Lyhyen ajan sisällä on keskuudestamme täällä Kankaanpäässä poistunut kolme veteraani-ikäpolven jäsentä, kaksi nuorimmasta päästä veteraaneihin kuuluvaa v. 1926 syntynyttä ja yksi molempien sotiemme veteraanin leski korkeassa 93 vuoden iässä.
Molemmat poisnukkuneet veteraaniveljet olivat rauhanajan veteraanitoiminnassa ansioituneita veljiä, vaikka vuoden 1926 jälkipuoliskolla syntyneinä eivät ehtineetkään sotarintamille ennen rauhan solmimista, mutta olivat jo sota-aikana varusmiespalveluksessa valmiina lähtemään taistelutantereille.
Martti Viitanen toimi myös eläkevuosiin asti koko työelämänsä armeijan palveluksessa yleten sotilasmestariksi ollen ansioitunut urheilumies ja eläkevuosinaan kotitilansa mallikelpoinen asuja. Veteraanitoiminnassa hän oli sotaveteraanien hallituksessa ja kantoi vastuuta veteraanikeräyksistä. Toivo Kangas oli kuolemaansa asti sotaveteraanien hallituksessa ollen poissa vasta viimeisestä kokouksessa. Samoin loppuun asti hän lauloi veteraanikuorossa. Elämäntyönsä hän teki autonkuljettajana mm. meijeriautoa ajaen eri puolilla Kankaanpäätä.
Molemmasta veteraaniveljestä jää kaunis ja kannustava muisto niin leskeksi jääneelle vaimolle, lapsille kuin meille muillekin heidät veteraanityössä tuntemaan oppineille.
Lähes kahta kuukautta itsenäisyytemme aikaa vanhempi oli 93-vuotiaana kuollut pitkän ja raskaan päivätyön tehnyt talonemäntä Senja Saari. Hänet siunataan huomenna pyhäinpäivänä. Hänen esikoispoikansa Antero on ollut luokkatoverini asuen Kuopiossa. Myös muut neljä sisarusta asuvat kaukana Kankaanpäästä, mutta tietysti hekin ja ennen kaikkea täällä paikanpäällä asuvat sukulaiset ovat pitäneet tädistään hyvää huolta. Viimeiset 14 vuotta hän sai asua Koivurinteen palvelukodissa tyytyväisenä asukkaana osallistuen myös vapaaehtoisena talon töihin. Hänestäkin jäi erittäin kaunis muisto ahkerana ja ystävällisenä kanssakulkijana. Lapsetkin voivat sydämensä pohjasta yhtyä Lydia Koidulan runoon Äidin sydän: Muut korvas aika mitkä vei - sydäntä äidin konsaan ei.
Kerran aikamme vääjäämättömästi päättyy, me emme ohjaa itse, vaan meitä viedään. Siksi saamme turvallisesti sanoa: Kuule minun rukoukseni Herra. Me saamme murheemmekin uskoa rukouksessa Taivaalliselle Isällemme ja Hän kuulee Poikansa Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman ja riemullisen ylösnousemuksen tähden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti