lauantai 31. joulukuuta 2022

Uuteen vuoteen armon varassa

Uusi vuosi on edessämme ja tulevaisuudestamme emme paljoakaan tiedä. Siksi on lohdullista tietää, ettei meidän tarvitsekaan kestää omassa varassamme, vaan saamme pyydellä, niin kuin Jeesuksen vertauksessa viinitarhuri, kun hänen herransa oli kehottanut hakkaamaan pois hedelmättömän viinipuun: ”Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää.” Vuoden vaihde onkin aina itsetutkistelujen ja tulevaisuuden tarkastelun aikaa. Mennyt vuosi on monella tavoin ollut vaikeaa ja raskastakin, varsinkin Venäjän raakamainen sota Ukrainaa vastaan ahdistaa meitä kaikkia! Syystä on vanhassa almanakassa perinteisesti laitettu tammikuun alkuun nöyrä rukous: Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys! Nykyisenä voimakkaan muutoksen ja rajujakin yllätyksiä täynnä olevana aikana voimme olla varmoja vain taakse jääneen vuoden tapahtumista. Tulevaisuus edessämme aukenee tuntemattomana. Syystä Väinö Malmivaara kyselee uuden vuoden virressään: “Kuinka lainkaan uskallamme käydä vuoteen alkavaan?” Ja niinpä hän löytää vastauksena nöyrän rukouksen: “Kuule, Herra, huutoamme, saavu jälleen auttamaan. Anna uuden vuoren armo, särkyneeksi sydän lyö. Katso, Herra, nääntyneihin, uudeksi luo mielemme. Kerran kiitossäveleihin vielä taipuu kielemme.” Psalmista kahdeksan saamme lukea kaiken epävarmuutemme ja tulevaisuudenpelkommekin keskellä, miten meidän Herramme on niin suuri, että hänen valtasuuruutensa ulottuun kaikkeen maassa ja aina taivaittenkin ylitse! Psalmirunoilija jatkaakin katsellessaan Jumalan taivasta ja hänen sormiensa tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka hän on luonut, että mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Psalmintekijä kirjoittaa sitten meistä ihmisistä: “Ja kuitenkin Sinä Jumala teit hänestä lähes jumal´olennon, Sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle. Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan Sinun nimesi kaikessa maassa!” Kaiken Luoja, Taivaallinen Isämme hallitsee koko maanpiiriä Poikansa Jeesuksen kanssa kutsuen meitä yhteistyöhön viljelemään ja varjelemaan maapalloamme. Siinä meille riittää tehtävää myös yhteisesti politiikan avulla mahdollistaaksemme rauhan säilymisen, ilmaston varjelemisen, köyhyyden poistamisen ja nälkäisten ruokkimisen. Näin Taivaallisella Isällämme on meitä kohtaan rakkauden ajatukset. Siksi hän antoi ainoan Poikansa, jotta meillä hänen kauttansa olisi niin tämä ajallinen kuin iankaikkinenkin Elämä! Saammekin turvallisesti elää alkanutta uutta vuotta ja rukoilla: Jumala! Katselen uutta aikaa edessäni. En tiedä, mitä on tulossa. Anna minulle luottamusta ja toivoa, jotka kannattelevat kaikkien vaiheiden ja aikojen yli. Suo, että osaisin irrottautua vanhasta. Anna avoin mieli ottaa vastaa tuleva. Kiitos, että Sinä olet sama eilen, tänään ja huomenna. Sinun varassasi olen tähän asti tullut. Sinun varassasi lähden tästä eteenpäin! Amen (kirjoitukseni vuoden viimeisen viikon PS-lehdessä)

perjantai 30. joulukuuta 2022

Vesisateen jäljiltä liukkaalla tunnin lenkillä

Roktähti Juissi LäskinenTunnin Lenkki 2 t · Vuoden 2022 viimeinen lenkki tehty ja mukana oli voimatrio. Muut ehkä pelkäsivät keliä tai olivat aloittaneet jo uuden vuoden vastaanoton. Kolmistaan (minä, Anssi & Hannu) siis taivallettiin osittain hiekoitettuja katuja pitkin ja pysyimme pystyssä, tosin vauhti oli vähän normaalia verkkaisempi haastavissa olosuhteissa mutta tunti saatiin kuitenkin kulumaan. Seuraava lenkki siis ensi vuonna. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 2 kommenttia Teuvo Puska Kiitos samoin. Vastaa4 minMuokattu Anssi Joutsenlahti Anssi Joutsenlahti Ja todella koko porukka (trio) pysyi pystyssä, vaikka ainoastaan mulla oli oikein tuliterät uudet piikkikengät, toista kertaa jalaassa!😊

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Naton mahdollisuudet jopa Niinisaloon

Koskela: Puolustuspolitiikan mahdollisuudet – Satakunnasta Nato-maakunta 28.12.2022 13.00 Suomen Nato-jäsenyys lähenee, vaikka toistaiseksi Turkki ja Unkari hankaavat sisäpoliittisista syistä vielä vastaan. On Suomelle hyvä, että tuki Nato-jäsenyydelle on laajaa niin kansan kuin puolueidenkin keskuudessa. Turvallisuuspolitiikassa ei pidä lähteä keräämään irtopisteitä sooloilemalla lyhytnäköisesti. Tuleva Nato-jäsenyys edellyttää, että tarkastelemme koko Suomen puolustuspoliittisia ulottuvuuksia uudelleen. Satakunnalla tulee olemaan Nato-Suomessa kokoaan merkittävämpi asema. Satakunnan puolustuspoliittista merkitystä korostaa tietysti Porin prikaati ja sen molemmat varuskunta-alueet Niinisalossa ja Säkylässä. Porin prikaati on Suomen suurin maavoimien joukko-osasto ja harjoittelualueet Satakunnassa ovat ensiluokkaiset. Pohjankankaan ja Hämeenkankaan harjoitusalueet ovat koko Euroopan mittavimpia. Pitää mennä Rovajärvelle asti, jos tykeillä halutaan ampua kauemmas. Alueet on testattu jo kansainvälisten joukkojenkin kanssa. Tänä vuonna Satakunnassa on ollut harjoittelemassa useita Nato-maita yhteisissä harjoituksissa. Satakunnan merkitys Nato-Suomessa korostuu myös Porin ja Rauman satamien vuoksi. Läntisen Suomen satamien rooli on suuri, sillä niillä ei ole Suomenlahden risteävän liikenteen riskejä. Porin syväsatama on hyvin pienin muutoksin otettavissa käyttöön myös Naton kaluston vastaanottopaikkana. Samalla olisikin syytä kunnostaa ratayhteys Porista Niinisaloon. Valmis ratakäytävä vaatii vain pölkyt ja kiskot. Pitkällä tähtäimellä toivon tietysti, että ratayhteys aina Parikkalaan asti otetaan käyttöön ja pääradan tavaraliikennettä siirretään tälle yhteysvälille. Oma lukunsa on myös Porin pelastusharjoitusalue, jota pitäisi kehittää entisestään puolustusvoimien ja kansainvälisten harjoitusjoukkojen koulutusalueena. Pori on sopivasti Säkylän ja Niinisalon puolivälissä. Täällä voitaisiin kouluttaa niin puolustusvoimien kuin kansainvälisten joukkojenkin miehistöä. Unohtaa ei myöskään pidä Porin lentokentän sekä Niinisalon varalaskupaikan roolia uudessa puolustuspoliittisessa tilanteessa. Puolustuspolitiikkaan panostamalla haluamme säilyttää rauhan. Sotaa ei kukaan meistä halua ja siksi on syytä varautua ja tehdä yhteistyötä. Olen varma, että Satakunnassa osataan hyödyntää Nato-jäsenyyden tuomat monet mahdollisuudet. Tehdään yhdessä Satakunnasta koko Suomen Nato-maakunta. Jari Koskela Kansanedustaja (ps.)

tiistai 27. joulukuuta 2022

Perussuomalaisilla vetovoimaa

Ja tähän tämän päivän MTV:n uutinen sitä, että kokoomuksen piiripäättäjien mieluisin hallituskumppani on perussuomalaiset IS.FI Kommentti: Nyt jännitetään kaksintaistelua Sanna Marin vs. Riikka Purra – sähkön hinta on vain yksi vaalikevään kamppailulajeista! Haapalan artikkeli

maanantai 26. joulukuuta 2022

Tapaninpäivä

Kirkkovuosikalenteri Tapaninpäivä (2. joulupäivä) Joulujakso, jouluaika Kristuksen todistajat Toinen joulupäivä, ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä, muodostaa vastakohdan ensimmäiselle joulupäivälle. Jumalan pelastussanoma jakaa ihmiset sen vastaanottaviin ja sen hylkääviin, Kristuksen seuraajiin ja hänen vainoojiinsa. Jumala antaa Pyhän Hengen voimaksi jokaiselle, joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen. Päivän rukoukset 1 Herra, meidän Jumalamme. Sinä vahvistit Hengelläsi pyhiä marttyyreja todistamaan Kristuksesta sekä sanoillaan että verellään. Me rukoilemme: Vahvista meitäkin pysymään kestävinä kilvoituksessa ja olemaan uskollisia kuolemaan asti. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 2 Jumala, taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua siitä, että saamme viettää Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Sytytä sydämeemme rakkautesi, että myös me osaisimme marttyyrisi Stefanoksen tavoin rukoilla vihamiestemme puolesta ja antaa heille anteeksi. Vahvista meitä todistamaan sanoin ja teoin Pojastasi ja ylistämään armoasi silloinkin, kun kohtaamme vastarintaa ja vihaa hyvän sanomasi saattajina. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Rakas Vapahtaja, sinun tiesi kulki seimestä Golgatalle kärsimyksen varjossa. Ristisi julistaa rakkautesi voittoisaa sanomaa. Sinä lähetit opetuslapsesi kuin lampaat susien keskelle. Uskollinen todistajasi Stefanos kivitettiin. Lukemattomien marttyyrien veri on vuotanut hänen jälkeensä todistuksena uskollisuudesta sinua kohtaan. Pue meidätkin uskon taisteluvarustukseen, että jaksamme rohkeasti tunnustaa sinua. Ole rinnallamme, kun valhe ja viha nousevat meitä vastaan. Anna meidän saada voiton seppele kirkkaudessa kaikkien pyhiesi kanssa. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Herramme ja Vapahtajamme. Raivaa sydämeemme tilaa myös niille, jotka ovat meitä vastaan ja joita emme omin voimin kykene rakastamaan. Leppymättömyys on suuri synti: se särkee yhteyden ihmisten välillä. Herra, me tarvitsemme elämää sinussa, jotta voisimme antaa anteeksi. Anna meille se mieli, joka sinulla oli, jotta voisimme siunata vihamiehiämme ja pyytää heille anteeksiantoasi. Avarra mielemme, jotta näkisimme kaiken rikkinäisyytemme armosi valossa. Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Joulu juhlista jaloin

Kuusi juhlistaa joulua, niin kuin joululaulut, hartaudet jne. Jopa hanget korkeat nietoksetkin joululaulun sanoin. Ja ensimmäinen kirjakin on nyt joulupäivänä luettu Markku Jokisipilän erinomainen viime vuonna ilmestynyt kirja perussuomalaisista!

perjantai 23. joulukuuta 2022

Aatonaattona

Aatonaattona näyttää siltä, että koko loppu vuosi on vapaata ilman ainoatakaan kokousta ja muutakaan tehtävää. Voi hengittää vapaasti ja palautua. Lenkkejäkin tehdä, vaikka kylmääkin on 6-7- astetta pakkasta, mutta senkin kärsii suomalainen mieskin! Voipi lukea vaikka joululahjakirjoja! Joita ehkä huomenissa tulee?

torstai 22. joulukuuta 2022

Gallup: PS 17,9%

Politiikka|HS-gallup Keskustan kannatus ennätyksellisen alhaalla Perussuomalaiset ottaa Sdp:tä kiinni. Keskustan kannatus vajosi HS:n gallupissa ensi kertaa alle kymmeneen prosenttiin. Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (keskellä), maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (vas.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (oik.) keskustelevat eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 14. joulukuuta. Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (keskellä), maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (vas.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (oik.) keskustelevat eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 14. joulukuuta. KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Teemu Muhonen HS 2:00 | Päivitetty 7:05 KOKOOMUS lähtee eduskuntavaalivuoteen Suomen suosituimpana puolueena, kertoo Helsingin Sanomien tuore puoluekannatusmittaus. Kokoomusta äänestäisi nyt 23,5 prosenttia suomalaisista. Kannatus väheni hieman edelliskuusta. TOISEKSI suosituimpana jatkaa pääministeripuolue Sdp 19,1 prosentin kannatuksellaan. Perussuomalaiset on kolmannella sijalla jo melko lähellä Sdp:tä. Perussuomalaisten kannatus jatkoi kasvuaan ja on nyt 17,9 prosenttia. Vielä heinäkuussa puolueen kannatus oli alle 15 prosenttia. Sdp:n etumatka perussuomalaisiin on supistunut kesän neljästä prosenttiyksiköstä runsaaseen prosenttiyksikköön. ”Perussuomalaisten lähtökohdat vaaleihin ovat nyt paremmat kuin neljä vuotta sitten. Puolueen kannatus on nyt kaksinkertainen verrattuna vastaavaan ajankohtaan ennen edellisiä eduskuntavaaleja”, sanoo mittauksen toteuttaneen Kantar Publicin tutkimusjohtaja Sakari Nurmela. MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY PERUSSUOMALAISTEN ohella myös vihreät kasvatti kannatustaan tuoreessa mittauksessa noin puoli prosenttiyksikköä. Puolue saisi nyt 9,8 prosenttia äänistä. Keskusta pysyi niukasti vihreiden edellä. Puolueen kannatus väheni 0,2 prosenttiyksikköä ja on nyt 9,9 prosenttia. ”Olemme toteuttaneet vuodesta 1991 lähtien 231 mittausta. Nyt keskustan kannatus on ensimmäistä kertaa alle kymmenen prosenttia”, Nurmela kertoo. Ylen joulukuussa julkaisemassa mittauksessa keskustan kannatus oli vielä alhaisempi, tasan yhdeksän prosenttia. VASEMMISTOLIITON, Rkp:n, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kannatuslukemat olivat tuoreessa mittauksessa suurin piirtein samat kuin edelliskuussa. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on edellisten kuukausien tapaan noin 51 prosenttia. VARMIMPIA omasta puoluekannastaan ovat perussuomalaisten kannattajat. Heistä yli 40 prosenttia oli erittäin varmoja kannastaan. Toisaalta perussuomalaisten kannattajista jopa kolmasosa on sellaisia henkilöitä, jotka kertomansa mukaan eivät äänestäneet kesäkuun 2021 kuntavaaleissa tai eivät halua kertoa, mitä tekivät. MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY Perussuomalaiset näyttää siis saaneen taakseen niin sanottuja nukkuvia äänestäjiä, Kantarin Nurmela arvioi. Sama ilmiö koskee pienemmässä määrin myös vihreitä ja Sdp:tä, jonka kannatusta voi tukea pääministeri Sanna Marinin (sd) henkilökohtainen suosio. Ei-vakiintuneisiin kannattajiin liittyy Nurmelan mukaan aina riski siitä, käyvätkö he lopulta äänestämässä vaaleissa. ”Perussuomalaisten näkökulmasta kunta- ja aluevaaleissa kävi niin, että tämä porukka ei lopulta lähtenyt riittävän hyvin liikkeelle. Eduskuntavaaleissa taas perussuomalaiset on onnistunut tekemään ’jytkyn’ kolmesti”, Nurmela sanoo. Fakta Näin tutkimus tehtiin Kantar Public toteutti tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta. Tutkimusaineisto kerättiin 14.11.–16.12.2022. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 2  512 henkilöä. Otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Otos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla. Virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla. Niiden osuus, jotka eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa tai sanoivat, etteivät kävisi äänestämässä, oli 28 prosenttia. Jaa Tallenna Kommentoi Ilmoita asiavirheestä Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita Politiikka|HS-gallup Keskustan kannatus ennätyksellisen alhaalla Perussuomalaiset ottaa Sdp:tä kiinni. Keskustan kannatus vajosi HS:n gallupissa ensi kertaa alle kymmeneen prosenttiin. Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (keskellä), maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (vas.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (oik.) keskustelevat eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 14. joulukuuta. KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Teemu Muhonen HS | Päivitetty 7:05 KOKOOMUS lähtee eduskuntavaalivuoteen Suomen suosituimpana puolueena, kertoo Helsingin Sanomien tuore puoluekannatusmittaus. Kokoomusta äänestäisi nyt 23,5 prosenttia suomalaisista. Kannatus väheni hieman edelliskuusta. TOISEKSI suosituimpana jatkaa pääministeripuolue Sdp 19,1 prosentin kannatuksellaan. Perussuomalaiset on kolmannella sijalla jo melko lähellä Sdp:tä. Perussuomalaisten kannatus jatkoi kasvuaan ja on nyt 17,9 prosenttia. Vielä heinäkuussa puolueen kannatus oli alle 15 prosenttia. Sdp:n etumatka perussuomalaisiin on supistunut kesän neljästä prosenttiyksiköstä runsaaseen prosenttiyksikköön. ”Perussuomalaisten lähtökohdat vaaleihin ovat nyt paremmat kuin neljä vuotta sitten. Puolueen kannatus on nyt kaksinkertainen verrattuna vastaavaan ajankohtaan ennen edellisiä eduskuntavaaleja”, sanoo mittauksen toteuttaneen Kantar Publicin tutkimusjohtaja Sakari Nurmela. PERUSSUOMALAISTEN ohella myös vihreät kasvatti kannatustaan tuoreessa mittauksessa noin puoli prosenttiyksikköä. Puolue saisi nyt 9,8 prosenttia äänistä. Keskusta pysyi niukasti vihreiden edellä. Puolueen kannatus väheni 0,2 prosenttiyksikköä ja on nyt 9,9 prosenttia. ”Olemme toteuttaneet vuodesta 1991 lähtien 231 mittausta. Nyt keskustan kannatus on ensimmäistä kertaa alle kymmenen prosenttia”, Nurmela kertoo. Ylen joulukuussa julkaisemassa mittauksessa keskustan kannatus oli vielä alhaisempi, tasan yhdeksän prosenttia. VASEMMISTOLIITON, Rkp:n, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kannatuslukemat olivat tuoreessa mittauksessa suurin piirtein samat kuin edelliskuussa. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on edellisten kuukausien tapaan noin 51 prosenttia. VARMIMPIA omasta puoluekannastaan ovat perussuomalaisten kannattajat. Heistä yli 40 prosenttia oli erittäin varmoja kannastaan. Toisaalta perussuomalaisten kannattajista jopa kolmasosa on sellaisia henkilöitä, jotka kertomansa mukaan eivät äänestäneet kesäkuun 2021 kuntavaaleissa tai eivät halua kertoa, mitä tekivät. Perussuomalaiset näyttää siis saaneen taakseen niin sanottuja nukkuvia äänestäjiä, Kantarin Nurmela arvioi. Sama ilmiö koskee pienemmässä määrin myös vihreitä ja Sdp:tä, jonka kannatusta voi tukea pääministeri Sanna Marinin (sd) henkilökohtainen suosio. Ei-vakiintuneisiin kannattajiin liittyy Nurmelan mukaan aina riski siitä, käyvätkö he lopulta äänestämässä vaaleissa. ”Perussuomalaisten näkökulmasta kunta- ja aluevaaleissa kävi niin, että tämä porukka ei lopulta lähtenyt riittävän hyvin liikkeelle. Eduskuntavaaleissa taas perussuomalaiset on onnistunut tekemään ’jytkyn’ kolmesti”, Nurmela sanoo.

