lauantai 31. tammikuuta 2015

Turva löytyy

Vasta nyt lauantai-iltana pääsi kotiin, siksi en voinut kommentoida facebook-kirjoitukseni kommentoijillekaan. Elämme monenlaisten tilanteiden keskellä. Kaikki on otettava vastaan ja niiden kanssa on vaan tultava toimeen. Voimia kaikille erilaisten murheiden ja taakkojenkin keskellä eläville. Yksin emme välttämättä kestä. Siksi on hyvä, että on paljon ystäviä ja kaikilla on kuitenkin Ystävä, josta sanottiin, että Hän on publikaanien ja syntisten Ystävä. Hän ei jätä, kun meillä on hätä. Tähän on hyvä turvata!


Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla (Virsi 397)

perjantai 30. tammikuuta 2015

19 alkuperäisestä vain 4 alkuperäisissä tehtävissään

Hallituksen ministereistä poistuu jo 11. rivistä. Onko tämä mistään kotoisin vai mistä kotoisin. Uusimpana poislähtönä on tänään kuultu elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren olevan siirtymässä Euroopan investointipankin johtotehtäviin.




Vain ministerit Tuomioja, Räsänen, Henriksson ja Lauri Ihalainen ovat ministereistä alkupeärisissä tehtävissä, Paula Risikko ja Krista Kiuru ovat vaihtaneet ministerin pestiään ja pääministeriksi siirtynyt Alexander Stubb tuli Eurooppa- ja ulkoministerin paikalta. Ei ihme, ettei hallituksen arvosanat kansan silmissä ole kaksiset.


No, seuraavana päivänä ilmenikin, ettei Jan Vapaavuori lähdekään heti pankkimieheksi, vaan on hallituskauden loppuun ministerinä. Joka tapauksessa reilusti yli puolet eli kymmenen on ministereistä vaihtunut ja on sekin aika paljon. Ja Vapaavuori joka tapauksessa on poistumassa uuteen kansainväliseen pankkitehtävään, jossa aikanaan toimi myös nykyinen Tasavallan Presidentti.


Sain muuten vaihtaa tänään pari sanaa edelliset Presidentin kanssa. Hän lähtee heti huomenissa kolmeksi kuukaudeksi Harvardin yliopistoon opettamaan kansainvälistä politiikkaa. Näin vaan suomalaisilla on kysyntää ulkomailla!.

torstai 29. tammikuuta 2015

Kansa herää

 40% vastanneista jätti ilmoittamatta puoluekantansa. Siksi vielä paljon on voitettavissa ja nyt vuoden vaihduttua Perussuomalaisten kannatus on kääntynyt nousuun, jolle on odotettavissa myös jatkoa. Katso ensi keskiviikon 4.2. välikysymyskeskustelu klo 14-17, jolloin kerromme juurta jaksain koko Kreikan lainakuplan ja voimme todeta ainoana puolueena olleemme koko ajan oikeassa. Juuri Sinun kukkarosi on ohentunut kriisimaiden tukemisen tähden.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Eduskuntapäivässä monenmoista

Eduskuntapäivään mahtui värikkyyttä ja vaihtelurikkautta. Sain johtaa puhetta heti istunnon alusta lähtien kahden tunnin ajan, joka kokonaisuudessaan kului ensimmäiseen valiokunnan käsittelyyn lähetettyyn  hallituksen esitykseen kunnan velvollisuuksista järjestää kaikkia terveydenhuollon palveluita myös laittomasti maassamme oleville ulkomaalaisille eli niin paperittomille maahantulijoille.


Asia oli esillä jo toisen kerran, kun edellisen keskustelun aikana ministeri Susanna Huovinen sanoi joutuvansa lähtemään kesken keskustelun pois ja kansanedustajat pyysivät siksi asian pöydälle. Asia siirtyi kaksi viikkoa, koska viime viikolla ministeri oli ulkomaanmatkalla ja vielä eilisestäkin asia jouduttiin siirtämään tälle keskiviikkopäivälle. Jo eka kerralla puheenvuoroja käytettiin runsaasti, tällä kertaa puheenvuoroja käytettiin yli viisikymmentä kertaa. Asia lähetettiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausunto.


Latvian tasavallan presidentti Andris Berzins on valtiovierailulla Suomessa ja ohjelmaan kuului tietysti myös käynti eduskunnassa. Valtiopäiväsalin juhlallisen tervetulotoivotuksen jälkeen presidentti seuruineen pistäytyi myös lehterillä  seuraamassa täysistuntoa. Sain ilmoittaa kansanedustajille presidentin saapumisen ja toivottaa hänet tervetulleiksi eduskuntaan.


Heti päästyäni puheenjohtamisesta kiireen vilkkaa Espoon Leppävaaraan eduskunnan mestaruushiihtoihin. Lentokelissä plusasteisessa säässä saimme lykkiä kilpailumatkamme, naiset ja me vanhemmat yhden kierroksen 2,7 km, nuoremmat kiersivät kaksi kertaa. Melkomoisia mäkiäkin reittiin mahtui jopa kolmekin enkä ihan lipsumatta pystynyt niitä juoksemaan ylös, mutta hyvin silti sujui, niin varmasti kaikilla muillakin, niin luistava, lähes jäinen oli latu suurelta osin.

VAALIT PAINAVAT



Monenlaista selitystä on ilmoilla. Vaalien läheisyyskö painaa, vai mistä kiikastaa. Pinnat yritetään aina saada kotiin päin.


Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero jäädytti valtioenemmistöisten yhtiöiden Fortumin ja Neste Oilin hallitusten jäsenien palkkioiden tuntuvat korotukset. Kuitenkin nimitystoimikuntien puheenjohtaja Eero Heliövaara toteaa, että korotuksista oli etukäteen keskusteltu ministerin kanssa. Syntynyt laaja kohu kuitenkin muutti ministerin mielen julkisuuden paineessa.


Valtiovarainministeri Antti Rinne puolestaan on julistanut, ettei ensi vaalikaudella eläkkeiden indeksitarkistuksia ole leikattava, vaikka juuri tämä hallitus onkin niin tehnyt.


Kreikan lainojen antamisen aikainen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puolestaan yrittää vakuuttaa molemmissakin päivän iltapäivälehdissä, että Suomen rahat ovat turvassa ja että Kreikka kyllä tulee maksamaan velkansa täysimääräisesti ajallaan. Myös nykyinen valtiovarainministeri uskottelee Kreikan kyllä selviävän veloistaan. Uskokoon ken uskoo esimerkiksi vaikka joulupukkiinkin. Kreikassa sen sijaan vedotaan Saksan sodan jälkeen saamiin velka-armahduksiin ja pyydetään samaa kohtelua omienkin lainojensa osalta.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Käydäänkö sotaa

Tapio Vallin Mikä sota Kankaanpäässä on syttynyt, kun siellä tarvitaan rintama-asiain neuvottelukunta?





Anssi Joutsenlahti Meiltä on oltu sodassa ja vielä on jäljellä yli 60 sotiemme veteraania, joista pidämme hyvää huolta. Joka vuosi on veteraanipäivänä 27.4. juhla, johon kutsutaan myös naapurikuntien väkeä. Meillä toimivat myös sotaveteraanien, sotainvalidien ja rintamaveteraanien paikallisyhdistykset. Lippurivistömme on mukana sankarihaudoilla kunnianosoituksissa kaatuneiden muistopäivänä ja ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ, järjestämme viikon leirin elokuussa seurakunnan kesäkodilla. Tarvitaanko vielä muuta tietoa Tapio Vallin?


 Sotainvalidien piirihallituksen jäsenenä ja paikallisosaston puheenjohtajana voin lisätä, että saamme piirin kautta Sotainvalidien Veljesliitolta huomattavan vuosittaisen avustuksen, jonka jaamme paikallisyhdistyksille. Me Kankaanpäässä käytämme yli 10.000 euroa varsinkin puolisojäsentemme siivousapuun, järjestämme kesäteatteriretken ja avustamme muutenkin. Kaikkia yli 90-vuotiaita käymme tervehtimässä syntymäpäivinä ja viemme myös joulukukat. Viime joulunakin yli 40 veteraanille.


Pidämme Kankaanpäässä siis suuressa arvossa Kunniakansalaisiamme!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Uusia aluevaltauksia politiikan saralla

Tänään tehtiin uusi aluevaltaus Kankaanpään kaupungissa, kun perussuomalainen johti ensimmäisen kerran puhetta valittuna kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Aiemmin yhden vuoden on Kankaanpäässä ollut maaseudunpuolueen edustaja Eero Kaappa valtuuston puheenjohtajana.


Tänään myös valittiin ensimmäinen perussuomalainen kaupunginjohtajistoon, kun puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön veli Jaakko valittiin Vantaan asukas- ja työllisyyspalvelujen apulaiskaupunginjohtajaksi. Toimialaan kuuluu monikulttuurisuusasiat työllisyyden ja kielikoulutuksen osalta. Jos Jaakko vähääkään tulee veljeensä Jussiin, niin on miesten parhaita, koska Jussin tunnen. Onnea ja siunausta velipojalle vaativassa tehtävässään.


Uuden kaupunginhallituksen ensimmäisessä kokouksessa puheenjohtajana tulin nimetyksi hallituksen edustajana Oy Kankaanpään Yrityspalveluun, Oy Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskukseen sekä Jämi-säätiön hallitukseen.


Meitä perussuomalaisia kaupunginhallituksessa on kolme eli myös Sofia Latvajärvi ja Tapio Laurila sekä neljäntenä kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Jari Koskela. Kokouksessa oli melkoinen nimitysruletti, kun kaikki hallituksen edustukset ja hallituksen asettamat toimikunnat nimitettiin. Me perussuomalaiset saimme edustajamme tärkeisiin tehtäviin, esim. Tapio Laurila jatkaa Keskustan koulun rakennustoimikunnan puheenjohtajana ja toimii hallituksen edustajana teknisessä lautakunnassa, Sofia Latvajärvi kuuluu varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmään ja Erkki Liljan kanssa olemme rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa.


Vaalilautakuntia huhtikuun eduskuntavaaleissa kuten jo kuntavaaleissakin on vain kaksi, toista johtaa Sami Ojala ja toisessa varapuheenjohtajana on Kristiina Peltomaa. Jäseninä ja varajäseninä ovat lisäksi Tarmo Sairio, Petri Ylikoski, Hely Alhainen ja Jouni Saarinen. Lisäksi kolmihenkisen vaalitoimikunnan varapuheenjohtajuutta hoitaa Pauli Lanne ja varajäseniksi nimettiin Erkki Lilja ja Kristiina Peltomaa.

Kahden paikan päässä

Syrizan uskomaton voittokulku jäi vain kahden paikan päähän parlamentin enemmistöstä. Kääntääkö se Kreikan kohtalon ja muuttaako koko EU:n. Voidaan huomata, että drakhman palauttaminen Kreikkaan on ainoa mahdollisuus maan pääsemiseksi jaloilleen eikä EU ja euro suinkaan siihen kaatuisi.


Timo Soini sanoi ennen Kreikan vaaleja toivovansa ensimmäisen kerran eläissään vasemmistopuolueen voittoa ja nyt se sitten on tapahtunut. Sekä voitto että Timon toivomus!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Nollakelia, lumisadetta

Ulkoinen sää, monipäiväinen lumisade, nollakeli, kuvaavatko poliittista ilmapiiriämmekin. Ei pala jos ei paistukaan.  Ilmassa on vähän niin kuin odottelun makua. Mitä tuo Kreikan Syrizan voitto myötänsä, pystyykö yksin saamaan enemmistöhallituksen vai joutuuko yrittämään hankkia jonkun toisen puolueen hallituskumppanikseen.


Miten käy Kreikan 226,7 miljardin valtionvelan, joka on 170% maan bruttokansantuotteesta. Puolitetaanko velkoja, pidennetäänkö jo ennestään pitkiä takaisinmaksuaikoja ja alennetaanko jo ennestään matalia korkoprosentteja. Kaikissa tapauksissa Suomen solmimat tuottojenvaihtosopimukset, jotka eivät suinkaan ole kovasti mainostettuja vakuuksia, aiheuttanevat sen, että Suomi joutuu nielemään tappioita useiden miljardien edestä.


Tekemämme välikysymys eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta on siis mitä ajankohtaisin. Hallitus antaa vastauksensa helmikuun 4. päivänä. Silloin ollaan muutenkin paljon viisaampia Kreikan toimenpiteistä, kieltäytyykö se maksamasta velkojaan tai annetaanko niitä anteeksi. Aina näissä tapauksissa Suomi on myös maksumiehen osassa.


Samaa säätä lumisadetta ja nollakeliä on luvattu jatkossakin useaksi päiväksi. On vain oltava ja odotettava, koska muutos tapahtuu. Onko niin kuin laulaja sanoo, paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Ei lehmäkauppoja, mutta hevoskauppoja kylläkin

Monenlaista henkeä liikkuu mediassa ja laajemminkin maailmalla. Kreikan Zyriza-puolueen vahva kannatus innostaa toisia ja pelottaa toisia. Sunnuntain vaaleissa nähdään, mihin päin Kreikka kääntyy ja miten käy Kreikan lainojen. Itse uskon niiden leikkaamiseen ja Suomen muiden mukana jäävän ilman mitään korvauksia. Jutta Urpilaisen suurella äänellä kehumat vakuudet ja takuudet osoittautuvat silloin nollan arvoisiksi.


Kankaanpään politiikassa on paikallisen Kankaanpään Seudun herra päätoimittaja nähnyt lehmäkaupan piirteitä kaupantekijöinä perussuomalaiset ja keskusta. Kysymys ei suinkaan ole siitä vaan sopimisesta pulin ja toisin yhteistyön lujittamisesta.


Sen sijaan me perussuomalaiset nimemme mukaisesti kannatamme aitoja Suomen hevosia ja olemme aina valmiit tekemään hevoskauppoja. Niinpä perussuomalasille ollaan lahjoittamassa hyvän sukukirjan omaava Suomen hevonen orivarsa ja itse Timo Soini, tunnettu raviurheilun kannattaja ja myös hevosen omistaja on tulossa tänne Pohjois-Satakuntaan lahja-hevosta vastaanottamaan puolueelle. Siitä sitten voidaan tehdä vaikkapa yhteishevonen eli vaikkapa 100 puoluejäsentä ostaa siitä osuuden ja näillä varoilla kustannetaan hevosen ylläpitoa ja valmentamista.


Muuten mainio havainto. Aiemmin kun poliisin määrärahoja pienennettiin esitti poliisipäällikkö, että lisätään kortteli ja kyläpoliiseja. Nyt opetusministeri Krista Kiuru esittää oppilasryhmien koon pienentämistä oikein lakisääteisesti, mutta samalla vähentää opetukselta satoja miljoonia. Että silleen!



perjantai 23. tammikuuta 2015

Valo - Sport

Valoa ensiaskeliin on nimeltään kirja, johon voi koota ja tallentaa kaikkia lapsen elämän tapahtumia syntymästä lähtien. Näin nämä muistot säilyvät sitten halki koko elämän.


Valo on kaikelle elämälle välttämätöntä, ilman sitä ei mikään kasvi voisi elää.


Myös kristillisessä uskossamme valolla on suuri merkitys. Valon vapauden sana kaataa väärät jumalat veisaamme virressä kuten myös pyydämme Jeesus, valo maailman, sydämiimme aina loista ja miten Hän on valo valkeuden, rauhan lähde   loputon. Voimallansa Kristus murskaa vallat yön ja turmion.


Mutta Valon on  ottanut nimekseen myös valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio, jonka tehtävänä on lisätä liikunnan määrää ja laatua suomalaisessa yhteiskunnassa innostamalla, yhdistämällä ja uudistamalla.




Valon edustajat kävivät Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä kertomassa toiminnastaan liikunnan edistämiseksi koko maassamme. Teemana on: TUNTI PÄIVÄSSÄ - LIIKUTAAN KESTÄVYYSVAJE KUMOON!


Tähän pyritään saamalla 1. tunti liikuntaa kaikkiin koulupäiviin ja urheiluseurat toteuttamaan iltapäivätoimintaa. 2. Liikunta huomioitava sosiaali- ja terveyssektorilla nykyistä tehokkaammin ja järjestelmällisemmin hyvinvointia edistävänä välineenä. 3. Läpäisevän liikunnan periaatetta toteutetaan kaikkien hallinnonalojen yhteistyönä.


Siinä kolme tavoitetta joiden toteutuessa toteutuu jopa kestävyysvajeenkin poistuminen, sillä terveempi kansa pystyy myös työskentelemään entistä tehokkaammin ja säästää sairaanhoitomenoissa.


Näin yksinkertaista  se on: hyvää elämää kaikille huomioiden myös ihmisen kokonaisuus terveine elämäntapoineen. Terve sielu terveessä ruumiissa!

torstai 22. tammikuuta 2015

Andante festivo

Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuosi poikii miellyttäviä yllätyksiä. Tänään Puolustusvoimien kirkkojuhla alkoi Kaartin soittokunnan soittamana mahtavalla Andante festivolla ja päättyi myös yhtä vaikuttavaan Preludioon.


Myös kamarikuoro Somnium Ensemle oli valinnut kaksi Sibeliuksen sävellystä Soi kunniaksi Luojan ja Finlandia-hymnin.


Kenttäpiispa Pekka Särkiö puhui ja tuomiorovasti Matti Poutiainen piti alku- ja loppusiunaukset. Tervehdyksen esitti prikaatikenraali Jukka Ojala.


Kirkkokahveilla sai tavata monia tuttuja sotilaspastoreita ja mm. kankaanpääläislähtöisen kenraalin Markku Myllykankaan.


Mieltä ylentävä, hieno juhla Helsingin tuomiokirkossa ja kahvit tuomiokirkon kryptassa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ovatko kriisimaiden hätälainat auttaneet

Voi täydellä syyllä kysyä, ovatko kriisimaille suunnatut tukipaketit auttaneet muita kuin pelastaneet Saksan ja Ranskan pankit sekä Irlannin ja Espanjan omat pankit.


Kaikkia viittä kriisimaata Kreikkaa, Irlantia, Portugalia, Espanjaa ja Kyprosta yhdistää se, että yksikään niistä tuskin selviää velkataakastaan. Velkaa on tavalla tai toisella jossain vaiheessa leikattava.


Irlanti on vähitellen saanut taloutensa syksyn oikenemaan, mutta kriisi on kaikkea muuta kuin selätetty. Valtion velka on räjähtänyt käsiin, työttömyys on jatkuvasti korkealla ja alkuvuodesta 2014 liikkeelle lähtenyt talouskasvu lässähti loppuvuodesta. Työttömyyden nousun yli 20% on estänyt se, että korkeasti koulutettuja nuoria on muuttanut maasta lähes 400 000 henkeä, joka on melkein 10 prosenttia Irlannin väkiluvusta.


Samoin on käynyt Portugalin. Talous on edelleen heikolla tasolla, valtiovelka on 130% bkt:stä, työttömyys on 14% luokkaa ja suuri joukko korkeasti koulutettua työvoimaa on lähtenyt maasta. Talous on vain supistunut tälläkin vuosikymmenellä.


Kesällä 2012 Espanja sai 100 miljardin tukipaketin, jolla pelastettiin kiinteistökuplan romahduttama pankkisektori. Kuitenkin EU:n sanelema talouspolitiikka on johtanut katastrofiin. Työttömyys on uskomattomalla tasolla 24%, valtionvelka  100% bkt:stä. Ja Euroopan komission ennusteen mukaan Espanjan velkaantuminen vain jatkaa kasvamistaan.


Viidentenä maana pieni veroparatiisina tunnettu Kypros sai myös tukipakettinsa: velkataakka on noussut 110% bkt:stä, työttömyys on 17%, talous romahtanut vuodesta 2011 yli 10%.


Kreikka tietysti on oma kaikkein ikävin esimerkki EU-politiikan. 226,7 miljardin maailmanennätystuella  ei ole onnistuttu saamaan Kreikkaa nousuun, vaan europäättäjien strategia on painanut Kreikan massiivisen velkataakan alle ja vienyt mukanaan neljänneksen maan taloudesta. Kreikka ei ole selvinnyt jaloilleen. Vain Kreikan valtiotoimintojen rahoittamiseen ei olisi tarvittu kuin noin 27 miljardia.


Ei siis ole ihme, että myös eurokriittiset puolueet ovat nousseet näissä maissa. Syriza on voittajaehdokas sunnuntain vaaleissa Kreikassa. Espanjassa vastaava radikaali vasemmistopuolue Podemos on gallupkärjessä ja ajaa velkojen romuttamista ja EU:n taloussääntöjen romuttamista. Ranskassa eurovaalit voittanut Front National ajaa voimakkaasti eroa eurosta. Italian kaikki oppositiopuolueet, jopa Berlusconin johtama Forza Italia, kannattavat avoimesti eroa eurosta.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kuka on puolustanut meitä veronmaksajia

Jatkuvasti kuulee oikein fiksujenkin ihmisten suusta, miksette menneet hallitukseen. Olisiko meidän pitänyt tehdä, niin kuin kuusi hallitukseen mennyttä puoluetta eli antaa Kreikalle lainoja niin, että meillä on siellä tällä hetkellä seitsemän miljardin euron vastuut, eikä meillä suinkaan ole kaikki mahdolliset luottotappiot kattavia vakuuksia, vaan kreikkalaisten pankkien kanssa tehdyt tuottojenvaihtosopimukset, joilla ei ole mitään merkitystä, jos sunnuntain vaaleissa valtaan pääsevä Syriza-puolue päättää muutoksia maan lainaohjelmiin.


Kreikan valtionvelka on käsittämättömät 170%  bruttokansantuotteesta. Lainaa on tullut neljän vuoden aikana euromailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta yhteensä 226,7 miljardia euroa. Ja juuri tänäänkin TV-uutisissa saksalainen talousoppinut kertoi, ettei Kreikka mitenkään voi selvitä veloistaan. Jos Kreikka Syrizan ohjelman mukaisesti kieltäytyy maksamasta velkojaan tai jos niitä annetaan anteeksi, jää lainarahojamme saamatta.


Vieläkö joku vakavissaan voi sanoa, että meidän olisi pitänyt mennä hallitukseen myöntämään näitä päättömiä Kreikan ja muidenkin kriisimaiden tukipaketteja. Näitähän ovat Kreikan lisäksi saaneet Irlanti, Portugali, Espanja ja Kypros. Näitä kaikkia yhdistää se, että yksikään niistä tuskin selviää velkataakastaan. Velkaa on tavalla tai toisella jossakin vaiheessa leikattava.


Siksi me Perussuomalaiset jätimme tänään välikysymyksen eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta hallituksen vastattavaksi, joka vastaus tulee Kreikan vaalien jälkeen ja olemme silloin taas paljon viisaampia.


Joka tapauksessa kriisimaiden taloudet ovat heikommassa kunnossa kuin vuonna 2010, jolloin tukipaketteja ruvettiin jakamaan. Samoin koko euroalueen talous on jäätynyt viidettä vuotta vellovan eurokriisin takia. Tämä on myös keskeisesti vaikeuttanut Suomen nousua talousahdingostamme.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Nurmeksessa ihastumassa

Kaksi vuorokautta oltu kuin Herran kukkarossa ihailemassa kappaletta kauneinta Suomen Pohjois-Karjalan Nurmeksessa. Teologikurssikaveri Kyllikki Tiensuu vietti siellä entisen johtamansa kristillisen opiston maisemissa 70-vuotissyntymäpäiviään rikkaan ohjelman rakentaneena. Opisto on jo vuosia sitten jouduttu myymään ja pari vuotta se on valitettavasti seisonut tyhjänä ja jopa lämmittämättömänä, ikävää rakennusten tuhoutuminen, kyllä kai joku on omistaja, ellei muu, niin pankki.


Opistosta saatiin säilymään vanha arvokas monisatavuotisista jykevistä hirsistä rakennettu Haikola-talo, jossa oli onnitteluiden vastaanotto, Nurmeksen mieskuoron onnittelulaulut ja tänään sunnuntaina Kyllikin kollegan Suomen kirkkohistorian emeritusprofessorin Simo Heinisen perusteellinen esitelmä lähetystyömme alkuvaiheista Ambomaalla ja niistä monista vaikeista asioista, joita alkuvaiheissa riitti yllin kyllin.


Nurmes-talon juhlavassa Hannikaisen salissa esitti Kyllikin veljenpoika Kajaanin runoviikolla 2014 Vuoden nuoreksi runoilijaksi valittu Antti Tiensuu "Rakkausrunoja". Professori Tuija Hakkilan parituntinen pianokonsertti sisälsi Sibeliuksen, Schumannin ja italialaisen Nocturnen ja lopuksi iki-ihanan Beethovenin Kuutamosonaatin.


Sunnuntain juhlamenoihin kuului myös kirkonmenot Nurmeksen todella suuressa kirkossa, joka nyky-Nurmeksen väkilukuun 8300 henkeä verrattuna tuntuu jopa liiankin suurelta. Näitä Pielisen rantakaupunkeja on väestökato kohdellut todella kaltoin, päivän Karjalaisessa kerrottiin Lieksasta, jossa väkiluku on nyt 12.400 ja on ollut parhaimmillaan 27.000. Kyllä Nurmeksessakin joskus on laskettu 20.000 asukasta. Eivät yksin mahtavat vaara- ja järvimaisemat elätä.


Jumalanpalveluksen jälkeinen soppalounas oli seurakunnan Rukoushuoneessa, jossa saarnankin pitänyt Pekka Kiviranta esitteli ELY:n eli Evankelisen Lähetys-yhdistyksen toimintaa. - Majoittuneina suuri osa juhlavieraista olimme Bomban kylpylähotelissa tosin nauttimatta kylpylän etuisuuksia tiiviin ohjelman vuoksi. Esim. lauantaina lähdin Helsingistä klo 7 ja tänään sunnuntaina tulin kotiin klo 21.30

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hieno päivä kertakaikkiaan

Eduskunnan jättävä varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps) uskoo maahanmuuttokysymyksen ja Kreikan taloustilanteen nousevan vaaliteemoiksi ja nostavan perussuomalaisten kannatusta gallup-luvuista.

Joutsenlahti siteerasi Suomen maaseudun puolueen SMP:n perustajaa Veikko Vennamoa, jonka mukaan gallupit eivät äänestä.

- Tässä on kolme kuukautta jäljellä vaaleihin ja asiat voivat muuttua, kun maahanmuuttokysymys näiden terrorismi-iskujen takia ja Kreikan tukipaketin kohtalo satavat perussuomalaisten laariin, MTV3:n Huomenta Suomessa tänä aamuna vieraana ollut Joutsenlahti totesi.


- Maahanmuuttokysymys on Suomessa ihan hyvässä mallissa, ei suurempia ongelmia, mitä Euroopasta voimme seurata. Jossakin Ruotsissa ja muualla on maahanmuuttajien ghettoja, joihin tavallinen ihminen ei voi oikein mennäkään. Meillä asia on hyvässä hallinnassa, mutta aina pitää tarkastella, ettei tule ongelmia, Joutsenlahti sanoi.
Anssi Joutsenlahti on ollut kansanedustajana kolme kautta vuosina 1979-1987 ja uudelleen vuodesta 2011 lähtien.

Palkkio hoitajille

Hän on luovuttanut kansanedustajan ja varapuhemiehen palkkionsa kahden hoitajan palkkaamiseen kotiseudullaan Kankaanpäässä.
- Se oli vastalause vaalirahajupakoinlle ja sille, että kansanedustajat ajaisivat vain omia etujaan. Halusin olla vastarannankiiski. Neljän vuoden aikana se tekee 200 000 euroa, Joutsenlahti laski.

Lakiruuhkaa eduskunnassa

Joutsenlahti pitää eduskunnan kevätkautta poikkeuksellisen ruuhkaisena eikä hän usko, että kaikkia hallituksen lakialoitteita ehditä käsitellä istuvan eduskunnan kaudella.
Viimeinen istunto eduskunnassa on 13. maaliskuuta, jonka jälkeen eduskunta jää vaalitauolle.

Politiikan pyörä pyörii vinhaan

Olisin halunnut todella sanoa paljonkin enemmän, mutta kymmenminuuttinen on loppujen lopuksi lyhyt aika. Hoitajien palkoista kysyttäessä olisin lisännyt, että erinomaisen hyvin tiedän, että armolaulun sanoin armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi. Tänään muuten sain tarjota 24 vuonna 1964 aloittaneelle teologisen tiedekunnan kurssikaverille eduskuntaesittelyn ja muuta vieraanvaraisuutta ja mukana oli myös armolaulun sanoittajan ja laulajan Kari Tikan puoliso Eeva Tikka, piispa Huovinen, metropoliitta Ambrosius, entinen tiedekunnan dekaani Markku Heikkilä jne. 50 ensimmäistä kurssikaveria saivat saman kohtelun jo syksyllä 50-vuotisriemuvuosikokoontumisemme yhteydessä.


Politiikan rattaat pyörivät vinhaa vauhtia, eduskuntavaalit lähestyvät päivä päivältä, ei enää sataakaan vuorokautta vaaleihin.


Timo Soini oli juuri TV1 A-studiossa keskustelemassa ja oli ryhdikkäästi ajamassa Kreikan eroamista eurosta, ilman sitä Kreikka ei koskaan pääse jaloilleen. Suomenkin maksamat lainat takuuksineen ja vakuuksineen eivät koskaan tulle maksetuiksi takaisin. Sitä ei usko enää kukaan muu kuin myös TV-keskustelussa ollut Olli Rehn.


MTV3 on pyytänyt mukaan aamutelevisioon huomenna klo 8.20 - 8.30. Kympin uutisissa asia mainittiin ja viitattiin maahanmuuttokysymykseen, josta tänään perussuomalaiset saivat esittää ensimmäisen televisioidun kyselytunnin kysymyksen: Millainen vaikutus Suomen harjoittamalla maahanmuuttopolitiikalla on ääri-islamin vahvistumiselle Suomessa ja Suomen kansalaisiin kohdistuvaan terroriuhkaan
Ilmoitimme myös jättävämme ensi viikon alussa välikysymyksen eurokriisin hoidosta, Suomen vastuista ja Kreikan tilanteesta.


Ja eilisessä Venäjän politiikkaa koskevassa hallituksen antamassa ajankohtaiskeskustelussa ryhmäpuheenvuoron pitänyt Jussi Niinistö sanoi, ettei meidän pidä pelästyä vaan terästyä, ettemme herää kasakan nauruun. Aivan samoin itse presidenttikin uudenvuodenpuheessaan: Kasakka ottaa sen, mikä on otettavissa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Mitä on rakkaus


Mistään ei puhuta niin paljon kuin rakkaudesta. Se osoittaa, miten tärkeäksi se koetaan. Rakkautta määriteltäessä usein sanotaan sen tulevan kuin roska silmään eli se on määrittelemätön. Joka tapauksessa rakkautta etsitään, toivotaan ja sitä halutaan omistaa.

 

Myös kristillisessä uskossamme rakkaus on kaikki kaikessa: ”Jos minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” Jokaisessa kirkolliseen avioliittoon vihittäessäkin luetaan 1 Korittilaiskirjeestä, Uuden Testamentin Rakkauden Korkeasta veisusta 13. luvun lopusta: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”

 

Kristinuskomme mukaisesti on kaksi rakkautta, taivaallinen eli agape-rakkaus ja maallinen eli ero-rakkaus. Ja kaiken rakkauden lähtökohtana on tämä ensin mainittu, meitä rakastavan Vapahtajamme toiminta: Hän on rakastanut meitä niin paljon, että antoi henkensä meidän edestämme. Ja tätä rakkauttaan Hän haluaa meille jakaa alttiisti ja tuhlailevasti, jotta mekin voisimme osoittaa rakkautta. Tämän mahdollistamiseksi meille opetetaankin rakkauden korkein käsky: Rakasta Herraa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

 

Ja näin tämän taivaallisen rakkauden voittamina voimme osoittaa rakkautta niin lähimmillemme kuin kaikille lähimmäisillemme aina maan ääriin saakka lähetystyön avulla.. Näin rakkaus voittaa omassa ympäristössämme ja leviää kasvavan vyöryn tavoin kaikkialle maailmaan.

 

Meillä on jopa kokonainen virsi kuvaamassa tätä oikeaa rakkautta:

 

Rakkaus, kun kuvaksesi
meidät kerran tänne loit,
Rakkaus, myös autuutesi
meille langenneille soit.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi. Virrestä 430.

Kaksikuukautinen tiivis istuntokausi alkoi rytinällä

Kevätkauden aloitusistunnossa puhetta johti ensin Pekka Ravi kaksi ja puoli tuntia ja jatkoin siitä toiset kaksi ja puoli tuntia kello 19 asti, jolloin istunto saatiin loppumaan yhden pöydällepanon ansiosta.


Heti päivän ensimmäisestä asiasta lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta käytettiin 71 puheenvuoroa ja aikaa kului 3,5 tuntia. Paljon aikaa käytettiin lakiehdotuksen kritisoimiseen siitä, ettei esitys sisällä henkilökuntamitoitukseen eikä hoitohenkilökunnan pätevyysvaatimuksiin mitään parannuksia.


Niinpä sitten, kun päästiin päiväjärjestyksen neljänteen asiaan kunnan velvollisuudesta järjestää eräitä terveydenhuollon palveluja eräille ulkomaalaisille ja oli käytetty jo 15 debattipuheenvuoroa, ministeri Huovinen joutui toteamaan jo keskustelun aikana, ettei ehdi olemaan loppuun asti, kun pyydettyjäkin puhepyyntöjä oli tusinan verran, niin nousi voimakas tahto asian pöydälle panemisesta, jota kuitenkaan debattipuheissa ei voi tehdä. Niinpä sen seurauksena ensimmäinen varsinainen ennalta pyydetyn puheenvuoron käyttäjä Mika Niikko esitti asiaa pöydälle, jonka jälkeen ei enää voitu puhua muuta kuin pöydälle laittamisen ajankohdasta, vaikka sitten jo ilmeni, että ministeri oli ehtinyt peruuttaa kaikki illaksi sopimansa menot. Ja kun ministeri ilmoitti lisäksi olevansa ulkomaanmatkalla koko ensi viikon, asia Ben Zyskowiczin esityksestä jäi pöydälle seuraavan viikon tiistain istuntoon eli 27.1.


Hallituksen esitys aiheutti kritiikkiä siksi, että se takaisi entistä parempia oikeuksia maassamme laittomasti oleville henkilöille ja sen pelättiin houkuttelevan omalta osaltaan entistä laajempaa laitonta maahanmuuttoa, jota eivät varsinkaan puheenvuorojen käyttäjät Kari Rajamäki, Ben Zyskowicz ja kymmenen perussuomalasta hyväksyneet.


Tänään onkin vuorossa kolmituntinen keskustelu hallituksen antamana ajankohtaiskeskustelu Suomen ja Venäjän suhteista, jota puhemiesneuvostossa laajennettiin ulkoasiain valiokunnan puheenjohtajan Timo Soinin kerrottua valiokunnassa juuri valmistuneen laaja mietintö Suomen ja EU:n suhteesta Venäjään koskemaan myös EU:n suhdetta Venäjään.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Tähtihetkiä

Tähtihetkistä ihmisen elämässä puhutaan. Ne voivat olla monenlaisia. Politiikko harvoin saa kiitosta. Yksi tällainen poikkeus oli juuri saapuessani eduskunnan kahden kuukauden loppukiriin ennen istuntokauden päättymistä.


Rautatieasemalta Arkadian katua kävellessä kaksi mummua pysäytti ja rupesivat kiittelemään hyvästä kansanedustajakaudestani ja varsinkin kahden hoitotyöntekijän palkkaamisesta koko neljän vuoden ajaksi. Sain kertoa heille tulleeni juuri edellisiltana valituksi Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi, johon totesivat työn jatkuvan kuten myös pappistyöni, josta ei koskaan päästäkään eläkkeelle. Molemmin puolin saimme toivottaa Jumalan siunausta niin kuin presidenttikin teki uudenvuodenpuheensa lopuksi.


Hallituksen puheenjohtajaksi valinta on kirvoittanut täällä Facebookissa 386 tykkäystä ja 130 pääasiassa onnittelut sisältänyttä kommenttia. Heti maanantaina puoleen yöhön mennessä. Sydämelliset kiitokset teille kaikille tässäkin elämäni muutostilanteessa mukanani eläneille!


Nyt tiistai-iltana klo 20.23 tykkäyksiä on yhteensä 582 ja kommenttejakin on tullut lisää 33.

maanantai 12. tammikuuta 2015

HARVOIN KAKSI KOLMANNETTA



Mikä olisi päivän iloisista tapahtumista suurin, sen aika näyttää!


Yö-uni ei tahtonut tulla silmään, ajatukset vain pyörivät tulevassa päivässä.


Pentti Rajamäki soitti, että nyt hän tuo Otavan kirjasitomosta uuden kirjani, toisen osan blogipäivitysteni sarjaan, 333 sivuisen kovakantisen Anssi Joutsenlahti 2011 -2012 Politiikan ytimessä juuri sopivasti päivän rientoihin.


Kaupunginhallitus puolestaan siirsi yksimielisesti peruutuksen pyytäneeltä Narvin koulun myyntisopimuksen toiseksi suurimman tarjouksen tehneelle Rami Hakalalle, joten Laser Gas Oy:llä on taas  tilaa laajentaa kasvavaa tuotantoansa, kunhan vaan Fimean vastustus saadaan aisoihin sairaalahapen alueella.


Ja kolmas: Valinta Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi selvin äänin Keskustan, Perussuomalaisten, vihreiden ja kristillisdemokraattien yhteistyösopimuksen mukaisesti seuraavan kaksivuotiskauden eli vaalikauden loppuajaksi. Velvoittava tehtävä asettaa haasteita, kuten tiedämme, kuntiemme taloudet eivät ole vahvoilla, siksi tarvitaan laajaa yhteistyötä ja rakenteisiin puuttumista menojen karsimiseksi.


Tehtävä on vaativa ja asettaa suuri haasteita ja tekee nöyräksi, mutta eduskuntatyön loputtua kahden kuukauden päästä jää kaikki aika tehtävään paneutumiseen! Kiitos onnittelusta!




Päivään mahtui paljon muutakin, aamuhieronta, Kankaanpään Sotaveteraanien vuoden ensimmäinen hallituksen kokoontuminen, käynti Äly-vaatetehtaalla sopimassa mahdollisesta Kiinan suurlähettilään vierailusta, samoin samasta asiasta puhuminen kaupunginjohtajan sekä Laser Gasin johtajan Rauno Hakalan kanssa, joka tarvitaan myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijalausunnon antajana käsiteltäessä hallituksen lakiesitystä: Apteekkien lääkevalmistuksen muuttaminen luvanvaraiseksi toiminnaksi.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

On säitä pidellyt

10.10 - 10.45 oli ennen aina kouluradio. Ja oli suuri hetki, jos kouluradiota kuunneltiin. Oli vaihtelua tavanomaiselle koulutunnille.


Tämä tuli vaan mieleen, kun tänään on kymmenen astetta pakkasta ja hiihtämään vielä pääsi ennen huomista vielä paljon kovempaa kylmyyttä Vaatetta vaan pitää laittaa paljon, ennen ei pakkanen paljon haitannut, mutta nyt moni paikka helposti paleltaa kuten varpaat ja korvat. Hiihtokenkiin mahtuu kahdet sukat ja vielä suoja kengän päälle, pipon alle korvalaput. Käsineetkin on vahvat, kaksi sormea aina yhdessä ja peukalo erikseen.


Mutta ei silti kovempiin pakkasiin ole halua mennä suksien kanssa. Huomenna tiistaina taas kyllä lämpenee.





lauantai 10. tammikuuta 2015

Politiikon vapaaviikko

Sanovat, että takana on taas tällä erää kansanedustajien viimeinen vapaa viikko, kun tiistaina menemme kahdeksi viikoksi käsittelemään vielä jäljellä olevat sata hallituksen antamaa esitystä. Niin, miten siis sain aikani kulumaan.


Sunnuntaina kaksi Perussuomalaisten kokousta. Ensin Porissa ensimmäinen johtamani piirihallitus ja illalla Kankaanpään puolueosaston johtokunnan vuoden alun avauskokous.


Tiistaina sain pitää messun Jämijärven kirkossa ja kirkkokahveilla lauloimme loppiaisen kunniaksi kahdenkymmenen hengen voimin.


Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa Kankaanpään seudun Sotainvalidien kokous ja tavallaan jouluruokailu kuten myös Kankaanpään Rintamaveteraanien ruokailu PataJussin tiloissa ravitsevasta ruoasta nauttien.
Torstaina puolestaan edustajaehdokkaamme Jari Koskelan vaalitiimi vaalitoimistossamme hienosti torin varrella entisen Tiimarin tiloissa.


Perjantai-iltana kutsu kävi Ulvilan kaupungintalolle Satakunnan vuodenvaihteen vastaanotolle Satakuntaliiton ja Ulvilan kaupungin 650-vuotisjuhlaan. Ahlström OY sai Satakuntamitalin ansiokkaasta toiminnastaan Euran Kauttuan ja Noormarkun ruukkien eli entisten tehdasmiljöiden säilyttämisestä ja entisöimisestä.


Huomenissa sunnuntai-iltana puolestaan on valtuustoryhmän kokoontuminen ennen vuoden ensimmäistä kaupunginvaltuustoa. Politiikkaa mahtuu siis melkein joka päivälle. Hiihtoakin on taas
voinut harjoittaa neljänä päivänä peräkkäin, vaikkei lunta liiaksi asti olekaan.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Perussuomalaiset ja kansa samaa mieltä

Viimeiset galluptutkimukset osoittavat perussuomalaisten suunnanvetojen olevan ihan oikeita. Kaksi kolmasosaa suomalaisista ei hyväksy pakkoruotsia. Sama tulos on Natoon menemisen tutkimisesta kansanäänestyksellä. Eikä varmasti enemmistö olisi Kreikan entisten eikä uusienkaan suomalaisten maksamien tukipakettienkaan kannalla.


 Ja mitä sanotaan hallitsemattomasta maahanmuutosta, josta juuri taas Ranskassa on saatu karmaisevaa esimakua islamisti-taistelijoiden surmattua pariin kymmeneen nousevan joukon ranskalaisia.
Ja Suomessakin on jo esim. Jussi Halla-aholle tullut tappouhkaus, jonka lähettäjäksi poliisi on jäljittänyt pakistanilaista syntyperää olevan porilaisen, joka tosin on  nyt taistelutehtävissä Syyrian-rintamalla. Sallitaanko tällaisenkin henkilön saapua takaisin Suomeen. Ei voi olla mahdollista!


Näin perussuomalaiset ja Suomen kansan enemmistö ovat samaa mieltä Ei ole siis meillä väärä nimi, kun olemme perussuomalaisia!

torstai 8. tammikuuta 2015

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pajalan populaari

Luin jo syksyllä hyvin mielenkiintoisen kirjan: Populäärimusiikkia Vittulajänkällä. Nyt sain tehtyä saman saman kirjailijan Mikael Niemen toiselle kirjalle Aivot pellolle. Eka kirja on Liken kustantama, mutta ilmeisesti menestyksen myötä myös WSOY kiinnostui ja niin jälkimmäinen on tämän ehkä maamme suurimman kustantamon julkaisema. Molempien suomentaja ruotisinkielestä on kuitenkin sama Outi Menna.


Eka kirja Pajalan nuorista toist´puolt´Tornionjokkee nousi laajaan maineeseen eikä ihme. Mielikuvitus lentää ja kuvaa nuorten kehitystä syrjäisessä Pajalassa, jossa puhuttiin meän kieltä ja tunnetaan alemmuutta, ettei siellä kukaan ole mitään oikeisin etelässä asuviin ruotsalaisiin verrattuna.
Eikä näistäkään kirjan kuvaamista nuorista kenelläkään ollut mahdollisuutta jäädä Pajalaan, vaan leipä oli haettava muualta.


Aivot pellolle kertoo myös koulupojista, jotka eivät myöskään tunne olevansa mitään, kasvavat harhojen vallassa ja ryhtyvät tekoihin, jotka kauhistuttavat. Mikael Niemi kuitenkin kirjoittaa runoja ja uskoo olevansa parempi kuin kukaan ennen häntä koko Ruotsinmaalla. Mikaelin kaveri ajautuu lopulta umpikujaan ja joutuu pakenemaan etsintäkuulutettuna. Kirjassa on kyllä vähän samanlaista mielikuvitusleikkiä kuin Populäärimusiikkia Vittulajänkälläkin, mutta kyllä tämä aiemmin ilmestynyt on yliveto. Aivot pellolle menee vähän yli kohtuuden rajojen, vaikka kertoo sekin nuorten kasvukivuista, sillä jo kirjan nimi kuvaa, mitä lopussa tapahtuu.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Joe-setä

Arvostettu kirjailijamestarimme Veikko Huovinen ei ehkä ole ollut ihan parhaimmillaan kirjoittaessaan ja otettuaan yleensä aiheekseen Josef Stalinin, josta teki sitten 166-sivuisen opuksen nimellä Joe-setä. Kirja ehkä syntyi  tekijän Adolf Hitleristä tekemän tämän elämää ja toimintaa kuvaavan kirjan Veitikka saaman hyvän vastaanoton innoittamana. En tosin ole sitä lukenut, vaikka se hyllystäni löytyykin.


En kuitenkaan jaksanut tykästyä tästä Joe-sedästä-kirjasta. Viidessätoista eri luvussa Huovinen käy läpi Stalinin elämänvaiheita kehdosta hautaan enkä jaksa nähdä mitään huvittavaa tässä kymmeniä miljoonia omiaan ja lisäksi tietysti sodissa vihollisiaan tapattaneesta hirmuvaltiaasta. Huovinenhan tyylilleen uskollisena aina välissä ainakin yrittää käyttää huumoria, mutta kaikkialle se ei todellakaan sovi. Silloin varsinkaan, kun on kauheita hirmutekoja säälimättömästi teettäneestä despootista.

Jouluajan loppu

Tänään Loppiaisena voi vielä laulaa kauneimpia joululauluja Suomen Lähetysseuran joka vuosi julkaistavasta vihosta. Tämän myös teimme Jämijärven messun jälkeisillä kirkkokahveilla, jotka ystävällisesti tarjosi Marita Frigård.


Lauloimme peräti neljä Sakari Topeliuksen sanoittamaa joululaulua peräkanaakin:  Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna, En etsi valtaa loisto, Joululaulu. Viimeksi mainittu on oudompi, samoin vihossa ollut sen uudempi sävellys Kaj Chydeniuksen pojan Jussin käsialaa. Lisäksi vielä Jouluyö, juhlayön ja tietysti viimeiseksi Maa on niin kaunis. Kauniisti siis hyvästelimme kiehtovan ja aina uudelleen sydämetkin valtaavan jouluajan ja siirrymme nyt sitten härkäviikkoihin.


 Messun päätössoitoksikin Heikki Havi soitti kolmen kuninkaan eli loppiaisen evankeliumitekstin sisältämän kolmen itämaan tietäjän Melchior, Balthasar ja Kaspar todella vaikuttavan marssin. Laulettiin myös virsi 515 Nouskaamme vuorelle korkeimmalle tekstien lukemisten välissä, kun eka teksti oli Miikan kirjasta rauhanvirsi. Muut virret olivatkin sitten loppiaisvirsiä Taivaan kirkas tähti kerran tietäjiä itämaan johdatteli luokse Herran ja vastaavia. Kirkkoväkeäkin oli sentään kahdella alkava kaksinumeroinen luku vielä näin runsaiden joulun pyhien päätteeksi ja kovasta pakkasestakin huolimatta.


Loppiainen nimitys suomenkielessä varmaan on tullut jouluajan loppumisesta. Oikeastaan Loppiaisen nimi on Epifania eli ilmestyminen, kirkkokäsikirjassa Jeesus, maailman valo.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Piirihallitus aloitti


Aika värikkäässä uuden Satakunnan perussuomalaisten piirihallituksen tämän vuoden ekassa kokouksessa nimesimme loput kaksi avoinna ollutta kansanedustajaehdokaspaikkaa. Hyviä ehdokkaita oli enemmän kuin tarjolla olevia paikkoja. Äänestyksen jälkeen tulivat valituiksi Tero Järvelä Ulvilasta ja Tomi Salonen Eurajoelta.

Annoimme myös seuraavan julkilausuman:

Perussuomalaisten piirihallituksen julkilausuma 4.1.2015

 

Perussuomalaisten Satakunnan piirihallitus korostaa vuoden ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessaan kansalaisten aivan oikeutetusti tuominneen 84 prosenttisesti maamme hallituksen talousasioiden huonon hoidon. Siksi muutos on saatava aikaan viimeistään huhtikuun eduskuntavaalien avulla.

 

Yhtenä vinkkinä esitämme kahden Oo:n parannusohjelmaa, omaishoitajien aseman parantamista ja oppisopimuskoulutuksen lisäämistä.

 

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, joka mahdollistaa lukuisten apua tarvitsevien kotona asumisen laitoshoidon sijaan säästäen yhteiskunnalta arviolta jopa 3 miljardia. Siksi omaishoitajien asemaa olisi parannettava tukia nostamalla ja maksatuksen siirtämistä Kelan vastuulle, jolloin koko maahan saataisiin tasa-arvoinen käytäntö.

 

Oppisopimus tarjoaa sekä opiskelijalle joustavan tien  työuran alkamiseksi että työnantajalle koulutetun työhön perehtyneen työvoiman saamisen. Siksi oppisopimuskoulutusta on voimakkaasti lisättävä tarjottava siihen mahdollisuus peruskoulun 10.luokan aikana tai kokonaan sen sijasta.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Tieto levisi päivässä

475 tervehdystä ja kannustusta on tullut eilisen ilmoitukseni johdosta, kun todella kaikkia asianhaaroja pitkään ja perusteellisesti harkiten ilmoitin julkisesti luopuvani tavoittelemasta jatkopaikkaa eduskuntaehdokkaana, vaikka eduskuntatyön on mitä mielekkäintä työtä maamme korkeimpana päättävänä elimenä ja työkaverit - uskokaa pois - myös kansanedustajat - ovat loistoporukkaa virkamiehistämme nyt puhumattakaan.


