tiistai 28. helmikuuta 2017

PS:n ehdokkaita eniten Kankaanpäässä

  1. Vaalityö on hyvässä mallissa, olemme ehdokasmäärältämme Kankaanpään ylivoimaisesti suurin puolue ja kyllä ehdokasmäärä on tärkeää. Yhtä merkittävää on tietysti myös ehdokkaiden laatu: meillä on kaikenikäisiä eri ammateista vaikka maamme talouskasvun ylläpitäjät yrittäjät ovatkin kaikkein voimakkaimmin edustettuina.
    Ukkopuolueeksi haukuttuina meillä on kuitenkin myös naisehdokkaita toistakymmentä eli tarkalleen sanottuna yksitoista.

  2. Hely Alhainen
    6 t
    Kankaanpäässä on nyt 28.2. kokonaista 42 perussuomalaista kuntavaaliehdokasta!
Muiden puolueiden ehdokkaita on keskustalla 31, demareilla 29, vasemmistoliitolla 19, kokoomuksella 18, vihreillä 9 ja kd:llä 3.

maanantai 27. helmikuuta 2017

  Laskiaissunnuntaista eteenpäin



Laskiainen merkitsee laskeutumista paastoon eli kuljemme 40 vuorokauden pituisen hiljaisen itsetutkimuksen  ja - kieltäymyksen ajan riemulliseen pääsiäisen ylösnousemukseen.


Niinpä itse Jeesuskin asetti itsensä alttiiksi kärsimystien kulkijaksi. Hän sanookin: Totisesti minä sanon teille, jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Tie iankaikkiseen elämään kulkee juuri kuoleman kautta ja Jeesus on edelläkävijänä kulkenut sen. Ja me saamme seurata hänen viitoittamaansa tietä.

Uskon tie onkin riisumista omista luuloistamme. Vanhat heränneet sanoivatkin, että me pyrimme ylöspäin ja eksymme aina, mutta Herran tie painaa alaspäin ja pienentää meitä.

Jeesus myös opettaa palvelemista: Jos joku minua palvelee, hän seuratkoon minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja Hän tiesi oman kärsimyksensä raskaan taakan, mutta koska se oli välttämätöntä voidakseen suorittaa Vapahtajan tehtävänsä, hän alistui kärsimyksiinsä.

Ja lopulta, kun hänet ylennettiin ristille, hän tiesi vetävänsä kaikki tykönsä syntiemme sovittajana. Aivan kuten juutalaisten erämaavaelluksella Egyptistä kaikki, jotka katsoivat ja uskoivat ylennettyyn vaskikäärmeeseen, pelastuivat.

Me saamme kulkea Kristuksen kuoleman viitoittamaa ristin tietä, mutta juuri sillä tiellä kärsimys koituu myös meidän parhaaksemme ja ylentämiseksi kerran maasta taivaalliseen kirkkauteen.

Olkoon alkava paastonaika meille tällaista laskeutumista yksinkertaiseen rakkauden täyttämään palvelimisen ja itsekieltäymysten tielle.



                                                                                                                                                                                                                                                                    


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaista

Paljon on taas nähty ja koettu tänään laskiaissunnuntaina. Pitää lainata paljon kaluttua sanontaa: Aina sattuu ja tapahtuu kirjoittaa Helsingin Sanomat.

On ollut riipaiseva kupperskeikka Lahden MM-hiihtojen parisprintin loppusuoran alussa, jossa jo olympiavoiton saaneet Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi jäivät varmistumassa olleesta kultamitalista pronssimitalisteiksi norjalaisen kaaduttua Iivon eteen. Muitakin tiukkoja viestihiihtoja nähtiin.

On ollut laskiaispullaa ja muuta tarjolla niin Jämijärven messun päälle kuin Karvian iltajumalanpalveluksessa. Päivän aiheen Jumalan rakkauden uhritie mukaisesti olemme laskeutumassa paastonaikaan ja seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä 40 vuorokauden ajan aina pitkäperjantain ristinkuolemaan asti.

Iltaan olisi riittänyt kaksikin muutakin tilaisuutta, mutta ihmisen rajallisuuden vuoksi ei kerrallaan voi olla fyysisesti kuin yhdessä paikassa. Olisi ollut perussuomalaisten Kankaanpään osaston kevätkokous, samoin Israelin Ystävien Satakunnan piirin vuosikokous, mutta toiset saivat hoitaa nämä tehtävät.

Ja tänään julkistettiin perjantaina puoluehallituksessa pakon edessä tehty ikävä puolueesta erottamispäätös, jollaiset koskaan eivät ole mieltäylentäviä.

Ja kaiken kukkuraksi kuntavaalien ehdokashankinnan ajan tiimalasissa on hiekka valumassa loppuun, tiistaina on ehdokaslistat jätettävä.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kaksoiskansalaisuus - adoptiolapset

Vuonna 2003 suuressa suvaitsevaisuusaallossa poistettiin kaikki rajoitukset virkoihin pääsystä kaksoiskansalaisilta. Niinä  vuosina pääministerinä toimi Paavo Lipponen ja toisena suurena puolueena hallituksessa oli keskusta, molemmilla oli yli 50 kansanedustajaa.

Nyt ollaan taas palauttamassa tämä harkintamahdollisuus kaksoiskansalaisten osalta varsinkin turvallisuuden kannalta tärkeitä virkoja täytettäessä puolustus- ja ulkoasiainhallinnoissa. Ja tämä on aivan oikein. Meidän uskottavuutensa menettänyt TV-uutisointihan yritti nostattaa viikkokaupalla hälyuutisia mukamas puolustuslaitoksen nykylain vastaisista käytännöistä rekrytoinneissa. Kuitenkin puolustusministeri Jussi Niinistö totesi yks´kantaan, että puolustuslaitos on menetellyt lain mukaisesti ilman erottelua kaksoiskansalaistenkaan osalta. - Eri asia sitten on kokonaan, kun nyt ollaan lakia palauttamassa takaisin ennen vuotta 2003 olleeseen oikeaan muotoon ja sitten taas toimitaan sen perusteella.

Hesari ihmetteli tänään, miten ulkomaisten adoptiolasten lukumäärä meille Suomeen on rajusti laskenut, mutta jätti nykyhenkensä mukaisesti visusti mainitsematta, mistä pudotus johtuu: sukupuolineutraalista avioliittolaista, joka astuu voimaan ensi kuun alusta eli jo vajaan viikon päästä. Esimerkiksi Venäjältä ei enää saada ainoatakaan adoptiolasta meidän perinteistä avioliittokäsitystä syrjivän käytäntömme vuoksi.  Onko oikein, että monet täysin normaalit avioparit jäävät ilman adoptiolasta ilman omaa syytään?

Ristomatti Hakola kuudes

  1. Anssi Joutsenlahti jakoi käyttäjän Ristomatti Hakola Official videon
  2. Ei turhaan Niinisalon varusmiehet kannustaneet huudollaan Ristomatti Hakolaa. Hienosti sprinttihiihdon loppukilpailussa lähes tasa-tuloksella edellisen maailmanmestarin Norjan Northugin kanssa, 0,15 sekuntia jäi eroksi. Todella vahva suoritus ja nimenomaan MM-kisoissa ja vielä kotikisoissa, seitsemänsissä Lahdessa järjestetyissä.

  3. 165 978 näyttökertaa
    Ristomatti Hakola Official lisäsi uuden videon.
    Jos nämä onnentoivotukset eivät kylmää lukijaa, niin ei mikään! Ristomatti Hakolan monivuotinen työnantaja, Suomen puolustusvoimat, Niinisalon varuskunta, lavalla juontajana Ristomatin esimies Ilari Köykkä, yli 500-päinen varusmiesryhmä, joukkojen edessä tahdinlyöjänä Suomen paras kuulantyöntäjä ja Ristomatin kollega Arttu Kangas - toivottavat omalle pojalle kovaa tahtia Lahden MM-sprinttiin !!! Tätä Facebook-postausta pitäisi kehdata jakaa :-) On niin jäätävää settiä ...
    Näytä lisää

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Tartu käteen, Herra

Poikakerhoajalta tuli mielleyhtymä. Lauloimme tänään Lohikon vanhainkodissa 91-vuotiaalle sotaveteraanille hänen syntymäpäivänään tutun laulun: Mua tartu käteen, Herra, ja taluta. Niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin, vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan. ... Siis tartu käteen, Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia.

Lauloimme tätä aina poikakerhon lopuksi kirkon vieressä olleessa Väinösen talossa, jossa nyt on hautausmaa-aluetta. Nostimme aina käden pystyy ja joku pojista nousi oikein tuolille, jotta käsi oli lähempänä taivasta. Ja kunnon miehiä noista kerhopojistani onkin kasvanut, kaksi pappiakin, jotka jo molemmat ovat myös eläkeiässä kuten allekirjoittanutkin heidän poikakerhon vetäjänsä.

Ei voi muuta kuin papin tyttären Päivi Paunun laulun sanoin muistella: Oi niitä aikoja.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Taas tasapuolista tiedonvälitystä

Tämän päivän TV uutisista: Ja kun uutisoitiin pitkäaikaistyöttömistä, ei edes työ- ja elinkeinoministeriön virkamies, tutkimusjohtaja Heikki Räisänen voinut mainita Lex Lindströmiä, jolla saatetaan pitkäaikaistyöttömiä eläkkeelle. Viisi vuotta työttöminä olleet yli 60-vuotiaat siis pääsevät eläkkeelle. Eikä siis edes ministeriön virkamies voi tästä kertoa, täytyy ilmoittaa ministerille, millaisia alaisia hänellä on. Tiedostahan olisi voinut koitua jotain hyvää perussuomalaisille ja sehän olisi kauheaa.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Videota

  1. -0:54
  1. Katso lisää klikkaamalla
  2. Julkaissut Kari M. Alhainen
  1. 2 t
  2. Ehdokastapaaminen 19.2.2017

Ehdokastapaaminen

  1. Yksi ehdokkaistamme Kari M. Alhainen otti kuvia ja teki jopa pienen videon Kankaanpään perussuomalaisten ehdokastapaamisesta, jossa meitä nykyisistä 35 ehdokkaasta oli läsnä 28 valmistelemassa vaalistrategiaa. Kuntakohtainen vaaliohjelmakin on jo valmiina.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kasuaalitoimituksia

Sain olla tänään kastamassa Niklas Jyri Jasperin. On etuoikeus saada olla tällaisissa tehtävissä, ensi lauantaina olen samassa tilanteessa. Tänään toimin Honkajoella, lauantaina Jämijärvellä. Hautauksia on silloin lauantaina sekä Kankaanpäässä että Jämijärvellä.

Kyllä päivään mahtui muutakin. Merikarvian PS:n kokous, jossa solmittiin vaaliliitto KD:n kanssa ja luottavaisesti lähdetään vaaleihin. Kankaanpäässä 28 ehdokastamme 35 ehdokkaastamme oli koolla vaalitoimistossamme tutustumassa toinen toiseemme ja kehittelemässä vaaliteemoja ja -kampanjoita. Hyvältä näyttää meilläkin. Kuten myös Jämijärvellä, jossa myös oli tänään kokoustettu ja ehdokkaita on jo enemmän kuin edelliskerralla!



lauantai 18. helmikuuta 2017

Facebook-pyyntöjä

Hannes Tiira kyseli tässä yhtenä päivänä, mitä pitää tehdä, kun ulkomaiset naiset pyytävät fb-kavereiksi. Mullakin näyttää päivittäin tulevan vastaavia pyyntöjä, laitan ne heti roskaposteiksi. Mikähän tarkoitus niillä oikein on?

Perjantaina piti matkata Helsinkiin puoluehallitukseen. Edellisiltana melko myöhään kaiken lisäksi tuli peruutus ja kokous siirrettiin viikolla. Junalippujen kanssa oli muutenkin ongelmaa. Varattuja lippuja Rautakirjasta hakiessa ei varausnumerolla löytynytkään lippuja. Onneksi myyjän puhelinsoitolla saatiin lippuasia järjestykseen. Nyt taas piti soitella ja muuttaa matkustuspäivää, mutkien jälkeen sekin onnistui sähköisesti ja liput on taas plakkarissa.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Enää 48 puolusti perinteistä avioliittoa, edelliskerralla 92

Kirjoitin edellisen miehen ja naisen välisen avioliittoäänestyksen pe 28.11.2014 jälkeen, kun äänestys muutti vuosisataisen avioliittokäsityksen miehen ja naisen välisestä liitosta koskemaan myös miesten ja naisten keskinäisiä liittoja äänin 105-92:

Mitä lähemmäksi etelää ja Helsinkiä mennään, sitä ihmeellisempää porukka on, Satakunta oli eteläisistä vaalipiireistä ensimmäinen, jossa me perinteisen avioliittokäsityksen edustajat olimme enemmistönä, tosin niukasti 5-4.

Silloin Satakunnasta olimme perinteisen avioliiton kannattajia me molemmat perussuomalaiset Ari Jalosen kanssa, kd:n Sauli Ahvenjärvi, keskustan Timo Kalli ja toinen kokoomuksen edustajista.

Tämänpäiväisessä äänestyksessä aito avioliitto sai enää 48 ääntä, vastaan 120, tyhjiä 2 ja poissa 29. Satakunnasta löytyi enää kolme puolustajaa, molemmat PS:n edustajat Laura Huhtasaari ja Ari Jalonen sekä keskustan Timo Kalli. Poissa olivat keskustan Kauko Juhantalo ja sdp:n Kristiina Salonen.

Perinteisen ja myös luomisjärjestyksen mukaisen avioliiton puolustajia olivat 28 perussuomalaista, 13 keskustalaista ja KD:n 5 sekä eteläpohjalaiset kokoomuksen Susanna Koski ja demarien Harry Wallin. 2 keskustalaista äänesti tyhjää ja poissa oli 8, perussuomalaisia ja kokoomuslaisia oli molempia poissa 5.

Aitoa avioliittoa vastaan olivat kaikki paikalla olleet vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n edustajat. Kokoomuksestakin ja demareista yhtä vaille kaikki. Millä puolueella olikaan tunnuslauseena ammoisina aikoina Koti, Uskonto ja Isänmaa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Puhemies Pikkarainen

  1. Harmitonta hauskaakin eduskunnan kyselytunnilla
  1. Eduskunnassa nähtiin tänään vilpitön naurunremahdus, kun eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen puhutteli (kesk.) vahingossa työ- ja oikeusministeri…
  1. mtv.fi

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Se on tässä

  1. SE ON NYT TÄSSÄ (lainaus US Tapani Ovaskainen):
  2. – Perussuomalaiset iloitsevat, että ehdotuksemme moottoripyöräverosta luopumisesta on nyt toteutunut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo tiedotteessa.
    – Me emme moottoripyöräveroa ehdottaneet, mutta me torjuimme sen, Terho ottaa kunniaa päätöksestä. Terhon mukaan moottoripyöräverosta luopuminen oli perussuomalaisille tärkeämpi kysymys kuin veneveron toteuttaminen. Venevero oli perussuomalaisten ajama hanke, jota erityisesti puheenjohtaja Timo Soini on hehkuttanut "juppikootterien" verottamisena.
    – Venevero voidaan meidän puolestamme unohtaa samassa paketissa, nyt kun moottoripyörävero on virallisesti ja varmuudella haudattu. Itse asiassa veneverosta luopuminen on nähdäkseni perusteltuakin, sillä useissa laskelmissa ennakoitiin, ettei veneverostakaan olisi saatu toivottua tuloa valtion kassaan, Terho pohtii.
    Veroista ei ehditty antaa hallituksen esitystä eduskunnalle.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Pohjoinen ulottuvuus

  1. Anssi Joutsenlahti

  2. Arktinen ulottuvuus avaa laajat mahdollisuudet Aasiankin suuntaan. Niitä on hyödynnettävä kaikin tavoin. Ja Suomella on paras mahdollinen asiantuntemus aktisissa asioissa eli talviolosuhteiden hallitsemisessa.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ei moottoripyöräverolle

  1. Voiko sen selkeämmin sanoa!
  2. Perussuomalaiset
    Tehdään tämä nyt kerralla selväksi. Saa jakaa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Demarin haastattelussa

Demarissa spekuloidaan monelta kantilta Perussuomalaisten puheenjohtajavalintaan. Oma vastaukseni haastatteluun:

Joutsenlahti: Soini on ehdolla ja valitaan.

Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, entinen kansanedustaja Anssi Joutsenlahti sanoo, ettei ole lainkaan varma, että Jussi Halla-aho edes lähtee puheenjohtajakisaan.

– Hän on itsekin sanonut, ettei välttämättä ole puheenjohtajatyyppiä. Hän on ihan hyvä mies paikallansa, ei välttämättä puheenjohtaja, mutta on saatu hyvää keskustelua. Häntä ei nyt kuitenkaan valita. Uskon, että Timo Soini on ehdokkaana ja tulee ilman muuta valituksi.

– Soini on puheenjohtaja ja ulkoministeri ja näin jatkuu kaksi vuotta, Joutsenlahti ennustaa.

Joutsenlahti viittaa Suomen Kuvalehden tuoreeseen kyselyyn ja uskoo, että Soinilla on vakaa kannatus.

lauantai 11. helmikuuta 2017

torstai 9. helmikuuta 2017

YLEn asiatonta jankkaamista

Ottaa päähän eikä oikein viittis katsoa Ylen uutisia, joka uutisessa pääaiheena on pidetty mielestäni juurta jaksoin selvitettyä kaksoiskansalaisuutta ja Puolustusvoimien käytäntöä. Viittaa vain jo tiistaina 31.1. tekemääni blogiin, jossa jo kommentoin puolustusministeri Jussi Niinistön selvää lausuntoa Puolustusvoimien suhtautumisesta kaksoiskansalaisuuteen voimassa olevaa lakia noudattaen. Ja nyt yli viikon Yle jatkuvasti pui tätä selvää ja jopa maatamme vahingoittavaa asiaa jokaisessa uutisessaan, niin kuin se olisi nyt maailman tärkein uutinen eikä myönnä itse olevansa väärässä haukkuessaan Puolustusvoimien mukamas käytäntöä ja samalla tietysti myös Puolustusministerin arvovaltaa yritetään hartiavoimin murentaa. HÄPEÄ YLEN UUTISTOIMITUS

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Eihän se sovi

Oho sano Eemeli. Kun pääministeri Sipilä sanoi kevätkauden avajaisistunnossa valtion viimevuoden velaksi 2. 5 miljardia, se ei esim. Arhinmäen mielestä ollut sopivaa. Eihän toki, kun hänen olleessaan edellisessä hallituksessa valtionvelka kasvoi vuosittain 7 miljardin luokkaa eli nelivuotiskautena noin 30 miljardia.

Eihän se nyt sovi mihinkään, että velkaantumiskehitys pienenee voimakkaasti, talouselämä ja työllisyys elpyy ja elämä näyttää lopultakin rupeavan hymyilemään ja lama on taittumassa ja taitettu!
Väärän hallituksen aikana!

Jos ei muuta, niin ainakin väärin sammutettu!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Sotiemme veteraanikokouksia

Tänään taas kerran veteraanityössä. Aivan niin kuin eilen kahtakin veteraania onnittelemassa. Ja huomennakin taas on yhden sotiemme veteraanien syntymäpäiväonnittelukäynti. Huomenna 94-vuotias, eilen 92- ja 91-vuotiaat veteraanit.

Tänään Kankaanpään seudun Sotainvalidien johtokunnassa allekirjoitimme tilinpäätöksen, joka oli oikeansuuntainen eli yli 4.000 euroa alijäämäinen. Me toimimme veteraaniveljien ja -sisarten hyväksi ja siksi emme ole kokoamassa rahastoja, vaan saamiamme ja kertyneitä varoja käytetään täysimääräisesti heidän hyväkseen. Mutta pyrimme myös toimimaan niin, että voimme auttaa huoltotoimissa viimeisiin vuosiin asti.

Työvaliokunta puolestaan oli Kankaanpään Sotaveteraaneilla ja valmistelimme hallituksen kokousta, joka puolestaan ensi viikolla valmistelee vuosikokousta, jota sotainvalideissakin valmistelimme tilien lisäksi vuosikertomuksella sekä toiminta- ja taloussuunnitelmilla.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Timo rytyyttää

  1. Laittamatonta puhetta niin kuin Timolla aina!
  1. Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kertoo plokissaan onnitelleensa Antti Rinnettä tämän uudelleenvalinnan johdosta. - SDP pullistele
  1. suomenuutiset.fi

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Onnitteluita myöhässäkin

Interdum dormitat Homerus (lat.),
„joskus Homeroskin nukahtaa", s. o.
erehdys saattaa tapahtua kelle tahansa.

Näin kävi minullekin eilispäivänä. Onnittelen päivittäin sen päivän syntymäpäiväsankareita. Näin olen tehnyt vuosikausia. Mutta tänään sattumalta näin Kulta-Kalle Kangasniemen kiittävän syntymäpäiväonnitteluista. Ja muistin selvästi, etten ole häntä onnitellut. Ja näin vain oli käynyt, etten - jostain käsittämättömästä syystä - ollut onnitellut ketään yli kymmentä eilen vuosia täyttänyttä kaveriani. Kyllä viisaskin voi mennä vipuhun!

Näin lähetin näille kaikille sankareille päivän vanhan onnitteluviestin:

Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia! Näin päivää jäljessä, vaikka joka päivä mielestäni lähetän onnittelut, nyt jäi päivä väliin. Anteeksi!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Meitä v iedään perille

Taas päivä matalalentoa, monessa kodissa vierailuja, 60-vuotisjuhlissa käyminen ja kuoleman arvoituksen edessä oleminen nuoren siunaustilaisuudessa Jumalan Sanasta vastauksia etsien. Kristinuskomme tuoma vastaus Jeesuksen sovintoristi. Hänessä kuoleman ja synnin valta on murrettu ja meillä elämä ja ylösnousemus ja jälleennäkeminen.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ristomatin juhlaa

  1. Onneksi olkoon sprintin Suomen Mestari!
    Sauva poikki, melkein kaatuminen, mutta mikään ei estänyt kuningastietä!
  1. Ristomatti Hakola juhli ykkössijaansa hiihdon SM-kilpailujen vapaan hiihtototavan sprintissä Keuruulla.
  1. kestavyysurheilu.fi

torstai 2. helmikuuta 2017

Elämme maalaus


Eläkkeelle siirtyvälle maakuntajohtaja Pertti Rajalalle veimme tänään hänen lähtiäisvastaanotolleen kaikkien Pohjois-Satakunnan kuntien yhteiskiitokset ja Kankaanpään Taidekoulussa tehdyn taideteoksen, jonka innoittamana delegaation puheenpitäjänä vertasin monessa mukanaolleen ja yhä edelleen esimerkiksi kirkolliskokouksessa ja Suomi 100-vuotistoimikunnassa mittavaa elämäntehtävää tekevää maakuntajohtajamme elämään taideteokseen Fredrik Wislöffin sanoja lainaten:
Saadaksemme oikean vaikutelman maalauksesta meidän on katsottava sitä etäämpää. Jos seisomme aivan sen äärellä, se näyttää epäselvältä ja sekavalta. Emme ehkä tajua mitä se edes esittää. Näin on myös elämämme suurten tapahtumien laita. On päästävä määrätylle etäisyydelle ymmärtääksemme kaiken tapahtuneen merkityksen.



Jumala itse kuljettaa pensseliä siinä maalauksessa joka esittää elämäämme. Ei ole ainoatakaan väriä, ainoatakaan pensselivetoa, jolla ei olisi tarkoitusta. Kaikki tähtää kokonaisuuteen – Jumalan suunnitelmaan elämässämme.
Ja näin kaikkien Pohjois-Satakunnan kuntien puolesta saimme toivottaa Pertti Rajalalle hyviä eläkeläispäiviä!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mitä se on

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden lisäksi vietämme myös uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta.

Niissä merkeissä Satakunnan eläkeläispappien kokoontumisessa käsiteltiin Tapio Seppälän alustuksen pohjalta kenties uskonpuhdistaja Martti Lutherin kaikkein vaikuttavinta kirjallista tuotetta Vähä-Katekismusta. Se on lähes 500 ikävuodestaan huolimatta säilyttänyt asemansa keskeisenä kristillisen uskomme sisällöstä kaikkein selkeimmin ja lyhyemmin kertovana opuksena sukupolvi sukupolvelta. Me vanhemmat olemme oppineet sitä jopa ulkoluvulla esimerkiksi käskyjen ja uskonkappaleitten osalta selventävillä kysymyksillä: Mitä se on?