perjantai 31. toukokuuta 2019

Suomen perussuomalaisin maakunta

Eduskuntavaaleissa Satakunnassa me perussuomalaiset saimme suurimman 24,1 % kannatuksen, kun koko maassa luku oli 17,5 % eli ero 6,6 %. Puolueista oltiin toisena 1,1 % Sdp:n perässä vain 1.320 äänen päässä. Jossittelu ei auta, mutta ellei eräitä piirin ulkopuolisia ratkaisuja olisi tapahtunut, olisi ollut täysin mahdollista nousta suurimmaksi ja näin saada lisäpaikka eli kolmas kansanedustaja!
Yhtä lailla saatiin menestystä myös EU-vaaleissa, oltiin jälleen PS:n suurin piiri 19,6 % ja maakunnan ykköspaikasta jäätiin vain 0,6 %.  Kun koko maassa PS:n kannatus oli 13,8 %, olimme jälleen lähes 6 % suurempi. Piirikohtaisesti toiseksi tullut piiri Häme hävisi meille 2 % ja kolmas Oulu 3,7 %.
Oma lukunsa täällä Satakunnan sisällä on meidän Pohjois-Satakuntamme. Eduskuntavaaleissakin viiden perussuomaisimman kunnan joukossa oli neljä kärjessä Honkajoki. Nyt EU-vaaleissa Satakunnan perussuomalaisimmat kaikki kuusi kuntaa ovat Pohjois-Satakunnasta, kärkipaikan vei Karvia 30,5 %, sitten Honkajoki 29,1 %, Pomarkku 26,5 %, Jämijärvi 26,3 %, Kankaanpää 26 % ja Siikainen 25,5 %. Yli 20 % kuntia ovat lisäksi Pori 21 %, Nakkila 20,9 % ja Ulvila 20,5 %. Suurimpana puolueena olimme Kankaanpäässä, Pomarkussa, Nakkilassa, Ulvilassa sekä Pori yhdessä kokoomuksen kanssa.
Vaikka kannatus Helsingin 8,5% jälkeen on toiseksi alhaisin Uudellamaalla 13,0 %, nousi sieltä kuitenkin kaksi pientä kuntaa PS:n kärkikunniksi: Askola 38,3 %, Pukkila 30,7%. Karvian ja Honkajoen jälkeen viidenneksi tuli Laihia 27,3 % Etelä-Pohjanmaalta. Sen jälkeen ovatkin sitten muut Pohjois-Satakunnan kunnat ja Pirkanmaan puolelta entinen pohjoissatakuntalaiskunta Kihniö 26,1 %.
Jo mainittujen Satakunnan kuntien lisäksi PS oli suurin puolue Uudellamaalla Askolan ja Pukkilan lisäksi Myrskylässä, Varsinais-Suomessa Nousiaisissa ja Pirkanmaan F.E. Sillanpään Hämenkyrössä.

torstai 30. toukokuuta 2019

SYreenit - sireenit kukkivat

Sireenit ovat nyt helatorstaina puolestaan kukassa omenapuiden pudotettua valkeat kukkansa. Alapuolella myös Olavi Virran laulamana Sireenien aikaan! Kuva näkyy taas klikkaamalla alta!

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Sotainvalidien kesäjuhlilla

Satakunnan Sotainvalidien kesäjuhla Reposaaren Junnilassa. Merikin myrskyää! Juhlia on pidetty vuodesta 1946 lähtien noin 50 kertaa. Meren kuvan näet klikkaamalla alta!

tiistai 28. toukokuuta 2019

Olavi Saloselle hieno juoksu-ura

Maailmanennätysjuoksija Olavi Salosen muistolaatan paljastustilaisuuden puheeni se osa, jossa koskettelin Olavin harvinaisen menestyksellistä juoksija-uraa:
Kunnioitettu OLAVI SALONEN ja puoliso Maija-Liisa
Hyvät urheilun ystävät! Saamme olla paljastamassa täällä ME-juoksija Olavi Salosen kotipaikkakunnalla hänen itsensä läsnäollessa  hänen muistolaattaansa, jonka hän, jos kukaan on täysin ansainnut ja on hyvä että tämä tapahtuu vielä Olavin eläissä. Me kaikki vanhemman polven urheiluväki muistamme hyvin heinäkuun 11. päivänä 1957 Turun urheilupuistossa juostun 1500 metrin ME kolmen suomalaisen Olavin voimin: Olavi Salonen ja Olavi Salsola 3.40,2 ja Olavi Vuorisalo 3.40,3. Ruotsin Dan Waern oli seuraava 3.40,8 RE. Olavi Salosen maaottelukausi kesti vv.1957-65 ja silloin todella oli muitakin maaotteluita kuin vain nykyinen Ruotsi-ottelu johtavia Euroopan yleisurheilumaita vastaan ja monia voittojakin tuli esim. Ranska-Norja-Suomi 1957,  Suomi-Unkari ja Suomi-Iso-Britannia 1959, Unkari-Suomi ja ehkä makeimpana voittona Ranska-Suomi v. 1960 olympiakultamitalimies Alain Mimounista 10.000 metrillä. !961 alkoi kahden vuoden putki kaksoisvoittajana Suomi-Ruotsi otteluissa, silloin tuli myös voitot Suomi-Italia-DDR- sekä Jugoslavia-Suomi- otteluissa. v.1962 oli vuorossa voitot Suomi-Viro- ja Englanti-Suomi-otteluissa. V. 1963 tuli kaksoisvoitot Pohjola-Balkan- sekä Suomi-Unkari- otteluissa, ja voitot Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja Saksa-Suomi-ottelussa.      SM tulivat kuusi kertaa sekä 800 että 1500 metrillä 800 m putkeen vv. 58-63 ja 1500 m vuodesta  59 siten että putki katkesi v.64, mutta mestaruus tuli vielä seur. v. 1965. Lisäksi monet maastomestaruudet ja vistimestaruudet.       Itselläni on lämpimät muistot tapaamissista Olavin kanssa ja erityisesti kun kaikki kolme Olavia olivat mukana KankU:n kunniakierroksella v.1989

maanantai 27. toukokuuta 2019

Neljälle puolueelle kaksi meppiä

Niin vaan kävi, että EU-kriittiset kansallismieliset eivät sittenkään lähteneet liikkeelle vaalipäivänäkään, liekö sadekaan vaikuttanut, nukkuvat eivät kuitenkaan vaikuta. PS:n kannatus eduskuntavaaleista putosi 3,7%, SDP:n 3,2%, keskusta vain 0,3%. Kokoomus nousi 3,8% ja vihreät 3,2%. He saivat kannattajansa liikkeelle, äänestysprosentti yhä alhainen noin 42%.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Suomi MM

Kanada tekee ensimmäisen maalin, mutta se jää ainoaksi ja Suomi sitten kolme ja MAAILMANMESTARIKSI😆😍🤩❤️😘 joukkueella, johon kukaan ei uskonut. FANTASTISTA!!!

lauantai 25. toukokuuta 2019

Aina sattuu ja tapahtuu kirjoittaa Helsingin Sanomat

Ei voi olla TOTTA 1-0 Suomi-Venäjä ja Suomi kultaotteluun. Ja kuitenkin TOTTA on!
Omassa elämässä kolmas kolmen vuoden kausi alkoi 111 vuotta vanhan Suomen suurimman Israel-järjestön Israelin Ystävien puheenjohtajana!

perjantai 24. toukokuuta 2019

Oma koti kullan kallis

Wanhat valokuvat Kankaanpäässä-ryhmän kevätkierroksella Aimo Haapakoski otti eilen kuvia reitin varrelta, yksi kuva arkkitehti Kalle Räikkeen suunnittelemasta kotitalostamme Ruokojärvenkadulla. Vielä ennen yön sateita omenapuutkin olivat kukoistuksessaan! Kuva jo välillä katosi, nyt se on uudelleen näkyvissä!

torstai 23. toukokuuta 2019

Uskomatonta

 Suomi 5 (ilman NHL-pelaajia) - Ruotsi 4 (NHL-pelaajilla). Näinkin voi käydä!

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Sotainvaliditoimintaa

Satakunnan piirin sotainvalidit toimivat sydämellä, tänään piirihallitus ja tasan viikon päästä kesäjuhla Porin Junnilassa.  - Yksi meidän Kankaanpään seudun Sotainvalidien on kutsuttu viimeiseen iltahuutoon. Vielä tässä kuussa saimme viettää hänen 95-vuotispäiväänsä.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Päivän reissu

Helsingin eduskuntatalolla Suomen rukousaamiaisen vuosikokouksessa. Päivä siinä vain vierähtää!

maanantai 20. toukokuuta 2019

Omenapuut kukassa

Omenapuiden kukinnan aikaan kotipihassa. Kuva taas Facebookissa!

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kaatuneiden muistopäivänä

Seppeleenlaskussa Kankaanpäässä mukana sekä sankarivainajien muistomerkillä että vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla kaupungin, varuskunnan, seurakunnan ja veteraanijärjestöjen puolesta. Myös lippurivistö siniristilippumme johdolla sankarihaudoilla. Kuvakavalkaadia facebook-sivustolla!

lauantai 18. toukokuuta 2019

Helsinki City puolimaraton

Ei vaan marraskuun lopussa kantapäävaivasta leikattu jalka oikein kestänyt, täytyy taas kävelläkin välillä, aikaa meni 14.27 enemmän kuin vuosi sitten eli puolimaratonin ajaksi tuli 2.35.53.

Alusta asti mukana

Huomenna lauantaina 39. startti City Marathonilla Paavo Nurmen patsaalla, kaksi viimeistä eli viime ja tänä vuonna tyydyn puolimaratoniin, kolme kertaa olen maratonin viime vuosina joutunut keskeyttämään, ensi vuonna taas uudella onnella jalkavaivoista toivuttua!

Huomenna lauantaina 39. startti City Marathonilla Paavo Nurmen patsaalla, kaksi viimeistä eli viime ja tänä vuonna tyydyn puolimaratoniin, kolme kertaa olen maratonin viime vuosina joutunut keskeyttämään, ensi vuonna taas uudella onnella jalkavaivoista toivuttua! Klikkaamalla kuvakin näkyy!