Joitakin hyviä ystäviä nykykansanedustajissa on jo edelliseltä kahdeksanvuotiskaudelta 1979-1987, esimerkkinä vaikka Kimmo Sasi, jonka vaalilause joskus oli: Mies kuin unelma, ja joka jaksaa yhä olla mitä aktiivisin valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja. Hänen hyvä lausumansa on tämänkin päivän Satakunnan Kansassa, että valtio säästäisi, jos hänet valittaisiin tulevaisuudessa puhemieheksi, koska ei tarvitsisi maalauttaa uutta muotokuvaa, kun Kekkosen kuva riittäisi. Molemmat kun ovat kaljupäitä.


Vuoden vaihteessa jopa kotiovelle asti tuotiin painotuore opus Kuka kukin on 2015. Tuhannelle sivulle on puristettu 3300 toimituksen valitseman henkilötiedot. Perussuomalaisten kansanedustajista eivät kaikki ole lähettäneet tietojaan, 12 puuttuu, ei myöskään meppi Sampo Terho ole vastannut toimituksen tiedusteluihin. Kuitenkin kirjan perusteella pystyy perehtymään monen eri alojen ihmisten tietoihin vähän päivän lehtitietoja tarkemmin

perjantai 2. tammikuuta 2015

Arpa on heitetty


Eduskunnan 2:n  varapuhemiehen ilmoitus vaaliehdokkuudesta

 

Nyt on tullut aika ilmoittaa eduskuntavaaliehdokkuudestani huhtikuun 2015 vaaleissa.

 

Olen saanut olla todellisella näköalapaikalla eduskunnan puhemiehistössä tämän kuluneen neljä vuotisen vaalikauden. Olen siitä syvästi kiitollinen ja todella kiitän puoluettani, että olen saanut tämän kunniatehtävän.

Työyhteys niin puhemiesten kuin eduskunnan virkamiesten kanssa on ollut saumatonta ja asiantuntevaa. Tehtävä on yksikertaisesti hienoimpia koko maassamme. Eduskuntahan käyttää korkeinta päätösvaltaa Suomessa.

 

Olisin jopa kiitollisuudenvelkaa puolueelleni jatkaa ehdokkaana tällaisista asemista, mutta kuitenkin olen päätynyt kieltäytymään ja luopumaan ehdokkuudesta, vaikka kansanedustajan tehtävä on mitä kiehtovin ja merkittävin.

 

Päinvastoin kuin jotkut muut minulla on ollut onni kasvattaa omalta paikkakunnalta Kankaanpäästä pätevä seuraajaehdokas, joten hyvillä mielin voin nuorentaa vastuuta ja katsoo rohkeasti eteenpäin yhdessä rakentaen tulevaisuuden parempaa kehittyvää Suomen, ei paikalleen jähmettyvää tai taaksepäin katsovaa Suomea.

 

Olen saanut kansalta tuen kolme kertaa eli kahdeksitoista vuodeksi toimia kansanedustajana. Kun 24 vuoden jälkeen palasin uudelleen eduskuntaan, uskoin tekeväni suomenennätyksen, mutta sitten kävi ilmi, että Jacob Söderman palasi 25 vuoden jälkeen edelliskaudella. Katson kuitenkin tämän 12 vuoden ajan olevan riittävän antaa uusille tuoreille voimille tilaa. Ikänikin on jo inhimillisesti ajatellen varttuneen miehen ikä 71 vuotta, mutta kunnoltani ja mieleltänikin katson kyllä olevani edelleen parhaissa voimissani. Sitä todistaa esim. kuluneena vuotena saamani neljä mitalia eduskunnan mieskansaedustajien eri juoksumatkojen ja hiihdon mittelöissä. Kansalaisten antamasta suurenmoisesta tuesta niin eduskunta- kuin kunta- ja seurakuntavaaleissa olen syvästi kiitollinen.

 

En suinkaan ehdokkuudesta luopumiseni myötä ole jäämässä lepäämään laakereilleni. Pappistyötäni seurakuntalaisten palvelijana jatkan mieluusti ja ilahtuneena voinkin todeta, että monet pyytävätkin näihin tehtäviin. Herättäjä-Yhdistyksen työyhteydessä on saanut toimia kymmenkunta vuotta aluesihteerinä ja edelleenkin alueyhdyshenkilönä.

 

Monissa muissa vapaaehtoistehtävissä riittää puuhaa yllin kyllin, niin sotiemme veteraanien parissa, urheiluseurassa kuin vesireittien kunnostusyhdistyksessäkin.  Perussuomalaisten työ jatkuu samoin, tänä vuonna piirin puheenjohtajana ja Kankaanpään suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajana. Seurakunnassa olen yhtenä valtuutettuna enemmistön muodostavassa kirkon virallisen linjan valtuustoryhmässä. Viimeisen kustantamani linja-autoretken eduskuntaan järjestän 5.3.

 

Mutta ehkä jatkossa jää myös enemmän omaa aikaa perheelle ja sukulaisille ja ehkä kuntokin paranee rakkaan juoksuharrastuksenosalta, onhan meillä aikuisurheilijoilla joka viiden vuoden jälkeen aina uusi sarja, jossa mitellä ikätoverien kanssa.

 

Näin kiitollisena saan katsella matkani varren tapahtumia ja muistoja sekä suunnitella uusien  jälkien piirtymistä elämäni pientareelle.


Perussuomalaisten Joutsenlahti ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa



Politiikka


Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Joutsenlahti kertoo päätöksestään Facebookissa.
Kankaanpääläinen Joutsenlahti palasi eduskuntaan uudestaan jopa 24 vuoden tauon jälkeen. Aiemmin hän toimi kansanedustajana SMP:ssä.
- Katson tämän 12 vuoden ajan olevan riittävän antaa uusille tuoreille voimille tilaa. Ikänikin on jo inhimillisesti ajatellen varttuneen miehen ikä 71 vuotta, mutta kunnoltani ja mieleltänikin katson kyllä olevani edelleen parhaissa voimissani, Joutsenlahti sanoo päätöstä koskevassa päivityksessään.

STT

 

torstai 1. tammikuuta 2015

Uudenvuoden mietteitä

Minusta presidentti Niinistöllä on kanttia sanoa budjetin tasapainottamisesta. Hänen valtiovarainministeriaikanaan se saatiin tasapainoon eikä velkaannuttu. Samoin hänen puhemiesaikanaan eduskunnan menohaitaria kiristettiin ja siitä saamme vieläkin iloita ja pitää edelleen tiukkaa budjettia puhemies Heinäluoman johdolla.


Timo Soini myös aivan oikein sanoi, että otetaan sieltä, missä ottamista on ja toi esimerkkeinä puoluetuet ja politikkojen palkkiot. Minähän olen koko nelivuotisen eduskuntakauden palkannut kaksi hoitotyöntekijää Pohjois-Satakunnan peruspalvelu-liikelaitoskuntayhtymän (PoSa) palvelukseen.


Valtion velka yltää jo sataan miljardiin, siinä on todella tekemistä seuraavalla hallituksella, joten ainakin lisävelkaantumiselle olisi saatava stoppi. Tietysti ja ennen kaikkea talouskasvuun eli työllisyyden lisäämiseen on laitettava kaikki panokset.


Samanaikaisesti taitaa lisätaakkaa tulla Kreikan lainojen takaisinsaamisesta eli velkoja joudutaan EU-tasolla anteeksiantamaan ja siinä menee myös Suomen myöntämät miljardit, joista ensimmäinen jaettiin vielä Keskustan ollessa hallituksessa ennen vuoden 2011 vaaleja.