maanantai 19. huhtikuuta 2010

Yksimielisesti kuntaliitosselvitykseen

Nyt sitten on päästy sanoista tekoihin! Monikuntaliitos nytkähti tuntuvasti eteenpäin, kun Kankaanpään kaupunginvaltuustossa teimme ensimmäisenä kuntana ja jopa täysin yksimielisesti päätöksen Luoteis-Pirkanmaan ja Pohjois-Satakunnan monikuntaliitosselvityksen tekemisestä eli selvitysmiehen asettamisesta. Muut neuvotteluissa mukana olevat kunnat Parkano, Jämijärvi, Honkajoki ja Karvia saavat seurata annettua esimerkkiä ja tulla perässä. Niin päästään lopulta sanoista tekoihin ja saadaan lihaa luiden ympärille eli ruvetaan tekemään selkoa, mitä kuntaliitos tuo mukanaan niin hyvää kuin huonompaakin.

Pelonsekaisin tuntein odotettiin ennen kaikkea suurimman ryhmän kepun ryhmäpuheenvuoroa. Valtuutettu Jorma Lepistö antoi koko salille helpotuksen huokauksen todetessaan puheensa päätökseksi ryhmänsä olevan täysin yksimielisesti myönteisellä kannalla selvityksen tekemiseksi ja hyväksyvän etukäteen asetetut reunaehdot jopa kipeimmäksi kipupisteeksi ounastellun liittymisen Pirkanmaan maakuntaliittoon.

Kokoomuksesta jo hallituksen puheenjohtaja Pentti Koivumäki esitteli hanketta rakentavassa mielessä laajasti jopa karttojenkin avulla ja ryhmäpuheenvuorossa Antti Kivelä jatkoi samaan sävyyn tuoden esiin monia hyviä puolia ja avautuvia uusia mahdollisuuksia suurkunnan muodostumisen kautta. Hän jopa esitti Niinisalon varuskunnan säilymismahdollisuuksienkin paranevan, jos olemme eri maakunnassa kuin Säkylän varuskunta, joka kuitenkin olisi vahvemmilla, jos jompikumpi samassa maakunnassa olevista varuskunnista olisi lopetettava.

Yhtä luottavainen oli sosialidemokraattien Susanna Kallama, jolle oli uskottu ryhmäpuheenvuoron pitäminen Katri Kujanpään johtaessa puhetta varsinaisen puheenjohtajan Kauko Juhantalon juututtua Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttaman lentokiellon ansiosta Englantiin, josta hän tänään oli päässyt Rotterdamiin asti.

Perussuomalaisten puheenvuoroa käyttäessäni voin pohjautua 19.2. kirjoittamaani blogiin Pohjois-Satakunnan kuntaliitoksesta ja yhtyä lopuksi Satakunnan Kansassa 8.4. julkaistun yliöni "Satakunta entiseen voimaansa" loppuponteen: Toivotaan järkeviä alueellisia ratkaisuja niin kuntaliitoksen kuin maakuntiemmekin yhteistyön merkeissä. Emme tarvitse peruutuspeiliin katsojia, vaan uusien näköalojen avartajia ja tulevaisuuden rakentajia nykyisyyden pohjalta.

Ainoan epäilevän tuomaan sanan toi esiin vasemmistoliiton Kauko Jussila kannattaen kyllä selvitysmiehen asettamista, mutta todeten uskovansa selvityksen tuovan esille liitosaikeiden mahdottomuuden. Vihreiden Irmeli Elomaa jopa paljasti olevansa enemmän pirkanmaalainen kuin satakuntalainen ja kd:n Jouko Koivumäkikin peräänkuulutti suuremmassa yksikössä saatavaa tuottavuuden kasvua rakenteita yhdistämällä. Näin siis päädyimme suureen yksimielisyyteen ratkaisevan askeleen ottamisessa nykyisen kuntien ahdinkotilanteen pakottamina vanhan laulun sanoin: yhdessä ollen ennenkin voitot suuret saatihin!

Ei kommentteja: