perjantai 21. lokakuuta 2016

ODOTTAMISEN AIKAA

Adventista alkaa vuoden suurimman juhlamme joulun odotus. Voimme jopa laulaa virren sanoin: Saavu nyt armosta, Jeesuksemme, tänäkin jouluna keskellemme. Kiitos, kiitos, Jeesus, sun syntymästäs.
 
Näin odotamme Herramme tulemista ja kerran Kuninkaamme saapuu kunniassaan
 
Jeesus puhuukin monissa paikoissa omasta tulemisestaan antaen tietoja viimeisistä tapahtumista eli maailmanlopun yleisistä merkeistä. Mutta hän sanoo myös, ettei hänen paluunsa ja Jumalan valtakunnan lopullisen tulemiset hetki ole ennustettavissa varoittaen: Teille sanotaan, katso tuolla hän on, katso täällä, älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. Mikään ryhmä tai kukaan profeetta ei voi – ei pohjoisessa eikä etelässä – omia ja rajata JUmalan valtakuntaa omalle tontilleen ja sanoa: se on täällä tai tuolla.
 
Juutalaiset elivät Rooman maailmanvallan alaisina ja toivoivat odottamansa Messiaan tulevan ja kokoavan hajallaan olevat juutalaiset hallitsemaan koko maanpiiriä. Tällainen toive ulkonaiset onnellisuuden tilasta elää syvällä ihmissydämissä.
Jumalalle vierainakin odotetaan ihannetilan koittavan ihmisten ponnisteluiden tuloksena. Kun sivistys leviää, tekniikka automatioineen ja mikroprosessoreineen kehittyy, kun lääketiede poistaa sairaudet ja sotia ei enää käydä, silloin se uusi täydellisyyden aika koittaa. Näin ajatellaan.
 
Jumalan on aina uudelleen täytynyt lyödä rikki nämä kuvitelmat. Näin tänäkin päivänä, sadat miljoonat näkevät yhä nälkää, Esim. Syyrian ja Ukrainan järkyttäville sodille ei näytä tulevan loppua, kasvavan hyvinvoinninkin maissa pahoinvointi vain lisääntyy. Niinpä tyytymättömyyttä, pelkoa ja ahdistusta ei koskaan ole ollut niin paljon kuin nykyään, kun tiedotusvälineet välittävät eri puolilla maapalloa tapahtuvia katasrofeja.
 
Mutta me saamme lujasti uskoa, että Jumalan valtakunta murtaa kaikki rajat ja se tulee pelkkänä Jumalan armon ihmeenä ja lahjana ylhäältä hengellisesti köyhille, joilla itsessään ei ole mitään, vaan täytyy kaikki pyytää ja saada Jumalalta. Se tulee salassa, hiljaa ja näkymättömästi niin kuin siemen itää maassa.
 
Jumalan valtakunta tulee meidän ihmisten keskelle ja sydämiin uskon kautta Vapahtajaamme ja vaikuttaa syntiemme anteeksisaamiseen ylittäen kaikki maantieteelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset rajat.  Ja kerran aikojen lopussa joulun lapsi Jeesus
tulee suuressa voimassa ja kirkkaudessa Kunnian Kuninkaana.
 
Saamme yhtyä edelleen alussa lainatun virren pyyntöihin siirtyessämme nyt adventtiaikaan: Sydämet syntymäs armolla täytä. Auta meitä Hengessä riemuitsemaan. Pois ota murhe ja kasvosi näytä luottaaksemme Syntisten Armahtajaa. Vuodata Henkesi sieluihimme, että me maailman hylkäisimme luopuen turhasta riemusta sen seimesi äärelle polvistuen.

