torstai 17. maaliskuuta 2011

Perusta on laskettu

Nyt se sitten on nähty, ensimmäinen puoluejohtajien vaalipaneeli. Kaikki panivat parastaan kaksituntisessa keskustelussa. Samalle päivälle oli osoitettu molempien kuukausittaisten galluppien julkaisemiset. PerusSuomalaisten kannatuskäyrä jatkoin kumpaisessakin nousuaan, kuten on ollut koko viime vuoden ja tämän alkaneenkin vuoden ajan.

Timo Soinin vastaus oli osuva hänen todettuaan perustan nyt lasketun ja tästä alkaa kirivaiheen. Toivoa vain sopii, ettei vielä ole jouduttu hapoille, vaan päästään kunnialla maaliin tasan kuukauden päästä 17.4.

Galluppien kertoma on todella korutonta kertomaa. Helsingin Sanomien tutkimus tuotti kokoomuksen jälkeen toisen tilan ja 0,5% nousun 18,4 prosenttiin. Ylen mittaus antoi nousua 0,3% tuloksen ollessa neljäs sija 17,2 prosentilla.

Hesarin gallup on ollut aina Ylen galluppia edellä ja siinä on syyskuusta lähtien päästy aina uudelle luvulle, syyskuu 10,5%, lokakuu 12,5%, joulukuu 15,4%, tammikuu 16,2%, helmikuu 17,9% ja nyt malliskuussa siis 18,4%. Kipuamista siis seitsemässä kuukaudessa kymmenystä vaille kahdeksan prosenttia. Melkoista haipakkaa. Sama tahti on kyllä ollut Helsingin Sanomien Taloustutkimuksella teettämässä gallupissakin heinäkuun 9,8 prosentista tähän päivään on kasvuprosenttiyksikkö 7,4%.

Nyt siis tehdään hyvällä mielellä vielä kuukausi vaalityötä. Timo aloitti 70 tilaisuuden vaalikarusellin Raumalta. Hänet saadaan vielä toistamiseenkin Satakuntaan lauantaina 2.4. jolloin hän on klo 10 Porissa ja klo 12 Huittisissa. Kankaanpäässähän hän kävi jo kesätorilla elokuussa ja pyyntööni tulla uudelleen hän totesi, ettei hänen käyntinsä toisi tänne mitään lisä-arvoa. Ja niinhän se varmaan onkin, monessa muussa paikassa hänen vierailunsa tässä tilanteessa on tähdellisempää. Tästä on hyvä edetä vaalikentillä, jossa tänäänkin Kankaanpään toripäivillä jaoimme 350 pullakahvia.

Ei kommentteja: