenon johdosta.

Illalla huomisen hallituksen kokouksen valmistava ryhmäkokous, jossa siinäkin riitti asiaa. Onhan uuden kaupunginjohtajan hakuaika päättynyt ja valintaprosessi on valmistelun alaisena. Samoin Lohikon palvelutalo on ikääntymisen vuoksi tiensä päässä ja yksimielisesti olemme tekemässä uutta vanhusten palvelutaloa keskustaan uuteen kortteliin, jonne pyritään saamaan monipuolisesti eri toimijoita ja rakennuksia. Palvelutalon toiminnat hoidetaan omana eli PoSan järjestäminä.

Monet muutkin asiat puhuttivat, kaava-alueen läheisyyteen suunniteltu turpeenottoaluekin vähän ihmetytti.

Kerroimme myös saamaamme tylyä vastausta ministeriössä STM:n virkamieheltä generaattorihapen saamisesta hyväksytyksi lääkehapeksi sairaaloissa. Vaikka esitimme EU-direktiivin farmakopean ohjeiden mukaisesti, että sairaala-apteekkien valmistamille lääkkeille ei tarvita GMP-selvitystä, niin Fimea vaatii sitä perustellen sitä sillä, että vaikka yksityiselle henkilölle tuotettu happi on luvallista, niin sairaalassa samalla tavalla tuotettu happi vaatii tämän GMP-luvan, koska happea tuotetaan useammalle henkilölle.

Näitä Fimean vaatimuksia on aina tullut uusia, kun edelliset on kumottu, kuten että jokaisen lääkärin on erikseen hyväksyttävä tämä valmistus. Ei voi muuta kuin ihmetellä Fimeaa, jonka menettelyn takia Suomen sairaalalaitos on viimeisen kymmenen vuoden ja viivytystaistelun vuoksi menettänyt puoli miljardia, sillä generaattorihappi on kymmenkertaisesti halvempaa kuin maailman kalleinta happea myyvien Agan ja Voikosken happi.