maanantai 6. syyskuuta 2010

Korvaluoma

Vaikka koulu on kylän sydän, voi kylä olla toimiva ja elävä vielä koulun lakkauttamisen jälkeenkin. Korvaluoman-Karhusaaren kylä on tästä malliesimerkki. Kummasakin kylässä on aikanaan toiminut koulu, Karhusaaren koulussa on jo kauan ollut Lehtilän koritehdas. Korvaluoman koulu on lopettanut myöhemmin ja kaikki oppilaat käyvät nyt Niinisalon koulua.

Korvaluomalla koulu jäi kyläläisten käyttöön ja aiemmin kylällä oli jo toiminnan tukikohtana vanha koulu Viskuriksi nimetty, jonka kunnostamiseen itsekin eduskunta-aikana sain hankittua muutaman markan. Näin kyläläisillä on tiloja järjestää kaikenlaista toimintaa. Uudemmassa koulurakennuksessa on kaksi perheasuntoakin, joista tietysti on tulojakin.

Sunnuntaina vietettiin KylätaloViskurissa talon täyttäneen juhlayleisön kanssa vaikuttavaa elojuhlaa, jonka järjestäjänä toimi Korvaluoman pienviljelijäyhdistys. Ei ihme, että sali oli pullollaan kansaa, kun juhlakaluksi juhlapuheen pitäjäksi oli saatu kylän oma kasvatti Niinisalon varuskunnan ja Satakunnan Tykistöprikaatin komentaja eversti Markku Myllykangas. Hän pitikin jämäkän puheen varusmiespalveluksen tarpeellisuudesta ja yleensä maanpuolustustyöstä, joka Niinisalon varuskunnan ansiosta tuo alueelle myös työpaikkoja ja siten toimeentuloa.

Kankaanpään viihdekuoro Tauno Wrangin johdolla oli myös paikalla laulamassa. Yhteislaulujakin laulettiin jopa kaksi Eino Leinonkin kauneimmista kesäisistä runoista Nocturne ja Lapin kesä. Tauno Wrang oli myös ohjaajana kyläläisten esittämässä näytelmässä, joka Alpo Mäki-Korvala kirjoittamana kertoi kylällä aikoinaan liikkuneesta vähän arvoitukselliseksi jääneestä kulkumiehestä Rööperistä. Näytelmän nimenäkin oli siis Kulkurin tie. Todella hieno ponnistus oman kylän väen voimin, kehtaisi todella esittää vaikka muuallakin. Entisaikaan olikin tällaisia kiertäviä näytelmäiltoja eri seurataloilla. Kannattaisi korvaluomalaistenkin harkita viedä näytelmänsä vaikka Jämijärven Möökeliin tai Suurimaan pienviljelijätalolle.

Näin siis toimitaan Korvaluomalla eikä tämä suinkaan ole ainoa juhla, vaan vuoden mittaan on useita eri juhlatilaisuuksia vaikka äitienpäivät onkin lopetettu niin kuin kaikkialla muuallakin, koska äitienpäivälounaat ovat vallanneet jalansijaa. Kaikkea hyvää on toivotettava Korvaluoman kylätoiminnan jatkumiselle.

Ei kommentteja: