tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kuule tuhannet tarinat

Liput hulmusivat tänään reilussa tuulessa juhlistaen kansallista veteraanipäiväämme 24. kerran.

Kankaanpäässä juhlan viettoon kuuluu ennen kaikkea kaupungin rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan järjestämä iltajuhla aiemman ammattioppilaitoksen juhlasalin sijasta nyt eka kertaa lukion juhlasalissa. Juhlaan kutsutaan myös naapurikuntien veteraaneja ja ainakin Jämijärveltä, Siikaisista, Honkajoelta ja Karviasta oli saavuttu, vaikka päivän valtakunnallinen pääjuhlakin oli suhteellisen lähellä Tampereella. Kello 12 on aina seppeleenlasku sankarihaudoille. Veteraanit ja veteraanikuoro vierailevat eri kouluissa kertomassa sota-ajoista ja vastaamassa koululaisten kysymyksiin.

Iltajuhla sujui perinteisin menoin. Sali oli koristeltu lipuin, kukin ja viherkasvein ja vaakunamännyin. Satakunnan sotilassoittokunta ja Kankaanpään veteraanikuoro esiintyivät, kuinkas muuten. Kasevan toiminnanjohtaja Susanna Leed Jämijärven kanttorin Heikki Havin säestyksellä esitti kaksi laulua kevätlinnuista.

Puheenvuoroja käytti vät tervehdyspuheen pitäjänä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki, juhlapuhujana tykistöprikaatin komentaja Markku Myllykangas ja varsinaisen tosi sotatarinan muistelijana Vihtori Siivo. Lisäksi oli seurakunnan ja nuorison tervehdykset.

Nuorison edustaja Waltteri Uurasjärvi toi lyhyesti kiitokset veteraaneille, että on hieno asia saada osoittaa näin kunnioitusta veteraaneillemme, joille emme koskaan pysty maksamaan kaikkea sitä, mitä te olette meille ansainneet.

Tervehdyspuheessa Pertti Koivumäki korosti nyt vietettävän kansallisen kunnia päivää sen johdosta, että veteraanimme ovat ensin taistelleet ja sitten rakentaneet yhden maailman parhaista hyvinvointivaltioista. On tärkeää, että tieto tästä siirtyy tuleville sukupolville vielä niin kauan kuin on jäljellä veteraanejamme, joista paikalla oli kaupunginhallituksen puheenjohtajan vanhemmatkin. Puheensa päätteeksi hän luki ainoana kansanedustajana sankarivainajan osan saaneen pappi Väinö Havaksen runon, jossa tämä kertoo esimerkillään viitoittaneensa miehen tien jälkipolville.

Eversti Myllykangas totesi veteraanien jättävän arvokkaan perinnön vaalittavaksi unohtamatta lottien ja kotirintaman naistenkaan raskasta työpanosta. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva kansan suurta luottamusta nauttiva puolustuslaitoksemme jatkaa tätä Suomen puolustamistehtävää muuttuvassa ajassamme v.2009 annetun puolustusselonteon viitoittamalla uudistushenkisellä ja kehityspainotteisella linjalla.

Vihtori Siivo elokuussa 97 vuotta täyttävä ikinuori veteraani kertoi ulkomuistista oman joukko-osastonsa vaikeista vaiheista ensin hyökkäysvaiheen menestyksen jälkeen v.1944 peräännyttäessä Maanselän kannaksella ylivoimaisen vihollisen tieltä Suojärvelle, Hyrsylänmutkaan ja Loimolaan. Siivo korostikin, että tämän hänen tarinansa lisäksi jokaisella veteraanilla on oma erilainen tarinansa sotakokemuksista, joita kannattaisi kuunnella.

Ei kommentteja: