maanantai 30. joulukuuta 2019

Nykymaailma ei ole helppoa

On se vaan niin vaikeeta. Lokakuussa tuli autoon peltivaurioita, AutoLuojuksella korjattiin eli vaihdettiin lokasuojan pelti jne. Tänään tuli tieto, ettei vahinkoilmoitusta ollut tehty. NO löysin vakuutusyhtiön sivulta lomakkeen, kun konttori on siirtynyt meiltä Poriin. Täytinkin lomakkeen, mutten saanut sitä siirretyksi saati tulostetuksi. Onneksi paperien joukosta löytyi yhtiön valmis vahinkoilmoituslomake ja jopa postituskuori ja puhelimen palvelunumerosta kotvan odottelun jälkeen sain vakuutusnumeronkin. - - -  Pankkiinkin pääsin ihmetyksekseni, ja niin sähköpostiin tulleen laskun sain siirrettyä pankin suoramaksuun jatkossakin. - - -  Kymmenen kierroksen lottokuponginkin kävin uusasemassa, mutta en - tietenkään - muistanut näyttää veikkauskorttia, joten tulevat voitot eivät tulekaan suoraan tilille. - - - Ja uimahallilta lähteneen tunnin lenkin sai hyvin tehtyä valaistulla 5 km kuntoreitillä, lähes kesäisissä olosuhteissa, reitti oli melkein kokonaan sula ja lämpötilakin +4 astetta.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Jari Koskela ei taksinkäyttäjä

27 kansanedustajaa ei ole käyttänyt taksietuaan, heistä 12 on perussuomalaisia joukossa Kankaanpään Jari Koskela!

lauantai 28. joulukuuta 2019

Perussuomalaisten nousu vaan jatkuu

PS porskuttaa: 22,7% HS:n odotetussa gallupissa, joka tulee aina kuun lopussa. Yle julkaisee gallupinsa puolestaan kuukauden alussa, siinä PS:n ero seuraavaan kokoomukseen on 5,7%, kun nyt se on 5,5% Kun yleensä kantaansa ei ilmaise vähintään kolmannes, on se luku tällä kertaa harvinaisen alhainen vain 27%. Perussuomalaisille mitattu kannatus merkitsee äänestäjiksi muutettuna yli 700.000 äänestäjää, kun se viime eduskuntavaaleissa oli yli 500.000. Kiinnostavaa on myös Vihreiden kannatuksen jatkuva alamäki, kun se tässä HS:n gallupissa vielä syyskuussa oli 14,2%, on se nyt 12,5% ja koko syksyn luvut ovat olleet laskusuunnassa keskustasta puhumattakaan. Nyt joulukuussa Yle antoi keskustalle 10,6% ja tänään HS 11,1%, alaspäinmenoa on jatkunut koko syyskauden ja jopa itse puheenjohtaja Katri Kulmunikin epäilee, josko kannatus lainkaan kääntyy nousukiitoon!

torstai 26. joulukuuta 2019

Joululehti katoa

Joulun ajan tapahtumista sen verran, että eka kertaa jäi ilmestymättä sekä Kankaanpään Joulu että Korvaluoma-Karhusaaren Joulu vapaaehtoisten talkoolaisten puuttumisen vuoksi. Sääli! Sen sijaan esim. Jämijärven Joulu ilmestyi edelleen partiolaisten toimittamana, ja Jämijärven jouluillan kello 22 tilaisuus kirkossa kansoittui mukavasti meistä läheltä ja kauempaakin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Jouluaaton bloki unohtui siirtää

Turun Joulurauhan julistus saatiin taas kerran seurata juhlallisine musiikkeineen: Jumala ompi linnamme, Maammelaulu, Porilaisten marssi.
Radiossa jo yli 60 vuoden ajan on sen jälkeen soitettu tämä Johanneksen seurakunnan kanttoreiden Sulo Saaritsin laulama ja Tauno Äikään säestämä Taas kaikki kauniit muistot. Näin Joulu on alkanut oikealla perinteisellä tavalla!
Rauhallista Vapahtajamme 👼 syntymäjuhlaa teille kaikille ystäville! 🌺😍🥰💝
Joulu

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ (Kirjoitukseni PS-lehdessä aatonaattona)
Me nykyisin ja ehkä juuri nyt entistäkin enemmän monien pelkojen keskellä elävinä saamme osaksemme autuaan vaihtokaupan JOULUN LAPSELTA. Hän ottaa kannettavakseen syntimme, pelkomme ja kaikki heikkoutemme lahjoittaen anteeksiantamuksen ja kaikki taivaan tavarat.
Jouluevankeliumissa enkeli rohkaisee pimeässä yössä kedon paimenia: Älkää pelätkö! Syytä oli ollut pelkoon. Yössä ympärillä hiipivät pedot ja karjavarkaat. Nyt he kuulivat sanoman: Ei tarvitse pelätä. Saatte kuulla sanoman, joka rauhoittaa ja se oli enkelin viesti: Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
Ilo olikin harvinainen sen ajan Israelissa. Nauru oli kuollut. Maa koki jatkuvasta vallatun ja miehitetyn maan rasituksia. Ei ollut helppoa olla juutalainen roomalaisten hallitsemassa maassa. Ja lisäksi paimenet saivat jatkuvasti kokea omantunnon syytöksiä, etteivät he voineet täyttää kansansa pyhän lainsäädännön kaikkia pikkutarkkoja hienouksia. Ja tämä kaikki täyttyi enkelin viestissä: Teille on syntynyt Vapahtaja. Ja he saivat mennä katsomaan ja toteamaan todeksi juuri syntynyttä lasta. Häneen Jumala kätki pelastuksen koko täyteyden. Hän toteutti ihmissuvun vuosituhantiset toiveet pelastuksen ajan koittamisesta.
Meillä tämän päivän joulun viettäjillä on myöskin monia pelkoja ja usein ilokin on kaukana pohtiessamme oman aikamme monia voittamattomiltakin tuntuvia ongelmia niin omassa maassamme kuin laajemminkin koko maailmassa. Mutta huolimatta kaikista synkistä näkemyksistä ympärillämme Joulun sanoma on todellisuutta: Älkää pelätkö.
Me saamme uskoa, ettei hiuskarvakaan putoa päästämme Jumalan sallimatta, sillä Hän pitää edelleen maailman ohjaksi käsissään. Saamme uskoa, että Betlehemissä syntynyt JOULUN LAPSI on meidän Vapahtajamme. Hän kasvoi viisaudessa, iässä ja armossa. Hän julisti Jumalan rakkauden evankeliumia ja osoitti puheensa todeksi sovittamalla ristinkuolemallaan meidän syntimme. Ja hän elää ja hallitsee iankaikkisesti. Hänen väkevän kätensä taluttamina saamme turvallisesti vaeltaa ja hänen kunniakseen saamme tänäkin vuonna viettää joulua lapsuudesta asti totutuin monin juhlallisin menoin.
Nämä ovat niin suuria asioita, että vain vähän voimme niistä ymmärtää. Mutta kuitenkin sydämemme on täynnä kiitosta ja ylistystä. Saamme yhtyä enkelten jouluhymniin: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisille hyvä tahto.
Näin JEESUS-LAPSEN siunaamaa lämpöä, ilo ja rakkautta joulujuhlaamme ja koko elämäämme!
Anssi Joutsenlahti, rovasti

maanantai 23. joulukuuta 2019

Kosket kuohuaa

Paattikoski Karvianjoessa aatonaattona, yhtä valtoimenaan on seuraava koskikin Veneskoski, jonka myös kuvasin. Molemmat kosket sopivasti PS-lehtien ja Jari Koskelan brosyyrien jakoreittien varrella.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Pölösen lausunnot romukoppaa

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen olisi ollut hyvä kuunnella tänään Espoon Olarin kirkosta tullutta koululaisten erinomaisen hienoa 4.adventtisunnuntain jumalanpalvelusta. Lapset olivat mielissään ja yksikin sanoi, että olihan tämä jotain aivan muuta kuin koulun tiloissa pidettävät tilaisuudet. Joulun Lapsi Jeesus oli täysin esillä! Eiköhän Herra Pölösen olisi aika pyytää anteeksi ja peruuttaa käsittämätön kielteinen lausuntonsa kirkoissa pidettävistä koululaisten tilaisuuksista.👼🌺😍🥰😘💝👼

lauantai 21. joulukuuta 2019

Ei nokon nuukaa

On se merkillistä, KHO torppasi äänin 5-2 maailman puhtaimman biotuotetehtaan Kuopioon, joka olis tuonut 3.400 pysyvää työpaikkaa investoinnin maksaessa 1,6 miljardia. Näin kävi, vaikka Itä-Suomen aluehallintovirasti ja Vaasan hallinto-oikeus olivat suunnitelmat hyväksyneet. Nyt hanke menee Etelä-Amerikkaan, jossa ei olla niin nokon nuukia ja luontoa saastutetaan monin verroin enemmän. Voi meitä pohjanpoikia!

perjantai 20. joulukuuta 2019

Jakelua riittää

Päivän riennot takanapäin. Maanantaina ilmestyvä Perussuomalainen-lehti tuli tänään pakettijakeluna 5000 kpl onneksi klo 11, joten jo tänään saatiin puolet jaettua ja loputkin viikonlopun aikana. Nippujakelun lehdet ovatkin koko syksyn saapuneet mukavasti jo näin perjantaisin, vaikka ilmestymispäivä onkin maanantai. Nytkin saadaan lehdet jaettua ennen jouluaattoa ja näin Jari Koskelan joulutervehdysbrosyyrikin menee siinä mukana mukavasti jouluksi hyvän joulun toivotuksin.👼🥰😍😍😘👼Jakelua riittää

Joulutervehdys eduskunnasta

Jari Koskela toivottaa kaikille Hyvää Joulua näin netissä. Meillä Kankaanpäässä jaamme Perussuomalainen lehden kanssa hänen joulutervehdysbrosyyrinsä.

torstai 19. joulukuuta 2019

Mustaa vai valkeaa Joulua

Eilen satanut lumi pysyi tämän päivän, sivutiet huonossa kunnossa, saa nähdä rupeaako taas loppuviikolla sulattamaan ja tekemään mustaa JOULUA! Joka tapauksessa rauhallista ja siunattua Joulu-Juhlaa!

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Rautasormus

Niinisalon varuskunnan kotiuttamistilaisuudessa sain olla 98-vuotiaan sotainvalidin Paavo Perkiömäen saattajana, kun hän jakoi kaikkien kolmen veteraanijärjestön yhdessä aloittaman sotien ajan rautasormuksen kunniakirjoineen luovuttamisen esimiestensä valitsemalle kotiutettavalle. Arvokas tilaisuus, jolle oman painavan merkityksensä antoi sotainvalidin läsnäolo!

tiistai 17. joulukuuta 2019

Veteraanikukkia jakamassa

95-vuotias veteraani Aaro Holma veteraanikuoron jäsen oli eilen mukana kuoron joulujuhlassa Veteraanitalolla tyttärensä Hannelen kanssa. Kuvassa hän on tänään kotonaan tyttäreensä Seijan kanssa, pöydällä sotaveteraanien joulukukka tervehdyksenä komea joulutähti. Ja voisko lisätä:
AARO ON OLLUT NUORTEN SARJASSA PAININ SUOMENMESTARI!!! Siis vähintään 75-vuotta sitten!

maanantai 16. joulukuuta 2019

Valtuustoaloite veteraanileskien ruokapalveluista


Kankaanpään kaupunginvaltuustolle

Valtiovalta on lopultakin tehnyt päätöksen sotiemme veteraanien kaikkien kotiin vietävien palveluiden korvaamisesta valtiokonttorin kautta. Tämä vapauttaa myös Kankaanpään päätöksen veteraanien kotiin vietävistä ruokapalveluista. Mutta yhä edelleen veteraanien lesket ovat kaikkien korvattavien palveluiden ulkopuolella. Kankaanpään kaupunki olisi edelläkävijä, jos nyt vapauduttuamme veteraanien ruokapalveluiden maksamisesta tekisimme vastaavan palvelun heidän elossa oleville leskilleen.

Näin olen ehdotamme kaupungin järjestävän ja maksavan sotiemme veteraanien leskille vietävän ruokapalvelun.



Kankaanpäässä joulukuun 16. päivänä 2019
Perussuomalaisten valtuustoryhmä                        

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Mökit nukkuu lumiset

Kauneimpien joululaulujen aikaan esim. tämä Eino Leinon sanoihin sävelletty Mökit nukkuu lumiset, nyt varsinkin kun koko eteläiseen Suomeen on luvattu mustaa joulua!