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Veteraanisukupolven muistamista

Tuomas tuopi joulun tullessaan, näin saimme viedä kaksikymmentäseitsemän joulukukkaa ja kahvi- tai suklaapakettia sotiemme veteraanien leskille, joukkoon ei mahtunut kuin kaksi sotiemme veteraania, kun kolme veteraanien tervehdystä siirtyi huomiseen, joista kaksi on Porin Diakissa ja yksi Jämijärven Attendossa. Ihan kaikkiin laitoksiin ei päässyt sisälle, korona on taas jylläämässä. Mutta joulumieltä saimme olla levittämässä👼🎅🥰

Ulkokello paikallaan

Tänään Kankaanpään uusitun liikuntakeskuksen kuntosalista tultuani, kun oli treenannut eri laitteissa, vaikka äijäjumppa tietämättäni oli jäänyt joulutauolle, menin liikunnanjohtaja Ilari Köykän puheille eräästä laitehankinnasta. Samalla sanoin, että koska saadaan liikuntakeskuksen ulkoseinään siinä ennen remonttia ollut kello takaisin, kun sitä ei remontin jälkeeen ole näkynyt. Ja monet kerrat siitä on puhuttu. Ilari talutti minut hyväntahtoisesti ulos ja kas kummaan, kello olikin ilmestynyt seinälle, ollut siellä jo viikonpäivät. Hieno juttu kaikin tavoin.☺️😍🥰😘

maanantai 19. joulukuuta 2022

Valtuustokokouksia

Vuoden viimeisten valtuustokokousten aikaa. Tänään Aluevaltuuston kokous oikein Yyterin hotellissa ruokailuineen klo 13 ja klo 16 Kankaanpään kaupunginvaltuusto, jonne ehdin kuin ehdinkin juuri nimenhuudon lopuksi, pari muuta aluevaltuutettua saapui paljon myöhemmin ja neljäs vasta tunnin päästä. Huomenissa nykyisen kirkkovaltuuston viimeinen kokoontuminen pidetään Hakoniemen leirikeskuksessa!

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Vanhassa vara parempi

Kyllä vaan vanhat perinteiset joululaulut kepittävät ns. uudemmat joululaulut. Se tuli taas todistetuksi Honkajoen kirkon kauneimmissa joululauluissa, Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa, Varpunen jouluaamuna Joulupuu on rakennettu jne ovat lyömättämiä!

lauantai 17. joulukuuta 2022

Neljä vuotta sitten ja taas tänään

Näin tasan neljä vuotta sitten (blokimuistelu) ja taas tänään tarjosimme makkaraa 250 henkilölle torilla ja glögiä ja kahvia PerusPesällä entisen Tiimarin takana kun Tiimari tila on saanut ravintolan. Näin muuttuu maailma Eskoseni eikä muutu, kun taas mennään eduskuntavaaleja kohden, nyt vaan paikalla oli oman paikkakunnan kansanedustaja ja samalla kansanedustajaehdokas, neljä vuotta sitten vain varakansanedustaja ja samalla eduskuntavaaliehdokas!

perjantai 16. joulukuuta 2022

On säitä pidellyt

Ei oo vuodet veljeksiä, vuosi sitten jakeluhommissa Lavian Huuhkajavuoren maisemissa ei lunta, vain putoukset jäässä, nyt lunta on satanut kymmeniä senttejä, uhkana kyllä lämpeneminen ja lumen sulaminen ensi viikolla!

torstai 15. joulukuuta 2022

Kiertämistä riittää

Pakkanen huitelee kahdessakymmenessä asteessa. Koko päivä ja viikkokin PS-lehden ja sen välissä kansanedustaja Jari Koskelan ja oman brosyyrien jakamista, Jarilla on lauantaina makkara- ja glögi-tarjoilu. Siitä tosin hyvin ollut ilmoituksia lehdissäkin!

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Kyllä kelpaa Kankoonpäässä

Tänään ajellessa valtatie 23 Veneskoskelta Hapuan suuntaan, ihmettelin lumen pölyämistä niin, että hyvä kun näki lumen seasta ilmestyneiden vastaantulijoiden valot. Ilmiö paljastui, kun edessä häämötti iso möhkäle, se oli rekka, jonka jäljiltä lumipyry eikä rekan takavalotkaan näkyneet. Toista oli illalla Kankaanpään keskustassa: hienot joulutähdet valaiset Keskuskatua Jämintien risteyksestä hautausmaan nurkalta aina kirkkoon asti ja joulutähdet loistavat myös Tapanlakadulla Laviantien valoristeyksestä Keskuskadulle! Kyllä meidän kankoonpääläisten kelpaa! Onnea muuten tänään 75-vuotta täyttäneelle entiselle eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitiselle!

tiistai 13. joulukuuta 2022

Purra uusimmassa Maaseudun Tulevaisuudessa

Sähkön hinta on saatava alas Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää hinnan. Mielipide|Energia12.12.202206:00 Kolumni Riikka Purra Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia mutta ei juuri laske hintaa. Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa. Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle. Kaksi vuotta sitten ydin-, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on? Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääoloista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän on alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa. Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on nimenomaan luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi. Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista. Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Se ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan. Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa. Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain? Kirjoittaja on perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja

maanantai 12. joulukuuta 2022

Lauri Nurmi PS:n hallituskaavailuista

Äkkilähdöt ÄKKILÄHDÖT Telkku TELKKU Kotikokki KOTIKOKKI Etua ETUA Kattokorko KATTOKORKO Näköislehti NÄKÖISLEHTI Kankaanpää -11° TILAA PLUS KIRJAUDU Etusivu Uutiset Urheilu Viihde UUTISET UUTISETPOLITIIKKA Näkökulma: Oulun järkytys käänsi viimeksi kurssin – uskaltaako perussuomalaiset lähteä leikkaushallitukseen? Lauri NurmiMielenkiintoista on nähdä, miten aggressiivisen vaalivideon perussuomalaiset tällä kertaa julkaisee verkossa, Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa. . Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii katujengien väkivaltarikollisille nykyistä kovempia vankeusrangaistuksia. OUTI JÄRVINEN Lauri Nurmi lauri.nurmi@iltalehti.fi Eilen klo 8:00 Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii katujengien väkivaltarikollisille huomattavasti nykyistä kovempia vankeusrangaistuksia. –Vaikka kaikki nuorisorikollisuuteen syyllistyvät tai katujengeissä rikoksia tekevät eivät ole maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia, valtava enemmistö on, Purra painotti lauantaina Ykkösaamussa. – Tämä on maahanmuuttoon liittyvä ilmiö. Sen takia maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on välttämätöntä, Purra jatkoi. Purran sanat ovat totta. Pääkaupunkiseudulla on useita väkivaltaisia jengejä, joiden jäsenet eivät nimien perusteella ole suomalaistaustaisia. Jos jengiläiset surmaavat jonkun tai puukottavat kadulla sivullista ihmistä, perussuomalaisten kannatus todennäköisesti nousee. Tämä on sanottava ääneen, koska muuten perussuomalaisten menestysmahdollisuuksien analyysi jää puutteelliseksi. Konkreettinen esimerkki löytyy neljän vuoden takaa. Marraskuussa 2018, puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja, perussuomalaisten gallupsuosio laahasi kahdeksassa prosentissa. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho esiintyi vaalitenteissä hyväntuulisena, ja hänen virheetön suomen kielensä vetosi muihinkin kuin stereotyyppisiin maahanmuuton vastustajiin. Suurta kannatusharppausta ei kuitenkaan ollut näköpiirissä. Vaalit vaikuttivat olevan SDP:n ja kokoomuksen välinen voimainkoitos ja kolmannen eli kansallismielisten populistien korvapuusti. Yhdessä hetkessä asetelma muuttui. Joulukuun ensimmäisenä päivänä poliisi tiedotti, että Oulun käräjäoikeus oli vanginnut seitsemän miestä epäiltyinä törkeistä lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. Turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden miesten törkeitä rikoksia nousi julkisuuteen lisää. Oulun poliisi varoitti perheitä raiskaajista ja hyväksikäyttäjistä, jotka saalistavat potentiaalisia uhreja lasten ja nuorten suosimilla verkon keskustelupalstoilla. Yksi alaikäisistä uhreista oli tehnyt itsemurhan. Suomalaisten suuttumus oli käsinkosketeltavaa. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja maan hallitus kokoontuivat keskustelemaan, miten seksuaalirikoksia voitaisiin estää. Halla-aho sanoi asian samoin kuin Purra nyt jengiväkivallan kohdalla. – Rikokset liittyvät täysin yksiselitteisesti maahanmuuttoon ja harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan, hän arvioi perussuomalaisten äänenkannattajassa Suomen Uutisissa. – Niissä kehitysmaissa, joista Suomeen pääasiassa saavutaan, naisen asema on heikko. Käsitykset naisten ja lasten koskemattomuudesta ja ihmisarvosta ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa, Halla-aho jatkoi ja esitti rikoksista tuomittujen maahanmuuttajien siirtämistä saarelle maasta karkotusta odottamaan. Makaaberi tosiasia oli, että puolue hyötyi tragediasta poliittisesti. Oulun seksuaalirikossarjasta alkoi perussuomalaisten kannatuksen nousu, joka huipentui huhtikuisena vaali-iltana 17,5 prosentin ääniosuuteen ja 39 kansanedustajan paikkaan. Perussuomalaisia hyödytti myös väittely ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilun päästöjen leikkaamisesta. Gallupeja johtanut SDP esitti ilmasto-ohjelmassaan, että uusien dieselautojen myynti loppuisi Suomessa jonain päivänä. Perussuomalaiset käänsivät kilpailijansa ilmastopolitiikan sosiaalisessa mediassa muotoon, jossa sosialidemokraattien väitettiin vievän maaseudulla vanhat dieselautot pihoista. Ja sekös vasta ärsytti dieselmoottorin rauhoittavaan murinaan ja imelään tuoksuun mieltyneitä ihmisiä. Neljä vuotta myöhemmin on syytä todeta, että maaseudulla sähköautojen latauspisteitä ilmestyy omakotitalojen pihoille kuin talitinttejä lintulaudoille. Muutosvastarinta on kuitenkin yksi ihmisen perusominaisuuksista, ja sitä ruokkimalla on mahdollista ammentaa vaaleissa ääniä – tätä tosiasiaa hyödyntävät muutkin puolueet kuin vain perussuomalaiset. Joulun 2022 korvalla perussuomalaisten gallupsuosio on valmiiksi ylhäällä, noin 17 prosentissa. Halla-aho on vaihtunut Purraan, mutta maahanmuuttoteema on entisellään. Dieselautoilijoiden puolustamisen tilalle pitäisi keksiä jotain uutta. Suomalaiset ymmärtävät, että sotaisa Venäjä on pysäytettävä. Oppositiopuolueet näyttäisivät vaaliväittelyissä hölmöiltä, jos ne syyttäisivät hallitusta dieselin litrahinnan kallistumisesta. Mikä sitten voisi olla Purran menestysreseptin toinen ainesosa? Sähkön hinnannousu saattaisi toimia. Nykyiset päähallituspuolueet SDP ja keskusta ovat olleet mukana Euroopan kaasuriippuvuuden rakentamisessa. Niitä voi moittia myös Fortumin Uniper-tappioista ja Fennovoiman miljardikuopasta Pyhäjoella, vaikka näissä epäonnistumisissa ovat olleet mukana myös kokoomuslaiset ja perussuomalaiset istuessaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksessa. Mielenkiintoista on nähdä, miten aggressiivisen vaalivideon perussuomalaiset tällä kertaa julkaisee verkossa. Viime kerralla kuusiminuuttisen tarinan juoni oli tiivistetysti se, että vallassa olevat poliitikot ovat rikollisia ja että lopulta kansalaisten raivo ruumiillistuu synkäksi hirviöksi, joka uhkaa surmata johtavan poliitikon, kaiketi pääministerin, ellei tämä eroa. Ketutus-niminen hirviö iski autonkuljettaja-turvamiehen asvalttiin. Mies kaatui maahan kallo rusahtaen. Videolla tummaihoiset ihmiset esitettiin vaaleiden naisten ja lasten jahtaajina. Lyhytelokuvan lopuksi Halla-aho kertoi, että Ketutus-hirviötä ei tietenkään ollut olemassa, ja kehotti äänestämään perussuomalaisia. Kun Euroopassa kuolee sodassa tuhansia ja tuhansia ihmisiä, perussuomalaiset ei välttämättä ala flirttailla väkivallan kanssa. Herkässä ja vaarallisessa todellisuudessa sisäisten jakolinjojen haavoiksi repiminen ei olisi viisasta. Vähintäänkin siinä piilisi riski, että aggressiivinen uhkakuvien maalailu kääntyisi perussuomalaisia itseään vastaan. Purraa ja perussuomalaisten muita kärkipoliitikkoja epäilemättä houkuttelee ajatus ministeriydestä. Niin kuuluukin olla, koska lakeja muutetaan vaikuttamalla hallituksessa. Kokoomuksen kenttäväen enemmistö toivonee ennemmin hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kuin sosialidemokraattien kanssa. Porvarihallituksen esteeksi saattaa nousta perussuomalaisten kansanedustajien taju realiteeteista. Valtiovarainministeriön mukaan julkista taloutta pitää vahvistaa vähintään yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraava hallitus leikkaa menoja miljardeilla euroilla. Kansalaisten arjessa se tuntuu kipeästi. Perussuomalaiset muistavat, mitä heidän kannatukselleen tapahtui vuonna 2015: kevään vaalien 17,7 prosentin kannatus ja hallitushuuma vaihtuivat joulukuuhun mennessä alle yhdeksän prosentin gallupsuosioksi. Hallitusvalta houkuttelee nytkin perussuomalaisia, mutta leikkauspolitiikka hirvittää heitä. Kaikki puolueen kansanedustajat eivät pala halusta hallitukseen.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

3. adventtisunnuntai

‹SUNNUNTAI 11.12.2022› 3. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika Tehkää tie Kuninkaalle Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa. Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Kaikkivaltias Jumala, sinä kutsuit Johannes Kastajan valmistamaan tietä Pojallesi. Anna voimaa parannukseen ja luottamus evankeliumin lupauksiin, jotta voisimme todistaa totuudesta. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra Jeesus Kristus, epäilysten hetkinä me kyselemme: Oletko sinä maailman pelastaja? Anna meidän kuulla vastauksesi ja saada siitä voimaa ja rohkaisua. Anna epäilysten haihtua, vahvista uskoamme. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 3 Rakas Jumala, kiitos Johannes Kastajasta. Kiitos, että hän oli nöyrä ja uskollinen siinä tehtävässä, jonka sinä olit hänelle antanut. Hän ei tahtonut ottaa kunniaa itselleen. Hän halusi valmistaa tietä Jeesukselle. Kiitos kaikista ihmisistä, jotka tänäkin päivänä tahtovat johdattaa toisia Jeesuksen luo. Pyydämme, että mekin voisimme elämällämme kertoa Jeesuksesta. Kiitos, että kuulet rukouksemme.

lauantai 10. joulukuuta 2022

Jämin Joulumaailamassa

Jämin Joulumaailmassa olin tänään koko päivän.Nähdään siellä vielä sunnuntaina. Jo tänään tapasin Herättäjä-Yhdistyksen myyntipöydällä monta tuttua!😍🥰😘

Jännäkin jännittävämpää

Voiko jännittävämpää enää olla, kuin Argentiinan ja Hollannin välinen MM-kisojen kamppailu, Hollanti pääsi jatkoajalle lisäajan viimeisellä minuutilla, voitto ratkesi viimeisellä rangaistuspotkulla Argentiinan hyväksi☺️🥰😍😘

torstai 8. joulukuuta 2022

Uusi Pitkäplakkari

Tänään kuukauden Wanhoissa valokuvissa ainakin neljä vanhaa luokkakaveria oli kuvissa: Matti Antila, Liisa Juhantalo os. Rekola, Arja Lepola os. Päivike, Ritva Alppi, nykysukunimeä en tiedä. Ja onnea uudelle PItkäplakkarille Leevi Aarniokoskelle, joka nimettiin tänä iltana Aimo Haapakosken jälkeen, Aimo saikin kantaa nimitystä koko korona-ajan.😊😍🥰😘

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Vaikeata

Kolmatta kertaa kirjoitan tätä viestiä, kun olen yrittänyt tätä mustata, että voisin sen siirtää muuallekin, niin aina vain häviää. Vaikeata tämä koko tietokoneen käyttö. Tänään en millään ollut pääsemässä koko koneelle, aina vain tuli tekstikuva eikä siitä päässyt eteenpäin, vaikka välillä katkaisi koneenkin. Kun lopulta pääsi tänne sisälle, ei oma fb-sivu auennut lainkaan. Kysyttiin vain jotain typeriä. Eikä tänne blokiinkaan ihan yksinkertaista tietä pääse. Tarpeen olisi kuitenkin koneen käyttö verkkopankkiasioimiseksi ja sähöpostiyhteyksien takia ainaskin.

tiistai 6. joulukuuta 2022

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus

Itsenäisyyspäivän valtiollista jumalanpalvelusta katsoessa ei voinut muuta kuin ihmetellä kansanedustajien lukumäärää, ei ollut paljoa enempää kuin ministereitä, ehkä vain noin kaksikymmentä. Toisin oli ennen!😘 10 vuotta sitten Katso muistojasi Anssi Joutsenlahti 6. joulukuu 2012 · KYllä tänään itsenäisyyspäivänä meillä kansanedustajillakin on vientiä. Kello 12 ekumeeninen jumalanpalvelus, jossa me puhemiehet istumme toisessa penkissä presidenttiparin takana, sitten muut kansanedustajat. Käytävän vasemmalla puolella etupenkissä entiset presidentit puolisoineen, sitten hallitus. Kirkosta käymme Hakaniemen torilla Hurstin itsenäisyydenpäivän juhlaa kunnioittamassa. Illalla itsenäisyydenpäivän vastaanotto, me puhemiehet tulemme aika lopussa hallituksen jälkeen, meidän jälkeen tulevat enää diplomaattikunta ja edelliset presidentit puolisoineen. Lähemmäs kello21 se menee!

maanantai 5. joulukuuta 2022

Tusina tunnin lenkillä

Julkaisut Anssi Joutsenlahti Kuvassa 11 kahvittelijaa lenkin päälle, yksi meni suoraan kotisaunaansa. Penttisen Reiskasta ei paljoa näy!😊 Roktähti Juissi LäskinenTunnin Lenkki 4 t · Vaikka tänäänkin muutama ns "vakimies" puuttui, niin täysi tusina saatiin lenkkeilijöitä matkaan. Tasan tunti taivallettiin vauhdikkaasti katuja, valaistuja sekä myös valaisemattomia polkuja pitkin ja matkaa kertyi 6,3 km. Lenkin päätteeksi Anssi tarjosi huomisen Itsenäisyyspäivän kunniaksi viinerikahvit Sport cafessa. Ps. Ahopellon Lauri esitti kutsun huomiseen Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuuteen sankarihaudalle klo 11.00. Myös muutkin kuin lenkillä olleet ovat tervetulleita kunnioittamaan sankareitamme.🇫🇮

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Kohti joulua mennään

2. adventtisunnunta Kuninkaasi tulee kunniassa Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Tämän ilmaisee myös nimitys adventus glorificationis, jonka Eerik Sorolainen Postillassaan (1621) suomensi sanoilla Christuxen cunnialisesta tulemisesta. Seurakunnan tulee kärsivällisesti kilvoitellen odottaa Kristuksen tuloa. Keskelle hätää ja syyllisyyttä seurakunta on saanut lupauksen pelastuksen ajasta. Tämä lupaus täyttää sen toivolla ja ilolla. 1 Herramme ja Jumalamme. Herätä meidät valmistamaan tietä Pojallesi. Raivaa hänelle tie jokaiseen päiväämme ja auta meitä taistelemaan kestävinä valtakuntasi tulemiseksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herramme Jeesus Kristus. Sytytä sydämiimme ilo siitä, että tulet pian kirkkaudessasi. Anna tämän tietoisuuden rohkaista meitä silloinkin, kun kaikki on pimeää emmekä löydä tietä. Tule pimeyteemme ja tuo sinne paluusi kirkkauden häikäisevä valo. Sinun on kunnia, valta ja voima ikuisesti. 3 Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme, läpi pimeyden kaikuu viesti sinun tulostasi. Anna meille rohkeutta ja kestävyyttä elää luottaen sinuun ja siihen todellisuuteen, mikä ei vielä näy. Auta meitä pysymään valveilla ja rukoilemaan, niin että olemme valmiina, kun tulet kirkkaudessasi. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Herra, olet luvannut tulla pian. Älä viivyttele, älä anna meidän väsyä odotuksessamme ja vajota toivottomuuteen. Vahvista uupuneet kätemme ja jalkamme ja virkistä huolten rasittamat mielemme. Anna voimaa nousta ja lähteä liikkeelle vastaanottamaan sinua. Vielä vähän aikaa, vain vähän aikaa ja kohtaamme sinut, auttajamme ja pelastajamme. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

lauantai 3. joulukuuta 2022

Ylioppilasjuhlissa

Vaajakoskella ylioppilasjuhlissa, kuvassa uusi valkolakin saaja sisarensa kanssa, sisarella lakkiaiset tulossa puolentoistavuoden päästä. Pimeässä ajo palatessa kyllä tosi rankaa!

perjantai 2. joulukuuta 2022

Tunnin lenkki

Kuusi jeppeä, kuusi kilometriä, tunti,3 pakkasastetta, yksi uusikin Timoa tuuraten, vielä pienellä pakkasella päästiin, mutta liukkautta riitti: Kuninkaanlähteenkatu, Pansiantie, Kirkkokatu, Myllärintie, Kaisankatua kaupungintalon ohi takaisin Liikuntakeskukseen, jossa taas kahviossa juotiin viinerikahvit. Osa porukasta varuskunnassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla, osa sairastellen, osa mikä missäkin. Maanantaina uusi yritys kovemmassa pakkasessa😘🥰😍☺️

torstai 1. joulukuuta 2022

PS:n maaseutupoliittinen ohjelma

Suomi elää maaseudusta ja metsistä. Perussuomalaisille ei ole siksi samantekevää, miten ja missä ruokaa tuotetaan. Me haluamme, että sitä tuotetaan Suomessa. Kansainvälistyneessä maailmassa pitää huolehtia ensisijaisesti oman kansan pärjäämisestä ja huoltovarmuudesta. Muitakin, kuin maaseutuelinkeinoja voidaan harjoittaa tulevaisuudessa maaseudulla – tämä vaatii kuitenkin toimivia kiinteitä verkkoyhteyksiä koko maahan. Perussuomalaiset näkee maaseudun mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseudun väki ja ruuantuottaja on kuitenkin unohdettu ja siksi vaaditaan nopeita toimenpiteitä maaseudun ruuantuottajien ja viljelijöiden pelastamiseksi. Perussuomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: perussuomalaiset.fi/ohjelmat MAASEUTU KOSKETTAA JOKAISTA Maanviljelijän toimeentulon ongelmat ratkaistava nopeasti Viljelijälle asianmukainen korvaus tehdystä työstä Ei ilmastotoimia eikä lisää byrokratiaa maanviljelijän kustannuksella Perussuomalaiset kannattavat hajautettua ruoantuotantoa Suomalaisen maanviljelijän parjaamisen loputtava Metsiä ei anneta EU:lle – metsät ovat koko kansantaloutemme selkäranka Ennakoitavuutta metsäteollisuudelle Puolustamme suomalaisen oikeutta omistaa metsää METSÄSTYS ON ARVOKAS OSA SUOMALAISTA ELÄMÄNTAPAA Metsästyksen tulevaisuus taattava Kannanhoidollinen metsästys avain toimivaan suurpetopolitiikkaan KALASTUS JA MUUT MAASEUTUELINKEINOT KUNNIAAN Tarpeettoman kireää kansallista sääntelyä vältettävä Kotimaisen kalan määrää suomalaisten lautasilla lisättävä Suomalainen ruoka myös matkailijan lautaselle HUOLTOVARMUUS NOUSEMASSA ARVOON ARVAAMATTOMAAN Aina ensin huolehdittava suomalaisten selviämisestä.