tiistai 31. tammikuuta 2023

Translaista äänestetään keskiviikkona

Kansanedustaja Jari Koskela Mahdotonta kannattaa lakiesitystä, jossa sukupuolta voi vaihtaa omalla ilmoituksella ja jonka hyväksyminen tuo tullessaan monia uusia ongelmia. Tämä kantani tuskin on yllätys kenellekään.

maanantai 30. tammikuuta 2023

Koivurinteen puolesta

Aloite Kankaanpään kaupunginvaltuustolle Eduskunnan hyväksymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistusta koskevan lainsäädännön mukaisesti näiden järjestämisvastuu siirtyi kokonaisuudessaan 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueille ja meillä Satakunnan hyvinvointialueelle. Kankaanpäässä toimiva Palvelutalo Koivurinne on tässä uudistusvaiheessa jäämässä väliinputoajaksi, koska sillä ei ole tehostetun palveluasumisen virallista lupaa, vaikka käytännössä täyttääkin vaatimukset yöpäivystystä myöten. Koivurinteen palvelut ovat tunnetusti hyvät ja asukkaat ovat tyytyväisiä. Toiminnan jatkuminen niin asukkaiden kuin koko yhteiskunnan kannalta on mitä toivottavampaa ja myös kustannustehokasta. Kun kuitenkin on käynyt ilmi, että hyvinvointialueiden nykyisten säädösten mukaan Koivurinnettä ei voida lukea hyvinvointialueeseen kuuluvaksi tuettavaksi yksiköksi, on kuitenkin Koivurinteen jatkuvuudesta huolehdittava ja siksi ehdotamme, että Kankaanpään kaupunki - edellisvuosina Koivurinnettä tukeneenakin - ottaa huolehtiakseen kahdenväliset neuvottelut hyvinvointialueen edustajien kanssa, joilla myös on hyvää tahtoa, ratkaisun saamiseksi Koivurinteen kiitetyn palvelutoiminnan jatkumiseksi. Kankaanpäässä tammikuun 30. päivänä 2023 Perussuomalaisten valtuustoryhmä

lauantai 28. tammikuuta 2023

Kolme Satakunnasta

SDP on joutunut ”tiukoille”, kokoomus ja perussuomalaiset voivat viedä siltä paikan Satakunnassa 27.1.202307:30 Uusi Suomi EDUSKUNTAVAALIT POLITIIKKA VAALIT SDP myöntää olevansa Satakunnassa ”tiukoilla”, kun puolueen ääniharava, Krista Kiurunkin vaaleissa peitonnut Kristiina Salonen jättää eduskunnan. Kilpailijapuolueissa näitä raumalaisten ääniä jo kärkytään. Mutta viekö perussuomalaisten paluumuuttaja Laura Huhtasaari puoluetoverinsa paikan vai auttaako hän puoluettaan saamaan lisäpaikan Suomen perussuomalaisimmassa vaalipiirissä?

perjantai 27. tammikuuta 2023

Mihin menemme Suomen kansa

Mauno Koivisto taisi sanoa, että jotain tarttis tehdä ja niin on asianlaita tänäänkin: Viime vuoden kuolleiden lukumäärä lähes 63.000 on maamme korkein sitten sotavuosien ja syntyvyys 45.000 pienin sitten 150 vuoteen. Olisko tämä sittenkin suurin ongelmamme kaikkien inflaation, sähkönhinnan, Ukrainan sodan ym. ikävyyksien ylitse.☺️

torstai 26. tammikuuta 2023

KIpakkaakin keskustelua

Purra ja Orpo ottivat tulisesti yhteen IL-TV:n uudessa ohjelmassa: ”Syntyy orjamaisia työolosuhteita” IL-TV:n Suoraan asiaan -ohjelma: Kannatusmittausten kärjessä olevien kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemyksissä on paljon yhteensovittamista ennen kuin hallitustie voisi olla mahdollinen. Suoraan asiaan ensimmäisessä jaksossa keskustelemassa ovat Riikka Purra (ps) ja Petteri Orpo (kok). Jari Hanska jari.hanska@iltalehti.fi Iltalehden uuden Suoraan asiaan -ajankohtaisohjelman ensimmäisessä lähetyksessä kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajat Petteri Orpo ja Riikka Purra ottivat tiukasti yhteen muun muassa työperäisestä maahanmuutosta ja taloudesta. Orpo on linjannut, että Suomi tarvitsee vuosittain kymmeniätuhansia työperäisiä maahanmuuttajia. – Se, että ajatellaan työperäisen maahanmuuton lisäämisen samalla tavalla ku‌in nyt tehdään helpottavan julkisen talouden kestävyysongelmaa, niin se ei edes pidä paikkansa, Purra kritisoi kokoomuksen linjaa. Orpo puolustautui sillä, että nykyisellä ikärakenteella Suomesta loppuvat työntekijät muun muassa telakoilta, tehtaista, vanhusten hoidosta ja joukkoliikenteestä ilman maahanmuuttoa. –  Me ei pärjätä, jos me emme edistä työperäistä maahanmuuttoa järkevällä tavalla, Orpo sanoi. – Mikä on järkevä tapa? Onko tämän hetkinen järkevä tapa, jossa meille tullaan (töihin) pääasiassa matalapalkka-aloille. Nimenomaan sellaisia ongelmia syntyy jatkuvasti, joita meidän pitäisi korjata: esimerkiksi suorastaan orjamaisia työolosuhteita, Purra kritisoi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kritisoi kovin sanoin kokoomuksen maahanmuuttolinjaa.Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kritisoi kovin sanoin kokoomuksen maahanmuuttolinjaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kritisoi kovin sanoin kokoomuksen maahanmuuttolinjaa. INKA SOVERI Purran mukaan perussuomalaiset eivät vastusta osaajien ja korkeasti koulutettujen ihmisten tuloa. Sen sijaan puolue vastustaa sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa. Orpo puolestaan katsoi, että kyse on asenteesta. – Kyse on asenteesta. Meidän täytyy houkutella osaavia ihmisiä. Jos me emme siinä onnistu, niin suomalainen hyvinvointi ei nouse tästä, Orpo sanoi. Ansiosidonnaisesta voidaan neuvotella Tiiviissä ja kiihkeässä väittelyssä keskusteltiin myös työnteon kannusteista. Purra esitti listan keinoja. – Lisätä työn kannustavuutta, helpottaa kohtaanto-ongelmaa, esimerkiksi kannustaa muuttamaan työn perässä ja tietenkin veroja on lopulta laskettava, jotta ostovoima paranee ja työssä on kannustavaa käydä, Purra sanoi. Orpo katsoi, että perussuomalaisille ei kuitenkaan kelpaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen. Kokoomus on ehdottanut sen keston rajaamista nykyisestä 400 päivästä vain 200 päivään sekä porrastamista niin, että tuki olisi alussa korkeampi. Purra kiisti puolueensa vastustavan ansiosidonnaisen porrastusta. – Olemme esittäneet sitä omassakin ohjelmassamme, Purra sanoi. Purra kuitenkin katsoi, että muutos tulisi tehdä työmarkkinajärjestöjen kanssa sopien. – Me olemme sanoneet, että olemme valmiita työmarkkinaosapuolten kanssa sopimaan ansiosidonnaisen porrastamisesta. Sen sijaan näin dramaattista päivien leikkausta emme ole valmiit harkitsemaan, Purra sanoi. Purra ei ottanut kantaa siihen, kuinka monta päivää ansiosidonnaista voisi lyhentää. Hänen mukaan lyhentämisestä voidaan neuvotella tarkemmin. Jos Suomeen muodostuisi huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen porvarihallitus, tässä olisi todennäköisesti sen johtokaksikko: Orpo ja Purra.Jos Suomeen muodostuisi huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen porvarihallitus, tässä olisi todennäköisesti sen johtokaksikko: Orpo ja Purra. Jos Suomeen muodostuisi huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen porvarihallitus, tässä olisi todennäköisesti sen johtokaksikko: Orpo ja Purra. INKA SOVERI ”Ei riitä mihinkään” Kokoomuksen Orpo moitti Purraa siitä, että perussuomalaisten leikkauslistat ovat riittämättömät. – Te ette pysty esittämään oikeita leikkauslistoja. Te esitätte kyllä juhlavasti kunnon populistin tavoin kyllä pitää 12 miljardia sopeuttaa, mutta teillä ei ole mitään muuta kuin ne perinteiset tavat: ilmastopolitiikka ja maahanmuutto, Orpo sanoi. Orpon mukaan perussuomalaisten leikkauslista ”ei riitä mihinkään”. Purra puolestaan katsoi, että perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa tekemä leikkausehdotus on jopa suurempi kuin kokoomuksella. – Meidän vaihtoehtobudjetissamme on suuremmat leikkaukset kuin teillä. Me emme esitä lainkaan uusia menokohteita, Purra sanoi. – Ongelma on se, että teille ei kelpaa meidän esittämämme kohteet. Te leikkaatte mieluummin suomalaiselta, suomalaiselta köyhältä, pienituloiselta kuin siitä, että me lyömme miljardeja ulkomaille, Purra jatkoi. Tämän Suoraan asian -jakson toimittajana oli Jari Hanska, tuottajana Juha Ristamäki. Petteri Orpon mukaan perussuomalaisten leikkauslistat eivät riitä mihinkään.Petteri Orpon mukaan perussuomalaisten leikkauslistat eivät riitä mihinkään. Petteri Orpon mukaan perussuomalaisten leikkauslistat eivät riitä mihinkään. INKA

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Oikein kyllästyttään

Kyllä on mennyt aikka taas tänä iltapuhteena tämän koneen ja facebookin kanssa takkuillessa. Onko tämä laitaa, että jokainen toiminto kestää ja kirjaimetkin kirjoittaessa tulevat viiveellä!!!

tiistai 24. tammikuuta 2023

Natoon pääseminen pohdituttaa

Kotimaa Politiikka Ulkomaat Pääkirjoitus Tampere Turku Oulu Helsinki Espoo Vantaa Työelämä Etusivulle Näin Jussi Halla-aho kommentoi Suomen Nato-polkua Erdoganin kommenttien jälkeen Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa olisi hyvä pohtia, miten toimittaisiin tilanteessa, jossa Turkki ja Unkari ratifioisivat Suomen mutta eivät Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Elias Kaskela 23.1. 21:23 EDUSKUNNAN ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps) mukaan Koraanin polttaminen Tukholmassa järjestetyssä mielenilmauksessa tarjosi Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganille helpon verukkeen selittää kotiyleisölleen, miksi Turkki jumittaa Ruotsin Nato-prosessia. Erdogan sanoi maanantaina, ettei Ruotsin tule odottaa Turkilta tukea Nato-jäsenyydelle sen jälkeen, kun äärioikeistolainen Rasmus Paludan poltti Koraanin mielenilmauksessa lauantaina. – On selvää, että Erdogan reagoi tällä tavoin ja varmasti mielenilmauksen järjestäjät tiesivät sen. Mutta siinä mielessä näiden tapahtumien merkitystä ei mielestäni pidä liioitella, että asioiden eteneminen olisi ollut aika epätodennäköistä, vaikka näitä välikohtauksia ei olisi tapahtunut, Halla-aho sanoo. Halla-ahon mukaan merkkejä siitä, että Nato-prosessi liikkuisi mihinkään suuntaan ei ole pitkään aikaan näkynyt. – Viralliset selitykset, joita Erdogan on antanut viitaten muun muassa ihmisten luovuttamiseen eivät ole mielestäni tuntuneet aidoilta selityksiltä. Takana on luultavasti erilaisten tekijöiden kombinaatio alkaen asekaupoista Yhdysvaltain kanssa ja päättyen kurdijärjestöjen toimintaan Ruotsissa. Lisäksi on varmasti monia muitakin tekijöitä. Suomi on sanonut liittyvänsä Natoon yhdessä Ruotsin kanssa. Halla-ahon mukaan Suomessa olisi kuitenkin hyvä pohtia, miten toimittaisiin tilanteessa, jossa Turkki ja Unkari ratifioisivat Suomen mutta eivät Ruotsin jäsenyyttä. – Tietenkin haluaisimme liittyä Ruotsin kanssa yhtä aikaa, mutta siinä on kaksi tekijää, joihin emme voi vaikuttaa. – Ensinnäkin se, ratifioidaanko maiden jäsenyydet samaan aikaan ja toisaalta ratifioidaanko Suomenkaan jäsenyyttä ja jos kyllä, niin missä vaiheessa.

maanantai 23. tammikuuta 2023

Eilen 3. loppiaisen jälkeinen sunnuntai

Kirkkovuosikalenteri 3. sunnuntai loppiaisesta Joulujakso, loppiaisaika Jeesus herättää uskon Jeesuksen julkinen toiminta on alkanut. Opettamalla ihmisiä ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa. Hänen ihmetekonsa ja niiden ihmisten todistukset, jotka ovat saaneet tuntea hänen voimansa, herättävät kansallisuudesta riippumatta uskon häneen auttajana ja Vapahtajana. Raamatun tekstit Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset 1 Pyhä Isä, kaikkivaltias Herramme. Sinä tahdot, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Me kiitämme sinua tästä rakkaudesta ja rukoilemme: Vahvista uskoamme. Auta meitä viemään sanaasi eteenpäin ja julistamaan evankeliumia, niin että kaikki kansat saisivat kiittää ja palvella sinua. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herramme Jeesus Kristus. Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa ja luotamme omaan voimaamme. Koettelemusten tullessa huomaamme, että viisautemme on riittämätöntä ja voimamme ovat vähäiset. Herra, opeta meille uskon yksinkertaisuutta. Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 3 Herra, meidän luoksemme tulee ihmisiä idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. He tulevat muukalaisina, pakolaisina ja vainottuina. Meitä pelottaa, me vierastamme. Auta meitä avautumaan, ymmärtämään ja rakastamaan. Ota meidät yhdessä vastaan valtakuntasi juhla-aterialle. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Humanitaarinen maahanmuutto ei suosiossa

Pääkirjoitus: Kansa karsastaa humanitaarista maahanmuuttoa – edessä on pitkä keskustelu asiasta Juha RistamäkiMeillä on edessämme pitkä ja vakava keskustelu erityisesti humanitaarisesta maahanmuutosta ja kotouttamisesta, kirjoittaa Juha Ristamäki. Syksyllä 2015 Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita erityisesti Pohjois-Suomen kautta. Syksyllä 2015 Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita erityisesti Pohjois-Suomen kautta. Iltalehti julkaisi viikonloppuna juttuja Taloustutkimukselta tilatusta kyselystä, jossa kartoitettiin toisaalta suomalaisten kantoja maahanmuutosta, toisaalta mahdollisia rasistisia mielipiteitä. Gallupissa kysyttiin kansalaisilta muun muassa, miten toivottavana he pitävät tietyistä maista kotoisin olevien maahanmuuttajien tuloa Suomeen. LUE MYÖSIL-kysely: Venäläisistä maahanmuuttajista tuli erittäin epätoivottuja Silmiinpistävää kyselyn tuloksissa on, että suomalaiset suhtautuvat hyvin torjuvasti maahanmuuttoon Somaliasta, Irakista, Afganistanista ja Syyriasta. Nämä ovat käytännössä samat maat, joista meille on tullut ja tulee paljon turvapaikanhakijoita, eli niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa. Epätoivottujen tulomaiden listalla ykköseksi oli noussut Venäjä, mutta se johtuu maan hyökkäyksestä Ukrainaan. Kolikon kääntäpuoli on, että maahanmuuttoa Ukrainasta suomalaiset katselevat hyvin myönteisin silmin. Vastaava kysely oli toteutettu Suomen Kuvalehden teettämissä kyselytutkimuksissa vuonna 2015 ja vuodenvaihteessa 2019–2020. Suomalaisten suhtautuminen somalialaisiin, irakilaisiin, afganistanilaisiin ja syyrialaisiin maahanmuuttajiin on muuttunut kielteisemmäksi aiemmista kyselyistä. Kartoitimme myös, mitä mieltä suomalaiset ovat humanitaarisesta maahanmuutosta. Sitä kysyttiin väittämällä ”Humanitaarinen maahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan”. LUE MYÖSIL-kysely: Yli neljännes suomalaisista haluaa lopettaa humanitaarisen maahanmuuton Kaikista vastaajista 64 prosenttia oli eri mieltä tämän väittämän kanssa. 27 prosenttia suomalaisista on kuitenkin täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, eli käytännössä olisivat lopettamassa humanitaarisen maahanmuuton. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että jos olisi kysytty, pitäisikö humanitaarista maahanmuuttoa kiristää, olisi samaa mieltä olleiden joukko ollut selvästi korkeampi kuin 27 prosenttia. Viime viikolla eduskuntaa myöten keskusteltiin maahanmuuttajataustaisten lasten selvästi kantaväestöä huonommasta koulumenestyksestä. Tiedämme, että tietyissä rikoksissa, esimerkiksi seksuaalirikoksissa, maahanmuuttajien osuus on reippaasti yli sen, mikä se pitäisi olla heidän väestöosuuteen nähden. Naapurimaan Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa ollaan sormi suussa pääosin maahanmuuttajataustaisten jengien väkivaltaisuuden edessä – samoja viitteitä on pienessä mittakaavassa jo Suomessakin. Turvapaikanhakijana Suomeen tulleiden työllisyys on ollut noin 40 prosentin luokkaa. Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että työperusteisesti maahan tulleiden työllisyys on noin tuplaten isompi. Kun muun muassa nämä asiat yhdistää Iltalehden teettämän kyselyn tuloksiin, jokainen ymmärtää, että meillä on edessämme pitkä ja vakava keskustelu maahanmuutosta, erityisesti humanitaarisesta maahanmuutosta ja kotouttamisesta. Nyt keskustelua poliitisella kentällä käyvät pääosin ääripäät. Perussuomalaiset eivät oikein sulata edes työperäistä maahanmuuttoa, vihervasemmistolaiset haluaisivat pitää maassa myös täällä laittomasti oleskelevat. Keskustelua sekoittavat myös rasistiset mielipiteet ja rasistiksi leimaamiset. Iltalehden kyselyssäkin esille tullutta rasismia ei voi muuksi selittää sillä, että kansasta tuota rasistisiivua isompi osa vastustaa humanitaarista tai tietyistä maista tulevaa maahanmuuttoa. Eikä ketään pidä leimata rasistiksi vaan siksi, että hän haluaa käydä keskustelua maahanmuuton ongelmista. Tanskassa ja Ruotsissa maahanmuuttopolitiikka on jo politiikan valtavirtaa. Molemmissa maissa toteutetaan jo myös tiukentunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Meillä myös nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuttopoliittisen ohjelman, joka tähtäsi työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseen. Tämä on hyvä ja sitä pitää jatkaa, mutta seuraavalla hallituskaudella pitää enemmän olla fokuksessa myös humanitaarisen maahanmuuton ongelmat ja niiden ratkaisu.

lauantai 21. tammikuuta 2023

Standardit

Karhu kääntää kylkeä talvitempauksessa Porin Mikonkadun rukoushuonella jaettiin Herättäjä-Yhdistyksen myöntämät Standardit ahkerille vapaaehtoistyöntekijöille vas. Reetta Kopsalle ja Meeri Tarrille. Jakajina Tapio Seppälä, Ilona Koivisto ja Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeri Leena Väyrynen-Si.

perjantai 20. tammikuuta 2023

Inkluusio

Kansanedustaja Jari Koskela 1 pv · Koskela vaatii suunnanmuutosta koulutuspolitiikkaan – inkluusioajattelusta on luovuttava Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela vaatii totaalista suunnanmuutosta Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitettuun koulutuspolitikkaan. Koskelan mukaan hallituksessa ei haluta nähdä suurimpia syitä oppimistulosten laskun taustalla, eikä nykyinen hallituskoalitio näin ollen kykene toimivia ratkaisuja laskeviin oppimistuloksiin edes tarjoamaan. – Hallituksessa suurimpana syynä oppimistulosten laskuun pidetään koulutusleikkauksia. Näillä tietysti on osansa, mutta viime vuosikymmeninä harjoitetulla politiikalla oppimistulokset olisivat laskeneet ilman leikkauksiakin. Muistetaan se, että esimerkiksi 90-luvulla myös koulutuksesta leikattiin tuntuvasti, mutta oppimistulokset jatkoivat nousuaan. Leikkaukset itsessään eivät siis ole ainoa saati riittävä syy ikävälle kehitykselle, korostaa kansanedustaja Jari Koskela. Uudet opetusmetodit oppimistulosten laskun taustalla Dosentti Aino Saarinen on väitöskirjassaan nostanut esiin useita syitä oppimistulosten laskuun. Saarisen tutkimustulosten mukaan taustalla ovat uudet opetusmetodit kuten itseohjautuvuus, liika digitalisaatio ja oppilaslähtöinen opetustapa. Saarisen tutkimustuloksissa kyseenalaistettiin myös liian aikaista varhaiskasvatusta sekä puolustettiin perinteistä opettajalähtöistä opetusta. – Dosentti Saarisen tutkimustulokset herättivät valtaisen kritiikkivyöryn, vaikka tutkimustulokset olivat linjassa kentältä jatkuvasti kuultujen opettajien kokemusten ja arkijärjenkin kanssa, Koskela huomauttaa. Opettajia pitäisi kuunnella enemmän Koskelan mielestä koulutuspolitiikassa pitäisi jatkossa kuunnella enemmän Suomen ammattitaitoista opettajakuntaa, joka on hyvin kartalla opetusmaailman kipukohdista. Opettajat haluavat Koskelan saamien viestien mukaan keskittyä varsinaiseen opetustyöhön, mutta tällä hetkellä aika menee liian paljon kaikkeen muuhun, kuten järjestyksen ylläpitämiseen. – Mielestäni Suomessa olisi luovuttava siitä ajatuksesta, että inkluusio on hyvä asia, kunhan resurssit ovat kunnossa. En usko, että mistään löytyy sellaisia taloudellisia resursseja, että inkluusio saataisiin toimimaan. Varsinkaan nyt, kun tasoerot jatkuvasti kasvavat ja opiskelijaryhmät muuttuvat monimuotoisemmiksi, Koskela sanoo. Suomi takaisin koulutuksen suurvallaksi Koskela vaatii panostuksia erityisesti peruskouluun ja erityisopetukseen. Myös perheisiin tarvitaan ennaltaehkäisevää tukea, sillä syrjäytymiskehityksen tiedetään alkavan hyvin varhaisessa vaiheessa. Hallituksen jo tekemiä toimia sekä suunnitelmia oppivelvollisuuden pidentämisestä ja korkeakoulupaikkojen lisäämisestä Koskela ei pidä hyvänä, ellei ensin saada peruskoulutusta kuntoon ja sitä kautta taattua kaikille nuorille aidot mahdollisuudet selvitä jatko-opinnoista ja työelämästä. – Seuraavan hallituksen on esitettävä toimivia ratkaisuja oppimistulosten laskuun sekä vastattava opettajakunnan huoleen. Nyt on tehtävä suunnanmuutos Suomessa harjoitettuun koulutuspolitiikkaan. Jos tilanne jatkaa kriisiytymistään, on uhkana opettajakoulutuksen vetovoiman väheneminen. Tällaiseen meillä ei ole varaa. Suomen pitää pyrkiä takaisin koulutuksen suurvallaksi, Koskela toteaa. 2 kommenttia Mikko Myllykangas Ei niinkään inkluusio, vaan itseohjautuvuus pois opetusohjelmista👍🇫🇮 Vastaa2 min Anssi Joutsenlahti Mikko Myllykangas Jotain on todella tehtävä, koska oppimistulokset ovat nykyisin niin laskusuunnassa Vastaa1 min

torstai 19. tammikuuta 2023

TALOUSPOLITIIKKA ON TYLSÄÄ

Mielipide|Politiikka 18.1. Kolumni Pekka Ervasti: TALOUSPOLITIIKKA ON TYLSÄÄ Taas ne jauhaa siitä taloudesta! Alijäämä sitä, valtionvelka tätä ja inflaatio sitä sun tätä. Ketä kiinnostaa? Kotikatsomoissa ollaan jo kurkkua myöten täynnä talouspoliittista jänkkäämistä. Politiikan penkkiurheilija kaipaa sytyttävämpiä aiheita. Tunnetta mukaan, pliis! Ja katso, tulihan sitä. Persut on rasisteja! Hyvä! Me ei lähdetä niiden kanssa samaan hallitukseen. Hear, hear! Eikä lähde muutkaan puolueet, joiden arvopohja on edistyksellisempi kuin niiden, jotka eivät osaa edes lausua pehmeää d:tä identiteettipolitiikassa. Vaaleissa menestyy puolue, joka pääsee sanelemaan esityslistan. Sitä on rakennettu puolueiden viineripalavereissa jo pitkään. Mittaustoimistot ovat soitelleet peukalo rakoilla taviksille ja kyselleet, mitkä teemat saavat sykkeen koholle. Kampanjatärpit eivät tule puolueohjelmista vaan gallupeista. Taloutta on hoidettava järkiperäisesti. Kukapa olisi eri mieltä? Velkaa on painettava alaspäin. No, tietysti – mutta eikö tämä jo riitä talouspolitiikasta? Petteri Orpo jääköön jankkaamaan järkiperäisestä velanhoidosta ja tavallisesta keskituloisesta veronmaksajasta - oikeastihan kokoomus on vuorineuvosten asialla. Vaalikeskustelun virta vie luonnonvoimien vääjäämättömyydellä aiheisiin, jotka saavat äänestäjäkunnan tunneälysektion värähtelemään. Vähän ilmaanhan monet teemat jäävät leijumaan, mutta konkretia onkin tylsää. Jos yksityiskohtia kaivataan, niin mieluummin joitakin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä, mutta sellaisia, että some räjähtää. Kun hätä on suurin, puolustusministerin pappaloma on lähinnä. Koska tylsä talouspolitiikka on mennyt vihkoon, hallituspuolueiden kannattaa panostaa arvokeskusteluun. Persut saa rähinään aina mukaan. Siihen riittää kolmen sekunnin provosoiva katsekontakti. Röykytys nostaa myös persuja. Potkittu koira -efekti ei ole Paavo Väyrysen yksinoikeus. Kokoomus jää nurkkaan desiliensä kanssa, kun demarit ja persut mäiskivät toisiaan keskellä kehää jengiväkivallasta. Keskinäinen kahakointi nostaa molempien kannatusta. Lopputulos sopii molemmille pääpukareille. Kokoomus liiskataan väliin ja kepu on jo kanveesissa. Jos persujen kannalta oikein hyvin menee, matsaaminen demarien kanssa nostaa sen vielä ennen vaaleja kokoomuksen ohitse. Siinä ei auta translakikaan. Siis hyvästi talouspolitiikka! Tervetuloa vihreä siirtymä ja viherpesu, ilmastonmuutos ja ilmastoposeeraus, rasismi, hiilinielut, feministinen ulkopolitiikka, maahanmuutto, metsien ennallistaminen… Popparit esiin! Kirjoittaja politiikan toimittaja.

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

PS 19,1%

Perussuomalaiset nousi Sdp:n ohi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi Oppositiopuolue perussuomalaisia äänestäisi nyt 19,1 prosenttia suomalaisista, selviää HS:n kannatusmittauksesta. Perussuomalaisten puheenjohtajana on kesästä 2021 lähtien toiminut Riikka Purra. Anni Keski-Heikkilä HS 16:02 PERUSSUOMALAISET on noussut Sdp:n ohi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi, selviää HS:n tuoreesta puoluekannatusmittauksesta. Perussuomalaisia äänestäisi kyselyn mukaan 19,1 prosenttia kansasta, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Puolueen kannatus on noussut tasaisesti heinäkuusta lähtien joka mittauksessa. Joulukuussa perussuomalaisten kannatus oli 17,9 prosenttia, eli kasvua on 1,2 prosenttiyksikköä. Pääministeripuolue Sdp:n kannatus puolestaan on laskenut ja on tällä hetkellä 18,5 prosenttia. Perussuomalaiset nousi Sdp:n ohi myös Ylen kannatusmittauksessa tammikuun alussa. KOKOOMUS jatkaa maan suosituimpana puolueena. Sitä äänestäisi HS:n mittauksen mukaan 22,8 prosenttia kansasta. Kokoomuksen ero muihin on edelleen selvä, mutta sen kannatus laski jo toista kertaa peräkkäin 0,7 prosenttiyksikköä. Viimeksi kokoomuksen kannatus on ollut tätä heikompaa maaliskuussa 2022, jolloin se oli 22,5 prosenttia. Keskustan 9,8 prosentin kannatusluku on puolueelle jälleen mittaushistorian alhaisin. Joulukuusta se on laskenut 0,1 prosenttiyksikköä. Viidenneksi suosituimman vihreiden kannatus on laskenut 9,2 prosenttiin. Vasemmistoliiton, Rkp:n, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kannatukset pysyttelivät lähellä niiden viimeaikaisia kannatuksia. PERUSSUOMALAISTEN täytyy tehdä erityisen paljon töitä saadakseen kannattajansa vaaleissa liikkeelle, sanoo tutkimusjohtaja Sakari Nurmela Kantar Publicista. Nurmelan mukaan perussuomalaisilla on muita enemmän sellaisia kannattajia, jotka eivät omien vastaustensa mukaan äänestäneet kuntavaaleissa vuonna 2021. Äänestämättä jättäneiden houkuttelu uurnille on vaikeampaa kuin heidän, joilla äänestäminen on tapa. ”Se, kuinka hyvin mobilisaatio onnistuu, on hyvin ratkaisevaa”, Nurmela sanoo. Kokoomuksen kannatuslaskun Nurmela uskoo johtuvan siitä, että usein kannatusmittausten johtajan etumatka on kaventunut vaalien lähestyessä. ”Siihen ei välttämättä liity sen kummempaa dramatiikkaa, vaan se on tyypillinen ilmiö, kun vaalit lähestyvät.” EDUSKUNTAVAALIEN lähestyessä ja kampanjoinnin käynnistyttyä on luonnollista, että mittauksissa alkaa näkyä liikehdintää, sanoo Nurmela. Eduskuntavaalit järjestetään 2. huhtikuuta. ”Pyhät ovat nyt takanapäin, ja vaalit alkavat olla jo yllättävän lähellä edessä.” Ennen vaaleja puolueiden kannatuksissa voidaan Nurmelan mukaan nähdä vielä useidenkin prosenttiyksiköiden muutoksia. ”Mitä lähempänä ollaan vaaleja, sitä helpommin pienestäkin asiasta voi tulla hyvin poliittinen kiistakysymys. Sellaiset asiat voivat heilautella kannatusta.” Nurmela muistuttaa perussuomalaisten niin sanotuista jytkyistä takavuosina ja toteaa, että muutoksia voidaan nähdä vielä ihan loppumetreilläkin. ”Kaikkien puolueiden kannattaa yrittää loppuun asti, sillä loppuvaiheessa yritetään vaikuttaa liikkuviin äänestäjiin.”

tiistai 17. tammikuuta 2023

Jumppa ja seurat

Päivän saldoa: Aikamiesjumpassa uudistetussa liikuntakeskuksen kuntosalissa, jossa alku- ja loppujumppien välissä voi käyttää kaikkia eri kuntoilutelineitä. Illalla seurattiin ystäväkodissa verkossa tulleita Siioninvirsiseuroja Mikkelistä Urpo Karjalaisen toimiessa vetäjänä ja seurojen jälkeen pidettiin Kankaanpään Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosaston vuosikokousta tarkastellen mennyttä ja suunnitellen tulevaa.

maanantai 16. tammikuuta 2023

Karhu kääntää kylkeä

Tulevana viikonloppuna tapahtuu: Porissa Mikonkatu 8:ssa on lauantaina jo perinteinen Karhu kääntää kylkeä- tapahtuma, missä on monenlaista ohjelmaa aiheen Kulttuurin kosketus- ympärillä. Järjestäjinä Keski-Porin srk ja Herättäjä-Yhdistys. Illalla klo 18.00 esiintyy Keski-Porin kirkossa 60-henkinen H-Y:n valtakunnallinen kuoro konsertissa, minne em.tapahtumasta hyvin ehtii. Myös dipl.urkuri Juhani Romppanen esiintyy konsertissa. Esiintyvä kuoro pitää Porissa harjoitusviikonlopun ja avustaa myös sunnuntain klo 10 messun musiikissa K-P kirkossa. Tule osallistumaan ja kuuntelemaan! 🎶🎶

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Jeesus Sykarin kaivolla

Kirkkovuosikalenteri 2. sunnuntai loppiaisesta Näytä virsisuositukset Päivän tunnuskuva Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. Raamatun teksti Joh. 4:5–26 Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4 Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Kopioi teksti Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Jeesus Kristus, Herramme. Maan päällä ollessasi sinä ilmaisit monin tavoin kirkkautesi. Elämän arjessa meiltä hämärtyy usein se, että sinä elät ja teet työtäsi meissä ja muissa. Ravistele meidät hereille Henkesi avulla ja vahvista uskoamme rakkautesi voimaan. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 2 Suuri Jumalamme. Sinä olet luonut meidät, ja Poikasi Jeesus Kristus on kuolemallaan hankkinut meille vapautuksen syyllisyydestä ja synnin vallasta. Sinä olet antanut meille myös armolahjoja. Auta meitä ottamaan antamasi lahjat käyttöön. Opeta iloitsemaan iloitsevien kanssa ja rohkaisemaan niitä, jotka ovat uupuneita ja toivottomia. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Herra, kiitämme sinua siitä, että meillä on oma paikkamme seurakunnan jäseninä. Opeta meitä hiljentymään yhdessä sanasi ääreen ja ammentamaan siitä uutta voimaa. Rohkaise meitä ottamaan vastaan myös se, mitä annat meille ehtoollispöydässä. Kiitos, että vapautat meidät pelon ja orjuuden hengestä. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Rakas Jumala. Meidän on välillä vaikea luottaa sinuun. Haluaisimme olla varmoja tulevaisuudesta, eikä meidän ole helppoa heittäytyä vain sinun varaasi. Auta meitä uskomaan, että koko elämämme on sinun käsissäsi. Auta meitä luottamaan, että sinä tänäkin päivänä voit luoda uutta ja antaa lahjoja, joita emme olisi osanneet edes odottaa. Sinua me ylistämme. 5 Rakas Jeesus, kiitos että sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Me emme aina tiedä, miten meidän tulisi rukoilla. Kuitenkin sinä annat meille paljon enemmän kuin osaamme edes pyytää. Auta meitä näkemään suuria ja pieniä ihmeitä, joita elämässämme tapahtuu jatkuvasti. Opeta meitä jättämään kaikki asiamme sinun hoitoosi ja luottamaan kaikessa sinuun. Kiitos, rakas Jeesus.

lauantai 14. tammikuuta 2023

Haapala (syystä) ihmettelee Marinin ulostuloa

Kommentti: Sanna Marin höyryää vaaleihin pyssyt paukkuen – koko perussuomalaisten leimaaminen ”avoimesti rasistiseksi puolueeksi” on vaali­temppujen temppu Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin menee eduskuntavaaleihin pyssyt paukkuen ja rajaa ulostuloillaan demarien hallitusvaihtoehdot paradoksaalisesti lopulta vain kokoomuksen varaan, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala. Timo Haapala 13.1. 13:12 Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ja kokoomuksen puheenjohtaja, gallupien perusteella seuraavan hallituksen todennäköinen muodostaja Petteri Orpo tappelivat tänään politiikan toimittajien kaksintaistelussa. Kuten arvata saattoi, kiivaaksi äitynyt tappelu alkoi heti seuraavasta hallituspohjasta. Tappelu oli jatkoa siihen, että Orpo julisti kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteisiä talouskantoja ja mahdollista hallitusyhteistyötä Ilta-Sanomien viikonvaihteen haastattelussa. Marin puolestaan sulki IS:n vaalitentissä tiistaina peruuttamattomasti perussuomalaiset ulos Sdp:n mahdollisten hallituskumppanien joukosta. Lue lisää: Sanna Marin ei näe Sdp:tä ja perussuomalaisia samassa hallituksessa ” Kun Marin on rajannut perussuomalaiset ulos, Sdp:n ainoaksi mahdollisuudeksi jää lopulta hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa, jonka puheenjohtajaan hän suhtautuu kaiken lisäksi silmin nähden vastenmielisesti. Lue lisää: Näin tulinen debatti eteni: Orpo kuuli Marinilta uutisen – ”Te ette ole tehneet mitään sen eteen” MARIN KÄVI Orpon kimppuun raivokkaasti siitä, että tämä suunnittelee porvarihallitusta perussuomalaisten kanssa. Silmiin pistävän aggressiivisesti esiintynyt Marin leimasi samalla perussuomalaiset ”avoimesti rasistiseksi” puolueeksi. Väite on historiallisen kova suomalaisessa poliittisessa tematiikassa. Samalla Marin tuli näet leimanneeksi rasisteiksi myös puolueen kannattajat, joita on tällä hetkellä gallupien mukaan reilun prosenttiyksikön verran enemmän kuin demareita. – Se on tosiasia, Marin vakuutti vielä ja ihmetteli, miksi poliitikkojen pitäisi hymistellä tämän selvän asian suhteen. ORPO JÄI tämänkin keskustelun altavastaajaksi, mutta ei välttämättä pitkällä juoksulla häviäjäksi. – Me olemme oppositiossa, te hallituksessa, Orpo perusteli yhteisiä kantoja perussuomalaisten kanssa ja sanoi, ettei perussuomalaisia ja heidän suurta äänestäjäkuntaansa voi rajata vaalien jälkeisen yhteistyön ulkopuolelle. Varsinkin talouspolitiikassa kokoomus löytää Orpon mukaan helpommin yhteisen sävelen perussuomalaisten kuin nykyisten hallituspuolueiden kanssa. SANNA MARININ vaalitaktiikka on paradoksaalinen. Kun Marin on rajannut perussuomalaiset ulos, Sdp:n ainoaksi mahdollisuudeksi jää lopulta hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa, jonka puheenjohtajaan hän suhtautuu kaiken lisäksi silmin nähden vastenmielisesti. Sitä ei tentissä suljettukaan pois. Monien mukaan kokoomuksen ja Sdp:n sinipunapohja onkin todennäköisin hallitusvaihtoehto. Orpo on kuninkaantekijä nyt näköjään kaikissa vaihtoehdoissa. Riikka Purran perussuomalaisetkaan eivät pääse hallitukseen ilman kokoomusta. SDP:N SISÄLLÄ Marinin taktiikka on herättänyt kritiikkiä, vaikka politiikan toimittajien tentissä hän antoi ymmärtää, että kuviosta on laaja yhteisymmärrys puolueen sisällä. IS:n tietojen mukaan asiaa ei ole ainakaan Sdp:n puoluehallituksessa käsitelty. IS:lle arvioidaan Sdp:n sisältä, että perussuomalaisia pidetään ”vastenmielisenä vaihtoehtona”, mutta se ei tarkoita, että taustalla olisi joku ”yhteinen päätös”, että perussuomalaiset olisi rajattu Sdp:n hallitusvaihtoehtojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Sdp:n suurimman eli Uudenmaan piirin puheenjohtaja Joona Räsänen arvioi Ilta-Sanomien tiistain tentin jälkeen twitterissä, että Marinin rajaus hyödyttää vain perussuomalaisia. – Koskakohan opitaan, että näitä puheenvuoroja käyttävät pelaavat vaan sen tahon pussiin, jonka haluavat sulkea yhteistyön ulkopuolelle. VAALEIHIN ON kaksi ja puoli kuukautta ja istuvan hallituksen pääministeri on valinnut linjakseen aggressiivisen hyökkäämisen. Normaalisti Marinin kaltaisia puheenvuoroja tulee opposition haastajilta, nyt istuvan hallituksen vetäjältä. Politiikan toimittajien tentissä nähtiin sellainenkin kummallisuus, että Marin leimasi Annika Saarikon johtaman keskustan vasemmistopuolueeksi, kun Orpo yritti muistuttaa, että keskusta on perinteisesti laskettu porvaripuolueisiin, joilla on enemmistö eduskunnassakin. Mutta ehkäpä Marin on oikeassa? Sitä samaa asiaa Saarikko saa nyt äänestäjilleen kertoa. Marin teki Saarikon tilanteesta entistä haasteellisemman. SEKIN ON toki mahdollista, joskin kaukaa haettua, että nykyhallitus jatkaa. Se edellyttää, että keskusta jatkaisi seuraavat neljä vuotta vihervasemmistolaisen hallituksen entistä pienempänä apupuolueena ja totuttelisi yhteistyöhön eritoten vihreiden kanssa. Saarikko saanee kertoa ennen vaaleja pienentyneelle äänestäjäkunnalleen senkin, onko tämä mahdollista. Nyt näyttää joka tapauksessa siltä, että Suomi on menossa kohti yhden sortin blokkivaaleja, joissa Marin on nostanut perussuomalaiset aallon harjalle. Kun Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto ovat linjanneet, ettei perussuomalaiset käy kumppaniksi, rintamalinjat alkavat hahmottua. Arvatenkin asetelma sopii parhaiten juuri Purran perussuomalaisille.

perjantai 13. tammikuuta 2023

PS ei rasistinen, pääministeri ulalla

Politiikka|Puolueet Purra vastaa Marinin kritiikkiin: ”Olen hyvin ylpeä perus­suomalaisesta ihmis­käsityksestä ja arvo­pohjasta” ”Arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää”, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra Twitterissä. Anni Keski-Heikkilä HS 15:31 | Päivitetty 17:52 PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi viestipalvelu Twitterissä puolueesta käytävää keskustelua. ”Arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue; puolustamme Suomea ja suomalaisuutta”, Purra kirjoittaa. ”Olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta. Niillä, jotka sitä vääristelevät, kalvaa ehkä omassa sydämessä.” Purran päivitystä edelsi perjantainen pääministeri Sanna Marinin (sd) kommentti, jonka hän lausui Politiikan toimittajien järjestämässä väittelyssä. Marin kutsui perussuomalaisia joidenkin kansanedustajiensa puheiden perusteella ”avoimen rasistiseksi puolueeksi”. HS ei tavoittanut Purraa perjantaina kommentoimaan asiaa. Lue lisää: Marin: Perussuomalaiset on rasistinen puolue Aiemmin tällä viikolla Marinin Sdp sekä vasemmistoliitto ja vihreät torjuivat hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa tulevalla vaalikaudella. Puolueet perustelivat ilmoituksiaan erilaisilla arvopohjilla perussuomalaisten kanssa. Marin täsmensi perjantaina lisäksi, että puolueet ajattelevat eri tavalla esimerkiksi talouspolitiikasta, työmarkkinoista, ilmastosta ja ympäristöstä. Eduskuntavaalit käydään 2. huhtikuuta. Lue lisää: Kolme puoluetta torjui hallitukseen menon perus­suomalaisten kanssa PERUSSUOMALAISTEN kansanedustajista vain harva oli ottanut Marinin kommentteihin julkisesti kantaa perjantaina iltapäivällä. Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kirjoitti Twitterissä, että Marinin tulisi kertoa esimerkkejä perussuomalaisten rasistisista puheista eduskunnassa. Kansanedustaja Jenna Simula (ps) puolestaan piti Marinin kommenttia kuluneena. ”Pääministeri Sanna Marin on ilmeisesti käynyt antikvariaatissa ja löytänyt vanhan ”Perussuomalaiset on rasistinen puolue” -levyn. Löytyykö yhtään turhempaa, tyhmempää ja kuluneempaa argumenttia?” Simula kirjoitti. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) penäsi Marinilta debatin perusteella parempaa käytöstä. ”Pääministeri Sanna Marinin raivokohtaus vaalitentissä oli tragikoomista katseltavaa. Suomen keskeisiltä johtajilta odottaisi edes alkeellisia käytöstapoja ja kunnioitusta kollegoitaan ja heidän taustaryhmiään kohtaan”, Junnila kirjoitti.

torstai 12. tammikuuta 2023

Iivo paras

KIRJAUDU URHEILU URHEILUMUUT LAJIT Iivo Niskanen valittiin Vuoden urheilijaksi! Tässä äänestyksen 10 parasta Urheilugaalassa valittiin vuoden parhaita suomalaissuorituksia. Iivo Niskanen Iltalehden haastattelussa kansanjuhlassa Vieremällä 22.2.2022. Tekijän kuva Harri Hepojärvi harri.hepojarvi@iltalehti.fi Tänään klo 20:22 (muokattu klo 22:18) Tänään 31 vuotta täyttänyt Iivo Niskanen on valittu Vuoden urheilijaksi. Hiihdon supertähti voitti viime vuonna olympiakultaa 15 kilometrillä, olympiahopeaa parisprintissä ja olympiapronssia yhdistelmähiihdossa. Vuoden urheilija -valinta oli Niskaselle jo uran neljäs. Ensimmäisen kerran hän sai kunnian vuonna 2014 yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Toinen valinta tuli 2017 ja kolmas 2018. – Kiitoksia. Joku voisi todeta, että taas tuo Niskanen, hiihtotähti murjaisi kiitospuheensa kärkeen. – Mulle tämä oli kuitenkin aika pitkä aika, neljä vuotta edellisestä (Vuoden urheilija -palkinnosta), ja urheilu ei joka kausi tuo niitä olympiakultia ja onnistumisia, mies jatkoi. Niskanen oli viime vuonna kaikin puolin elämänsä parhaassa kunnossa. – Kulunut kausi oli urani paras. En sillä kyseisellä matkalla (15 kilometriä perinteisellä) hävinnyt kertaakaan koko maailmancupkauden aikana. Olen siitä tosi onnellinen. Toiseksi Vuoden urheilija -äänestyksessä tuli Wilma Murto ja kolmanneksi Topi Raitanen. Vuoden urheilija -äänestyksen tulokset: 1. Iivo Niskanen 2 563 pistettä 2. Wilma Murto 2 305 3. Topi Raitanen 1 818 4. Lauri Markkanen 1 775 5. Kalle Rovanperä 1 715 6. Kerttu Niskanen 1 457 7. Mikko Rantanen 1 191 8. Valtteri Filppula 489 9. Kristiina Mäkelä 487 10. Krista Pärmäkoski 329

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Ennallistamisesta

"Luontotyyppien ennallistamistoimet koskisivat arviolta 2–6 miljoonaa hehtaaria ja tarkoittaisivat 13–19 miljardin euron kustannuksia vuoteen 2050 mennessä." Jari Koskela: Mittavan hintalapun lisäksi ennallistamisasetuksen kohdentuminen on kovin epäselviä. Tässä voi käydä niin, että maankäytöstä poistetaan pinta-alaa helpommasta päästä ja todellisuudessa luonnon monimuotoisuuden sijaan suojellaankin vain hehtaareja.

tiistai 10. tammikuuta 2023

Lumitöitä

Lumitöitä on riittänyt, niin eilen kuin tänäänkin. Eilen olin aluevaltuustossa, tänään akamiespoikien jumpassa, Kankaanpään sotavetreaanien halituksessa ja Honkajoen miestenpiirissä ja aina välissä lumihommissa, joita meillä riittää omakotitalossa pitkä oma sisääntulotie, jolle ei oikein aurakaan mahtuisi!

maanantai 9. tammikuuta 2023

Hoitajia on saatava

Kansanedustaja Jari Koskela · Kolumni Satakunnan kansassa. Hoiva-ala on isojen muutosten edessä. Sote-uudistus, pakkolaki ja aliresursoitu henkilöstömitoitus ovat viimeisimpiä alaa vaikeuksiin ajaneita poliittisia valintoja. Hoitoalalta poistuu hoitajia jatkuvasti muihin tehtäviin ja koulutusmäärätkin ovat laskussa. Samaan aikaan myös omaishoidossa tikittää pommi väestön ikäääntyessä. Omaiset vastaavat neljä viidesosaa kaikesta hoivasta ja tämä asettaa paineita jo nyt ruuhkautuneelle kotihoidolle. Lopulta nopein ja varmin tapa ratkaista hoiva-alan kriisi on saada alaa vaihtaneet hoitajat takaisin töihin. Tähän ei oikein ole muuta ratkaisua kuin palkkauksen ja työmäärän saaminen tasapainoon. Palkkaratkaisut vaativat julkisen talouden pistämistä kuntoon ja rahoituspohjan vahvistamista. Perussuomalaiset julkaiseekin tänään uuden talouspoliittisen ohjelman. https://www.satakunnankansa.fi/kolum…/art-2000009310247.html

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Kasteen sunnuntai

1. sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Päivän rukoukset 1 Ikuinen Isä. Sinä ilmoitit Jeesuksen rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa. Auta meitä Kristukseen kastettuja pysymään uskollisina kutsumuksellemme sinun lapsinasi. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti. 2 Taivaallinen Isämme, me kiitämme sinua siitä, että olet lähettänyt Poikasi meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi. Kiitos kasteesta, jossa meidät on liitetty hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen. Kiitos Pyhän Henkesi uudistavasta työstä, kiitos ikuisen elämän toivosta. Anna meidän elää tästä valtakuntasi perinnöstä, jonka olemme saaneet pyhiesi joukossa. Me ylistämme sinua, Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. 3 Jeesus Kristus, sinä suostuit kasteessa Vapahtajan kutsumukseesi, sinä tunnet ihmisen osan. Meidät on otettu jo varhain sinun hoitoosi. Elämän haavoittamina tulemme eteesi ja pyydämme: Sinä kipujen mies, paranna meidän kipumme, anna kestävyyttä ja rohkeutta, virvoita sielumme ja henkemme. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 4 Armollinen Jumalamme. Sinä tunnet meidät nimeltä ja puhuttelet jokaista henkilökohtaisesti. Olet myös tarkoittanut meidät elämään yhdessä, perheesi jäseninä. Vie meidät yhteen muiden sinua etsivien kanssa, jotta voimme kannustaa toisiamme uskon kilvoituksessa. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

lauantai 7. tammikuuta 2023

Ervasti journalistiikasta

Journalistit tarvitsevat uudet, aikaamme sopivat ohjeet On aika saattaa toimittajien itsesääntelykoodisto vastaamaan käytäntöjä, joiden mukaan on joka tapauksessa viime vuosina jo toimittu, sivaltaa Pekka Ervasti kolumnissaan. ”Jos uutiskeikalla havaittu todellisuus on ristiriidassa uutiskokouksessa päätetyn työotsikon kanssa, sitä pahempi todellisuudelle”, Pekka Ervasti napauttaa. Kolumni Pekka Ervasti Tietoomme on tullut, että Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys on päättänyt uusia Journalistin ohjeet. Hyvä! Me vanhan liiton journalistit tervehdimme hanketta ilolla. On aika saattaa toimittajien itsesääntelykoodisto vastaamaan käytäntöjä, joiden mukaan on joka tapauksessa viime vuosina jo toimittu. Tässä yhdeksän punktia ohjeisiin. Kymmenennen saa työryhmä ihan itse keksiä. 1. Lähdettä ei tarvitse paljastaa – eikä sitä aina pidä edes olla. Mitä se on: Parhaat juttuideat syntyvät aamuyöstä duuniporukassa. Tekstissä tähän kollektiiviseen lähteeseen voi viitata termeillä ”asiantuntijoden mielestä”, ”puoluelähteistä kerrotaan” tai ”luontoväki kummastelee”. 2. Jos uutiskeikalla havaittu todellisuus on ristiriidassa uutiskokouksessa päätetyn työotsikon kanssa, sitä pahempi todellisuudelle. Mitä se on: Iso laiva kääntyy hitaasti. Otsikot on jo ladattu tekstipohjalle, eikä niitä voi muuttaa, koska editori lähti jo joogatunnille. 3. Haastateltavan kanssa ei ole syytä olla missään tekemisissä. Mitä se on: Kontaktit varsinkin vääriä mielipiteitä omaaviin tahoihin on syytä rajoittaa minimiin manipulaatiovaikutuksen ja riippuvuuksien estämiseksi. Eläköön kaukoputkijournalismi! 4. Journalistinen tasapuolisuus ei koske vääriä mielipiteitä. Mitä se on: Miksi antaa palstatilaa epämielyttävälle pukuäijälle, kun koko slotin voi täyttää lutuisen suosikkidosentin oikeilla näkemyksillä. 5. Se mikä ei ole laitonta, voi siitä huolimatta olla paheksuttavaa. Mitä se on: Päätösvalta siitä, mikä on paheksuttavaa kuuluu medialle. Tästä oikeudesta ei tule koskaan luopua! 6. Jutussa esitettyjen faktojen pitää perustua tieteeseen. Mitä se on: Tietenkin! Tieteeseen perustuvilla faktoilla aikoinaan vastustettiin ydinvoimaa ja kannatetaan nyt. 7. Toimittaja on aina suden puolella lammasta vastaan. Mitä se on: Tämä pätee eritoten suurpetokeskusteluun. 8. Miksi kirjoittaa tiiviisti ja nasevasti, kun voi kirjoittaa pitkästi, tylsästi ja elitistisesti? Mitä se on: Journalismi ei ole mikään Marttojen teatteriretki, vaan kansanvalistusta. Kahden aukeaman esseen lukeminen modernin performanssitaiteen huikeista visioista on kansalaisvelvollisuus! 9. Journalistin on kaikissa työprosessin vaiheissa otettava huomioon niiden vaikutukset ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Mitä se on: Poikkeus: Reportaasimatka Reilun kaupan kahvitilalle Afrikkaan voidaan tehdä lentäen firman piikkiin business-luokassa, koska ilmaliikenteeseen pitää saada ensin globaali, systeemitason ratkaisu. Kirjoittaja on politiikan toimittaja

perjantai 6. tammikuuta 2023

SE ITÄMAAN NELJÄS TIETÄJÄ

Kolme idän tietäjää eli kuningasta tiedämme. Melchior Nuubian ja Arabian kuningas toi Jeesuksen kuninkuutta korostaen kultaa, nuorin Balthaser Saabasta suitsuketta rukouksen vertauskuvana ja vanhin Kaspar Tarsiista mirhaa uhrikuolemasta muistuttaen. He edustivat myös kolmea eri ihmisen ikäkautta: nuoruutta, keski-ikää, vanhuutta. He esiintyvät tämän loppiaisen evankeliumitekstissä, mutta legenda = pyhä kertomus kertoo myös neljännestä itämaan tietäjästä, kuninkaasta. Hänkin halusi lähteä tervehtimään kirjoitusten mukaista tähden syttymisen ilmoittamaa rakkauden ruhtinasta juutalaisten kuningasta ottaen mukaansa lahjaksi kallisarvoisen rubiinin. Matkalla hän tuli kylään, jonka yläpuolella liehui musta lippu mustan surman riehumisen merkiksi. Hän hoivasi sairaita aamuvarhaisesta iltamyöhään sairastuen itsekin. Seuraavaksi hän saapui kaupunkiin, jonka torilla myytiin orjia, hänen oman maansa kansalaisia. Arvokkaalla rubiinillaan hän sai ostettua heidät vapaaksi. Lopulta hän pääsi perille haluten nähdä miten rakkauden ruhtinaan valtakunnassa eletään. Sinne saapuessaan hän näkikin ristikulkueen ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Ristin päällä oli kirjoitus: Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Heidän katseensa kohtasivat, ja kuninkaalle kirkastui Jeesuksen tuntevan hänet ja hyväksyvän syyt, jotka viivyttivät häntä matkalla nämä monet vuodet. Katseet kohtasivat vain silmänräpäyksen verran, mutta se riitti. Kuninkaan sydän oli pakahtua ilosta ja onnesta kokiessaan näin Jeesuksen rakkauden. Tätä samaa mekin jokainen saamme tuntea todeksi, koska meillä on lunastus ja rikkomustemme anteeksiantamus Jeesuksen uhrikuolen tähden.

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Kirkkovaltuusto

Heti näin vuoden alussa oli uuden Kankaanpään kirkkovaltuuston luottamushenkilöiden valintakokous. Nythän on ensi kertaa viisi seurakuntaa yhdessä Kankaanpään ja aiemmin jo mukana olleiden Honkajoen ja Jämijärven lisäksi myös Karvia ja Siikainen. Valittiin valtuuston puheenjohtajat, kirkkoneuvosto ja jokaiseen seurakuntaan kappelineuvosto tai piirineuvosto!

tiistai 3. tammikuuta 2023

Rydman perussuomalaisiin

Katso täältä, paljonko pörssisähkö maksaa nyt ja seuraavien tuntien aikana POLITIIKKA Wille Rydman liittyy perus­suomalaisiin Kansanedustaja Wille Rydman liittyi lukiolaisena kokoomukseen vuonna 2002. Eilen Rydman erosi kokoomuksesta ja siirtyi tänään perussuomalaisten jäseneksi. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Anttijussi Ripaoja, Mika Lehto 10:36 | Päivitetty 11:21 AHDISTELUKOHUN keskelle joutunut kansanedustaja Wille Rydman kertoi eilen maanantaina eroavansa kokoomuksesta. Tiistaina hän kertoi liittyvänsä perussuomalaisiin. Rydman on huhtikuun eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaana Helsingissä. Rydman kertoi blogissaan, että hän ei täysin omasta tahdostaan kokoomuksesta loikannut perussuomalaisiin. – Nytkään en luopunut kokoomuksesta helposti enkä edes omasta tahdostani. Mutta kun sen oven puolueen nykyjohto minulta sulki, ei ollut enää vaikeaa tehdä sitä valintaa, jonka todennäköisesti olisin muutoinkin tehnyt, jollei minulla olisi ollut jo pitkää aiempaa taustaa toisessa puolueessa. Liityn siis nyt perussuomalaisten jäseneksi ja olen sen listoilta ehdolla tämän kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä, Rydman kirjoitti. PERUSSUOMALAISIIN loikannut Rydman jatkoi blogissaan kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ja ryhmäjohtaja Kai Mykkäsen arvostelua. – Jos viimeisten viiden vuoden aikana olisin ollut se sama 16-vuotias lukiolainen jollainen olin vuonna 2002, en todennäköisesti olisi valinnut kokoomusta. Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran puolue olisi luultavasti ollut minulle paljon luontevampi valinta kuin Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen kokoomus. – Poliittisesti perussuomalaiset on kehittynyt yhä enemmän sellaisen puolueen suuntaan, jollaista kaltaiseni oikeistolaisen on luontevaa äänestää. Siitä on tullut yhä enemmän markkinatalouspuolue historiallisen sosiaalipopulisminsa sijaan. Se on jättänyt taakseen tunnepitoisen EU-vastaisuuden ja vaihtanut sen älylliseen EU-kritiikkiin, jollaista usein kaipaa myös kaltaiseni EU-jäsenyyteemme sinänsä myönteisesti suhtautuva oikeistolainen, Rydman perusteli loikkaansa perussuomalaisiin. HELSINGIN perussuomalaiset otti ilolla vastaan uuden ehdokkaan kevään eduskuntavaaleihin. Helsingin piirin tiedotteessa kiitellään Rydmanin maahanmuuttonäkemyksiä ja muistutetaan, että Rydman äänesti kokoomuslaisena EU:n elvytyspakettia vastaan eduskunnassa. – Etenkin Rydmanin ajama maahanmuuttopolitiikka istuu hyvin yhteen perussuomalaisten arvomaailman kanssa. Arvostamme Rydmanin työtä myös perustuslakivaliokunnassa ja hänen panostaan esimerkiksi yrityksessä torjua EU:n elpymispaketin hyväksyntä, minkä suhteen Rydman oli alusta alkaen samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa, perussuomalaisten Helsingin piirihallitus totesi tiedotteessaan. Kansanedustaja Rydman joutui jättämään kokoomuksen eduskuntaryhmän kesällä, ja Rydman perusti oman eduskuntaryhmänsä, kun HS oli julkaissut jutun Rydmanista. Jutussa kerrottiin Rydmanin takavuosien toiminnasta nuorten naisten kanssa. Nousseen kohun takia poliisi tutki asiat, ja joulukuussa Rydman vapautettiin syytöksistä. Kokoomus kuitenkin edelleen suhtautui Rydmaniin epäillen, hänen paluustaan kokoomuksen eduskuntaryhmään ei juuri keskusteltu eikä Rydmanin ehdokkuudesta kokoomuksen listoilla kevään vaaleissa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuoden ensimmäinen päivä

Uudenvuodenpäivä Joulujakso, jouluaika Jeesuksen nimessä Tammikuun ensimmäinen päivä sai kirkollisen sisältönsä jo ennen kuin sitä vietettiin kalenterivuoden vaihtumisen päivänä. Päivä on ns. joulun oktaavi (kahdeksas päivä, viikon kuluttua vietettävä jälkijuhla). Kuvaus Jeesuksen lapsuudesta on ehtinyt ympärileikkaukseen ja nimenantoon asti, ja siihen liittyen tekstit puhuvat Jeesuksen nimen merkityksestä. Muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei meille ole annettu. Jeesus-nimi merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’. Siihen nimeen on turvallista luottaa alkavana vuotena. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Antifoni: Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, ja jokaisen kielen on tunnustettava: ”Jeesus Kristus on Herra.” Fil. 2:10–11 Psalmi: Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.   Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi.   Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan,   ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.   Mikä on ihmislapsi!   Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.   Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,   asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet,   taivaan linnut ja meren kalat,   kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman! Ps. 8:2–10   Kunnia Isälle ja Pojalle   ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen. Antifoni toistetaan Hallelujasäe Ylistäköön minun suuni Herraa, hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut aina ja ikuisesti! Ps. 145:21 TAI Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Hepr. 13:8 Kopioi teksti Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Ikuinen Isä, sinä annoit Poikasi syntyä ihmiseksi meidän tähtemme ja annoit hänelle nimen Jeesus. Auta meitä elämään lyhyt elämämme niin, ettemme kieltäisi hänen nimeään, vaan saisimme ikuisen autuuden hänen kauttaan, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 2 Herra Jeesus Kristus. Sinä olet tullut ajalliseen elämäämme antaaksesi meille ikuisen elämän. Tahdomme alkaa uuden vuoden sinun nimessäsi. Vahvista meitä kohtaamaan sen ilot ja vaikeudet. Lisää luottamustamme ja lujita toivoamme. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 3 Jeesus Kristus. Sinä olet voima heikkoudessa ja valo pimeydessä. Sinä olet uskomme ja elämämme perustus. Sinun nimesi on Vapahtaja. Rohkaise meitä etsimään vapautusta omantunnon syytöksistä ja kaikesta, mikä orjuuttaa ja pitää kahleissa. Opeta meitä luottamaan sinuun syvemmin ja jättämään tulevaisuutemme sinun käsiisi. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 4 Rakas Jumala. Sinä annoit Pojallesi nimen Jeesus jo ennen kuin hän syntyi. Sinä tunnet meidät jokaisen nimeltä. Kiitos päivästä, jolloin kasteessa otit meidät lapsiksesi. Kiitos, että koko elämämme ajan olemme hoidossasi. Nyt, aloittaessamme uutta vuotta, pyydämme sinun johdatustasi perheillemme ja koko elämällemme. Pidä meistä huolta. Ohjaa meitä niihin tehtäviin, joihin olet meidät tarkoittanut. Kuule meitä Jeesuksen, Vapahtajamme nimessä. 5 Kaikkivaltias Isä. Aikamme on sinun lahjaasi. Kiitämme sinua päättyneestä vuodesta ja huolenpidostasi. Kiitos luomisen työstä, jolla sinä ylläpidit elämää. Kiitos pelastuksen lahjasta, jonka sinä annoit meille uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi. Taivuta sydämemme tänä vuonna kuulemaan Kristuksen ääntä sanassasi. Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. 6 Jumala, kiitos että saamme aloittaa uuden vuoden sinun kasvojesi edessä. Me emme tiedä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Emme aina tiedä edes sitä, mikä on parasta itsellemme ja toisille. Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Sinä tunnet nekin asiat, jotka tuntuvat vaikeilta ja kipeiltä. Jätämme koko elämämme sinun käsiisi ja pyydämme, että pidät meistä huolta. Siunaa alkanut vuosi. Sinua me ylistämme.