Hartauskirjoitus Perussuomalainen-lehdessä

          Yhdeksi kirkkovuoden läheisimmiksi muodostuneista pyhistä on muodostunut nyt marraskuun alussa vietettävä pyhäinpäivä. Silloin erityisesti saamme muistella ennen meitä poisnukkuneita toivon mukaan pyhien joukkoon päässeitä rakkaitamme.
Kaikilla meillä on näitä läheisiämme perille päässeitä, jotka Ilmestyskirjon mukaan seisovat valkopukuisena joukkona Kristuksen valtaistuimen edessä voitonpalmut käsissään ylistysvirttä veisaten. Aivan kuten kirkon alkuajalta peräisin olevassa               virressä sanotaan: Autuaat levossa lepäävät/ Odottain tuloa Herran,/ He kuolon varjossa viipyvät/ Vain hetken kiitävän verran,/ Kun heidät haudasta kutsutaan,/ He käyvät juhlaansa valoisaan,/ On siellä kirkkaus suuri./ Halleluja!
Tämä joukko on todella niitä autuaita, ikionnellisia, joiksi Jeesus vuorisaarnassaan luettelee hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, vanhurskautta janoavat, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja vainotut. Mutta me kaikki olemme näitä Jumalan edessä köyhiä, “sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emmekä myöskään voi täältä mitään viedä”. Näin maallisenkin omaisuutemme osalta, mutta myös hengellisen pääomamme suhteen olemme kerjäläisiä, joilla on rikas Isä antamassa kaiken, mitä tarvitsemme. Me saamme pyytää ja ammentaa kaikkea tarvitsemaamme taivasten valtakunnan varastoista.
Näin omien puutteittemme ja syntisyytemme tunteminen on ajamassa meitä Armahtajan luo. Hän on ristinkuolemallaan sovittanut syntimme. Hän tuntee tarpeemme ja on valmis meitä auttamaan. Ja siksi meiltä ei Jumalaan turvaavina puutu mitään. Köyhyydessämmekin on kaikki mitä tarvitsemme. Ja saamme jo täällä ajassa huonoudestammekin huolimatta ja murheittemmekin keskellä olla tässä autuaiden matkasaatossa, juhlakulkueessa, joka johtaa perille asti. Sinne jo perille päässeiden autuus on Jumalan esteetöntä katselua. Mutta me näemme vasta kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt tunnemme vajavaisesti, mutta silloin olemme tunteva täydellisesti, niin kuin meidätkin täydellisesti tunnetaan heikkouksinemme ja puutteinemmekin.
Saamme yhtyä kiitosvirteen täällä ja siellä perillä: Elämä ja elämä ja iankaikkinen elämä, tuolla voiton maassa ja taivahassa on iankaikkinen elämä./ Jeesuksen kanssa yhteys on iankaikkinen elämä. Se alkaa täällä jo maiden päällä ja kestää iäti taivaassa./ Alku on tällä autuudella, loppua ei ole ikänä. Iankaikkisesti siellä ei ole sielujen ikävä.
                                                                  Anssi Joutsenlahti
                                                                  rovasti

Ensimmäiset ehdokkaat nimetty

Hyvään alkuun on jo päästy ja ehdokasjoukko on kattava niin ammattien, ikäjakauman kuin sukupuolienkin puolesta ja eri puolilta Kankaanpäästä. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, tervetuloa joukkoomme!

Kankaanpään Perussuomalaiset ry
Julkaisija: Tapio Laurila · 18. lokakuuta kello 7:36 ·

Kankaanpäässä Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallitus hyväksyi ensimmäiset kuntavaalit 2017 ehdokkaat.

Hyvä oli liikkeellelähtö 23 ehdokasta aluksi ja aikaa on vielä helmikuun loppupuolelle ilmoittautua.
Tervetuloa mukaan joukkoon!

KANKAANPÄÄN PERUSSUOMALAISET RY /
Kunnallisvaaliehdokkaat 2017
toimittaja Hely Alhainen, graafinen suunnittelija Kari M. Alhainen, sairaanhoitaja, ammatillinen opettaja Olli Häkkinen, rovasti Anssi Joutsenlahti, lähihoitaja Emmi Kangas, elektroniikka-asentaja, metsätalousyrittäjä Josse Karhu, yrittäjä, vakuutusedustaja Reijo Kuusisto, pastori, yrittäjä Jari Koskela, toimitusjohtaja Pauli Lanne, yrittäjä Katri Lahdensivu, pankkitoimihenkilö, yrittäjä Sofia Latvajärvi, evp sotilasmestari Tapio Laurila, ajojärjestelijä Marko Leponiemi, eläkeläinen Erkki Lilja, myyjä, sähköasentaja Anne-Mari Niiniharju, yrittäjä Sami Ojala, luontokartoittaja Kristiina Peltomaa, yrittäjä Teuvo Roskala, yrittäjä Markus Ruuhimäki, autonkuljettaja Tarmo Sairio, insinööri Timo J. Toimela, uinninvalvoja, yrittäjä Toni Tolonen, lähihoitaja, henkilöstökoordinaattori Petri Ylikoski

torstai 20. lokakuuta 2016

Ulkopolitiikka on yhteinen

  1. Kyselytunnilla yritettiin taas tehdä tikusta asiaa, Timo oli varautunut ja veti taskustaan presidentin ja hallituksen yhteisen kannanoton.
  1. Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini linjasi tänään eduskunnassa hallituksen kannasta Ahvenanmaan demilitarisointiin.
  1. uusisuomi.fi

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

AlfaTV:ssä

Leena Ranta laittoi eilen päivityksen nähtyään eilen klo 20 Harri Lindellin viikottaisella sivulla haastattelun Alfa-TV:ssä. Tänään se on tullut uusintana useastikin ja klo 23 uusinnan sitten pääsin näkemään. Yritin saada sitä kokonaan myös tälle sivulle, mutta ei onnistunut. Ainoastaan etukäteismainoksen olisi saanut siirretyksi ja monia muita aikaisempia Harri Lindellin suorittamia haastatteluja. Kannattaa noin yleisestikin katsella Harrin tiistai-iltaisin tulevia haastatteluja tai niiden uusintoja seuraavan päivänä.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Turvallista sairaalahappea

Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite saapui juhlallisesti presidentinlinnaan kuten arvokkaiden valtiovieraiden kuuluukin. Kaartin soittokunnan esittämät kansallislaulut ja Porilaisten marssi sekä kunniakomppanian katselmus Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön kanssa pitkin punaista mattoa kuuluivat asiaan, kun ensin oli kätelty arvovaltainen vastaanottajajoukko ensimmäisenä puhemies Maria Lohela. Seurasimme juhlavaa tilaisuutta presidentinlinnaa vastapäätä kauppatorin päässä aivan meren rantakadulla.

Helsingissä olimme käymässä Laser Gasin edustajien kanssa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan puheilla. Mukana olivat myös STM:n lääkintäneuvos Timo Keistinen ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean edustajana ylilääkäri Eeva Leinonen. Sairaaloiden edullinen ja täysin potilasturvallinen generaattorien tuottama sairaalahappi-asia meni eteenpäin siinä hengessä, jossa jo avaus on saatu Pellon terveyskeskuksessa, jossa on saatu jo kuukausikaupalla hyviä kokemuksia. Seuraavaksi olisi happigeneraattorit saatava toimimaan Kankaanpään terveyskeskuksessa, jossa laitteet ovat olleet valmiina jo vuosikausia!

Muuten - luvalla sanoen - tuulinen paikka tämä nykyinen Pirkko Mattilan pesti, hän on jo viides ministeri, jolle tätä asiaa olemme briiffanneet, ensimmäiseen kirjallinen kysymykseen vastasi Maria Guzenina-Richardson ja sen jälkeen Pirkon edeltäjinä ovat toimineet Paula Risikko, Laura Räty ja Hanna Mäntylä. Kankaanpään terveyskeskuksessa valmiina olevia happigeneraattoreita ovat käyneet tutkimassa ministereistä ainakin Paula Risikko, Timo Soini ja Jussi Niinistö.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Nettipyöriskelyä

Pyhänä sain olla Karkussa ei karussa ja kastaa Santtu Onni Vernerin.
Onnea ja siunausta perheen esikoiselle ja vanhemmille myös.

Tänään kaupunginhallitus täysilukuisena koolla kuten useasti muulloinkin. Rutiiniasioita ja yksi pöydällepano.


Nettiasioissa saa takuta. Nyt perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaille on netissä avattu omat sivut: Vaalityökalu. Kesti vaan aikansa, ennen kuin sinne pääsi sisälle, mutta lopussa kiitos seisoo. Vaalikuvassakin käytiin, jotta kuva on ajantasainen eikä mikään rippikuva.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ehdokkaita on

Kankaanpään perussuomalaisten syyskokouksessa vallitsi hyvä henki, väkeä oli lähes kaksikymmentä. Ensi huhtikuun kuntavaaleihin lähdetään luottavaisin mielin. Jo nyt puolta vuotta ennen vaaleja kokoon on kertynyt hyvä määrä toinen toistaan parempia ehdokkaita.

Annan laskutehtävän: kuinka paljon ehdokkaita on, kun viime vaaleissa koko ehdokasmäärämme oli 34 ja nyt koossa on vain yksitoista ehdokasta vähemmän?

Arvoitus: etsii, etsii, eikä soisi löytävänsä. Ehdokashankinnasta ei ainakaan ole kyse!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Eurassa

  1. Ilo kokonaan minun puolellani. Kolme tuntia juteltiin ja koko ajan puhekumppaneita riitti, tuttu 98-vuotias veteraanikin. Eurassa on aina hienoa käydä, vaikka sää ei mikään lämmin ollutkaan, sentään plussan puolella eikä satanut eikä tuullut.. Kiitos!
  2. Vesa Suvanto
    5 t
    Pienessä (mies)flunssassa tänään Euran K-Market Vison pihalla jakamassa poliittista ilosanomaa ja kahvia kansalle. Samalla saatiin avattua oma peli ensi vuoden kunnallisvaaleja varten. Yhdessä vaiheessa oli jo pientä epätoivoa ehdokashankinnan suhteen, mutta tämän päivän jälkeen tilanne on paljon parempi ja meillä on hyvät lähtökohdat saada selvästi laajempi ehdokaslista kuin neljä vuotta sitten.
    Kiitos Ari Jalonen ja Anssi Joutsenlahti vierailusta!

perjantai 14. lokakuuta 2016

Maakuntaa kehitetään

  1. Olimme siellä Ahlströmin klubilla mekin koko aamupäivän Jari Koskelan kanssa. Päivällä sitten pidettiin Porissa yliopistokeskuksen auditoriossa ensimmäinen maakuntauudistuksen esivalmistelun ohjausryhmän kokous 70 hengen voimin. Illalla sitten vielä seurapuhe siioninvirsiseuroissa Porin puistojenristeyksen seurakuntakeskuksessa.

  2. Siinä torstaipäivälle hyvin aikataulullisesti sopivia tilaisuuksia.
  3. Satakuntaliitto
    Satakunnan edunvalvontafoorumi ideoi kehittämistoimenpiteitä tänään Noormarkussa. Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Tapio Huhtanen alustaa.

  4. Olemme muuten ovensuupöydässä, harmaa pää vaan näkyy!

torstai 13. lokakuuta 2016

Therese Johaug

Tänään maailman paras naishiihtäjä Therese Johaug on kärynnyt dopingista, anobolisen steroidin käyttämisestä. Heinäkuussa maailman paras mieshiihtäjä Martin Sundby sai (vain) kahden kesäkuukauden kilpailukiellon samoin dopingista, astmalääkkeen käyttämisestä. Näinkö Norjan hiihtokupla on puhkeamassa. Ja näinkö Johauginkin rangaistusta yritetään vesittää, lain mukaan sen olisi oltava neljä tai lieventävien asiahaarojen ansioistakin kuitenkin vähintään kaksi vuotta.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, norjalaisethan ovat miehittäneen niin kansainvälisen hiihtoliiton Fissin kuin myös dopingtoimikunnankin avainpaikat. Menee maku ja mielenkiinto hiihtourheilusta kuten melkein urheilusta kuin urheilusta tällaisten jatkuvien skandaalien vuoksi, kun kuitenkin urheilun perimmältään pitäisi olla rehtiä ja jopa leikkimielistäkin.

Olivat ne Suomen ja Islannin jalkapallo-ottelunkin loppusekoilut enemmän kuin surkuhupaisia. Annettu yliaika oli jo ylitetty, ottelun annettiin vain jatkua siihen asti, kun saatiin Islannin voittomaali, jossa ei pallo edes ylittänyt maalin rajaviivaa!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Euraan

  1. Eurassa on monet kerrat oltu Vison edessä. VISO=VI-Vihtori, SO-Siivo, perustajan molemmista nimistä ensimmäinen ja viimeinen kirjain. Vihtori oli sitten meillä Kankaanpäässä sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja ja kuoli vuosi sitten 102-vuotiaana kunniakansalaisena.

  2. Tekeekö hallitus pelkkiä huonoja päätöksiä? Onko jotain tehty oikein? Huolestuttaako kunnan perusturvapalveluiden tila euralaisten lepakoiden tulevaisuus? Kohdistetaanko kunnan rahat oikeisiin paikkoihin? Haluatko itse päästä vaikuttamaan kunnan päätöksentekoon?
    Tule keskustelemaan valtakunnallisista ja kunnallisista asioista tai muuten vain kahville. Tilaisuudessa on mahdollisuus ilmoittaa halukkuudesta kunnallisvaaliehdokaaksi.
    Paikalla kansanedustaja Ari Jalonen sekä Satakunnan Perussuomalaisten puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti

Talousmenestystä

  1. Suomalainen kymmenet vuoden USA:ssa professorina tutkimustyötä tehnyt Bengt Holmström sai Nobelin taloustieteen palkinnon. Hienoa on sekin, että hän on pitänyt myös tiiviit suhteet Suomeen ollen esim. Aalto-yliopiston ja EVAn hallinnossa.

  2. Turussa Meyer-Turun telakka sai kahden loistoristeilijän tilaukset vuosille 2022-2024, edelliset suurtilauksen tulivat viime kuussa. Telakalla on nyt 10 aluksen tilaukset ja töitä riittää kahdeksaksi vuodeksi alihankkijoineen jopa 15.000 hengelle. Kaiken perustana on suomalainen korkeantasoinen osaaminen, toimitusvarmuus sekä uudet energiaratkaisut LNG-kaasun ja polttokennotekniikan kehittämisen kautta puhdas energiateknologia.

  3. Tänään parikymmentä päivää etuajassa saatiin yli 70 km aurakeppiurakka valmiiksi yli 20 km loppurutistuksella. Viimeiset kepit iskimme Jämijärven keskustan kevyenliikenteen väylille. Kovat asfaltointityöt ovat siellä menossa jopa katukäytäviä päällystetään uudelleen ja maantie Ikaalisten rajalta Niinisaloon asti saa uuden oikein vahvan päällysteen, joka voi kestää vähän kauemmankin aikaa kuin entiset päällysteet.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Täysi päivä

Vilskettä riitti päiväksi eikä kaikkeen tarvittavaan päässyt mukaan. Sotaveteraanien Kankaanpään hallituksen kokous joutui väistymään.

Kello 7.30 lähdettiin Rauman kaupungintalon valtuustosaliin Sata-Soten kokoukseen. Anti oli todella laadukasta. Timo Aro kertoi Satakunna lukuja koko muun maan sotealueisiin verrattuna. Monessa mielessä olemme keskimääräistä parempia, tosin esimerkiksi ikääntymisluvut eli yli 75-vuotiaiden luku kasvaa voimakkaasti, mutta eikö sekin olisi käännettävissä voimavaraksi.

Kello 13 alkoi Kankaanpään valtuuston budjettiseminaari, jossa saimme suuntaviivat ensi vuoden talousarvion laadintaa varten. Hyvin näytämme pysyvän asetetuissa raameissa eikä veroäyriä eikä muitakaan maksuja tarvi korotella.

Illalla vielä oli sitten kaupunginvaltuuston kokkous. Perussuomalaiset jätimme valtuustoaloitteen ja samoin kokoomus.

Kirjoitin iltamyöhiin vielä kuun lopun Perussuomalainen-lehden hartauskirjoituksenkin lähestyvän pyhäinpäivän merkeissä. Pyhäinpäivästähän on muodostunut yksi kirkkovuoden suosituimmista pyhistä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Puoluehallituksessa

Henkilön Outi Virtanen kuva.
  1. Kommentit
    Juhani Laukkanen Kiva Kuva ! Puuttuvan henkilön Katteesta näkyy eri tarjottujen juomien lukumäärä, sekä "menu" soppa alkuun ? vähän lihapuolta, jälkiruoka ja sit kaffeet.. Kun on pöytäliinakin viä kangasta, vaikka liinoitus päin.. ja viinurikin yhtä ammattitaidoton ( ei kaffeen aikana oo enää viinilasit pulpetilla) saati kännykät, Hymyilyttäis minuakin Onnea wellness, hlöstössänne on ammattikuvaajia
    Heikki Tala ... jotenkin persujen näköistä porukkaa.
    Anssi Joutsenlahti Perussuomalaisten puoluehallitus kokousti ensi kerran kahteen vuoteen kaksipäiväisesti. Aloitimme toritapahtumalla Kirkkonummen torilla ja sitten kokoustimme. Annoimme julkilausumankin Malmin lentokentän puolesta, josta näytti pyhän Hesarissakin olevan juttua ja kansalaisaloite sen säilyttämisestä on etenemässä eduskuntaan. Kiitos Outille kuvan laittamisesta

lauantai 8. lokakuuta 2016

Yli 50 km aurakeppejä

Kolmena päivänä on saatu pystyttään aurakeppejä Jämijärven ja Kankaanpään Karhusaari-Korvaluoma-Jokivarsi-kylille. Eka päivän päästiin15,6 kilometriin, toisena 19,4 km ja perjantaina 17,4 km.

Jäljelle on jäänyt vielä parisenkymmentä kilometriä Korvaluoma-Suurimaa-Palokoski, Jämijrven keskustan kevyenliikenteen väylät ja muutama kilsa Sydänmaalta Tykköön suuntaan. Saa nähdä, saadaanko kaikki ensi tiistaina, joka on seuraava päivä. Tahtovat vaan päivät olevan vähissä, vaikka aurinko nouseekin joka aamu. Ohjelmaa näyttää riittävän. Ei Jumala laiskaa ruoki!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Jussi Niinistöstä

  1. Löysin tämän vasta nyt Yle Satakunnan sivulta. Sopinee tähänkin vähän vaikka uudestaan, kun kaksi seuraavaa päivää olemme Kirkkonummella Perussuomalaisten puoluehallituksessa. Tänään muuten Ylen julkaisemassa puoluegallupissa suurin nousija oli PS 0,8% ja luku oli 9,2%. Parantamisen varaa siis edelleen on, on myös muistettava, että edelleen noin 40% on ilmoittamatta kantaansa.
  1. Eduskunnan entinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) toivoo, että Jussi Niinistö nostetaan myös puolueen presidenttiehdokkaaksi.
  1. yle.fi

torstai 6. lokakuuta 2016

Harjakaiset valtiosalissa

  1. Edelliset eduskunnan harjannostajaiset pidettiin samassa paikassa valtiosalissa vuonna 1928 ja nyt siis toiset täysremontin merkeissä, vielä vuosi on aikaa remontin valmistumiseen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Historian havinaa siis ilmassa ja me edellisenkin eduskunnan rakennustoimikunnan jäsenet saimme myös kutsun harjakaisiin. Puhemies Maria Lohela puhui eduskunnan puolesta kiittäen rakentajia hyvin sujuneesta vaikeasta työstä.

  2. Sain istua Lars Gästgivarsin ja Johannes Koskisen vieressä, lisäksi entisiä edustajia oli Eero Reijonen. Martti Mölsä oli edellisessäkin rakennustoimikunnassa ja myös nykyisessä rakennustoimikunnassa ja nyt paikanpäällä kuten nykyeduskunnasta puhemiehen ja varapuhemies Mauri Pekkarisen lisäksi Eero Suutari ja Ari Torniainen.
  3. Eero Suutari lisäsi 10 uutta kuvaa.
    8 t
    Eduskunnan Valtiosali tänään.
    Harjannostajaiset
  4. TykkääNäytä lisää reaktioita
    Kommentoi
    Kommentit
    Anssi Joutsenlahti
    Kirjoita kommentti…
  5. Martti Mölsä
    7 t
    Elämäni suurimmat harjanostajaiset!

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Herännäisyydestä

Sain olla puhumassa Herännäisyydestä Kokemäellä miestenpiirissä yli 20 henkilölle:

Kiitän sydämellisesti, kun hyvä ystäväni Pentti Mäkinen on välittänyt pyynnön saada saapua puhumaan rakkaasta herätysliikkeestäni Herännäisyydestä, jonka keskusjärjestön Herättäjä-Yhdistyksen palveluksessa olen saanut olla kymmenkuntavuoden ajan ja liikkeen piirissä 1960-luvun alusta ainakin 55 vuoden ajan ollen vuosittaisilla kesäjuhlillakin 20-30.000 ystäväkansan jäsentä kokoavilla Herättäjä-juhlillakin jo yli 50 kertaa eri puolilla maatamme, viime kesänä Vantaalla ja toivon mukaan ensi kesänä liikkeen ehkä rakastetuimman isän Ukko-Paavo Ruotsalaisen kotipitäjässä Nilsiässä, jossa jo kerran aiemminkin olen ollut juhlilla juhlakentän ollessa sama kuin ensi kesänäkin Nilsiän vanha hautausmaa, jossa on myös Ukko-Paavon hauta ja hänen haudallaan hänen toivomuksensa mukaisesti on piikkinen puu, koska hänkin omienkin sanojensa mukaan oli piikkinen mies.

Maamme historiassa on mielestäni se ihmeellisyys, että historiassamme aina eri alojen ensimmäiset ihmiset ovat myös osoittautuneet alojensa etevimmiksi. Tällaisia ovat esim. kirjailija Aleksi Kivi, runoilija Eino Leino, suurin säveltäjämme Jean Sibelius ja kultakauden taidemaalarit Aksel Gallen-Kallela, Eero Järnefelt ja Albert Edelfelt. Näin voidaan myös sanoa Herännäisyyden johtajana Paavo Ruotsalaisestakin (1777-1852) Savossa alkaneen varhaisimman herännäisyyden alkuajan valovoimaisesta johtajasta. Hän tuli nuorena herätyksen tilaan heränneiden joukossa ja sai selvyyttä sisäisiin ahdistuksiinsa matkatessaan vuosisadan vaihteessa vv. 1799 ja 1801 seppä Högmanin luo Jyväskylään, jossa seppä sanoi hänelle: Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisällinen tunteminen. Myös Pohjanmaalla oli alkanut herätyksiä ja Ukko Paavon matkustaessa Kalajoelle hän tapasi Niilo Kustaa Malmbergin, Jonas Laguksen ja muita Pohjanmaan herännäispappeja ja näin Pohjanmaan ja Savon herännäisyys yhtyi 1830-luvulla. Niinpä Paavoa tämän jälkeen sanottiin kahden hiippakunnan piispaksi.

Paavo Ruotsalaisen ja samalla herännäisyyden uskonkäsityksen peruspiirteitä on tunto Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta ja avuttomuudesta. Kaikki riippuu Jumalan avusta, ihminen voi tehdä vain syntiä ja pilata asiansa, Jumala yksin voi pelastaa ja parantaa. Eräälle ystävälle hän kirjoitti (hän ei itse kirjoittanut ja saneli kirjurilla, vaikka jo nuorena oli lukenut enonsa tuoman Raamatun läpi ja mitä ilmeisemmin osasi myös kirjoittaa, mutta siihen aikaan ilmeisesti talonpoikaisilla ei ollut tapana kirjoittaa): Opi lepäämään Kristuksen vanhurskauden päällä, kylmänäkin ollessasi. Luonnonlapsen ja kaiken teennäisyyden pelossaan hän voi mennä ajattelemattomaan karkeuteenkin, mutta hänet läheltä tunteneet ihmettelivät hänen luonteensa lapsellista nöyryyttä ja hänen uskonkokemuksensa syvyyttä.

Nilsiän Tahkovuoren vieressä Aholansaaressa on nykyisinkin leirikeskus, jossa on Paavon aikainen savupirtti seuratupana ja siellä kammarissa on Paavon kuolinvuodekin, jossa hän on viimeisiksi sanoikseen lausunut: En osaa kiittää Herraa, mutta ole sinä, Vapahtaja, minun kiitokseni taivaallisen Isän edessä.

Sitten luin pari otetta Paavon kirjeistä s.48 ja s.94

Elävimpänä herännäisyyden uskonnollisuus sykkii seuroissa. Niihin kokoonnutaan ystävien joukolla ja niissä vuorottelevat syvälliset, säveleltään surumielisen kauniit rytmikkäästi veisattavat Siionin virret ja istuviltaan pidetyt koruttomat puheet.

Siionin virsien historia ulottuu 1700-luvun Ruotsiin. 1790 ne suomensi Elias Lagus ja mukaan otettiin myös Abraham Achreniuksen ja Halulllisten Sieluin Hengellisten laulujen virsiä. Siionin virsien uudistustyön suoritti v. 1893 NK Malmbergin poika myöhemmän herännäisyyden voimahahmo Wilhelmi Malmivaara. Edellinen uudistus ja lisävirsien saaminen tapahtui 1971 Maarian kirkkoherran Jaakko Haavion johdolla ja mukana oli myös Wilhelmi Malmivaaran pojanpoika Kuopion piispa Jukka Malmivaara, Herkko Kivekäs ja Jussi Kuoppala. Herättäjä-Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja oli myös Wilhelmi Malmivaaran poika Oulun piispa Väinö Malmivaara, joka puolestaan oli piispa Jukka Malmivaaran isä ja myös Jukan poika on ollut pappina kuten myös veljen poika Klaus Punkalaitumen kirkkoherrana. V.2005 otettiin Siionin virsiin 56 lisävirttä ja parast´aikaa taas ollaan uudistamassa Siionin virsiä niin, että uudistettu laitos otetaan käyttöön ensi kesän Nilsiän Herättäjä-juhlilla. Vanhin ja hyvin tunnettu gospelmuusikko Jaakko Löytty on yksi aluesihteereistämme hoitaen samaa Länsi-Suomen vakanssia, jossa itse sain olla kymmenen vuotta. Jaakko asui Kaijansa kanssa vuosia tässä vieressä Jaarankylän koululla.
Nykyisessä virsikirjassa on 36 Siionin viristä otettuja virsiä ja monet niistä ovat hyvin tuttuja ja paljon veisattuja. Tänä aamuna aamuhartaudessa veisattu 560 Maat metsät hiljenneinä, 310 Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, 299 Ei mikään niin voi virvoittaa,225 Jeesus luona armopöydän, 307 Kiitos olkoon Jumalalle, 311 Jo joudu mun sieluni heräämähän, 312 Muistan päivää autuasta, 334 Armon lapset riemuitkaa, 359 Vaivaisten turva ainoa, 361 Koska valaissee kointähtönen, 364 Tie taivaan kaita, ahdas on, 365 Käy kohti isänmaata, 371 Sun sanas, Herra, kutsuu meitä, 408 Joutukaa sielut, 631 Oi Herra jos mä matkamies maan, 632 Nyt ylös sieluni.
V.1701 virsikirja on myös ollut heränneille rakas ja niinpä tähän edelliseen uudistukseen otettiin mm. jo aiemmin virsikirjassa säilynyt Lapuan taisteluvirsi Minä vaivainen, mato matkamies maan.

Herännäisyydessä on aina vieroksutti kaikenlaista organisoitumista ja järjestäytymistä liiaksi ahdistavana ja jopa jollaintavoin lakihenkisenä. Niinpä oma äänenkannattaja Hengellinen Kuukauslehti perustettiin Wilhelmi Malmivaaran aikana 1888 ja kustannusosakeyhtiö Herättäjä 1892, mutta varsinainen Herättäjä-Yhdistys 1912. Kustannetaan kirjoja, tosin nykyään vähemmän, kun kirjan merkitys näyttää vähenevän, CD-levyjä, joululehteä Talvikynttilät ja suun makeaksi saavia körttipastelleja. Yhdistyksen toimitilat on Lapualla Kosolan talossa joen rannassa toisella puolella siltaa on Tuomiokirkko. Aluesihteereitä on kymmenkunta ja saman verran muita toimihenkilöitä. Toimitiloissa toimii myös Herättäjän kirjakauppa Oy.

Kristillisiä kansanopistoja on Lapuan Karhunmäessä perustettu vanhin opisto, joka on siirtynyt Lapuan keskustaan ja on nyt nimeltään Lapuan kristillinen kansanopisto, Jyväskylässä, Kainuun Paltamon Mieslahden opisto, Lieksassa, Lapinlahden Portaanpään opisto, Ylivieskan Raudaskylän oppilaitokset, joihin opiston lisäksi kuului oppikoulu ja kodinhoitajakoulu (viimevuosina ne on kunnallistettu), Valkealan ja Turun, joka kansanopistojemme uudenaikaisempia ja siellä kokoontuu esim. kirkolliskokouskin.

Lähetystyötä tehdään Suomen Lähetysseuran kautta ja on Herättäjä-Yhdistys Lähetysseuran suurin yksittäinen kannattajayhdistys ja meillä on omia nimikkolähettejä. Ja ensimmäiset sakot heränneet saivat aikoinaan kerätessään varoja pakanalähetykselle siellä 1800-luvulla.

Pentti Mäkinen kyseli myös mahdollisista hajaannuksista. Kun siellä 1830-luvulla Pohjanmaan ja Savon heränneet yhdistyivät, tuli jonkin aikaa sen jälkeen Fredrik Gabriel Hedbergin irtaantuminen omaksi liikkeekseen eli evankelinen herätysliike sai siten alkunsa. 1800-luvun loppua kohden mentäessä suurin osa papistosta irtosi herännäisyydestä ja tuli ns. ukkojen aika, kunnes Wilhelmi Malmivaaran aikana yhdessä Oulun lukion rehtori Mauno Rosendalin kanssa tapahtui herätyksen elpyminen ja alkoi ns. myöhempi herännäisyys. Sen jälkeen ei jakaantumisia ole tapahtunut ja herännäisyydestä onkin sanottu, että meillä on katto korkealla ja seinät leveällä. Emme trossaa toisten päälle, vaan pidämme kaikkia joukkoomme tulevia ystävinä. Tosin Siioninvirsi-uudistus 1970-luvulla ei ollut kaikkien mieleen ja niin jotkut jatkoivat vanhojen Siioninvirsien veisaamista. Ja kenenkä meidän iäkkäämpien mieleen välttämättä on esim. nykyiset tiheät virsikirjauudistuksemmekaan, kun olemme tottuneet ja oppineet sanatkin vanhoihin virsiin. Tästä muuten voisi sanoa, että usein puhutaan, ettemme tykkää nykyisestä virsikirjasta, kun siinä on uusia virsiä ja kuitenkin samat ihmiset sanovat tutuimmiksi virsiksi 338 Päivä vain ja hetki kerrallaan ja 341 Kiitos sulle Jumalani, ja kumminkin molemmat ovat tulleet virsikirjaan vasta 1987 otetussa laitoksessa. Näin näyttää virsien aina ajoittain tapahtuva uudistus olevan sittenkin tarpeellista.





Paavo Ruotsalaisesta


Maamme historiassa on mielestäni se ihmeellisyys, että historiassamme aina eri alojen ensimmäiset ihmiset ovat myös osoittautuneet alojensa etevimmiksi. Tällaisia ovat esim. kirjailija Aleksi Kivi, runoilija Eino Leino, suurin säveltäjämme Jean Sibelius ja kultakauden taidemaalarit Aksel Gallen-Kallela, Eero Järnefelt ja Albert Edelfelt. Näin voidaan myös sanoa Herännäisyyden johtajana Paavo Ruotsalaisestakin (1777-1852) Savossa alkaneen varhaisimman herännäisyyden alkuajan valovoimaisesta johtajasta. Hän tuli nuorena herätyksen tilaan heränneiden joukossa ja sai  selvyyttä sisäisiin ahdistuksiinsa matkatessaan vuosisadan vaihteessa vv. 1799 ja 1801 seppä Högmanin luo Jyväskylään, jossa seppä sanoi hänelle: Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisällinen tunteminen. Myös Pohjanmaalla oli alkanut herätyksiä ja Ukko Paavon matkustaessa Kalajoelle hän tapasi Niilo Kustaa  Malmbergin, Jonas Laguksen ja muita Pohjanmaan herännäispappeja ja näin Pohjanmaan ja Savon herännäisyys yhtyi 1830-luvulla. Niinpä Paavoa tämän jälkeen sanottiin kahden hiippakunnan piispaksi.

Paavo Ruotsalaisen ja samalla herännäisyyden uskonkäsityksen peruspiirteitä on tunto Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta ja avuttomuudesta. Kaikki riippuu Jumalan avusta, ihminen voi tehdä vain syntiä ja pilata asiansa, Jumala yksin voi pelastaa ja parantaa. Eräälle ystävälle hän kirjoitti (hän ei itse kirjoittanut ja saneli kirjurilla, vaikka jo nuorena oli lukenut enonsa tuoman Raamatun läpi ja mitä ilmeisemmin osasi myös kirjoittaa, mutta siihen aikaan ilmeisesti talonpoikaisilla ei ollut tapana kirjoittaa): Opi lepäämään Kristuksen vanhurskauden päällä, kylmänäkin ollessasi. Luonnonlapsen ja kaiken teennäisyyden pelossaan hän voi mennä ajattelemattomaan karkeuteenkin, mutta hänet läheltä tunteneet ihmettelivät hänen luonteensa lapsellista nöyryyttä ja hänen uskonkokemuksensa syvyyttä.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Raum on aina Raum

Hienoa, että perussuomalaisten ministerit ja kansanedustajat käyvät myös Satakunnassa. Työministerin on tietysti ollut mukava käydä juuri Raumalla, jossa menee niin hienosti ja työllisyys kukoistaa: telakalla on runsaasti tilauksia mm. neljä alusta puolustusvoimille, uusi elintarviketehdas, Rolls Roys laajentaa...
Anita Koivu
4 t
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström oli tänään tavattavissa myös Rauman torilla!
Tykkää
Kommentoi
Kommentit
Veikko Nironen Raumalla näyttää menevän ihan mukavasti...
Matti Nurmi Eikös se elintarviketehdas siirtynyt Eurasta.
Olavi Heinonen Raum on aina Raum ja merenkulun ansiosta luonut kontakteja maailmalle. Sitäpaitsi Raumalaiset ovat luannikast väkkee!
Anssi Joutsenlahti Älä kysy kumpi voitti, kumminkin Iirot voittaa, veljenpoikanikin on Iiro.
Anssi Joutsenlahti
Kirjoita vastaus…
Anssi Joutsenlahti Enoni kuvanveistäjäprofessori Kauko Räike asui Rauman Salinkedossa ja häneltä on Raumalla patsas Tasalan Vilkki ja Hakri Iiro.
Anssi Joutsenlahti