perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kuvassa MM-maastoissa Lahdessa





Perussuomalaisten Lahden kaupunginvaltuutettu Harri Nieminen otti kuvan M 65 sarjan maastojuoksun lähdöstä Lahden MM-kisoissa. Hän on myös on facebook-kavereitani ja löysin hänen sivuiltaan oheisen kuvan, jossa olen äärimmäisenä vasemmalla. Edessäni on hyvä kaverini Lauttakylän Heikki Salo. Takanani näkyy vain vähän kasvoja toisesta Lahden Perussuomalaisten valtuutetusta Koskisen Lassesta. Harri Nieminen on luvannut ottaa vielä kuvan maailmanmestari Seppo Kykkäsestä, kun hän juoksee 10 000 m 4. elokuuta.

torstai 30. heinäkuuta 2009

MM Lahdessa jatkuu hyvä menestys

Seppo Kykkänen jatkoi tänään torstaina hienoja juoksujaan ottamalla sarjassaan M 50 nyt hopeamitalin 5.000 metrin juoksussa. Espanjalainen voittaja alitti 16 minuuttia, Sepen aika oli 16.10,29, toinen espanjalainen tuli kolmanneksi ja Jukka Kauppila neljänneksi. Vielä tiistaina Sepellä on edessä 10.000 metriä. Silloin hän on levänneenä, tänään jaloissa painoi tiistain hieno 8 km maastojuoksun maailmanmestaruus.

Eilen sai siis kovan urakkansa M 70 sarjan kymmenottelussa päätökseen Osmo Villanen tullen viidenneksi. Tänään kisaurakkansa aloitti Karvian Kirin Aimo Mikkola 100 m alkuerissä saaden ylivoimaisesti parhaan ajan 13.27, seuraavan aika oli 13.70. Mestaruus on siis hänelläkin vetämässä.

KankU:n urheilijoista eivät vielä ole päässeet kilpailemaan M 50 Jorma Hietamäki, jolla lajeina ovat 400 m ja 400 m aidat ja Hannu Kortesluoma M 55 keihäs. Jorma päässeen mukaan 4x400 m viestiin, niin kuin Aimo Mikkola 4x100 m viestiin.

86 maata on edustettuina. Suomalaisia on tietysti eniten 1.568 henkeä. Seuraavina ovat Saksa 453, Italia 292, Englanti 274, Yhdysvallat 250 ja Venäjä167. Yhteensä osanottajia on lähes 5.000. Suosituimpia lajeja ovat juoksut, joista ylivoimaisin on maraton 886 ja sitten maastojuoksu 621. Aitajuoksuissa on vähiten väkeä. Kisat ovat siis melkoinen tapahtuma ja järjestyksessään toiset Suomessa, ensimmäiset olivat Turussa.

Jukka Keskisalo juoksi hienon estejuoksun Monacossa jääden vain 3 kymmenystä Tapio Kantasen Suomen ennätyksestä. Joku sanoi hänen menettäneen ennätyksensä juoksemalla toista rataa eikä sisärataa, mutta joku asintuntija puolestaan totesi Jukan tehneen aivan oikein, sillä esteiden ylityksessä täytyy olla tilaa ja ruuhkassa sisäradalla ylittäminen on vaikeampaa.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Lahden MM-kisat alkoivat

Eilen juostiin melko makoisesti maastojuoksut Lahden Salpausselän hienoissa maastoissa MM-kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä. Kankaanpään Urheilijoiden Seppo Kykkänen oli yksi avauspäivän suomalaishahmoista ottamalla voiton M 50 maastojuoksussa, jossa Suomeen tuli kolmoisvoitto ja sitä myöten Sepolle toinenkin kultamitali. Seppo juoksi lujempaa kuin 45-vuotiaatkaan saaden 8 km matkalla ajan 26.31. Toinen Kari Suominen 26.34 ja kolmas Jukka Kauppinen 26.39. Veli-Pekka Vänni KankU oli neljäntenä suomalaisena 14. ajalla 28.16. eli hienosti hänkin selviytyi. Loppuun juoksi 52.

Toinenkin KankU-lainen sai mitalin vähän yllättäenkin, kun M55 sarjan Reino Penttinen tuli kolmantena lenkkinä Suomen hopeamitalit voittaneeseen joukkueeseen ollen 16. ajalla 30.43. Maaliin pääsi 46.

KankU:n Antti Pihlajamäki oli M 60 sarjassa 36. ajalla 41.51 ja loppuun juoksi 41. Minä puolestani M65 sarjassa tulin sijalle 34 ajalla 39.01. Loppuun juosseita oli 48. Suomi sai pronssimitalin ja joukkueessa olivat usein kanssani tasapäisesti kilpailleet Markku Tunturi ja Taisto Kosonen, nyt hävisin heille vajaan viisi minuuttia. Tasan eivät käy onnenlahjat ja veteraaniurheilu on juuri tällaista. Kenellä kestää paikat, kenellä on vaivoja estämässä täysipainoista urheilemista.

Tänään saivat urakkansa loppuun kunnioitettavat kymmenottelijat. KankU:n monipuolisuusihmemies Osmo Villanenvalmistautui tällä kerralla tähän vaativaan lajiin suorittaen urakkansa mallikelpoisesti tullen M70 sarjassa viidenneksi pistemäärällä 6830. Hatun noston arvoinen saavutus tämäkin.

Lahdessa on todella suuren urheilujuhlan tuntua ja kansainvälistä ilmapiiriä. Stadionin rinteen yläosassa roihuaa jopa kisatuli olympitulta matkien. Muistoksi saa jokainen osanottaja lunastaa kisamitalin, jossa erikoisuutena sai oman valokuvansa mitalin takapuolelle. Kyllä kannatti käydä haistelemassa suurkilpailujen ilmapiiriä vaikkapa vain keskenkuntoisena pelkkänä osallistujana.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

MM- ja EM-kisojani

Kun muistojen sirpaleita kokoaa, löytyy aika monet veteraanien kansainväliset kisat osanottolistaltani, vaikken niitä intohimoisesti olekaan kokoillut. Useimmiten tärkeintä on ollut osallistuminen ilman mitään sen suurempaa tavoitetta. Näin on huomenna alkavissa Lahden MM-kisoissakin, jossa kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä osallistun maastojuoksuun, meiltä KankU:sta on seitsemän maastojuoksijaa mukana.

Olen osallistunut tasan yhtä moniin MM- ja EM-kisoihin eli kumpiinkin neljä kertaa. Lisäksi kerran Pohjoismaiden mestaruushallikisoihin viime vuonna juuri sen takia. kun kisat järjestettiin Islannissa. Näin tuli käytyä Satujen saarella ja vieläpä elämän ollessa siellä kaikin tavoin mallillaan, vasta sen jälkeenhän siellä on ollut pankkiromahdukset ja köyhyys on pilkistänyt sinnekin.

Kotimaan kisoissa olen ollut MM-Turussa v.1991 maastojuoksussa. Muisssa MM kisoissa olenkin sitten sinnitellyt maratonin, niin v.1993 Japanin Miyazakissa kuin v.1995 Kanadan Buffalossa. Japanista muistan armottoman helteen ja japanilaisten valtavan osanottajamäärän, onhan maraton Japanin kansallisurheilu. Buffalossa puolestaan lähdettiin jo lähes aamuyöstä, jottei aurinko ehtisi liiaksi lämmittää ja lisäksi sattui sopiva sateinen sää.

Seuraavanakin vuonna eli v.1996 juoksin maratonin Malmön EM-kisoissa. Toinen EM-maraton olikin sitten historiallisella alkuperäisellä maratonreitillä Marathonin kentältä Ateenan vanhalle olympiastadionille v.1994 Maratonarvokisoja tuli näin ollen 4 vuotta yhteen putkeen. Maratonin olen juossut myös Jyväskylässä, mutten muista vuotta enkä sitä, oliko kyseessä niin kuin uskon todennäköisemmin EM-kisat.

Muut EM-kisani ovat viime vuosilta, kesäkisoissa v.2006 Puolan Poznannissa todella helteisessä säässä riitti täysin 5.000 m ja 10.000 m. V.2007 pidettiin EM-hallikilpailut Helsingin Liikuntamyllyssä ja siellä alkukeväisissa olosuhteissa oli myös maastojuoksu, joka oli mukava kipaista, jotta sai arvokisaosanoton.

MM- ja EM-kisat ovat vuorovuosina. Jos jalan saisi akilleen kantapään osalta täyteen kuntoon, olisi tietysti haaveena päästä vielä mukaan arvokisojen kuninkuusmatkalle maratonillekin. Tulevaisuus sen näyttää!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Presidenttiydestä

Presidentin asema herättää jatkuvasti keskustelua. Urho Kekkosen kaudelta on valtapuolueille jäänyt kauhukuva presidentin ylisuuresta vallasta, vai mistä johtuu varsinkin kokoomuksen, kepun ja vihreiden jatkuva vaatimus riisua loputkin vähistä presidentin valtaoikeuksista. Perussuomalaiset ja demarit haluavat vähintäin säilyttää nykyisen presidentin vallan. Demarit ehkä siksi, kun heidän edustajansa istuu nyt valtaistuimella.

Me PerusSuomalaiset olemme vilpittömästi sitä mieltä kuin kansankin valtaenemmistö eli mitä tekee pelkällä seremoniamestari -presidentillä ja miksi muka kansanvallan eli demokratian nimissä presidentin jäljellä olevaan vähäistäkin valtaan olisi purettava nyt, kun hänet valitaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti on siis nykyisin valittu täysin kansanvaltaisesti ja kun hän saa valtakirjansa suoraan kansalta, valtaa pitää myös olla. Osoittaahan kansa nimenomaan haluavansa valita presidentin, siitä kertovat muita vaaleja korkeammat äänestysluvutkin.
Puoluepukarit eivät tässäkään halua kuunnella kansan ääntä, vaan kylmästi lisätä vain omaa valtaansa.

Puhutaan ongelmasta, kahden lautasen käytännöstä EU-tilaisuuksissa. Ongelma taitaa olla vain sisäsyntyinen, lautanen sinne tai tänne EU:ssa ei ketään hötkäytä. Ja nimenomaan kriisitilanteissa tarvitaan johtajaa, jollainen ei poliittisten juonitteluiden tuloksena valittu pääministeri välttämättä ole. Risto Rytin maamme kohtalon hetkillä osoittama ryhdikkyys ja omasta edustaan piittaamattomuus maan olemassaolon ollessa vaakalaudalla on mainio esimerkki presidentin valtuuksien välttämättömyydestä! Vahvaa johtajaa tarvitaan erityisesti juuri kriisiaikoina.

Toinen asia sitten on kokonaan EU-perustuslain ehdottama EU-presidentti, johon olisi menossa jopa Itämeren kaasuputkea ajava Paavo Lipponen, joka itse ei kannata maassamme presidentille valtaa, mutta itse olisi menossa presidentin virkaan, jota ei edes valita vaalilla. Niin muuttuilee miehen mieli tilanteen tullen. Me PerusSuomalaiset emme hyväksy EU:lle presidenttiä emmekä kannata EU:n kehittymistä kohden liittovaltiota. Siksi on häpeällistä äänestyttää Irlannin kansaa kahdesti asiassa, vaikka kansa jo kerran sanoi ei uudelle perustuslaille. Vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Mikä on ihminen

Eino Leinoa mukaillen: Mikä on ihminen, yksin sä syntynyt oot, yksin myös kuoleva oot.

Psalmin kirjoittaja ihmettelee: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Psalmeissa todetaan myös elämämme katoavaisuus: Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Näitä ajatuksia tulee väkisinkin kohdatessaan yllättävän kuoleman. Tänään minut oli pyydetty siunaamaan 66-vuotiaana tulipalossa menehtynyttä rakasta puolisoa, äitiä, mummua, sisarta, monelle läheistä ihmistä. Surevia saattajia oli paljon. Arkku ympäröitiin kauniilla kiitollisuuden kukkasilla. Surujuhla oli vaikuttava ja myös lohduttava.

Lainasin virrentekijää: Mua, Jeesus, auta valvomaan ja tätä aina muistamaan: on lyhyt ihmiselämä ja iäisyys on edessä. Jo askel riiittää siirtämään tulevaan, toiseen elämään. Eikä meille muuta turvaa ja lohdutusta jääkkään kuin usko, aivan kuten puoliso kukkaistervehdystä jättäessään sanoi: jälleennäkemisen toivossa. Tässä rukouksen hengessä saamme elää, sama mieli oli myös perheen valitsemassa veisaamassamme iltavirressä: Tule kanssani Herra Jeesus. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan.

Ihminen on heikko, elämänlankamme on perin ohut, mutta kuitenkin ja sittenkin Jumala muistaa meidät ja pitää meistä huolen Poikansa Jeesuksen kautta. Tässä on uskomme ja toivomme kuolemankin ja nimenomaan juuri kuolemankin hetkellä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Honka-Hölkkä vetää

Hölkkäkulttuuri on viime vuosina ja vuosikymmeninä aika tavalla hiipunut. Vain harvat hölkät vetävät väkeä ja monia on vuosien varrella lopetettu. Esimerkiksi meillä Kankaanpäässä parhaimmillaan on ollut kuusikin hölkkää, Kankaanpään Urheilijoilla Kevätkirmaisu ja Kenkähölkkä, Niinisalossa, Venesjärvellä ja Veneskoskella omansa. Kaikki nämä ovat loppuneet, jäljellä on vain Vihteljärven ympärijuoksu, jossa siinäkään ei pahemmin ole osanottajia.

Honkajoen markkinoiden edellisiltana eli näin perjantaina klo 20 järjestetty Honka-Hölkkä sen sijaan on pitänyt pintansa. Tänäänkin sadesäästä huolimatta osallistujia oli noin 650, suurin osa aivan tavallisia kävelijöitä. Kaikki arvottavan hirsisaunan toivossa. Nyt se meni Pirkanmaalle.

Honka-Hölkän suosion perusteena on varmaan sekin, ettei Honkajoella ole runsauden pulaa tapahtumista. Näin markkinoita ja hölkkää pidetään koko pitäjän yhteisenä kesän kohokohtana ja katsotaan osallistumin jopa vähän velvollisuudeksikin. Ja onhan hienoa, että on paikkakuntahenkeä, yhteen hiileen puhaltamista.

Honkajoki on muutenkin pienten maalaiskuntien joukossa poikkeuksellinen yritystensä menestymisen vuoksi. Paikkakunta on laajalti tunnettu kolmesta maansiirtokonekauppiaastaan: Heinola, Pakkanen, Yli-Paasto. Lisäksi on menestyvä Rapilan kasvihuoneyritys, joka nytkin oli lahjoittanut hölkkään osanottomitalit ja salaattipussin jokaiselle osanottajalle. On myös Korpelan lihajalosteen tuotantolaitos ja eläinruhoja hyödyntävä Honkajoki Oy. Työpaikkoja riiittä jopa niin, että työssä on ulkolaisiakin kuten virolaisia.

Niinpä ei turhaan toivotettu meitä hölkkääjiä ensi vuonnakin mukaan hienoon hölkkätapahtumaan, jossa nyt riitti hyvin happeakin eikä hiljainen sade muutenkaan häirinnyt.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Risto Ryti

Maallamme on ollut onni omistaa aina tarvittaessa vaaran hetkellä vaikean paikan täysin mitoin täyttäneitä miehiä. Tällainen on sotiemme ajan ylipäällikkö sotamarsalkka C.G.E.Mannerheim ja ennen kaikkea saman vaikean ajan ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä toiminut Risto Ryti.

Ryti oli pitkään suomettumisemme ansiosta hyvin pimennossa. Vasta viimeisinä aikoina hänen korvaamaton arvonsa on tunnustettu. Esimerkiksi omassa kirjastossani, joka on melko laaja, ei ole edes Rytin elämäkertaa. Sellainen on onneksi juuri ilmestynyt Turtolan Risto Ryti, joka tarvitsisi hankkia ensi tilassa, niin tämäkin puute korjaantuisi.

Risto Rytihän on meidän Satakunnan poikia Huittisista, jossa on hänen patsaansa kirkon vieressä enoni Kauko Räikkeen taidokkaasti tekemänä. Vast´ikäänhän hänen rintakuvapatsaansa paljastettiin koulukaupungissaan Porin Pohjois-Puistossa, mikä sekin kuvaan hänen nykyisin nauttimaansa arvonantoa.

Suuret suomalaiset kilpailussa v.2004 Ryti äänestettiin kymmenen eniten ääniä saaneiden joukkoon. Sinne hän kuuluukin ehdottomasti. Henkilökohtaisen sitoumuksensa ansiosta ns. Ribbentrop sopimuksella hän hankki taistelevalle armeijallemme sen avun, joka ratkaisevasti auttoi itsenäisyytemme säilymiseen. Sen hän teki tietäen joutuvansa itse uhrautumaan, niin kuin sitten teki eroamalla presidentin tehtävästä ja sopimus ei enää sitonut maatamme ja näin pääsimme kunniakkaaseen rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Näin hän asetti yhteisen edun oman edun edelle uhraten lähes kaiken isänmaan hyväksi.

Ja senhän hän joutui kokemaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, jossa hän vielä puolustautui loistavasti, mutta ei enää vankeudessa ja armahduksenkaan jälkeen kolmen vuoden perästä jaksanut laatia edes muistelmiaan, vaan oli henkisesti lyöty eläen vapauduttuaan hiljaisuudessa seitsemän vuotta v.1956, jolloin hänen haudattiin valtiollisin juhlamenoin jäätävässä säässä 11.11. kymmenientuhansien kansalaisten oosittaessa kunniooitustaan surusaaton reitillä Suurkirkosta Hietaniemen hautausmaalle.

Kansalliskirjallisuutemme valiolukemistossa Suomen Sanassa on lainattu Rytin päiväkirjamerkintöjä juuri kaikkein kriittisimmiltä hetkiltä. Samoin teoksessa on katkelma Rytin laatimasta kirjoituksesta Alfred Kordeliinista, jonka taloudellisena ja juridisena neuvonantajana hän toimi ollen mukana Mommilan kartanon lähellä tapahtuneessa Kordelinin murhahetkessä v.1917 pelastuen kuin ihmeen kaupalla kapinallisten käsistä. Tässäkin saamme nähdä Taivaallisen Isämme puuttumista kansamme kohtaloihin, kun Rytin henki säilyi, koska häntä tarvittiin sitten maamme kohtalon hetkillä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Pressalla kylässä

Meitä on moneksi. Yksi on yltänyt jopa istuvaksi presidentiksi. Niinpä me veteraanikansanedustajat pidimme vuosikokouksemme Naantalissa ja vierailimme Kultarannassa kolleegamme Tarjan kutsumina. Parisen sataa entistä kansanedustajaa oli noudattanut kutsua. Ja tapasimme Tarjan hyväntuulisena jämijärveläistäkin sukujuurta olevan tohtori Arajärven kanssa.

Varsinaisen kokouksen pidimme seurahuoneen upeassa salissa, jossa tosin mikrofoni tahtoi aluksi takkuilla. Vuosikokousasiat oli nopeasti läpikäyty. Ensi kevätkesäksi on vetämässä matka Tverin karjalaan omakustantaisena. Sihteerimme valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen on pariin otteeseen käynyt paikan päällä ja on järjestämässä yhteyksiä.

Vanhoja kolleegoja, onhan joukossa toki paljon nuorempia tuntemattomiakin, on aina mukava tavata ja jututtaa. "PerusSuomalaisten" ruokapöydässä istui neljä meitä entistä SMP:n kansanedustajaa Mikko Vainio, J.Juhani Kortesalmi, Lea Mäkipää ja SKL:n Väinö Rautiainen. Kun oli vielä yksi vapaa paikka, tuli siihen Eeva-Riitta Siitonen, joka Helsingin kaupunginjohtajuuden jälkeen oli Stubbin jälkeen meppinäkin ja myös vielä ehdokkaana EU-vaalleissa. Hän kertoi hämmästyneensä vaalikiertueella iäkkäämpien ihmisten passivoitunutta asennoitumista yhteisten ja muidenkin asioiden hoitamiseen. Varsinkin nuoremmissa eläkeläisissä päinvastoin meillä oikein käytettynä olisi melkoinen voimavara varsinkin tällaisena lama-aikana.

Markus Aaltonen puolestaan on Seinäjoen valtuustossa saanut tyrmäyksen aloitteelleen saada aikaan kunnollinen pyörätieverkosta. Ei myöskään hänen ajatuksensa käyttää eri järjestöjä ja seuroja tehokkaasti avuksi esim. kerhotoiminnassa ja vanhusten auttamisessa ole ottanut tulta.
Jälkimmäisessä olisi itua talousahdingossa kamppailevassa Kankaanpäässäkin, josta heinäkuun verotiedot tulivat tänään eikä esim. yhtiöverot ole vieläkään budjetissa ennakoidulla tasolla, vaikka valtion lupaama lisäkorjauskin on maksettu.

Isäntänämme ollut Mikko Rönnholm esitteli Naatalia, joka on melkoinen turistikaupunki ainakin näin kesällä. Hän kertoi olevansa aika harvinaista ihmislajia, sillä edellinen naatalilainen valtiopäivämies on ollut sääätyvaltiopäivillä eikä seuraajastakaan ole tietoa. Insinöörimiehenä Mikko oli järjestänyt meille hienot kokouspuitteet ja tosi kesäisen säänkin.

Kultarannassa saimme tutustua - olen ennenkin käynyt puutarha-alueella - myös varsinaisen Alfred Korneliinin rakennuttaman huvilinnan alakertaan, jossa hallituskin aterioi presidentin esittelyssä käydessään. Ylipuutarhuri kertoi Kordeliinilta kysytyn, miksi hän rakensi näin komea kesäpaikan. Vastaus kuului: Käytin ne varat, jotka muuten olisivat kuluneet vaimon ylläpitämiseen. V.1917 Mommilan kartanonsa lähellä ammuttu suurliikemies oli poikamies.
Kesäaikana hienoa puutarhaa hoitaa noin 20 henkeä. Kaikki onkin tip top ja kelpaa kyllä esitellä vieraille. Maallamme on hyvä olla tämänkin kaltainen edustustila, jota näytetään puutarhan osalta myös turisteille.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Ensimmäisen ihmisen kuukävelypäivä

Tasan neljäkymmentä vuotta sitten saavutettiin sinänsä mielestäni enemmän kuin kyseenalainen edistysaskel ihmiskunnan kehityksessä, kun ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle samanaikaisesti kun maapallon pinnalla oli yhä edelleen vieläkin ratkaisemattomia ongelmia esim. silloin Biafran nälkä eikä nälkä ole poistunut palloltamme sen jälkeenkään monista muista vaikeuksista puhumattakaan. Avaruuden valloitukseen uhratuilla varoilla olisi saatu paljon tarpeellisempia hyviä tekoja köyhyyden poistamiseksi.

Itselleni tämä kuuhun pääsyn päivä on jäänyt mieleeni ikimuistoisena, sillä olin silloin maamme edustajana Manchesterin maratonilla Englannissa saaden ajan 2.39.12. Se oli neljäs maratonini, sinä vuonna 1969 olin juossut jo ajan 2,27.40 ja edellisvuonna heti ensimmäisellä maratonillani Turussa 2.26.23,8. Parhaimmillani olin vuonna 1972 ennätysajallani 2.23.23, jolla olin Suomen kautta aikojen tilastossa 27. Ja Suomi oli sentään silloin ollut jo pitkään tunnettu maratonjuoksijoiden luvattu maa.

Tällä hetkellä maratonjuoksua ajatellen tähtäimenä on 29. Helsingin City-Marathon. Meitä on tasan kaksi tusinaa joka kerta mukana olleita ja kova kilpailu on siitä, ketkä pysyvät mukana ja kuka putoaa pois, aikaraja on 6 tuntia ja aina voi tulla myös vaivoja ja sairauksiakin. Itselläni tämä elokuun 15. päivä juostava maraton on 79. ja siis neljänkymmenen kahden vuoden aikana.

Voisi jopa sanoa maratonjuoksusta muodostuneen elämäntavan, mutta ei se niinkään ole. Päivittäiset lenkit tahtovat jäädä vain kympin pituisiksi ja nekin pehmeällä kankaalla sammalikossa lenkkipolun vieressä juostuina kipeähköä kantapäätäni säästääkseni. Akilleen kantapää nimensä mukaisesti kipeytyi minullakin ensi kerran vuoden 2007 syksyllä Ylihärmän veteraanien SM-maratonilla, josta jouduin terveyskeskukseen tiputukseen. Viime talven aikana sain kahdesti kortisoonipiikin, jonka on pitänyt parantaa kantapäätä, mutta aina siinä tuntuu pientä kipua, joka tosin ei paljoakaan haittaa rauhallista juoksua, mutta vauhtityötä ei juuri voi tehdä eikä liioin tule tehtyä pitkiä lenkkejä, jotka maratonin kannalta olisivat välttämättömiä.

Niin että tällaisia omakohtaisia mietteitä herätti 40 vuoden takainen kuukävely. Monella muulla voi olla myös mielikuvia tästä päivästä tai ainakin jostain muusta ikimuistoisesta hetkestä vuosienkin takaa.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kulttuurimme oli heti kukoistuksessaan

Olen pitkään ihmetellyt enkä oikein mistään ole saanut selvitystä maamme suomalaiskansallisen kaikinpuolisen kulttuurin nousemisesta heti alkuvaiheissaan sellaisiin saavutuksiin, etteivät myöhemmät miespolvet ole siihen kyenneet. Tämä koskee nimenomaan omaa kansallista kulttuuriamme, jolle tarjoutui kehitysmahdollisuudet vasta autonomiamme aikana suomenkielen tultua viralliseksi kieleksi 1800 -luvulla ja silläkin nimenomaan vasta jälkimmäisellä puoliskolla.

Tekee jopa mieli sanoa, ettei taidemaalauksemme edes enää voi yltää sille tasolle, jolle se nousi ns. kultakaudella kansallisromantiikkamme aikana 1800-luvun lopulla. Ei tarvitse mainita kuin nimet Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Helena Schjerfbeck ja Juho Rissanen. Kun eilen mainitsin Ruokolahden leijonasta, on yksi Edelfeltin mieleenpainuvimpia maalauksia Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä niin kuin Gallen-Kallelalla esim. Akka ja kissa sekä lukemattomat Kaleva-aiheiset maalaukset.

Samoin musiikissa koko maailman tietoisuuteen nousseen säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen teokset ovat ylittämättömiä, niin ajallisesti ensimmäisten säveltäjiemme joukossa kuin hänkin on.

Ja edelleen sama pätee kirjallisuudessamme, vain syksystä jouluun runollisesti sanottuna elänyt Stenvallin Aleksi, Aleksis Kivi on yltänyt sellaisiin saavutuksiin, että ne ovat ylittämättömiä.
Runoilijoistamme myös 1800-luvun lopun Eino Leino on ehdoton huippumme.

Kun tähän lisään vielä kristinuskon puolelta ensimmäisen maallikon Paavo Ruotsalaisen (1777-1852), joka uskonnollisen ajattelun terävyydessä ja syvimmässä ymmärtämisessä ei ole vieläkään löytänyt maastamme vertaistaan maallikkoa, tuskin montaakaan oppinutta teologiakaan, niin ihmettelyn aihetta riittää.

Onko kansamme keskuudessa vuosisatojen aikana, kun ei suomalaisuutemme ole saanut tunnustusta, itänyt ja kypsynyt tälläinen jalokivi, joka on puhjennut pitkän pimeyden jälkeen kirkkaaseen valoon, ja mikä ihmeellisintä, kaikilla kulttuuriemme aloilla. Tästä kaikesta olemme jo yli sata vuotta saaneet iloita ja nauttia. Onko meidän aikanamme etualla talous ja teknisyys nokioineen. Ja eikö hajonnut yhtenäiskulttuurimme enään pysty tuottamaan ehdottomia huippuja.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Puoluerahoituskohu jatkuu

Kokoomuksen rahoitusliikennettä hoitanut Kansallismediat ei ole jättänyt tilitietojaan, keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on tämän kesän Ruokolahden leijona, hyvä veli-järjestelmä pudottaa Suomen korruptoituneiden maiden joukkoon jne, jne, jne.

Vaalirahasekoiluille ja puolueiden rahoitusepäilyille ei näytä tulevan loppua muuten uutisista niin köyhänä kesä-aikana. Kepu on ollut esillä eniten, nyt kysytään varsinkin kokoomuksen ja demarien rahoituksen perään.

Sdp on vanhastaan saanut rahavirtoja läntisestä maailmasta, takavuosina heidän rahantuojansa jäi kiinni rahalaukun kanssa tullessaan Ruotsista. Tänä päivänä julkisuudessa kysellään, miten mahtavia rahavirtoja puolueelle tulee ammattiyhdistysliikkeeltä, jonka läheskään kaikki jäsenet eivät katsele sitä hyvällä silmällä, kun eivät kerran kannata ko. puoluetta. Varmaan vasemmistoliitollekin jotain on tippunut ammattiliittojen pöydiltä nyt, kun avustukset suuresta ja mahtavasta itänaapurista lienevät loppuneet. Kansa janoaa tietoa.

Kokoomus on tunnetustu aina ollut suuren rahan puolue. Se näkyi mitä selvimmin käydyissä EU-vaaleissakin, sivun ilmoituksia oli tiheään, ylivoimaisesti enemmän kuin kenelläkään toisella. Puolueen Kansallismedioilta perätään todella juuri nyt tilitietoja. Muutenhan puolueen taholta on julkisuuteen kerrottu yhtä ylimielisesti kuin demareiltakin, ettei mitää tarkempaa puouerahoitusselvitystä tulla antamaan.Tämä ei totisesti tyydytä kansalaisia, onko mielestään valtapuolueina olevilla varaa katsoa yliolkaisesti kansan oikeutettuja vaatimuksia.

Lilliputti ruotsalainen kansanpuolue on myös rikkaan ruotsalaisen rahamahdin puolue, jolla itselläänkin on suuria omaisuuksia. Rahavirtoja puolueelle ohjautunee myös runsaasti. Onhan se säilyttänyt vaikutusvaltansakin riippumalla yhtämittaisesti hallituksessakin yli 30 vuotta.

Uskon, että PerusSuomalaisten lisäksi myös vihreillä ja kristillisdemokraateilla on puhtaimmat jauhot pussissa, kenellekään näistä ei löytyne tukijoita rahamaailmasta, koska kukaan näistä ei ole liioin pönkittämässä rahan mahtia, pikemminkin päinvastoin. Siksi myös nämä kaikki kolme vaativat täyttä avoimmuutta puoluerahoitukseen kansan tahdon mukaisesti.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Ökyrikkaan lomailu

Mahtaa rikkaan elämä olla vaikeaa. Jeesuksen esimerkki kertoo rikkaasta miehestä, jonka maa kasvoi hyvin ja hän sanoi sielulleen: sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse. Ja hänelle Jumala joutui sanomaan: Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kennelle sitten joutuu se, minkä olet hankkinut. Ja toisaalla Jeesus jälleen täydellä syyllä lausuu: Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.


Rikkaan elämän vaikeudesta kerrotaan päivän lehdessä, miten lomalla täytyy polttaa rahaa mielettömästi, pitää saada ainutkertaisia elämyksiä ja nopeasti ja näin voi tuhlata päivässä 10.000 euroa. Mutta mitä tällä on yhteistä yhteisvastuun ja köyhistä välittämisen kanssa.


Luther kehoittaa toimimaan iloisin ja vapain sydämin, sillä kristittyinä meidän ei tarvitse totella Jumalan tahtoa pakosta, vastahakoisesti tai palkan toivossa. Herää vain kysymys, miten tässä puutteen ja nälän maaalmassa joillakin on otsaa elää vain itselleen loistossa ja rikkaudessa. Samaahan joutuu ihmettelemään varsikin Venäjän rikkaista, joilla ei näytä olevan mitään huolta maansa todella köyhistä miljoonista eläkeläisistä, alkoholisteista, katulapsista ja muista syrjäytyneistä.


Jeesuksen opettana lähimmäissuhteen kultainen sääntö pitää yhä tänään paikkansa: Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille. Tämä rakkauden laki vaatii nimenomaan jokaiselta toisen asioihin paneutumista eli lähimmäisen rakastamista.Miten sen kanssa sopii yhteen itsekäs yltäkylläisyydessä eläminen. Meidän tulee elää kohtuullisesti ja kantaa yhteisvastuuta, emmehän elä yksin maailmassa.


Kristittyinä Jumalan armosta syntimme anteeksisaaminen herättää meidän sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Nämä saattavat meidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Näin kristityn koko elämä on palvelemista. Ja tässäkin voiman antajana on Vapahtajamme, joka itse tuli palvelemaan ei palveltavaksi ja antamaan henkensä meidän edestämme, että meillä rauha olisi. Tästä lähtee palvelemisen mielemme, mutta meidän on myös aina muistettava olevamme samanaikaisesti vanhurskaita ja syntisiä eli meidän on jatkuvasti uudistuttava niin kuin Luther sen hienosti sanoo: ecclesia semper reformanda.


Olkoon meistä kaukana ökyrikkaiden mieli: kaikki minulle eikä mitään toisille!

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Kesän markkinahumua

Terveiset Lavian markkinoilta, ei mistään ahtaasta. Vaikka Lavia oli ainoita ehdokkaita asettaneista kunnista, jossa ei Satakunnassa tullut PerusSuomalaisten valtuustopaikkaa, niin nyt siellä on melkoista toimintaa. Niinpä Lavian PerusSuomalaiset oli ainoa puolue, jolla oli oma toimipaikkansa Lavian markkinoilla. Puuhamies Altti Järvanpää pyysi minutkin mukaan kojulle, jossa tietysi olin ilomielin. Paikalla oli tikanheittoa ja arvontaa, voittaja sai 40 pistettä viidellä tikalla. Kävijöitä riitti, lahjoituksia oli saatu ja kustannukset tulivat hyvin peittoon. Sääkin oli mitä aurinkoisin, joten ei mitään valittamista.

Timo Soinikin oli lähellä päästä Lavian markkinoille, kun hän meni iltapäiväksi PoriArenaalle, mutta oltiin liian myöhään liikkeellä, joten ei ihan onnistuttu aikataulujärjestelyiden johdosta. Ensi vuonna on oltava asialla pitemmällä tähtäyksellä. Paljon oli tuttujakin ja hyviä keskuteluitakin syntyi.

Tälläiset markkinat on paikkakunnalla kesän merkkitapahtuma. Niinpä jokaisessa Kankaanpään naapurikunnassakin on omat markkinansa. Viikon päästä pidetään Honkajoella markkinat lauantaina, perjantaina on monta sataa osanottajaa vetävä markkinahölkkä, johon pitäisi osallistua nyt Honkajoella vt. kirkkoherrana toimivan hyvän lenkkitoverini Jari Koskelan kanssa.
Kankaanpään omat kahinat pidetään vasta iltojen pimentyessä kesän lopulla.

Kesäteatterit ovat toinen hyvin paljon väkeä kerääviä eri paikkakuntien kesätapahtumia. Sää on suosinut niitäkin. Kankaanpään nuorisoseuran esittämä humoristinen Miljoonaperijät on jo näytelty ja kyllähän sitä kelpasi katsella, kirjoitinkin siitä jo 26.6.

Kankaanpään kesätorit torstaisin ovat olleet vuosikaudet joka viikko todella suosittuja. Nyt kesäajaksi tänne on ympätty myös lauantaitorit, joilla niilläkin kävijöitä riittää liike-elämää virkistämässä. Kesällä onkin helppo liikkua, on lomaa ja aikaa nauttia lämmöstä ja tavata tuttuja, ehkä harvemmin nähtyjä kesälomalaisiakin. Näin kesä on hienoa aikaa kaikinpuolin täällä Pohjolassa!

torstai 16. heinäkuuta 2009

Luokkakokoontumisia

45 vuotta on kulunut ylioppilaaksi tulemisesta ja teologisten opintojen alloittamisesta, 50 vuotta puolestaan rippikoulun käymisestä. Kokoontumisia on tiedossa syyskaudeksi.

Vanhoja luokkakuvia katsellessa tuli mieleen, että voisi kansakoulunkin yhdessä alkaneiden kesken järjestää muistelus vähitellen nyt, kun useimmat rupeavat olemaan eläkkeellä ja pitäisi olla aikaa. Itselläni sitä ei nyt vielä ole monestakin syystä. Varmaan voisimme puuhaan ryhdyttyämme saadaan kokoon joltisenkin joukoon. Olisi varmasti paljon kerrottavaa itse kunkin elämänjuoksusta. Olisi myös mielenkiintoista, miten elämä on kulunut, samoista lähtökohdista kun olemme liikkeelle lähteneet.

Me vuonna 1964 ylioppilaiksi päässeet Kankaanpään Yhteislyseon oppilaat A ja B luokat olemme kokoontuneet useamman kerran, itsekin olen ollut mukana viimeisissä yhdessäoloissa, aikaisemmissa en käynyt. Muistan olleemme koolla ainakin Ikaalisissa ja Tampereella. Nyt on vuorossa kotipaikka Kankaanpää. Varsinkin Mynämäen nimismiehenä toiminut Virpin Erkki on ollut innokkaana kokoonkutsujana apunaan Termalan Liisa. Meidän B-luokkalaisten luokanvalvojakin on vielä elävien kirjoissa täällä Kpäässä. On joukossamme yksi professorikin Salokankaan Raimo, jonka Reino-veljen näen joka toripäivä, niin tänäänkin. Koolla on yleensä ollut yli 20 henkeä, joitakin on jo joukostamme poistunutkin.

Teologikurssimme vuosimallia 1964 kokoontumisissa olen myös ollut mukana viimeisimmillä kerroilla, aiemmilla en, kun en ollut vielä valmistunut opintojen päätökseen saattamisen aina vain viipyessä ja ajateltuani, etten ole kelvollinen joukkoon ennen valmistumistani. No, lienenkö yhtään sen parempi nytkään. Meidänkin joukossamme on monenlaista väkeä. Piispa Eero Huovinen, ortodoksikirkon metropoliitta Ambrosius, teologisen tiedekunnan käytännöllisen teologian professori Markku Heikkilä, Kankaanpäässäkin pappina toiminut Arto Raumala ja meitä körttikodin poikia useampiakin Muilun Ellu Eliaksesta alkaen, samaan körtiksen porukkaan kuuluun muuten myös Markku Heikkilä Kouvolan kirkkoherran poika. Meillä syksyn kokoontuminen on Maarianhaminassa, siellä Ahvenanmaalla Lemland-Lumparrlandin kirkkoherrana on toiminut yksi kurssilaisemme Sirkka-Liisa Enqvist, joka on kutsunut meidät saarivaltakuntaansa.

Rippikoulun kävin siihen aikaan aika uutena muotona olleessa leiririppikoulussa Lohjan Vivamossa. Muitorikkaasta leiristä on siis kulunut 50 vuotta. Monissa seurakunnissa järjestetään 50 vuotta sitten ripille päässeiden kokoontumisia, jotka ovat hyvin suosittuja.
Tuskin Vivamossa on tällaista tapaa, siellähän jo silloin kesän aikana pidettiin useita rippikoululeirejä ja jo yhdessä leirissä oli väkeä paljon, olimme jaetut useampaan ryhmään.
Mutta kyllä sielläkin tuttuja tuli ainakin oman kämpän pojat. Ja myöhemmin teologisessa tiedekunnassa oli paljon samassa paikassa rippikoulunsa käyneitä, ei tosin välttämättä samasta rippikoululeiristä.

Tälläiset paljon yhdessä kokeneiden ja yhteisiä muistoja keränneiden kokoontumiset ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Innostavaa niissä on käydä näin varttuneemmalla iällä.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Muistoissa

Vaikka eläisikin täydesti tätä päivää: kävin kastekeskustelun, pidin vanhainkotihartauden, tein mäkilenkin Kuninkaanlähteellä ja vielä illalla oli vieraina abiturienttikummipoika Lauri vanhempiensa Hannun ja Marjan kanssa, niin silti voi elää myös muistoissa. Tämä on ollut mielessä viime päivinä, kun katselin vanhoja valokuva-albumeja ja korjailin irtilähteneitä valokuvan kiinnikekulmia.

Luokkakuvat niin kansakoulun neljältä alkuvuodelta kuin sen jälkeen oppikoulun alaluokkien kuvat herättivät paljon ajatuksia. Lähes kaikki muistan nimeltä, jonkun yhden vuoden luokassa olleen nimi on painunut unholaan. Monia on edelleen Kankaanpäässä asuvia, enemmistö tietysti pois muuttaneita. Muistan hyvin myös monen kodin ja asuinpaikan. Joitakin on jo poistunut iäisyyteen, olemmehan 65-vuotiaita.

Samoin perheen ja sukulaisten kuvat oman elämän ajalta viiden jopa kuudenkin kymmenen vuoden takaa herättävät henkiin mennyttä aikaa. Kuvissa vilahtelee aina välistä sen ajan rakennuksia ja ainakin nykyisen kotimmekin puutarhaa, joka on aivan vanhan Joutsenlahden talon alapuolella. Vanhin kuva näyttää jopa perhepotretissa isoisänisän, isoisä-Vihtorin ja hänen Lempi-vaimonsa, Vihtorin veljen Santerin Emmi-vaimon kanssa, mukana ovat Santerin poika Esa, isovanhempieni lapset Taito-isäni ja Aili, sekä Emmin sisarentyttö myöhemmin Huhtasalon kuulun soittajaveljessarjaan kuuluvan Väinön vaimo Kerttu. Kuva on sattumoisin otettu juuri meidän nykytontin kohdalla, koska Rajamäen varastoa näkyy taustalla eli silloisella Alakujalla. Ja kuva on saatu Rauni Rajahalmeelta os. Päivike.

Vanhojen kuvien välityksellä voi elää mennyttä aikaa, vaikka tuo aika entinen ei enää palaa. Mutta muistot elävät ja niistä pitäisi osata ammentaa myös tähän päivään. Niinhän sitä sanotaan, ettei ilman historian tuntemusta voi rakentaa tätäkään päivää ja ilman historiallista näkökulmaa olisimme todella irrallaan tässä mielettömässä maailmassa.

Viisas norjalainen Fredrik Wislöff on sanonut:
Ihmisen arvokkkainta omaisuutta eivät ole ne esineet, joiden rahallinen arvo on suurin, vaan ne joihin kytkeytyvät kalleimmat muistot.
Vanhojen muistojen kertaaminen on kuin sytyttäisi lampun pimeään huoneeseen. Valo karkottaa pois kaiken synkän ja surullisen ja levittää miellyttävää lämpöä ympärilleen.
Muistot ovat ihmisen kallisarvoisemmat korut. Niitä ei kätketä unohduksiin, vaan pidetään esillä, käännellään, puhdistetaan - ja hyväillään.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Kirkolla aina tilaisuutensa

Kirkkoa vastaan hyökätään. Näin tekevät ateistit, jotka ovat saaneet Helsingin bussien kylkiin iskulauseitaan, jossa kehotetaan olemaan ottamatta Jumalaa vakavasti. Miksi täytyy hyökätä sellaista vastaan, jota ei usko olevankaan. Ja mitä pahaa Jumala on tehnyt. Entäpä jos Jumala sittenkin on. Kyllä ateistit kylvävät tuuleen.

Päinvastoin: kirkon aika on aina. On sanottu, että niin kauan kuin täällä kuollaan, riittää uskovaisia. Eivät vanhat mummut loppuneet Venäjältäkään, vaan vainojen vuosikymmenten jälkeen elävät kirkot nyt kukoistuksessa, niin myös heimoveljiemme inkeriläisten luterilainen kirkko.

Kirkon oppi on koko ihmiskuntaa puhuttelevaa rakkauden sanomaa. Kenelle se tekee pahaa. Päinvastoin, jos kaikki eläisimme Jeesuksen opetuksen mukaan rakastaen Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme, olisi maailma paljon parempi paikka elää. Tätä sama ajaa samoin Jeesuksen opettama lähimmäissuhteen kultainen sääntö: Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tässä on koko ihmiselämämme ohjenuora.

Ja tämän tähden kirkko toimii, tekee palvelutyötään: diakoniaa ja lähetystä, pitää päiväkerhoja ja käy katsomassa vanhuksia. Edistää työntekijöiden ja vapaaehtoisten avulla toinen toisestamme välittämistä. Mikä tämän tärkeämpää. Näin kirkolla on aina tilaus, kunhan me vain toimimme Kirkon Herran tahtoa toteuttaen.

Tälläinenkö voimavara pitäisi lyödä alas. Jopa kokoomuslainen opetusministeri on esittämässä uskonnon opetuksen korvaamista pelkällä uskontotiedolla, vaikka jo on olemassa elämäntaito-opetusta kirkkoon kuulumattomille. Pitäisikö nyt kaikista tehdä uskonnottomia, kun ei ole saatu Suvivirttäkään pois koulujen kevätpäätöksistä.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kolmas kirkon tilaisuus

Olen edellispäivinä kirjoittanut kahdesta kirkon mukanaolosta meidän jokaisen ihmisen elämän merkkihetkissä: kasteessa ja rippikoulussa konfirmaatiokirkkoineen. Kolmas samanvertainen vaikutusmahdollisuus on rakkaittemme hautaan siunaamiset. Kaikissa näissä eri elämme käännekohdissa on kirkollamme laaja kosketusmahdollisuus suureen osaan kansaamme. On vain huolehdittava, että me seurakunnan viranhaltijat toimitamme arvokkaat tehtävämme täysipainoisesti ja huomioiden henkilökohtaisesti kunkin tilaisuuden ainutkertaisen laadun läsnäolijoiden kannalta.

Siunaustilaisuuksia on tietysti monenlaisia. Olen ollut siunaamassa vainajan ilman ainoatakaan saattajaa. Kerran oli paikalla yksin vainajan poika. Nykyisin on myös rúnsaasti hiljaisuudessa tapahtuvia siunauksia, joihin kutsutaan vain lähiomaiset. Suvutkin voivat olla hyvinkin pieniä. Mutta on yhä edelleen myös avoimia etukäteen lehdessä kuolinilmoituksen yhteydessä esitettyjä kutsuja, jolloin väkeä voi olla paljonkin. Etenkin joltakin kylältä haudattavalla on yleensä laaja saattojoukko. Asutustaajamissa yksilöllistyminen on edennyt pidemmälle.

Merkittävää juuri kirkon kannalta on se, että myös kirkosta eronneille pyydetään hyvin yleisesti siunaamista. Uskoisin reippaasti yli 90% vainajista saavan kirkollisen siunauksen. Tälläisissäkin tilaisuuksissa valtaosa ainakin saattoväestä on seurakuntalaisia, voivat olla vainajan lähiomaisetkin.

Vanha käytäntö siunauspuheessa on ollut, ettei vainajasta puhuta juuri mitään. Itse olen huomannut parhaaksi kosketella poisnukkuneen rakkaan elämänvaiheita ja tuoda esiin hänen vaikutustaan läheistensä elämään. Tässä autta etukäteinen toimituskeskustelu. Tietysti vielä tarkemmin vainajan elämäntyöstä voidaan puhua muistotilaisuudessa, jossa usein lähiomaiset muistelevatkin poisnukkunutta, hehän myös tunsivat vainajan paremmin.

Kanttorin panosta ei saisi myöskään unohtaa virsilaulun ja musiikin johtajana. Olenkin virkapaikoissani pienemmissä seurakunnissa saanutkin kanttoreista hyvän kokemuksen niin Jämijärvellä kuin Jurvassa ja nyt Noormarkussakin. He ovat auliisti olleet myös haudalla laulamassa Sun haltuus rakas isäni-virttä ja tulleet mukaan muistotilaisuuteenkin. Näin oli aiemmin asianlaita Kankaanpäässäkin esim. vielä Vättöjen ja Anne-Mari Yrjänän aikana.
On muistettava, että jokainen hautaus on ainutkertainen omaisille ja me seurakunnan työtekijät olemme seurakuntalaistemme palvelijoita. Ja tärkeää on, millainen kuva omaisille jää kokonaisuudessaan siunaus- ja muistotilaisuudesta.

Kirkolla ei ole varaa jättää käyttämättä tätä mahdollisuutta ja toimia vain sinne päin vasemmalla kädellä. Olkaamme täysin voimin surevien rinnalla heitä tukemassa heidän vaikealla hetkellään!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kirkon mahdollisuus

Rakasta äitikirkkoamme vastaan hyökätään monelta taholta, mutta ei hyökkääjilläkään ole mitään antaa tilalle. Siksi on hyvä, että tänäkin päivänä kirkollamme on monia meitä ihmisiä koskettavia toimintoja, yksi nuorien hyväksymä ja heitä 90% tavoittava on rippikoulu.

Tänään apostolien päivänä, jolloin evankeliumitekstissä luettiin kaikkien 12 apostolin nimet, täyttyi Noormarkun kirkko kolmannen kerran tänä kesänä konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Kesän kolmannen Onnenkallion leirikeskuksessa pidetyn rippikoulun konfirmaatiojuhla pidettiin kirkossa. Meno oli vaikuttavaa, kulkueena saavuttiin kirkkoon, samoin poistuttiin. Konfirmoitavat tunnustivat uskonsa, antoivat lupauksensa ja sen jälkeen heidät siunattiin alttarikaiteella, jokaisella oli myös oma kummi tai kummeja siunaamassa ja lausumassa kummilapsensa nimen. Sen jälkeen he lauloivat konfirmaatiolaulunsa. Riparin johtajana toiminut nuoriso-ohjaaja Arto Rannila muisteli saarnassaan leirin värikkäitä mieliin jääneitä tapahtumia ja lopuksi ensin rippikoululaiset ja sitten heidän läheisensä muu kirkkkoväki nautti Herran Pyhän Ehtoollisen. Ehtoollisen aikana isoiset lauloivat ja soittivat nuorten gospel-lauluja. Lopuksi vielä jaettiin todistukset ja kaikki leirin johtajat ja isoiset onnittelivat halaten konfirmoituja.

Suotta eivät rippikoululeirit ole nuorten suosiossa. Tuskin missään muualla nähdään niin paljon vaivaa ja huolta heidän hyväksensä. Leirillämme oli heidän 19 riparilaisen kanssa nuoriso-ohjaaja, nuoriso-ohjaajaharjoittelija, pari varttuneenpaa leirin ohjaajaa ja puolisentusinaa isoista. Pappina ehdin olla viikon leirillä mukana kolme päivää. Kanttorikin kävi paikalla. Lisäksi emäntä ja hänen apulaisensa huolehti ruokahuollosta. Vapaaehtoiset vanhemmat vuorottelivat yövalvojina, ulkopuolisiin tulijoihin on ikävä kyllä varauduttava. Kävipä siistijäkin joinakin päivinä. Ja jo etukäteen oli pidetty yhteisiä kokoontumisia. Monet isoiset musisoivat etenkin kitaralla. Leirikeskus on rauhallisen järven rannalla, uintia ja saunomista ei suinkaan unohdettu. Missä todella nuorella on näin hyvät oltavat.

Riparit ovat todella kirkon tarjoama hieno vastaantulo nuorillemme perustuen kasteen edellyttämään opettamiseen. Näin tästä yleisesti hyväksytystä käytännöstä kannattaa pitää kiinni ja nähdä sen hyväksi myös vaivaa ja tehdä taloudellisiakin uhrauksia.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Mua suojaa sä, Isä armoinen

Olimme tänään kello 16 Onni Olavin kastejuhlaa aloittamassa. Veisasimme kansallislaulumme kirjoittajan Johan Ludvig Runebergin lastenvirttä Mä silmät luon ylös taivaaseen. Kun ehdimme sen viimeiseen säkeistöön, tunsimme olevamme ajan hermolla veisatessamme: Mua suojaa sä, Isä armoinen, kun juuri parast´aikaa ukkonen jyrisi ja voi sanoa: tuli rakeita ja rajuilmoja.

Jälleen kerran luonnonvoimien riehuessa sai pieni ihminen tuntea oman pienuutensa, mutta samalla suuren turvallisuuden, kun jo pienen lapsen haluaa Herramme ja Vapahtajamme ottaa suojelukseensa kasteen armoliitossa, ja tässä turvassa ja lujassa suojassa saamme koko elämämme ajan vaeltaa.

Onni Olavin kastaminen tapahtui lapsen omassa kodissa Kankaanpäässä. Noormarkun kirkossa puolestaan oli Alisa Elinan kastetilaisuus. Nämä toimitukset ovat herkkiä ja vaikuttavia hetkiä. Koolla on lapsen läheisimpiä, vanhemmat, kummit, isovanhemmat, vanhempien sisaruksia perheineen, usein paljon monenikäisiä lapsia, joille voi kertoa juuri Jeesuksen opettaneen: Sallikaa lasten tulla minun tyköni. Ja hän asetti nimenomaan lapsen kaikkien keskelle opetuslasten kinastellessa, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.

Ja Jeesuksen oman käskyn mukaan toimimme, kun hän antoi meille tehtävän: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä. Ja vain hän voi antaa tälläisen valtuuden, koska hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Nykyisessä kastekaavassa on monia osallistumista aktivoivia toimenpiteitä. Joku saa lukea lasten evankeliumin, isälle annetaan kastekynttilä, yksi vanhemmista, kummeista ja isovanhemmista lukee vuorollaan osansa yhteisestä esirukouksesta, yhdessä veisataan ja luetaan uskontunnustus ja Isä meidän-rukous. Uskon kaikille läsnäoleville jäävän hyvän mielen ja muiston tälläisesta läheisestä yhdessäolosta.

Ja kummeus on elämänikäinen. Tänäänkin viimeksi kummipoika laski kukat 85-vuotiaana kuolleen kummitätinsä arkulle. Ja tälläinen on pikemminkin toistuvaa kuin poikkeus. Näin me ihmiset saamme kantaa toisiamme ja pitää huolta toinen toisestamme Taivaallisen Isämme siipien suojassa, niin kuin lopuksi veisasimme tämän rintamatunnuksen omanneen 85-vuotiaan äidin ja mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa isänmaan virrestä Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs.

Mahtui sitä muuten päivään vielä hieno vihkitilaisuuskin, jossa Helsingissä ministeriössä toimiva sulhanen toi morsiamensakin ja hääväen kastekirkkoonsa. Ja illalla vielä oli huomisen konfirmaation harjoitus. Hullu paljon työtä tekee ja laiska töitänsä luettelee. - Vaimo muuten juuri huuteli, että lunta on vieläkin maassa nyt iltamyöhällä päivällisen raesateen jäljiltä heinäkuun puolivälissä. Ei syyttä sanota Suomen suvesta sen olevan lyhyen, mutta onneksi vähälumisen. Ei nytkään lunta lapioida tarvitse.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kirkonmies 60-vuotta

Luvian kirkkoherra, lääninrovasti, kirkolliskokousedustaja, Satakunnan Kansan kolumnisti, herännäispappi ja muutenkin mukava mies. Eli ei sellainen, kun seurakunnasta lähetettiin vastaanottajat uuden papin saapuessa junalla. Laiturille purkautui paljon ihmisiä. Kun lopulta jäljellä oli vain yksi ihminen, rohkaistuivat vastaanottajat kysymään, oletko sinä se seurakuntamme uusi pappi. "En ole, minä vain näytän siltä, sillä minulla on hammassärky," kuului vastaus.

Tapio Seppälä ei siis tee matkaa hammasta purren vaan leppoisasti hyväntahtoisesti hymyhuulin ja jokaista ihmistä kunnioittaen ja lähestyen samalla tavalla, vaikka syntymäpäiväjuhlissa tänään olikin vieraita ja seurapuhujia piispasta ja professorista alkaen. Oli myös konsertti, jossa kuulimme kanteleella, viululla ja pianolla esitettyjä herkkiä kappaleita.

Minulla on ilo tuntea Tapio jo pitkältä ajalta aina Länsi-Porin kappalaisen ajoilta lähtien. Luvian kirkkoherranakin hän on toiminut jo vuosikausia. Hän on aina ollut auliisti lähtemässä seuroihin, jos vain aikataulut ovat sopineet. Niinpä hän on käynyt molemmissa kirkkoherraseurakunnissani Jämijärvellä ja Jurvassa, niin myös Kankaanpään siioninvirsiseuroissa kuten myös Porissa. Ja on Luviallakin yleensä vuoden vaihteessa ollut körttiseuroja.

Ennen kaikkea Tapio tunnetaan sujuvakynäisenä kantaaottavana kirjoittajana. Satakunnan Kansassa hänellä on laaja lukijakunta, jolle hän tuo jokaisen tavoitettavissa olevaa kristittynä olemista ilman vaatimuksia, koska Vapahtajamme on täyttänyt kaiken puolestamme. Saamme näin uskolla omistaa kaiken valmiina. Papistoa varten hän on kerran ollut synodaalikirjan kirjoittajana papin kutsumuksesta.

On arvokasta, että saa pitää tälläisiä ystäviä, sillä vaimonsa Maija-Leena on täysin samaa kaliiperia! Tyttäret ovat jo lentäneet pois pesästä, vaikka olivatkin tarjoilemassa kaffetta ja nisusta.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Juoksua Siionin virsissä

Seinäjoen herättäjuhlien lauantaipäivänä juostiin Lakeus Maraton ja yhtenä lyhyempänä vaihtoehtona oli Körttikymppi, jonka itsekin juoksin. Sain olla herättäjäjuhliin liittyvän juoksutapahtuman alkuhartauden pitäjänä ja muodollisesti lähtölaukauksen ampujana entisenä Herättäjä-Yhdistyksen työntekijänä, rovastina ja 78 maratonin juoksijana vuodesta 1968 alkaen eli 40 vuoden aikana.

Liitin puheeni heränneiden Siionin virsien juoksija-kuviin, joita löytyy kymmenissä virsissä.

Olemme kahden maan kansalaisia, tämän ajallisen isänmaan ja taivaan kansalaisia. Se on hyvä meidän kuntoilevienkin muistaa. Saamme iloita erinomaisesta harrastuksestamme ja sen tuomasta hyvästä elinkunnosta. Kuitenkin Siionin virret ovat täynnä asiaa puhuessaan: On tullut aika juosta varovasti. Älä juokse rohkeasti, Tietäsi käy tutkimaan. Siksi saamme pyytää: Minulle risti rakkaksi, Tee, etten pakoon juokse.

Iankaikkisuusmatkalle olevina saamme pyytää: Päätä juoksu uupuneen Lepoon iankaikkiseen. Auta että en pois enää juokse, Minut kutsut ristisi luokse.
Se autuas on, joka Jeesuksen luo Saa armon ja voimia juosta.
Ja kun tämä juoksuni, Kerran päättyy kuolemassa, Vaivoistani päästäen Anna autuus iäinen.
Isä, vie juoksuni päätökseen, Isä, juoksuuni voimia anna Sinun armoosi toivoni panna.
Uskon kilvassa Hyvin juoskaamme, Luota työhön Herran, jonka alkoi meissä kerran.
Niin että ahkeroisin Matkalla autuuteen Ja hyvin juosta voisin Ja saada seppeleen, kun maahan ikuisuuden Lähetät noutamaan.
Se autuas on, joka Jeesuksen luo Saa armon ja voimia juosta.

Näin saamme juosta hyvän maallisen elämämme ajan ja kerran saamme periä iankaikkisen elämän voitonseppeleen. Hyvää juoksua meille kaikille Taivaallisen Isämme varjeluksesssa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Liikenteestä

Me jokainen suomalainen olemme erinomaisia auton ajajia ja tiedämme jämptisti miten eritoten toisten tiellä liikkuvien tulisi ajaa. En tee siinä poikkeusta ja kerronkin joka päivä maantiellä ajavana omia päähän ottavia asioita.

Täällä Kankaanpäässä on vain kaksi valoristeystä. Molemmat on alunperinkin rakennettu liian ahtaiksi, joten ei joka suunnasta tuleville ole oikealle kääntyvien kaistoja. Näin on keskustasta Opistonkadulta Honkajoen suuntaan ja Vatajankosken Sähkön valoristeyksestä Lavian suunnasta Asemankadulle käännyttäessä. Kuitenkin molemmissa risteyksissä olisi tilaa rinnakkaisille autoille ja joskus suoraan menevät ryhmittyvätkin niin, että oikealle kääntyvät pääsevät rinnalle ja kääntymään heti vihreän valon sytyttyä. Mutta näin ei suinkaan ole aina. Sopu kuitenkin antaisi tilaa, ja eikö liikenteen tarkoituksena olisi mahdollisimman joustavan ja sujuvan liikenteen edistäminen.

Kankaanpää on kuuluisa siitä, ettei kaista-ajoa osata eikä kääntymisestä ilmoittavaa vilkkua säästösyistä (?) käytetä. Myöskään ei kunnioiteta suojatien eteen pysähtymistä toisella kaistalla olevan rinnalle, vaan sumeilematta ajetaan ohi riippumatta, onko suojatiellä kävelijää.

Alaristeyksen liikenneympyrä on luku sinänsä. Varsinkin Niinisalon suunnasta tulevat rekat eivät mitenkään kunnioita liikenneympyrässä jo ajavaa, vaan tulevat kylmästi vahvemman oikeudella eteen. Sitä on jo oppinut varomaan. Vilkun käyttöä säästetään (?) myös liikenneympyrästä poistuttaessa. Olisi mielenkiintoista laskea, mikä on suhde vilkuttajiin nähden, ehkä kuitenkin suuntamerkin käyttäjät ovat enemmistönä. Porin puolessa joidenkin ympyröiden jälkeen on taulu: muistitko vilkuttaa. Olisi varmaan aiheellista saada samaa opetusta Kpäähänkin, vaikka kovapäisiä olemmekin.

Nopeusrajoituksista ollaan montaa mieltä. Pian ruvetaan rankaisemaan pientäkin ylinopeutta ajavia, vaikka suoralla päällystetyllä tiellä ei näkyisi ristin sielua. Kuitenkin sitä odottaisi, että jos jono muodostuu pitkäksi, etummainen huomaisi sen antaen kohteliaasti tilaa, tai jonossa toisena ajava etummaisen puskurissa kiinni roikkuva suorittaisi sitten ohituksen heti tilanteen sen salliessa. Näin päästäisiin jonon purkamiseen vaivattomimmin. Valitettavasti ohituskaistoja ei meidän seudulla liiemmin ole, mutta onpa hyvän näkyvyyden takaavia suoria aika tavalla. Yhteispelillä liikennekin sujuu, eikä verenpainekaan turhaan kohoa!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Facebook

Viime päivinä ovat kaveripyynnöt facebookiin lisääntyneet aivan tavattomasti. Ventovieraatkin pyytävät ystäväksi jonkun tutun suosittelemana. Pääasiassa kaikki ovat perussuomalaisia, joten ei muuta kuin ruvetaan kaveeraamaan, kun joka tapauksessa ollaan samoja puolueveljiä ja sisaria. Ennen vanhaan hyvään smp:n aikaan jopa kokousten puheenvuorot aloitettiin: Hyvät puoluesisaret ja veljet. Seinäjoen puoluekokouksessa en tätä käytäntöä havainnut. Voitaisiin hyvin ottaa vanha koettu puhuttelu käyttöön. Eiköhän sekin lähentäisi meitä yhteisen isänmaan yhteisellä asialla olijoita.



En ole vahvoilla tietokone- enkä netti asioissa. En siis myöskään facebookissa. Täytyy pyytää tukihenkilöiltä asiassa neuvoja. Joka tapauksessa tuntuu hyvältä, että on ystäviä, joskaan täältä kotiseudulta ei ole kuin jo aiemmin mukaan pyytäneet Erkki Tuovila ja Hannu Juhola. Ja nyt viikonlopun aikana tuli Eurasta Vesa Suvanto, jonka kanssa olin yhteistyössä eduskuntavaalien alla. Hän kertoi Euran, Säkylän ja Köyliön kuntaliitoksen takia seudulla järjestettävän kunnallisvaalit ensi vuonna. Silloin onkin lisättävä paikkoja, tällä hetkellä on valtuutettu sekä Eurassa että Köyliössä.

Kaikkia ystäviksi pyytäneitä en edes tunne, mutta kun yhteisiä facebook-kavereita on useita, jopa yli kymmenen ja suosittelijana on ollut joku tuttu perussuomalainen, voinee kaveriksi ruveta ilman epäilyksiä. Kaikilla ei näytä puolueena olevan edes Perussuomalaiset, mutta eikön ainakin tulevaisuudessa heistäkin sellaisia kunnon suomalaisia tule, kun kerran kaveeraavat useammakin PerusS-läisen kanssa.

Niin että hyvää tulee nyt netissäkin. Puhutaanhan paljon, että tehokkainta vaalityötä ja samalla myös taloudellisesti halvinta eli köyhemmillekin mahdollista on juuri nettityöskentely. Ei tarvita niin paljon kallista lehtimainontaa, joka kotiin jakeluja, sähköisistä tiedotusvälineista radiosta ja televisiosta puhumattakaan. Siksi juuri facebook, kotisivut ja blogit ovat tätä päivää, samoin eri nettikeskusteluihin osallistumiset. Valitettavasti vaan vanhempi väki ei ole niin perillä tästä nettimaailmasta, joten yksin tämänkään varaan ei voi jäädä, vaikka tämä tehokasta onkin.

Puolueella on omat sivustonsa, samoin piirijärjestöillä, niin myös meillä Satakunnassa on oma sivustomme, jonne pääsee puolueen kautta ainakin. Sivustomme tehokas ylläpitäjä on porilainen Jouni Tiainen. Joka paikkakunnalla on oma sivunsa, niin myös Kankaanpäällä, jossa on myös valtuustokuulumisiamme, aloitteita jne. Niin että mukaan vaan tänne sähköiseekin tiedotusmaailmaan!

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Kauppinen erosi

Vielä aivan äsken hra Markku Kauppinen, kansanedustajakolleegani vv. 1979-83 uhosi julkisuudessa saattavansa kaikki Kevasta ikäviä tietoja kirjoittaneet vastuuseen. Tänään juuri kun huomenna valtioneuvosto antaa selvityksen Kevan rahoitussotkuista, sijoituksista ja kyseenalaisista yhteyksistä politiikkoihin, niin nyt Kauppinen yleisen edun nimissä eroaakin. Niin muuttu miehen mieli ja aatos lentää!

Muistan hyvin Markun vikkelänä kepun politiikkona, Mauri Pekkarisen serkkupoikana, jolle poliittinen kähmintä ei koskaan ole ollut vierasta. Ei ihme, että hän on ollut mukana järjestelemässä kepun puoluejohdon kanssa Yli-Saunamäen Tapanin kanssa vaalirahaa nimenomaan kepun ja kokoomuksen ehdokkaille, vaikka on hoitanut Kevan toimitusjohtajan pestiä.

Saipa Helsingin Sanomista lukea Kevan kelohonkamökistä Saariselällä, jossa on auliisti kestitty ainakin kepun, demareiden, kokoomuksen vasemmistoliiton politiikkoja antamalla kullekin puolueelle oma viikonsa. Miten lie tälläinenkään yhteensovitettavissa Kuntien Eläkevakuutuslaitoksen toimenkuvaan. Ei tainnut Kauppinen lähteä päivääkään liian aikaisin!

Edelleenkään ei vaalirahoituksen täyttä avoimmuutta ole hyväksytty valtapuolueissa. Mutta avoimmuus on nykyisten tietojen valossa ainoa mahdollisuus. Pesä on puhdistettava täydellisesti. Esim. eri työeläkejärjestöt ovat runsaskätisesti ostelleet ehdokkaiden seminaarien pääsylippuja tuhansien eurojen edestä. Kyllä valtaapitävät politiikot ja puolueet ovat olleet kekseliäitä rahojen kokoajia. Mitähän taidetta esim. Mauri Pekkarinen on myynyt ja millä hinnalla.

Me PerusSuomalaisissa voimme siis täysin rinnoin vaatia tätä puolueiden ja ehdokkaiden rahoituksen täyttä avoimmuutta. Meillä ei ole luurankoja kaapissa, ja olisihan se kiva käydä vaaleja, jos edes lähtöasetelmat olisivat samanarvoiset rahoituksen suhteen. Puoluetukihan on asia erikseen ja jo se asettaa suuremmat puolueet etuoikeutettuun asemaan.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Sallikaa lasten tulla

Tänään päättyneet Seinäjoen Herättä-juhlat oli saanut aiheekseen hyvin keskeisen kristillisen asian, Jeesuksen oman lauseen, joka toistetaan jokaisessa kasteessa ja koskee meitä kaikkia. Näin ei parempaa lausetta olisi voitu valita juhlien tunnukseksi. Ja tunnuksessa myös pysyttiin lukemattomissa seurapuheissa kolme päivää kestäneissä juhlissa. Ja mikä oli pysyessä, koska me kaikki olemme lapsia ja ainakin meidän tulisi olla lapsenmielisiä.

Kosketeltiin myös paljon heikommassa asemassa olevia lapsia kuin meillä täällä Suomessa, jossa sittenkin ovat asiat suht´koht hyvin, vaikka eräskin puhuja muuten erinomaisessa puheessaan totesikin politiikkojen heikentävän juuri lasten asemaa, he kun eivät pysty puolustautumaan. Mutta kunnallispolitiikkaan joutuneena nykyisen laman aikana tiedän liiankin hyvin, että supistuksia ei juuri enää muualla ole tehtävissä kuin oppilasryhmien suurentamisella ja siten opettajien vähentämisellä ja samoin päivähoitoryhmien suurentamisella, enkä silti sen katso olevan lasten aseman ratkaisevaa heikentämistä. Meillä vain hyvinvoinnin aikana on ajauduttu liian vaateliaiksi, nyt pidetään 20 oppilaan ryhmää jo isona, oma ikäluokkkani oppilasmäärä oli jopa 44 ja silloinkin opittiin ainakin jotain. Kaikki on siis aika tavalla suhteellista.

Juhlille, jossa ollaan pelkän taivaan alla, säät ovat ratkaisevan tärkeitä. Hellejakso loppui sopivasti juuri ennen juhlia, sillä liian lämmin väsyttää kaikkein eniten osaltaan jo ikääntynyttä väkeä, onhan juhlilla tosin aina ilahduttavan runsaasti myös nuoria. Mutta vain vähän yli 10 asteen lämpötilakaan ei nyt paras mahdollinen ollut varsinkin kun lämpimään totuttuna ei välttämättä osattu pukeutua tarpeeksi lämpimästi. Onneksi sateita ei juuri tullut, joitakin pisaroita kylläkin, mikä ei mitään haitannut. Tuulta oli joltisestikin ja se myös toi vähän ehkä liiankin viileän tuntua. Mutta kyllä sään suhteen melko mukavasti pärjättiin eikä se varmaankaan vähentänyt juhlilla kävijöiden lukumäärää, mikä oli ehkä tavanomaistakin suurempikin herännäisyyden tyyssijoilla Etelä-Pohjanmaalla kun oltiin.

Itse olen jo aika monilla juhlilla saanut myydä kankaanpääläisiä kenkiä Heränneen kansan lähetysrahaston hyväksi. Myyntimäärässäkin taisi tulla suurin luku moniin vuosiin ellei peräti ennätys. Ennätykselliset juhlat olivat monessa muussakin mielessä. Heti ensimmäisenä päivänä perjantaina asuntoautojen ja telttailijoinen määrät ylittivät entiset luvut ja paikkoja jouduttuun lisäämään niin kuin seurapenkkejäkin niiden täytyttyä heti aattoseuroissa perjantai-iltana.

Seurapaikka oli mitä parhain Seinäjoen rannalla, lähellä oli urheilutalo ja lukio, joiden tilat olivat hyvässä käytössä ja juhlakenttää riitti, samoin ruokailupaikka lukion pihassa asfaltoituna oli tilava, myös myyntikatokset olivat pitkät ja niidenkin edustalla riitti päällystettyä asfalttia. Eli kaikki oli kerrassaan erittäin hyvin. Ei voi seuraavien juhlien järjestäjät kiuruvetiset enää laittaa paremmaksi.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Körttikansa kokoontuu

Vuosittainen heränneen kansan eli pilkka- ja nykyisin kunnianimellä körttikansan katselmus alkaa tänään jatkuen sunnuntaihin Seinäjoella, jossa on Herättäjäjuhlat.
Itse olen saanut olla juhlilla 1960-luvun alun Joensuun juhlista lähtien eikä poisjääntejä ole tainnut tulla kuin kerran opiskellessani Tampereella kesäyliopistossa, joten melkoinen putki on takana, mitä lienee sitten edessäpäin, sitä emme voi tietää.

Kymmenen vuotta sain olla Herättäjä-Yhdisyksen aluesihteerinäkin ja juhlilla oli aina tehtäviä kuten kuulutusta ja juhlakentällä ehtoollisenjakoa. Viime vuosina olen saanut tarjota lähetyksen, Heränneen kansan lähetysrahaston hyväksi kankaanpääläisen kenkäteollisuuden kotimaisia kenkiä, jotka ovatkin tehneet hyvin kauppansa.

Lestadiolaisten jälkeen on Herättäjäjuhlat suurin hengellinen kesäjuhla kooten hyvin laajoja piirejä ja hyvinkin maamme kaikilta kulmilta. Yhdessäolo on mutkatonta, ei tarvita mitään päällekkäistilanteita ja vaihtoehtoja, vaan seurameno siioninvirsineen ja puheineen riittää. Sunnuntaiaamuna on sitten juhlakentällä - kaikki tilaisuudet ovat avaran taivaan alla - yhteinen ehtoollisjumalanpalvelus kymmenien pappien jakaessa ehtoollista.

Seinäjoen juhlilla minut on pyydetty ampumaan lähtölaukaus ja pitämään lyhyt hartaus Nurmon puolimaratonille, jossa itsekin sitten juoksen esim.kymmenen kilometriä. Matkoja on valittavina useampiakin. Näin tämä hölkkätapahtumakin on haluttu liittää mukaan juhlien tuntumaan, kun se osuu samaan ajankohtaan ja kun tämä vanha vakaa herännäispitäjä Nurmokin on nykyisin liitetty Seinäjokeen yhtenä kaupunginosana.

Juhlilla vallitsee pingoittamaton yhdessäolemisen tunto. Kaikki ovat tervetulleita ystäväkansan joukkoon eikä kukaan ole sivullinen. Eikä siellä tarvitse olla yksin. Sääkin näyttää suosivan, kun pahin uuvuttava hellenäyttää olevan ohi, aamusta alaken on jopa sadellut.

Timo Soinille EU-ryhmä

Netti on käsittämätön, kirjoitin jo eilen tällä samalla otsakkeella, mutta en saanut sitä mitenkään blogiini. Jopa tallensin kirjoituksen, muttei sitä löytänyt tänään tukihenkilönikään Pekka Nikkola, joten kirjoitan juttua uudelleen. Ei muuten ole ensi kerta, kun kirjoitus häviää bittiavaruuteen jälkiä jättämättä. Mielestäni tässä nettisysteemissä olisi paljonkin kehittämistä, enkä ole tässä mielipiteessäni yksin. Esim. yksi tuttava kertoi juuri yrittäneensä maksaa laskuja, josta ei tullut mitään. Seuraavana päivänä kaikki taas pelasi. Niin kuin nyt tämän blogiin kirjoittaminenkin.

No niin, Timo Soinille on siis järjestynyt oma parlamenttiryhmä: Itsenäisyyden eli vapauden ja demokratian meppi-ryhmä. Se on muodostettu vasta edellisvaalien jälkeen, jolloin ryhmä koostui 24 mepistä. Nyt uuteen ryhmään on jo liittynyt 30 meppiä ja muutaman kanssa vielä neuvotellaan. Timo itse kertoo liittyneensä ryhmään täysivaltaisena jäsenenä, ja hän on saanut ohjelmaan myös omia itse tärkeinä pitämiään asioita. Jo entuudestaan hän tuntee ryhmän jäseniä, joten mihinkään outoon joukkoon hän ei liity. Ja näin ryhmän jäsenenä hän myös saa äänensä paremmin kuuluviin eikä tarvitse sohia yksinäisenä sutena.

Hyvin paljon Timo Soinin kanssa samoja käsityksiä omaava kepun Hannu Takkula ilmoitti aiemmin liittyvänsä myös EU-kriittiseen ryhmään päinvastoin kuin mitä hän on aiemmin ollut muiden kepulaisten kanssa liberaaliryhmässä. Nyt kuitenkin hän on pyörtänyt omat pyhät puheensa ja tehnyt vastoin omia ja äänestäjiensä ajatuksia ja liittyykin taas liberaaliryhmään varmaan puolueensa painostuksesta. Näin, kun äänet on saatu narrattua, viis enää on väliä äänestäjistä tai omista periaatteista. Ei ihme, että kansalaiset ovat kyllästyneitä politiikkaan.

Aivan päinvastoin Timo Soinilla puolestaan oli yhtenä painavana syynä liittyä tähän itsenäisyys- ja demokratiaryhmään täysi vapaus äänestää myös oman käsityskykynsä mukaisesti ryhmän mitenkään sitomatta. Tätähän meillä Suomessakin usein vaaditaan kansanedustajilta, jotka useimmiten äänestävät ei oman päänsä vaan ryhmäkurin mukaisesti.

Timo Soinille hänen avullaan EU-parlamenttiin päässeen Sari Essayahin liittyminen EU-myönteiseen ryhmään, joka jopa ajaa EU:n kehittämistä liittovaltioksi, on pettymys eikä syyttä. Timo sanookin Sarin olevan liian hyvän mokoman ryhmittymän jäseneksi.

Muuten Timo sanoo viettävänsä - niin kuin muutkin oikea perussuomalaiset - kesää ja lomaa mökillä, ja vieläpä voi sanoa, satakuntalaisessa maisemassa Sastamalassa. Nyt kannattaakin täysin siemauksin nauttia kesän kaikista iloista. Ei tätä herkkua meille suomalaisille koskaa liikaa annneta.