keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Osansa kaikille

Aamulla lehteä hakiessa postilaatikosta ilma oli täynnä linnunlaulua aivan kuin keväällä. Nyt vaan linnut ilmoittivat lintulaudan olevan tyhjän. Kipin kapin sitä sitten vaan täyttämään auringonkukansiemenillä. Linnut osaavat vaatia osansa, kun pakkasilla ovat saaneet siemenensä, vaikka nyt olisi jo taas lämpöaaltoa 10 asteen verran.


tiistai 30. lokakuuta 2018

Theresa May Pohjoismaisen neuvoston kokouksessa

Theresa May aikoo näykkiä rusinat pullasta brexit-erossa, säilyttää kauppa- ja muut talousedut, mutta jäädä vapaaksi EU-maksuista, joista briteillä nykyisinkin on ollut helpotksia

maanantai 29. lokakuuta 2018

Ei enää Venäjä-kortti ratkaise

Aika nuorallatanssia ollut Suomen Ulkopolitiikka kun olen lukenut Juha Ovaskan Mauno Koiviston idänkortti-kirjaa! Esimerkkinä vain miten maalaisliitto-keskustapuolue hallitsi 1950-60 luvuilla suhteita Neuvostoliittoon, mutta lehti kääntyi 1970-luvulta sosialidemokraattien voitoksi. Ja näin Kekkosen jälkeen myös Nl:n mielestä presidentiksi oli ihan sopiva Mauno Koivisto, jolla suuren yleisön tietämättä oli jo pitkä-aikaiset suhteet venäläisiin vaikuttajiin. Ja Koivisto osasi suhdetoiminnan, v. 1982 presidentiksi tulonsa jälkeen jo reilun kuukauden jälkeen hän matkusti Moskovaan työvierailulle ja ensimmäisen virkavuoden aikana näitä matkoja kertyi peräti neljä. Ja v.1983 virallisella valtiovierailulla hän jatkoi YYA-sopimusta, joka muuten olisi ollut voimassa vuoteen 1990. - Mutta on ajat muuttuneet - onneksi. Enää Neuvostoliitto-Venäjä-kortti ei ole tärkeintä presidentin toiminnassa eikä myöskään häntä valittaessa!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Flunssa kestää aikansa

Yöllä pakkasta yli 6 astetta. Päivällä paistaa aurinko eikä näyttäisi tuulevankaan niin kuin eilen oli kova viima.
Herättäjä-juhlien kiitossunnuntai Tampereella jäi osaltani vain hyväksi aikomukseksi, vaikka jo pukeuduinkin. En lähtenyt tartuttamaan jo yli viikon kestänyttä flunssaani juhlaväkeen, vaikka tosin eilenkin olin siunaamassa aiempien pyyntöjen mukaisesti kolme poisnukkunutta. Flunssa näemmä kestää sen 2 viikkoa tai 14 päivää, yrittää sitä hoitaa vaikka millä tavalla tahansa.


lauantai 27. lokakuuta 2018

Kristittyjäkin vainotaan ja tapetaan

Amerikkalaisessa synagogassa ammuttiin 8 kuoliaaksi, lisäksi 12 loukkaantui. Mitä järkeä. Mutta myös kristittyjä tapetaan ja vainotaan varsinkin muslimimaissa. Kannammeko siitä huolta ja nostammeko ääntä heitä puolustaaksemme. Esim. Kanava-lehdessä kirjoitetaan aivan kristinuskon alkuajoilta peräisin olevien assyrialaiskristittyjen vaikeuksista Turkissa. Eivätkö kirkot voisi nousta puolustamaan heitä!

perjantai 26. lokakuuta 2018

Jakamista riittää

Mielenkiintoista lukemista taas uudessa Kanava-lehdessä. Perussuomalainenkin ilmestyi ja jakolehdetkin tulivat jo perjantaina, joten koko päivä niiden ja seurakuntavaalilehtisen jakoa. Lauantaina sitten kolmenkin 90-kymmen iän saavuttaneen siunaustilaisuudet ja pyhänä Kalevan kirkossa on Herättäjäjuhlien kiitosmessu ja aikomus on osallistua!

torstai 25. lokakuuta 2018

Maailman mestari Petra Olli


Todella uskomatonta ja täydellisen hienoa: MAAILMANMESTARUUS SUOMEEN PETRA OLLILLE
is.fi
Petra Olli on voittanut naisten vapaapainin MM-kultaa alle 65-kiloisten…

Veikko Huuska En tiennyt että tuli telkkarista. Vaimon kanssa ip-kahvilla kun äkkiä sain sisäisen herätteen, mites se Petran finaali. Viimeisen minuutin ehdin katsoa. Hienoin minuutti hetkiin!

Hallitse


Anssi Joutsenlahti Aika järkyttävä minuutti, kun Petraa heitettiin, onneksi sekään ei vienyt voittoa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Puolivallaton presidentti

Taas lukiessa vaikkapa Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen  Sauli Niinistö, Mäntyniemen herra kirjaa, jota itse kohde on ankarastikin arvostellut ja syystäkin joistain vääristä johtopäätöksistä, niin eittämättä tulee esiin presidentin nykyinen valta.

Sauli Niinistöhän toistaa mielellään perustuslain määritelmää: "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa" pitäen tauon presidentti ja yhteistoiminnassa välissä.

62,6% kannatuksella presidentiksi valittu Sauli Niinistö nauttii eittämättömästi suurta kansansuosiota ja 70% lisäisi hänen valtaansa. Siksi esim. me perussuomalaiset olemme olleet vastustamassa presidentin valtaoikeuksien vähentämistä ja sen rajoittamista ainoastaan ulkopolitiikkaan poisluettuna EU-politiikka, josta vastaa pääministeri. Presidentin vallan rajoittamiseen mentiin, kun Kekkosen kauden jälkeen presidentin vallan katsottiin olleen liian suuren. Esim. 1987 hallitusmuodossa vahvistettiin eduskunnan asemaa hallitusta muodostettaessa.

Tilanne onkin paradoksaalinen, kun EU:n suurin ulkopoliittinen vastakumppani on Venäjä, mutta EU:ssa suhteista vastaa pääministeri, vaikka todellisuudessa Venäjä-suhteista vastaa ja hyvällä menestyksellä hoitaakin nykyinen Tasavallan Presidentti. Niinpä rkp:n Anna-Maja Henriksson syystä arvioi presidentin ottavan sen tilan , joka hänelle annetaan viitaten pääministeri Juha Sipilään. Asetelma on sanalla sanoen ristiriitainen ja kestämätön, koska ulkopolitiikkaa siis johtaa presidentti (ja tauko) yhdessä valtioneuvoston kanssa.

tiistai 23. lokakuuta 2018

TIITINEN VAKOILIJOITA JA VEIJAREITA


Pekka Ervastin ja Seppo Tiitisen yhdessä kirjoittamassa kirjassa tietysti heti herättää mielenkiintoa kuuluisa Tiitisen lista, taitaa jäädä ikiajoiksi salaisuuden usvan peittoon.
Suopo oli saanut v.1990 Länsi-Saksan tiedustelupalvelulta DDR:n kanssa agentteina yhteistyössä olleista suomalaisista 18 nimen listan. Viimeisiä viikkoja Suopon päällikkönä toiminut Tiitinen kysyi presidentti Koivistolta, pitäisikö asiassa ryhtyä toimenpiteisiin. Koiviston mielestä ei tarvitse käynnistää tutkimuksia. Niinpä Tiitinen pisti listan kassakaappiin, jossa se on pysynyt myös hänen seuraajiensakin aikana.
Ja Tiitisen mukaan lista ei sisällä ketään tunnettua henkilöä, hän ei edes muista yhtäkään nimeä lisäten, että jos siellä olisi ollut esim. Kalevi Sorsan tai Tarja Halosen nimet, niin tottakai hän heidät muistaisi.
Heikki Hemminki On se hyvä että joku aina tietää ketä on listalla, tuskin kumminkaan naapuri!!!!!!
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
Vastaa10 min
Anssi Joutsenlahti Tiitinen viittaakin siihen, että itänaapurillamme itsellään oli pysyvä vakoilijaverkosto, joten sen ei tarvinnut turvautua toisen käden tietoihin toisen valtion tässä tapauksessa siis DDR:n apuun tietoja saadakseen.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kirjoja, kirjoja

Paljojen kirjojen kirjoittamiselle ei näy loppua. Viimeksi ilmestyneitä ovat esim. kansanedustaja Anna Kontulan kirja eduskunnasta, entisen kansanedustajan ja nykyisen mepin Liisa Jaakonsaaren kirja, Pekka Ervastin yhdessä Seppo Tiitisen kansa kirjoittama Tiitinen, vakoilijoita ja veijareita, kolme kirjaa presidentti Sauli Niinistöstä. Neljä viimeksi mainittua olen ostanut, pari jo lukenutkin. Lahjana omistuskirjoituksella olen saanut kansanedustaja ryhmätoverini Mika Niikon Niikko pysäyttämätön. Tosielämää. Korson kaduilta eduskunnan käytäville.Ei vaan kaikkea mielenkiintoista ehdi mitenkään lyhyen elämänsä aikana lukea!

lauantai 20. lokakuuta 2018

Uskonpuhdistuksen 501.vuotismuistopäivä

Saarnani alkua sunnuntaina Jämijärven kirkossa:
Rakkaat sanakuulijat Melkein tasan 501 v sitten lokakuun 31. päivänä katsotaan uskonpuhdistuksen alkaneen Martti Lutherin naulattua 95 teesiä Wittenbergin linnankirkon oveen ja nythän meillä on lokakuun 21.päivä ja vietämme kirkkovuotemme rikkaassa kulussa Uskonpuhdistuksen muistopäivää.
Ja niinpä evankeliumitekstimmekin on aivan uskomme keskeisistä asioista ja Jeesuksen kuuluisimmasta opetuspuheesta vuorisaarnasta aivan heti sen alkutervehdysten autuaiksi julistusten jälkeen, joilla Jeesus toivottaa kuulijansa tervetulleiksi Jumalan valtakuntaan. Ja tämä tekstimme  on puheen toisesta osasta, jossa käsitellään meidän Jumalan seuraajiksi kutsuttujen Jeesuksen opetuslasten tehtävää maailmassa. Meidän on oltava suolana ja valona maailmassa, todistaa siitä uudesta, joka on todellisuutta hänen sanoissaan ja teoissaan: Jumalan valtakunnasta. Suola saa voimakkaan makunsa ja valo voimansa Jumalan herruuden murtautumisesta keskuuteemme. Me emme loista omaa valoamme, vaan hänen, joka on meidät sytyttänyt. Oma valo valaisisi kovin heikosti, jos ollenkaan.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Päivä ja uratkin pulkassa

Viimeinen 10 km 70 kilometrin aurakeppien pystytyksestä valmiina ennen pakkasia! Muutakin päivään mahtui! Myös viimiset Perussuomalainen-lehdet vähiinpäin jaoin Jämijärvellä, seuraava lehti ilmestyykin jo viikon päästä. Lenkin tein 5-tienristeyksen kuntoreiteillä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Joutsenia lahdessa

Tänään saimme aurakeppejä pystyttäessämme ihailla satalukuisa joutsenia Jämijärven lahdessa Pitkäniemen tieltä

tiistai 16. lokakuuta 2018

Ehdokkaana seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalikoneesta Kankaanpäässä ehdokkaana n:ro 69.
EDUSTAJAN ESITTELY
Olen toiminut kotiseurakunnassa kouluajoilta asti, Ensimmäisen puheen Kankaanpään kirkossa olen pitänyt yhteislyseon teinikillan pitämässä perinteisessä uudenvuoden vastaanottotilaisuudessa. Kouluaikan olin seurakunnan poikakerhonohjaajana, kahdesta kerhopojastakin on tullut pappeja. Koulu-ja opiskeluaikana toimin myös suntio-hautausmaanhoitajan kesälomasijaisena esim. haudankaivajana ja kolehdinkantajana. Näin tunnen vastuuni kotiseurakunnastani ja esim. arvokkaista rukoilevaisuusperinteistä!
MIKSI OLET ASETTUNUT EHDOLLE SEURAKUNTAVAALEISSA? (ENINTÄÄN 500 MERKKIÄ)
Haluan kotiseurakuntani olevan kaikille avoin ja tasa-arvoinen ilman mitään painostusta ja klikkiytymistä nyt kun Jämijärvi ja Honkajokikin liittyvät mukaan. Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen tunteminen on elämämme kallein asia ja tämän esillä pitäminen kaikille niin omilla paikkakunnilla kuin aina lähetyskentille asti on sydämen asiamme. Ajankohtainen asia josta pidämme kiinni, on esim. uuden kirkkoherran valinta, joka on suoritettava suoralla kansanvaalilla eikä luottamusmiesten suorittamana.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Ruohonleikkuu ei lopu

Lokakuun puoliväli ja joutui vielä ajamaan ruohoa, kun kasvaa aina vaan!

lauantai 13. lokakuuta 2018

IY:n XXXI liittokokous

Teimme historiaa ja olemme vahvasti ajassa kiinni. Pankitkin myyvät kiinteistöjään ja yhä useampi yritys toimii vuokratiloissa. 110 vuottaan juhlivan Israelin Ystävien puheenjohtajana sain olla päättämässä yksimielisesti ylimääräisessä liittokokouksessa Tamperetaloa vastapäätä sijaitsevan 232 neliön toimitilamme myymisestä. Samoin myimme Kuhmoisten kunnassa Rekisalon saaresta lähes 20 hehtaarin metsäalueen!

perjantai 12. lokakuuta 2018

Kankien heilutusta

2/3 aurakeppien 70 km pystytysurakasta tehty kahdessa päivässä, onneksi lämmintä riittää! Rautakangilla on ollut liikettä!

torstai 11. lokakuuta 2018

Ruskaa kotitanhuvilla

Ei tarvitse ruskan takia Lappiin lähteä, saamme ihailla sitä ihan kotimaisemissa joka päivä! Näin aurauskeppejäkin pystytettäessä, joka aloitettiin vasta tänään, kun ei autoa ole aiemmin saatu. Parikymmentä kilometriä oli päivän saalis. (Lainasin feisbookin maisemakuvan!)
 Kuvan ottaja Sulo on nuoruuden ystäviä, seurakuntanuoria, ensimmäinen Herättäjä-juhlamatkakin on tehty yhdessä Joensuuhun v.1961.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Aleksin liputuspäivä

Aleksis Kiven päivänä siniristilippu liehui hienosti tuulessa. Vuosi sitten aurakepit oli pystyssä jo hyvissä ajoin tätä päivää ennen. Nyt ei ole päästy aloittamaankaan. Huomenna lähdetään, loppuviikoksi on luvattu tosi lämmintä, aivan ennätyslukemia lokakuulle.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Pieni Suomi taasko kärsijänä

Tekee mieli heittää lusikkansa soppaan ja tähän ilmastonmuutoskeskusteluun sen verran, että miksi ei puhuta mitään, miten Suomi on jo tehnyt paljon enemmän päästöjen vähentämiseksi moneen muuhun maahan verrattuna ja nyt vaan kaikkien on nykyisestä tasostaan vähennettävä päästöjä yhtä monta prosenttia, vaikka olisi huomioitava jo tähän asti tehdyt päästörajoitukset tasapuolisesti. Ja metsänieluista puhuttaessa unohdetaan mainita, miten Saksassa metsät on hakattu vähiin päihin, Suomessa säästetty puhumattakaan esim. Brasilian sademetsien hävityksistä. Tasapuolisutta ja oikeudenmukaisuutta kehiin.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Turun maraton voitostani 50 v.

Turun Sanomat oli lainannut kirjoitustaan voitettuani 25-vuotiaana Turun maratonin. Se oli vuonna 1968  syyskuussa 29. päivä. Siitä on siis vasta 50 vuotta! Juoksin Turussa maratonin myös vuosina 1971 ja 1972 ja ennätykseni on juuri Turun Artturin maratonilta 2.4. v.1972 ajalla 2.23.23.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Miehenalkuja

Mico Väinö Antero ja Topi Eevertti tulivat tänään kasteen armoliittoon!

lauantai 6. lokakuuta 2018

Aika menee siivillä.

Viikon tavallaan jopa kolmen seminaarin päälle työntäyteinen viikonloppu! Näin on viikko hurahtanut yhtä lentoa. Samoin menee sitten tämä viikonloppu, lauantaina siunaus, sunnuntaina messu ja kaksi kastetta. Tänne blokiin en ole päässyt moneen päivään, olisko ollut kyberhyökkäystä. Pekka taas löysi etusivun ja oikeat valikot takaisin!

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Diplomatiamme hyvissä käsissä

 Kyllä Suomen virkamiesten taso voi olla korkeakin, suurlähettiläs Pekka Harttila osoitti sen eläkepappien iltapäivässä.   Porilaissyntyinen suurlähtiläs (emeritus) Pekka Harttila on toiminut monissa tärkeissä ulkoministeriön tehtävissä, esim. Saudi Arabiassa ja Marokossa, monessa muussa tehtävässä. Hän kertoi yleensäkin diplomatiasta ja erityisesti Suomen diplomatiasta valaisevin esimerkein ja myös yhteyksistä paikallisiin suomalaisiinkin seurakuntiin ja merimieslähetyksiin. Todella valaiseva tilaisuus Satakunnan eläkepapeilla!

tiistai 2. lokakuuta 2018

Perinnetyötä

Satakunnan sotainvalidien perinnejärjestön laivaristeilyltä Turku-Tukholma-Turku oppia saaneina kotona entistä viisaampina. Väkisinkin sotiemme veteraanien ja invalidien paikalliset osastot ja myös piirijärjestöt kuten valtakunnalliset keskusjärjestöt loppuvat muutaman vuoden sisällä, siksi perinnetyön organisointi yhteistuumin on ajankohtaista!

maanantai 1. lokakuuta 2018

Nahkiaismarkkinoilla

Nahkiaismarkkinoilla ties monennenko kerran tänään mikkelinpäivänä lasten ja enkelien päivänä tapasin monia tuttavia. Kuviakin otettiin.

Väitös Olavi Kareksesta

Lauantaiaamuna aikaisin seuraamaan väitöstilaisuutta Olavi Kareksesta Herännäisyyden historioitsijasta. Kimmo Ylikankaasta tuli sitten tohtori väitöksellään Olavi Kareksesta, Pietististä humanistiksi?
Sulo Ylikoski Hienoa kun menet tilaisuuteen! Olavi Kares oli johtajana kun kävin Turun Kristillisen Kansanopiston.👍
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
Vastaa1 pv
Anssi Joutsenlahti Yhdessäkin käytiin usein Turun opiston opistolaispäivillä Sirkkalankadulla.
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
Vastaa1 pv
Sulo Ylikoski Joo ja tultiin kerrankin kävellen pitkä matka Porin ja Kankaanpään väliĺlä.